Yleistä keskustelua musiikista ›

velipesonen: Ei tässä nyt kysytä kuka on suurin ja kuka on pienin ja kuka on paras ja kuka on toiseksi paras, vaan lähinnä esittämistäni neljästä kohdasta viimeistä eli kohtaa 4), ja sen mukaan milloin rock syntyi ja missä tämä tapahtui. Kohdat 1), 2) ja 3) ovat käsittelemättä ja ymmärtääkseni johtavat samaan päätelmään.
 
Onko Elvis sitten rockin keksijä? Tässä kohtaa ei voi puhua keksijästä sikäli kuin Edison ja Röntgen olivat keksijöitä. Keksijä-sanan semanttinen sisältö johtaa harhaan.
 
Keksikö Buddy Bolden jazzin? Kyllä kai, mutta pikemminkin jazzin henki manifestoitui tämän ihmisen koko olemuksessa niin että kulttuurimuoto pääsi syntymään. Jazzinkin synnylle oli syynsä ja jazzillakin on olemuksensa.
 
No, joo ei sillä oikeastaan ole mitään väliä.
 
Millään ei ole mitään väliä, rock on kuollut.

Number 9: Elvis oli valkoihoinen, eikä kirjoittanut itse kappaleitaan.
 
Ihonvärijuttu on sekä merkityksellinen että ei-merkityksellinen. Merkityksellinen siksi, että eri väristen välillä alkoi olla pahoja jännitteitä, mm. Emmett Tillin tapaus. Elviksen puolelta oli riski ruveta hommaan, sillä KKK olisi hyvin saattanut listiä hänet "neekerimusiikin" puolestapuhujana. Ei-merkityksellinen siksi, että hän syntyi ja kasvoi etelävaltioissa mustan musiikin vaikutuspiirissä ja omaksui ilmaisuunsa koko kirjon kovaa ydintä.

jazzmies: Ihonvärijuttu on sekä merkityksellinen että ei-merkityksellinen. Merkityksellinen siksi, että eri väristen välillä alkoi olla pahoja jännitteitä, mm. Emmett Tillin tapaus. Elviksen puolelta oli riski ruveta hommaan, sillä KKK olisi hyvin saattanut listiä hänet "neekerimusiikin" puolestapuhujana. Ei-merkityksellinen siksi, että hän syntyi ja kasvoi etelävaltioissa mustan musiikin vaikutuspiirissä ja omaksui ilmaisuunsa koko kirjon kovaa ydintä.
 
Mutta merkitys on siinä, että jos Elvis olisi ollut musta, hän ei olisi tullut niin suosituksi, emmekä kutsuisi häntä rockin kuninkaaksi.
Mutta olisiko rock levinnyt valkoisen väestön tietoisuuteen samalla tavalla?

Number 9: Mutta merkitys on siinä, että jos Elvis olisi ollut musta, hän ei olisi tullut niin suosituksi, emmekä kutsuisi häntä rockin kuninkaaksi.
Mutta olisiko rock levinnyt valkoisen väestön tietoisuuteen samalla tavalla?
 
Miksi jaksat jauhaa tästä kun rock on kuitenkin kuollut? Mitä väliä millään on?

Number 9: Mutta merkitys on siinä, että jos Elvis olisi ollut musta, hän ei olisi tullut niin suosituksi, emmekä kutsuisi häntä rockin kuninkaaksi.
Mutta olisiko rock levinnyt valkoisen väestön tietoisuuteen samalla tavalla?
 
1950-luvun rock and roll meni yhtä nopeasti ohi kuin syntyikin, mutta keskeisempää valkoisen yleisön kanssa on pitkällä juoksulla ollut brittirock ja Chicagon blues.

sticky fingers: Miksi jaksat jauhaa tästä kun rock on kuitenkin kuollut? Mitä väliä millään on?
 
Pakkohan minun on jossain purkaa vitutustani kaupallisen paskan täyttämää musiikkia kohtaan.

jazzmies: Mielestäni juuri päinvastoin, sillä Richards ja Berry rokkasivat nimenomaan implisiittisesti musiikin kautta eivätkä eksplisiittisesti. Elvis oli kokonaistaideteos, kun taas edellämainittu kaksikko meni "musiikki edellä" suoraan ilmaisun ytimeen.
 
Kyllä minustakin tämä kuulostaa aika moneen ulkokohtaiseen kliseeseen takertuvalta, ei kai vain kärjistetysti sanottuna ylistämällä alistamiselta - nuo vaistonvaraiset, turmeltumattomat, rytmi veressä? Monella tapaa nerokas Berry typistetetään tuossa moraalisääntöihin, joissa rokkimoralismi lyö kättä modernismin alkuperäisyys- ja ainutlaatuisuusfetisismille, pelkkää sisältöä eikä lainkaan pinnalliseksi leimattua kokonaistaiteellisuutta. Ikäänkuin kaikkea Berryn esittämiseen liittyvää ei olisi olemassakaan. Mutta jos tälle linjalle lähdetään olisin sillä kannalla, että Elviksen alkukauden esittäminen ja tulkinnat on täysin mahdollista sovittaa puhdasoppisen vaistonvaraisiksi ja tiedostamattomiksi, tuon ajattelusabluunan läpi.
 
Mikäli velipesosta puolestaan oikein ymmärsin olisi kuitenkin syytä havahtua tuon ajattelun rajoitteiisiin. Tästä olen samaa mieltä.

Number 9: Pakkohan minun on jossain purkaa vitutustani kaupallisen paskan täyttämää musiikkia kohtaan.
 
Ethän edes koskaan ole nähnyt sitä elossa? Mistä moinen maailmantuska?

Number 9: Pakkohan minun on jossain purkaa vitutustani kaupallisen paskan täyttämää musiikkia kohtaan.
 
Kaikki, mikä myy, on kaupallista.

Askr: Kyllä minustakin tämä kuulostaa aika moneen ulkokohtaiseen kliseeseen takertuvalta, ei kai vain kärjistetysti sanottuna ylistämällä alistamiselta - nuo vaistonvaraiset, turmeltumattomat, rytmi veressä?
 
Tulkintasi kirjoituksestani on ihan paska. Mennäämpä aikamatkalle 1950-luvun Amerikkaan...

jazzmies: Tulkintasi kirjoituksestani on ihan paska. Mennäämpä aikamatkalle 1950-luvun Amerikkaan...
 
Minusta tässä nyt haisee vähäsen kaksi asiaa, sosiologia ja rasismi. Näkökulmamme asioihin on ylisosiologinen koska olemme tottuneet siihen, meidät on totutettu siihen. Toisekseen sympatiamme vailla täysiä kansalaisoikeuksia eläneitä mustia kohtaan eksyy silloin tällöin rasismin puolelle eli mustat ovat hyviä koska ovat mustia.
 
Rockabillymiehetkin sanoo että ei musta voi esittää rockabillyä ja samaan hengenvetoon toteavat ettei valkoinen voi esittää bluesia. Tämä taisi olla myös Miles Davisin kanta! En ole samaa mieltä, en sitten niin pätkääkään!
 
Tästä tulikin mieleeni että onko antinatsismi yhtään parempaa tai huonompaa kuin natsismi, katsoi asiaa mistä hyvänsä näkökulmasta?
 
Minun mielestäni Elviksen ihonvärillä ei ole merkitystä hänen musiikkinsa suhteen, toisin sanoen uskon että hän olisi voinut olla minkä värinen tahansa. Rock joka tapauksessa syvemmällä kuin sosiologisella tasolla merkitsi Etelän uutta tulemista, tavallaan uutta kapinaa (rebellion) mutta sovittavassa ja rakentavassa mielessä. Siis symbolista antikapinaa!
 
Jollain yhteiskunnallisten tapahtumien tasolla Elviksen ihonvärillä ehkä oli merkitystä.

Funkonaut: Kaikki, mikä myy, on kaupallista.
 
Totta, mutta kun kaupallisuus nousee perimmäiseksi tavoitteeksi, niin sitten ollaan jo pahasti metdässä.
Eikä kaupallisuudessa sinönsä mitään vikaa ole, mutta nykyartistit ovat niin laskelmoituja.

sticky fingers: Ethän edes koskaan ole nähnyt sitä elossa? Mistä moinen maailmantuska?
 
I guess I just wasn't made for these times.

Number 9: Totta, mutta kun kaupallisuus nousee perimmäiseksi tavoitteeksi, niin sitten ollaan jo pahasti metdässä.
Eikä kaupallisuudessa sinönsä mitään vikaa ole, mutta nykyartistit ovat niin laskelmoituja.
 
Onko mielestäsi sallittua kaupallisuutta, jos levytuottaja koettaa parantaa tuotteen myyvyyttä vaikkei valitsekaan tuotetta sinänsä kaupallisin perustein? Suurin osa maailmassa tehtävistä levyistä on tällaisia.
 
Sitten on näitä taiteilijoita jotka tuottajat ovat valinneet tietyn talousajattelun perusteella jo aivan ensisijaisesti. Ei heistä tämän enempää.
 
Sitten on niitä joita kukaan ei ole viilannut kaupalliseen suuntaan. Kysymys kuuluukin, mistä voimme vuorenvarmasti kuulla, että tuottajan ratkaisut on tehty nimenomaan myyvyyteen eikä esim. estetiikkaan pohjautuen? Esimerkiksi mainitsemani Elviksen Heartbreak Hotel lienee kaupallisesti viilattu, sen kuulee sovituksesta. Mutta kuinka moni tuota sydäntäsärkevää tulkintaa kehtaa kaupalliseksi hutuksi väittää, en minä ainakaan.
 
Sikäli kuin olen ymmärtänyt, Beatles-tuottaja George Martin teki parin kappaleen suhteen myyviä ratkaisuja aivan yhtyeen uran alussa (esim. Miseryn piano) mutta sitten se loppui ja tilalle tulivat taiteelliset ratkaisut. Rajaa näiden kesken on usein erittäin vaikea vetää eikä ole tarviskaan, Heartbreak Hotelin ansiot ovat muualla kuin sovittajan myyvissä ratkaisuissa.
 
Ovatko myyvyys ja taiteellinen tarkoituksenmukaisuus sitten ikuisessa ristiriidassa? Mielestäni ovat koska ne vain sattumalta kohtaavat. Jos tuottaja koettaa olla antimyyvä eli myydä tuotettaan nimenomaan sille kohderyhmälle, joka halveksii myyvyyttä sinänsä, hän on edelleen myyvä.
 
Puhumattakaan siitä että viimeisen päälle myyviksi viilattuja levyjä jotkut helppoheikit kutsuvat epäkaupallisiksi!

velipesonen: Onko mielestäsi sallittua kaupallisuutta, jos levytuottaja koettaa parantaa tuotteen myyvyyttä vaikkei valitsekaan tuotetta sinänsä kaupallisin perustein? Suurin osa maailmassa tehtävistä levyistä on tällaisia.
 
Sitten on näitä taiteilijoita jotka tuottajat ovat valinneet tietyn talousajattelun perusteella jo aivan ensisijaisesti. Ei heistä tämän enempää.
 
Totakai on sallittua, kunhan pysyy kohtuuden rajoissa. Tarkoitan lähinnä nykytuottajia, jotka ottavan artistin ulkomusiikillisten syiden takia, valitsevat tämän kappaleet ja rakentavat tämän imagon.
 
Sitten on niitä joita kukaan ei ole viilannut kaupalliseen suuntaan. Kysymys kuuluukin, mistä voimme vuorenvarmasti kuulla, että tuottajan ratkaisut on tehty nimenomaan myyvyyteen eikä esim. estetiikkaan pohjautuen? Esimerkiksi mainitsemani Elviksen Heartbreak Hotel lienee kaupallisesti viilattu, sen kuulee sovituksesta. Mutta kuinka moni tuota sydäntäsärkevää tulkintaa kehtaa kaupalliseksi hutuksi väittää, en minä ainakaan.
 
Sikäli kuin olen ymmärtänyt, Beatles-tuottaja George Martin teki parin kappaleen suhteen myyviä ratkaisuja aivan yhtyeen uran alussa (esim. Miseryn piano) mutta sitten se loppui ja tilalle tulivat taiteelliset ratkaisut. Rajaa näiden kesken on usein erittäin vaikea vetää eikä ole tarviskaan, Heartbreak Hotelin ansiot ovat muualla kuin sovittajan myyvissä ratkaisuissa.
 
Niin. Heartbreak Hotel hieno tulkinta Presleyltä. Siinä kaupallisuus ei ole ohittanut arvojärjestyksessä musiikillista sisältöä, tosin Elvikselle näin myöhemmin kävi.
Martinin kaupalliset sovitukset pitävät kutinsa, mutta kyllähän BIitlesin jätkät aluksi itsekin yrittivät mahdollisimman myyvää tavaraa tehdä, muunmuassa käyttämällä sanoituksissa Minä-Sinä-asetelmaa, mutta tämähän ei haittaa koska musiikki oli niin loistavaa. Miten se meni? Toppermost of the Poppermost?
 
Ovatko myyvyys ja taiteellinen tarkoituksenmukaisuus sitten ikuisessa ristiriidassa? Mielestäni ovat koska ne vain sattumalta kohtaavat. Jos tuottaja koettaa olla antimyyvä eli myydä tuotettaan nimenomaan sille kohderyhmälle, joka halveksii myyvyyttä sinänsä, hän on edelleen myyvä.
 
Puhumattakaan siitä että viimeisen päälle myyviksi viilattuja levyjä jotkut helppoheikit kutsuvat epäkaupallisiksi!
 
Esim Black Metal? Halveksutaan kaupallisuutta ja tehdään levyistä tahallaan huonolaatuisia?
Tämä jos mikä on laskelmoitua.

jazzmies: Tulkintasi kirjoituksestani on ihan paska. Mennäämpä aikamatkalle 1950-luvun Amerikkaan...
 
Tulkinta oli kärjistetty, mutta mielestäni väitteesi siitä että Berry meni musiikki edellä Elviksen ollessa kokonaisluomus oli myös kärjistetty ja kyseenalainen. Etenkin, jos näitä musiikillisia asioita lähdetään perustelemaan 1950-luvun amerikan yhteiskuntakysmyksillä. Mihin on huomautettava, että eivät ne Elviksenkään lähtökohdat kovin kaksiset kai olleet.
 
Musiikillisessa mielessä minunkaan mielestäni rokki ei katso ihonväriä, vaan on yhdistelmä ... tai miksi tuota syntynyttä musiikin uutta olemusta sitten haluaa nimittääkään ... erilaisia osatekijöitä, joissa esimerkiksi mustan mutta myös muiden siirtolaisten omaa on kuultavissa, vaikka pääasia onkin se mitä ei aiemmin ollut. Siksi niin Berry ja Richard kuin Elvis ja Lewis jne tälle kaikelle muodon antavina tulkitsijoina tulivat niin merkittäväksi ja kykenivät sillä tavoin niin monia puhuttelemaan.
 
Mistä päästäänkin suosioon ja kaupallisuuteen:
 
velipesonen: Ovatko myyvyys ja taiteellinen tarkoituksenmukaisuus sitten ikuisessa ristiriidassa? Mielestäni ovat koska ne vain sattumalta kohtaavat. Jos tuottaja koettaa olla antimyyvä eli myydä tuotettaan nimenomaan sille kohderyhmälle, joka halveksii myyvyyttä sinänsä, hän on edelleen myyvä.
 
Puhumattakaan siitä että viimeisen päälle myyviksi viilattuja levyjä jotkut helppoheikit kutsuvat epäkaupallisiksi!
 
Pitkälti, ehkä täysin samaa mieltä, MUTTA onko "myyvyys" aina "kaupallisuutta" siinä merkityksessä, että se ei ole taiteellinen elementti? Eikö myyvyys tarkoita myös sitä, että moni ihminen haluaa teoksesta osalliseksi. Kyllä mielestäni taide ilmentää maailmaa ja sen eräs osatekijä (ei ainoa ja eri teoksissa eri osatekijät painottuvat eri tavoin) on se, että se ilmentää mailmaa tekemällä näkymätöntä näkyväksi, ymmärtämätöntä ymmärrettäväksi. Siksi joskus "myyvyys" kertoo suuresta taiteellisesta onnistumisesta, teos puhuttelee yleisinhimillisesti. Vaikeaa rajanvetoa tietenkin, jossa ehkä joudutaan liikkumaan niinkin upottavalla suolla kuin tekijän pyrkimysten vilpittömyyden arviointi.

Askr: Tulkinta oli kärjistetty, mutta mielestäni väitteesi siitä että Berry meni musiikki edellä Elviksen ollessa kokonaisluomus oli myös kärjistetty ja kyseenalainen. Etenkin, jos näitä musiikillisia asioita lähdetään perustelemaan 1950-luvun amerikan yhteiskuntakysmyksillä. Mihin on huomautettava, että eivät ne Elviksenkään lähtökohdat kovin kaksiset kai olleet.
 
Musiikillisessa mielessä minunkaan mielestäni rokki ei katso ihonväriä, vaan on yhdistelmä ... tai miksi tuota syntynyttä musiikin uutta olemusta sitten haluaa nimittääkään ... erilaisia osatekijöitä, joissa esimerkiksi mustan mutta myös muiden siirtolaisten omaa on kuultavissa, vaikka pääasia onkin se mitä ei aiemmin ollut. Siksi niin Berry ja Richard kuin Elvis ja Lewis jne tälle kaikelle muodon antavina tulkitsijoina tulivat niin merkittäväksi ja kykenivät sillä tavoin niin monia puhuttelemaan.
 
Ja puhuttelevat edelleen, josta päästäänkin ajatukseen onko rock sittenkään kuollut, jos se puhuttelee joitakuita?
 
Mistä päästäänkin suosioon ja kaupallisuuteen:
 

 
Pitkälti, ehkä täysin samaa mieltä, MUTTA onko "myyvyys" aina "kaupallisuutta" siinä merkityksessä, että se ei ole taiteellinen elementti? Eikö myyvyys tarkoita myös sitä, että moni ihminen haluaa teoksesta osalliseksi. Kyllä mielestäni taide ilmentää maailmaa ja sen eräs osatekijä (ei ainoa ja eri teoksissa eri osatekijät painottuvat eri tavoin) on se, että se ilmentää mailmaa tekemällä näkymätöntä näkyväksi, ymmärtämätöntä ymmärrettäväksi. Siksi joskus "myyvyys" kertoo suuresta taiteellisesta onnistumisesta, teos puhuttelee yleisinhimillisesti. Vaikeaa rajanvetoa tietenkin, jossa ehkä joudutaan liikkumaan niinkin upottavalla suolla kuin tekijän pyrkimysten vilpittömyyden arviointi.
 
Myyvyys voi, nykyisin harvenevassa määrin minusta kertoa jotain teoksen laadusta.
Samoin tietynasteinen kaupallisuus on melkein pakollista, sillä ihminen pitää ja omaksuu helpommin sitä mihin on tottunut.
Kyllä Sri Lankalainen kansanmusiikki, siinäpä vasta epäkaupallisista, voi olla hyvääkin, ja varmaan onkin, mutta todennäköisesti emme pidä siitä, kun olemme tottuneet
länsimaiseen musiikkiin.
Onko kyse siitä että ihmisten kovat ovat turtuneet, kun huonoa musiikkia työnnetään joka tuutista?

Number 9: Onko kyse siitä että ihmisten kovat ovat turtuneet, kun huonoa musiikkia työnnetään joka tuutista?
 
Ei ole pakko kuunnella (no joskus toki). Ei kukaan pakota huonoja leffoja tai huonoa tv-ohjelmaakaan seuraamaan tai seiskaa lukemaan.

Itse asiassa sri lankalainen musiikki on todella hyvää ja mielenkiintoista, kyllä kannattaa ostaa! Reilu parikymmentä vuotta sitten lainasin kirjastosta sikäläisen hindutemppelin musiikkia, siinä oli jokin ruokolehtipuhallin ja jokin rumpu, ja aivan hurjaa menoa sekä kiinnostavaa melodiaa tarjosi tämä lätty. Siellä oli sekunnin mittaisia pätkiä jotka kuulostivat Charlie Parkerilta, muuten.