Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Konsertit, keikat, tapahtumat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Tim Hecker (CAN)+Vatican Shadow (US), pe 12.10. Kuudes Linja, Hk
1
Artemi
27.08.2012 12:36:15
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

TIM HECKER JA VATICAN SHADOW YHTEISKEIKALLE HELSINKIIN
Pe 12.10.2012 Helsinki, Kuudes Linja
 
Pohjoisamerikkalaiset kokeellisen elektronisen musiikin artistit Tim Hecker ja Vatican Shadow saapuvat Helsinkiin perjantaina 12. lokakuuta. Kuudennella Linjalla järjestettävän alkuillan konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin keskiviikkona 29. elokuuta.
 
Aikaisemmin Jetone-taiteilijanimellä toiminut kanadalainen Tim Hecker on viimeiset vuoden työskennellyt ambient-vaikutteisen kokeellisen elektronisen musiikin parissa. Levyjään esimerkiksi Krankyn, Mille Plateauxin, Alien8:n ja Fat Cat Recordsin kautta julkaissut artisti muistetaan erityisesti viime vuonna ilmestyneestä albumistaan Ravedeath, 1972. Pitkäsoitto nappasi Kanadan Grammyn eli Juno-palkinnon vuoden parhaasta elektronisen musiikin levystä ja keräsi ylistystä Pitchforkin Best New Music -arvonimeä myöten.
 
Paitsi että Tim Hecker on arvostettu nimi elektronisen musiikin piireissä, hänellä on ihailijoita myös laajemmissa ympyröissä. Mies on esimerkiksi kiertänyt Godspeed You! Black Emperorin kanssa, tehnyt yhteistyötä niin Sunn O))) -yhtyeen Stephen OMalleyn kuin Destroyerin Dan Bejarinkin kanssa, remiksannut Isis-yhtyettä sekä ollut tuttu näky festivaaleilla Sonarista ATP:hen.
 
Illan toinen esiintyjä Vatican Shadow on muutamia vuosia sitten Suomessakin Prurient-taiteilijanimellä vierailleen ja nykyisin myös Cold Cave -yhtyeessä vaikuttavan newyorkilaisen Dominick Fernown uusin projekti. Viime vuonna virallisen debyyttialbuminsa Kneel Before Religious Icons julkaisseelta yhdysvaltalaisartistilta on tänä vuonna ilmestynyt kaksi 12 vinyylimaxia synkkää ja minimalistista elektronista musiikkia varhaisen Ministryn, Demdike Staren ja AFX:n hengessä.
 
Kuudennen Linjan ovet avataan klo 19.00 ja tapahtuma päättyy klo 22.00 mennessä.
 
LIPUT:
Myyntiin ke 29.8.2012 klo 9.00
17 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti.
 
TIM HECKER (CAN)
Arguably Heckers finest work to date, 8.6/10 Pitchfork
The voice of God, indeed, 9/10 Drowned In Sound
Approaches transcendence The Quietus
The album has almost Wagnerian scope and immersive power The Wire
 
VATICAN SHADOW (USA)
Fatalistic, nihilistic, extreme and yes somehow, hopeful Cvlt Nation
Perhaps his most enthralling chapter to date, beautiful and intense The Quietus
An integral part of Fernows musical identity, 4/5 FACT Magazine
 
urlwww.sunblind.net/url_
urlhttp://typerecords.com/artists/vatican-shadow/url_
urlwww.kuudeslinja.com/url_
urlwww.fullsteam.fi/url_
 
Artemi
31.08.2012 13:07:47
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Liput myynnissä!
 
urlhttp://www.tiketti.fi/Tim-Hecker-CA … Kuudes-Linja-Helsinki-lippuja/16947/url_
 
Tim Hecker-"The Piano Drop":
 
urlhttp://www.youtube.com/watch?v=EE9mT4JaW_0/url_
 
Vatican Shadow-"Cairo Is A Haunted City":
 
urlhttp://www.youtube.com/watch?v=ighTUfL4KcU/url_
 
Artemi
12.10.2012 16:11:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

TÄNÄÄN!
 
19.00 ovet auki
19.30 VATICAN SHADOW (US)
20.30 TIM HECKER (CAN)
22.00 pilkku ja paikka kiinni
23.00-> "Dance On The Corner"-ilta
 
Tim Hecker-"Dungeoneering":
 
urlhttp://www.youtube.com/watch?v=pE37ihb8ot8/url
 
Vatican Shadow-"Bin Ladens Corpse":
 
urlhttp://www.youtube.com/watch?v=qPBJwf7dEwY/url
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «