Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Tanssimusiikki »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Siwa-sooloilua
1
KanttoriPiiparinen
15.10.2012 09:28:47
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

(Siwa-soolo=lähempänä kuin luuletkaan)
 
Kyseessä ovat tietenkin hieman poskelleen menneet musiikkiesitykset. Siis miten ja miksi soitin silloin päin helvettiä arvokkaaksi tarkoitetussa tilaisuudessa?
 
Pistänpä pohjiksi oman tunarointini menneeltä kesältä: Häät Kolmen Ristin Kirkossa, lehterillä itse Piiparinen ja kauhee kusihätä. Prinsessa Ruusunen kulki hieman nykien, kuin olisi kävellyt jalat ristissä. No.. Menihän se jotenkin ja taide-esitykseni jälkeen alkoikin spurtti lähimpään veskiin.
 
Itsekullakin lienee vastaavaa kerrottavaa matkan varrelta. Ei muuta kuin kiikkustuoli heilumaan ja muistelemaan.
 
Nuotin vieressä on aina tilaa...
pte57
15.10.2012 11:51:18
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itsekullakin lienee vastaavaa kerrottavaa matkan varrelta. Ei muuta kuin kiikkustuoli heilumaan ja muistelemaan.
 
Ei paljon kiikuta kun alkaa jo huimaamaan, mutta muistuu muutenkin mieleen häät kymmenisen vuotta sitten olikohan se Kannelmäen kirkko ja hyvä tarkoitus vetää sähkiksellä morsiamen pyynnöstä Deer Hunter soolona. Muistan kun mukaan napattu huonoääninen trankkupeli otti jotain häiriötä, saundi peruskireä Yamaha a'la 70-luvun alku, kaikukin uhkasi puurouttaa koko jumalaisen tulkinnan. Vähitellen mieleen lipui vitutus kun lupasin koko jutun, se levisi koskemaan soittohommia yleensä, kun lupasin kuskata kamojakin ja rumpalikin on varmaan nakit illalla ja senkun riitelee hääväen kanssa, väärä liian läpsy plektrakin sormissa voi helvetti...soittoon taisi tulla muutama venäytys raivokkaammin ja joku parin vanhemmista tuijotti herkeämättä silmät renkaina kamppailua.
Toinen mieleen tuleva on munilleen mennyt intro Ilta yöhön kuljettaa biisissä helsinkiläisessä ravintolassa. Näppäily ei sitten lähtenyt, ei millään ilveellä ja kiippari muistaakseni pelasti pulasta, joku aivostoppi taas vaihteeksi.
 
Bronks
15.10.2012 14:46:55
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eikös tämmöinen vastaava joskus jo ollut. Edelleenkin yksi mieleenpainuvimmista omakohtaisista spedeilyistä on räväkkä Final Countdown -intro kuulaalla trombone-saundilla.
 
Don't take me serious, I'm just playing.
KanttoriPiiparinen
15.10.2012 17:56:43
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Bronks: Eikös tämmöinen vastaava joskus jo ollut. Edelleenkin yksi mieleenpainuvimmista omakohtaisista spedeilyistä on räväkkä Final Countdown -intro kuulaalla trombone-saundilla.
 
Kyllähän näitä pieleensoitteluita tulee aina välillä kyseltyä kanssakärsijöiltä, milloin milläkin otsikolla. Nyt on kyseessä n.s. arvokkaat tilaisuudet. Kukapa meistä on sammunut kesken illan esim. kaupungin valtuutetun veskiin, tai olohuoneeseen. Vaatii aikamoista henkistä kanttia tunnustaa omat erheensä.
 
Nuotin vieressä on aina tilaa...
KoskPaavo
15.10.2012 22:57:23
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jenkki-Niemisen häissä Ylivieskassa joskus 24 v sitten. Itse Willbergin Pepe oli vetämässä Merisairaat kasvot (oltiin laivajutuissa hänen kanssaan se vedetty onnistuneesti kymmeniä kertoja) , mulla oli se urkujuttu joka ei ole laulumelodiaan päinkään, olin vahvasti doupattu, vetelin puuta heinää, onneksi en kaatunut minkään päälle. Ehkä rikos on vanhentunut jo.
 
"Quidquid Latine dictum sit, altum videtur."
hvinnamo
15.10.2012 23:00:12
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mulla on periaatteessa kaikki keikat enemmän tai vähemmän sinnepäin. Yhdestäkään keikasta en voi olla ylpeä ja jokainen tehty keikka vituttaa jälkeenpäin, mutta kun into ja halu soittamaan oli kova, niin pakkohan sitä oli lähteä..
 
KoskPaavo
15.10.2012 23:09:04
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hvinnamo: Mulla on periaatteessa kaikki keikat enemmän tai vähemmän sinnepäin. Yhdestäkään keikasta en voi olla ylpeä ja jokainen tehty keikka vituttaa jälkeenpäin, mutta kun into ja halu soittamaan oli kova, niin pakkohan sitä oli lähteä..
 
Enpä vois olla enempää samaa mieltä, jos porukat ovat tykänneet niin hyvä fiilishän siitä tulee. Jonkinlainen vanharomanttispelimanni mä oon aina halunnu olla ja vanholla päivillä ja Kotialho-vainaan perintönä oon saanut semmoisen jonkinlaisen "liukkaalla jäällä"- mentaliteettihomman. Riskienotto kannattaa, siis musikaalisesti.
 
"Quidquid Latine dictum sit, altum videtur."
pekkajau
15.10.2012 23:23:05
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

yksi pelimanni-tuuraus tulee mieleen. Ohjeeksi annettin että soita vain vapailla kielellä. Sitten mentiin jylhästi Konsta Jylhää. Moni ihan outo melodia mutta vapailla kielillä mentiin! Oli aika free-kansanmusiikkia! Mutta linjan pidin joka oli etukäteen ohjeistettu ja annettu! Eipä sitä oikein "viuluviikareille" kai oltu informoitu kun kahtelivat silleen!
 
KoskPaavo
15.10.2012 23:29:36
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hieno oli pekan postaus, todentotta joskus on on tullut mieleen että ollaanko maapallolla ollenkaan, sitten tulee aplodit. Itsekin haavi auki, yleensä olen kommentoinut että" hyvä että päivällä treenattin".
 
"Quidquid Latine dictum sit, altum videtur."
kenonen
17.10.2012 23:02:45
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Häävalssi on aina arvokas toimitus. Monesti ne valssit on jotain neverhöörd kamaa, joka on hätäpäissään opiskeltu edellisenä iltana tai pahimmillaan justiin ennen keikalle lähtöä kotona samperinmoisessa kiireessä. Kerrankin muistan tapauksen, jossa kitaristi antoi minulle automatkalla postit lapun jossa oli raapusteltu häävalssin intro ja epämääräisiä sointumerkkejä. (kauneimpain rakkaimpain) muistaakseni silloin se meni ihan ok.
 
Erään tapauksen muistan, jossa meni ensimmäinen ja toinen valssi bändin sisällä ristiin. Häävalssin intro oli kauheaa sekamelskaa, josta ei saanut mitään tolkkua. Sitten tahdin hiljaisuus - kaikki katseli toisiaan- ja kitaristi vetäisi soinnun alle ja alkoi laulamaan oikeaa biisiä, muut tuli perässä. Kuulin melkein sen huokauksen sieltä väen seasta.
 
Totaalisti vituiks menneitä juttuja on menneiltä vuosilta paljonkin, kun niitä vaan alkaa muistelemaan. Kyllä nykyäänkin vedetään puuta heinää ja paljon, mutta jotenkin sen osaa sluibata paremmin, niin, että pääsee nopeammin kartalle.
 
COVS no 8
KoskPaavo
18.10.2012 00:17:36
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Noista mokauksistakin saa ihan helmiä joskus kun vaan sattuu samanhenkisiä kavereita, auta armias jos on yksikin kansiopaavo mukana. Epävarmuus on herkästi tarttuva tauti.
 
"Quidquid Latine dictum sit, altum videtur."
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «