Aihe: Vanhan Landolan tms. arvo
1
mik
22.10.2012 23:31:38
 
 
Minäkin innoissani kyselin kitarankorjaajalta hintaa isän vanhan Minor-merkkisen Pietarsaarelais-tuotoksen kaulan oikaisemiseksi soittokuntoon.
 
Kyselyyni hinnan ja kannattavuuden suhteen tuli onneksi reilu vastaus että ei kannata - tunnearvoahan toki on, mutta soittopeli kannattaa ostaa erikseen sillä hinnalla ja pitää tunnearvo seinällä koristuksena.
Enemmän tunteella kuin taidolla.
Veikko
23.10.2012 11:44:10
jhurtti: Tulee jonkun verran kyselyitä kirppareilta löytyneiden vanhojen kitaroiden todellisista arvoista. Kaipa 30 vuoden päästä tällä samaisella palstalla udellaan Harley Bentonin hintaa.
 
Lisäksi kirppareilla pyydetään useimminten ihan liikaa kaiken maailman ritsoista. Kunnollisia kitaralöytöjä kirppiksiltä tuskin tekee.
"Ihmisen Jumala rakensi variksenpelättimestä, apinasta ja niistä tunteista, jotka jäivät yli kun lammas oli luotu." - Hotakainen, Syntisäkki
Spandau-
29.10.2012 21:24:55
Itse ostin viime viikolla kirpparilta 15 eurolla uudenveroisen -91 vuoden nailonkielisen landolan pussin kera. Mielestäni ihan kohtuuhintainen ja täyttää ainakin meikäläisen naikkaritarpeet enemmän kuin hyvin.
When i die, bury me upside down so the world can kiss my ass
barclay
30.10.2012 20:54:29
 
 
Vajaa 10v. sitten ostin kirpparilta teräskielisen Munkersin (eli Landolan aiempi nimi) 20€urolla, mukana oli myös capo. Soittokuntonen peli oli, mutta käytönpuutteen vuoksi myin parivuotta sitten pois alanmiehelle 30 eurolla + postikulut. Eli jäin jopa voitolle. ja capoa käytän edelleen. En vaan raaskinut pitää 60 vuotiasta kitaraa kämpillä lojumassa..
Vaimolla on vielä 70-luvun perintöLandola tallessa, mutta kaula on kiero ja nauhojen reunat on alunperinkin pirun terävät, että eipä sillä nyt pysty kunnolla soittelemaan..
www.mikseri.net/kostiainenproj
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)