Media ja viihde ›

bedlam: The Cabin in the Woods 2/5
 
Itselleni tämä oli myös pettymys, liekö sitten ennakkohypetys asettanut odotukset turhan korkealle. Aika perinteistä mökkikauhuilua, "muka-omaperäisestä" sivutarinastaan huolimatta. Tietyssä mielessä ymmärrän elokuvan yhtenä pointtina kritiikin nykykauhuelokuvaa kohtaan, mutta tällä kertaa toteutus jätti vain toivomisen varaa.

VAROITUS - SPOILEREITA ELOKUVASTA CABIN IN THE WOODS
 
.
.
.
.
.
.
 
inkognito: Itselleni tämä oli myös pettymys, liekö sitten ennakkohypetys asettanut odotukset turhan korkealle. Aika perinteistä mökkikauhuilua, "muka-omaperäisestä" sivutarinastaan huolimatta. Tietyssä mielessä ymmärrän elokuvan yhtenä pointtina kritiikin nykykauhuelokuvaa kohtaan, mutta tällä kertaa toteutus jätti vain toivomisen varaa.
 
Juu, siis tuo loppukinhan oli ajatuksena ihan hyvä. Elokuva koetti kovasti vihjailla, että se huumeveikko olikin oikeasti se neitsyt ja koska tyttö nyt kuolee, niin maailma pelastuukin. Mutta tadaa, twistiä ei tullutkaan, vaan tulikin maailmanloppu. Paperilla hauskaa, mutta elokuvaa katsoessa ajatteli vain, että "aijaa, nyt se loppu". Vähän sama fiilis tuli kaikesta mitä leffassa tapahtui, mikään ei yllättänyt ja mikään ei jaksanut kiinnostaa.

bedlam: VAROITUS - SPOILEREITA ELOKUVASTA CABIN IN THE WOODS
 
Juu, siis tuo loppukinhan oli ajatuksena ihan hyvä. Elokuva koetti kovasti vihjailla, että se huumeveikko olikin oikeasti se neitsyt ja koska tyttö nyt kuolee, niin maailma pelastuukin. Mutta tadaa, twistiä ei tullutkaan, vaan tulikin maailmanloppu. Paperilla hauskaa, mutta elokuvaa katsoessa ajatteli vain, että "aijaa, nyt se loppu". Vähän sama fiilis tuli kaikesta mitä leffassa tapahtui, mikään ei yllättänyt ja mikään ei jaksanut kiinnostaa.
 
Ihan samat fiilikset mulla. Helvetin moni tätä leffaa diggailee ja kun erehdyin facebookissa ilmaisemaan mielipiteeni elokuvasta (tylsä) sain hirveän ryöpyn pätkää puolustelevaa palautetta ja minä taas en heidän mukaansa tajunnut elokuvaa.
 
Huomattakoon että katsoin elokuvan tietäen ainoastaan että kyseessä on kauhupätkä. Mitään muuta taustatietoa ei ollut. En sitten tiedä onko kansissa tai jossain selitetty jotain joka olisi leffan "tajutakseen" pitänyt tietää.

Skebameizi: Huomattakoon että katsoin elokuvan tietäen ainoastaan että kyseessä on kauhupätkä. Mitään muuta taustatietoa ei ollut. En sitten tiedä onko kansissa tai jossain selitetty jotain joka olisi leffan "tajutakseen" pitänyt tietää.
 
No käytännössä sen leffan "tajutakseen" pitäisi tietää suunnilleen jokainen maailman kauhuleffa. Itse pysyin suht hyvin mukana leffan tapahtumissa ja kyllähän se ihan toimiva oli nimenomaan siihen viittausten bongaamiseen. Muuten ei kyllä todellakaan mitenkään erityisen loistava leffa.

Miikss: Itse pysyin suht hyvin mukana leffan tapahtumissa
 
Missä kohtaa tuossa olisi ollut mahdollista pudota kyydistä?

bedlam: Missä kohtaa tuossa olisi ollut mahdollista pudota kyydistä?
 
No huono sanavalinta. Meinasin sitä, että esimerkiksi serkku, jonka kanssa tuon leffan katsoin, ei oikein ymmärtänyt sitä vähääkään hienoutta mitä leffassa oli. Johtuen siitä, että se ei hirveästi harrasta kauhua. Kuten sanoin, niin tuo leffa vaatii ihan vitunmoisen määrän kauhutietoutta, että siitä voi nauttia täysin.

Miikss: Kuten sanoin, niin tuo leffa vaatii ihan vitunmoisen määrän kauhutietoutta, että siitä voi nauttia täysin.
 
En ihan kyllä tätäkään ymmärrä. Olen ollut yli 30 vuotta kauhuleffadiggari, mutta en huomannut leffassa mitään mikä vaatisi "vitunmoisen määrän kauhutietoutta". Eiks nuo viitatut leffat olleet ihan peruskauraa kaikille elokuvan ystäville, vai missasinko sitten suurimman osan?
 
Btw. samantyylisistä genren diggareille tehdyistä kauhukomedioista tulee mieleen esim. muutaman vuoden takainen Slither, joka toimi mulle ainakin miljoonasti paremmin kuin tää.

bedlam: En ihan kyllä tätäkään ymmärrä. Olen ollut yli 30 vuotta kauhuleffadiggari, mutta en huomannut leffassa mitään mikä vaatisi "vitunmoisen määrän kauhutietoutta". Eiks nuo viitatut leffat olleet ihan peruskauraa kaikille elokuvan ystäville, vai missasinko sitten suurimman osan?
 
Oma tietämys on juuri sitä perustasoa, että pystyin monista viittauksista nauttimaan. Sen sijaan väitän että ydin oli aivan muualla, nimittäin lajityypin näppärässä ja hauskassa käsittelyssä. Lopussa oli vielä oikein kiinnostava teemakin.

bedlam: En ihan kyllä tätäkään ymmärrä. Olen ollut yli 30 vuotta kauhuleffadiggari, mutta en huomannut leffassa mitään mikä vaatisi "vitunmoisen määrän kauhutietoutta". Eiks nuo viitatut leffat olleet ihan peruskauraa kaikille elokuvan ystäville, vai missasinko sitten suurimman osan?
 
Btw. samantyylisistä genren diggareille tehdyistä kauhukomedioista tulee mieleen esim. muutaman vuoden takainen Slither, joka toimi mulle ainakin miljoonasti paremmin kuin tää.
 
No nimenomaan kauhuelokuvien ystäville. Jos tykkää elokuvista, niin ei voi automaattisesti sanoa, että tykkäisi myös automaattisesti klassisista kauhuelokuvista. Tai että olisi niitä edes koskaan katsonut. Ja olihan tuossa aika paljon viittauksia vähemmän tunnettuihin kauhuleffoihin, joita ei varmasti moni semikauhuilija ole nähnyt.

Miikss: No huono sanavalinta. Meinasin sitä, että esimerkiksi serkku, jonka kanssa tuon leffan katsoin, ei oikein ymmärtänyt sitä vähääkään hienoutta mitä leffassa oli. Johtuen siitä, että se ei hirveästi harrasta kauhua. Kuten sanoin, niin tuo leffa vaatii ihan vitunmoisen määrän kauhutietoutta, että siitä voi nauttia täysin.
 
Ei pidä olla hc-kauhudiggari, vaikkei siitä haittaakaan tietenkään ole. Riittää, kun tietää tärkeimmät 70- ja 80-lukujen virstanpylväät ja niiden myötä syntyneet konventiot ja stereotypiat, koska niillä leffa ennen kaikkea leikittelee. Toisaalta se pyrkii tekemään kunniaa juurikin näille yksityiskohdille, joihin iso osa kauhuleffojen viehätyksestä perustuu, toisaalta satirisoimaan elokuvantekoprosessia itseään eräänsorttisella metakerronnalla, jossa toimistoduunarit edustavat vanhanliiton elokuvantekijöitä ja jumalhahmot sitä sukupolvea, joka näiden modernien kauhuklassikoiden parissa kasvoi, ja johon Joss Whedon ja Drew Goddard itsekin kuuluvat. Näin ollen loppuratkaisu voidaan nähdä eräänlaisena symbolisena vallanvaihtona nuoremmalle polvelle, jolla saattaa olla uudenlaisia ideoita kytemässä genren varalle.
 
Ei sillä, en minäkään leffasta juuri pitänyt.

Swan: Ei pidä olla hc-kauhudiggari, vaikkei siitä haittaakaan tietenkään ole. Riittää, kun tietää tärkeimmät 70- ja 80-lukujen virstanpylväät ja niiden myötä syntyneet konventiot ja stereotypiat, koska niillä leffa ennen kaikkea leikittelee.
 
Toki, mutta oli siinä viittauksia myös vähemmän tunnettuihin kauhuleffoihin. Olkoon jokatapauksessa, ei jaksa enää vääntää tästä aiheesta.

Miikss: Toki, mutta oli siinä viittauksia myös vähemmän tunnettuihin kauhuleffoihin. Olkoon jokatapauksessa, ei jaksa enää vääntää tästä aiheesta.
 
Väännä ny sen verran, että heitä muutama esimerkki noista. E: alussa oli kuulemma joku Funny Games -viittaus, mutta ite en hoksannu semmosista suorista kopautuksista kuin ne evildeadit ja hellraiserit ym. selkeät tapaukset. Mutta niinkuin Swan tuossa puheleekin, ei se viittausten bongailun lukumäärä elokuvan hyvyyteen vaikuta millään tavalla. Leffaa mainostettiin siihen malliin, että tässä pistetään nyt kaikki konventiot uusiksi ja tämä on jotain mitä et ole koskaan nähty. Ja kuvittelinkin, että tässä kikkaillaan ihan kunnolla juonen kanssa, mutta paskat. Alussa kerrottiin mistä on kyse ja sitten vain odoteltiin että se joskus loppuu.

Miikss: Toki, mutta oli siinä viittauksia myös vähemmän tunnettuihin kauhuleffoihin. Olkoon jokatapauksessa, ei jaksa enää vääntää tästä aiheesta.
 
Niin? Ne ei olekaan leffan pointti, vaan lähinnä pääsiäismunia bongareille, koska niillä ei ole itse stoorin kannalta muuta kontekstia kuin "katsokaa, tällaisiakin juttuja on kauhuleffoissa ollut". Jos niitä ei tunnista, on kuitenkin täysin mahdollista kuvitella, millaisissa leffoissa ne voisivat esiintyä. Leffan säilä keskittyy enemmän kerronnallisiin elementteihin, jotka on läsnä suurimmassa osassa moderneista kauhuelokuvista.

bedlam: Väännä ny sen verran, että heitä muutama esimerkki noista. E: alussa oli kuulemma joku Funny Games -viittaus, mutta ite en hoksannu semmosista suorista kopautuksista kuin ne evildeadit ja hellraiserit ym. selkeät tapaukset. Mutta niinkuin Swan tuossa puheleekin, ei se viittausten bongailun lukumäärä elokuvan hyvyyteen vaikuta millään tavalla. Leffaa mainostettiin siihen malliin, että tässä pistetään nyt kaikki konventiot uusiksi ja tämä on jotain mitä et ole koskaan nähty. Ja kuvittelinkin, että tässä kikkaillaan ihan kunnolla juonen kanssa, mutta paskat. Alussa kerrottiin mistä on kyse ja sitten vain odoteltiin että se joskus loppuu.
 
No en tässä leffaa ole sillä perusteella puolustelemassakaan. Siinä lopun "kauhukavalkadissa" ne harvinaisemmat viittaukset tulikin. En kyllä muista enää läheskään kaikkia mitä siitä spottasin, mutta ainakin Tale of Two Sisters näkyi ja muutama muu aasialainen kauhuleffa (joita en tosiaan nyt kuollaksenikaan muista). Muutaman otuksen bongasin myös, jotka tiesin olevan jostain kauhuleffasta, mutta en tiennyt mistä.
 
Ja kyllä se omalta osaltani vaikutti hyvyyteen, että tuossa lopussa tuli semmosia tyhmiä hihityskohtauksia nimenomaan noiden harvinaisempien viittausten takia. Se ei todellakaan pelastanut leffaa ja toki selvimmät viittaukset juonessa oli ihan peruskauraa jos on edes vähän kauhuleffoja katsellut.
 
Ja edelleenkään en itsekään pitänyt tuosta leffasta sen kummemmin. Semmosta perustylsää keskitasoo, enkä todellakaan tajua miksi tuota on niin kovasti hehkutettu useassakin lähteessä.

Taivas maan päällä (Kingdom of Heaven, 2005)
 
Tulipa tämäkin kastottua, useammassa pätkässä tosin kun aina joutui jättämään kesken. Olihan se ihan katsottavaa viihdettä. Tokikaan en tiedä tuon alueen ja aikakauden historiasta hätinä yhtään mitään, mutta eipä kai historiantietoudella ole mitään väliäkään, kun on Hollywood-tuotannosta kyse. Elokuvan konteksti jää vain hitusen hataraksi, kun tietous ristiretkistä rajoittuu lähinnä AOE:n pelaamiseen, ja itseäni tämä hitusen vaivaa.
 
Tykkäsin Bloomin suorituksesta, ja henkilöhahmojen ohjaus muutenkin oli melkoisen sujuvaa. Juoni sinällään oli aivan tarttuva. Plussaa myös trebucheteista, vastapainokatapulteista, tuollainen olisi kiva takapihalla sojottamassa.
 
8/10.

Urhea
 
Pixarin pitkä napakymppien putki Toy Story 3:een asti on osoittautunut tavallaan kaksiteräiseksi miekaksi. Nykyään se, että studiolta tulee "vain" perusviihdyttävä kokoillan pätkä, joka ei nojaa pop-kulttuuriviittauksiin tai matalaotsaiseen huumoriin, on automaattisesti pettymys. Autot 2:sta en osaa sanoa mitään, kun en sitä ole nähnyt, mutta vaikka uusin leffansa Urhea ei Wall-E:n tai Toy Storyjen kaltainen mestariteos olekaan, en jaksa uskoa studion vedon loppuneen aivan vielä.
 
Pixar harvoin markkinoi elokuviansa paljastamalla trailereissa muuta kuin juonen peruslähtökohdan, joten en tee sitä itsekään. Skottilainen prinsessa Merida ei tahdo alistua perinteiden sanelemiin velvoitteisiin, vaan aikoo tehdä asialle jotain. Tietyltä kantilta katsottuna juoni muistuttaa hyvin paljon Disneyn perinteistä prinsessalinjaa, mutta Pixarin ote näkyy heti kättelyssä siinä, että päähahmo ei ole elokuvan epäkiinnostavin. Lisäksi tapa, millä kohtaukset yleensä ratkeavat, ei välttämättä ole aina suoraan pääteltävissä siitä, mikä elokuvan loppuratkaisu todennäköisesti on.
 
Urhea on kenties 15v vanha anakronismi sekä turvallisen oloinen tapaus Pixarin muuhun filmografiaan nähden, mutta näkemisen arvoinen yhtä lailla, eikä vähiten Patrick Doylen hienon kelttiläistyylisen scoren takia. Kenties Monsters Universityn jälkeisten projektien seassa on jälleen omaperäistä ja rajojarikkovaa materiaalia.
 
***
 

 

 
ParaNorman
 
Melkoisen riskin Coralinesta tuttu Laika otti tämän kanssa: stop motion -animoitu kauhukomedia, joka ei makaaberin kuvastonsa takia sovi perheen pienimmille, ja jota harva aikuinen älyää käydä genrensä vuoksi katsomassa. Harmin paikka, sillä ParaNorman on vuoden parhaita animaatioita, joka kaikkien zombiekauhudiggarien tulee nähdä.
 
Elokuva kertoo newenglandilaisessa tuppukylässä asuvasta Normanista, jolla on kyky kommunikoida kuolleiden kanssa, minkä lieveilmiöt tulevat alkukohtausten aikana hyvinkin selväksi. Normanilla on käytännössä hylkiön maine niin koulutovereiden kuin muidenkin kyläläisten keskuudessa, mikä ei ainakaan helpota tilannetta, kun paikallinen juhlapäivä lähestyy, ja Norman on ainut, joka voi estää 300 vuotta sitten teloitetun noidan kirouksen toteutumisen.
 
Tämä on elokuva, joka alkaa grindhouse-tyylisellä zombie-elokuvatribuutilla b-luokan värikkäine alkuteksteineen, puomimikkeineen kaikkineen. Syntikkavoittoinen soundtrack hakee 80-luvun italokauhutunnelmaa, irtoraajat lentelevät, yksi zombie saa ammottavan reiän rintakehäänsä haulikosta sekä kuollut ja jo jäykistynyt ruumis on osa kuvottavansekaista slapstick-hetkeä... Elokuva tietää, milloin olla hauska sortumatta kuitenkaan alimpaan yhteiseen nimittäjään, vaan vitsit eivät ole koskaan itse tarinasta irroitettuja. Myöskään halpoihin jump scareihin ei turvauduta, vaan kauhuelementit ovat juurikin kuvastossa ja ennen kaikkea klassisessa pikkukaupungin tunnelmassa, jota loistava lavastus ja hahmoanimaatio tukevat.
 
Laika käytti hahmojen kasvonpiirteiden ja ilmeiden luomiseen 3D-väriprinttereitä, minkä vuoksi lopputulos korostaa hahmojen persoonallisuuksia ennestään. Etenkin kun hahmoista ovat jo sellaisenaan mieleenpainuvia ja sympaattisia, jopa ne jotka aloittavat kaarensa stereotyyppeinä.
 
On myös hienoa, kuinka tarina osaa kaivaa uusia käänteitä juuri, kun lopullisen raiteen luulee löytyneen, ja sieltä täältä voi bongailla yhteiskunnallisia aiheita, joihin ei välttämättä odottaisi perhe-elokuvan ottavan kantaa. Eräs lopun paljastus kenties tärkeimmistä, mutta myös pikkujutut kuten alkuvaiheessa näkyvä sixpack-renkaaseen tukehtuneen linnun haamu nostavat elokuvan pisteitä.
 
Mainittakoon vielä, että Finnkino on näköjään päivittänyt 3D-systeeminsä ainakin Helsingissä. Ne kömpelöt XPAND-aktiivilasit on korvattu passivisilla Dolby 3D -laseilla, jotka ovat kevyemmät, niissä on etuosassa pidike silmälasien sankoja varten, ghostingia ei esiinny juuri ollenkaan, ja ennen kaikkea pimeysongelma on vähentynyt dramaattisesti. Lievää himmentymää on yhä havaittavissa, mutta ero vanhaan systeemiin on lähes kirjaimellisesti kuin yöllä ja päivällä. Tiettyjä formaatin perusongelmia ei tietenkään ole edes mahdollista korjata, mutta onpahan yksi vitutuksen aihe vähemmän. Kumpi versio sitten lähellänne pyöriikään, menkää ihmeessä katsomaan. Tämä on yksi vuoden positiivisimmista ylläreistä.
 
****
 
P.S. Lopputekstien jälkeen tulee pieni kulissientakainen katsaus stop motion -työstöprosessiin, joka varmastikin nostaa arvostusta elokuvan tekniseen saavutukseen yksistään.
 

 

 
Kukkulan tyttö, sataman poika
 
Goro Miyazakin edellinen ohjaustyö Maameren tarinat ei kai periaatteessa ollut hyvä elokuva, ja hävisi muistista lähes heti katsomisen jälkeen, mutta kertakäyttöviihteenä sen kanssa jaksoi pari tuntia viettää. Tämän uusimman kanssa sen sijaan teki hieman tiukkaa.
 
Kukkulan tyttö, sataman poika on Ghiblin julkaisuksi yllättävän mielenkiinnoton. Taiteellisilta arvoiltaan pätkä on selkeästi Maameren tarinoiden yläpuolella, mutta silti jälkimakua on suunnilleen saman verran kuin lehtisalaatissa. Elokuvassa on kaksi eri juonta, josta pääasiallinen keskittyy nimiosahenkilöiden väliseen suhteeseen, toinen taas lukion kerhotaloon, jonka opiskelijat yrittävät pelastaa purku-uhalta. Ongelma on siinä, että kumpikaan juoni ei oikein johda mihinkään, konflikti puuttuu lähes kokonaan. Puolivälin tienoilla tapahtuu eräs paljastus, joka periaatteessa voisi haastaa katsojan arvomaailman, mutta siitä on vaikea välittää aiheen vaatimalla tavalla, kun hahmoilla ei ole tarpeeksi syvyyttä, että heihin voisi kunnolla samaistua. Puhumattakaan siitä, että lopulta koko aihe lakaistaan muutenkin sivuun, jolloin katsojalle ei jää tarinasta juuri mitään käteen.
 
Shokeeraavaa on se, että käsikirjoitus on osittain itsensä isä-Miyazakin kynäilemä. Toisaalta tämä on kenties minimalistisin tarina, mitä mies on koskaan kirjoittanut, ja samalla eniten oman mukavuusalueensa ulkopuolella. Tällainen ozumainen lähestymistapa tarinankerrontaan olisikin sopinut paremmin Isao Takahatalle, etenkin kun ajankuvaukset sekä erityisesti japanilaista yleisöä puhutteleva nostalgia ovat olleet olennainen osa filmografiaansa.
 
En voi suositella elokuvaa juuri miltään osin. Sen sijaan opastan tarkastamaan isä-Miyazakin käsikirjoittaman Sydämen kuiskauksen, jonka tunnelmaa elokuva ilmeisesti yrittää paikoin tavoittaa, ja mahdollisesti myös Takahatan Only Yesterdayn, joka on tosin Ghiblin elokuvista selkeästi hidastempoisin.
 
Soundtrack kuulosti häiritsevän suomalaishenkiseltä valsseineen, tangoineen ja rautalankatwisteineen.
 
**

Never Let Me Go tuli nyt katseltua lopultakin ja eihän tuo pettymystä tuottanut. Pisti kyllä ajattelemaan ja herätti paikoin hyvinkin vahvoja tunteita. Leffana ei ehkä ihan täydellinen, mutta hyvät näyttelijät ja tuo vahva tunnelma kyllä pelasti varsin hyvin.
 
8/10

Argo
 
Aikatauluongelmien takia jäi suurin osa R&A-festarien kiinnostavista julkaisuista näkemättä. Onneksi parin kohdalla oli tyhjää tilaa kalenterissa, niin ehdin nähdä mm. tämän Ben Affleckin uusimman ohjaustyön, joka on yksi vuoden parhaista trillereistä.
 
Elokuva sijoittuu Iranin panttivankidraaman alkuaikoihin vuoteen 1979, jolloin kuusi amerikkalaista diplomaattia pakeni ääri-islamilaisen mellakan valtaamasta USA:n suurlähetystöstä, ja piileskeli sen jälkeen useita kuukausia Kanadan suurlähettilään asunnossa. Affleckin itsensä esittämä CIA-agentti keksi käyttää b-luokan scifi-roskaelokuvan tuotantoa kulissina diplomaattien salakuljettamiseksi pois Iranista.
 
Mielenkiintoista, kuinka paljon USA itse saa poliittista piiskaa elokuvassa. Prologi ei juurikaan kaunistele sitä, mikä vaikutus länsimaiden avustamalla pääministeri Mosaddeghin syrjäyttämisellä oli Iranin taloudelliseen tilanteeseen, ja kuinka seuranneet tapahtumat lopulta johtivat itse kriisiin, mellakkajoukot löytävät suurlähetystöstä tikkatauluna käytetyn ajatollan kuvan, Hollywoodin seurapiirimässäilyt asetetaan suoraan vastakkain ääri-islamistien lehdistötilaisuuksien kanssa yms.
 
Mutta politiikka sikseen, elokuvalla on kuitenkin korkea viihdearvo. Varsinainen tarina pohjustetaan yksityiskohtaisesti pala kerrallaan, ja vale-elokuvaprojektin seuraaminen ideatasolta laajamittaiseen Hollywood-produktioon täysine näyttelijäkaarteineen, käsikirjoituksineen ja mainoskampanjoineen on äärimmäisen kiehtovaa. Pidän erityisesti siitä, kuinka ko. operaatio saa ikään kuin elokuvia ylistävän alamerkityksen niin kaikkien osallisten henkilökohtaisen omistautumisen puolesta kuin senkin, että kaikki saa käytännössä alkunsa siitä, kun Affleckin hahmo katsoo varhaisessa kohtauksessa poikansa kanssa Battle for the Planet of the Apesia.
 
Näyttelijäkaarti vilisee luotettavia kasvoja: Bryan Cranston, Kyle Chandler, pienet pistäytymiset Bob Guntonilta ja Philip Baker Hallilta ym. Kohokohtia ovat kuitenkin John Goodman sekä Alan Arkin Hollywood-osaston takapiruina, jotka osaavat tuoda komediallista kontrastia jännityselementteihin, mutta tehdä sen silti luonnollisella ja uskottavalla tavalla rikkomatta elokuvan yleistä sävyä. Affleck itse hoitaa suoran miehen roolinsa mallikkaasti, enkä uskoisi antavan vastustajilleenkaan suurempaa valittamisen aihetta.
 
Itse pelastusoperaatio, joka tapahtuu Iranin rajojen sisäpuolella, on ensiluokkaista jännitystä. Ilmapiiri on kireä kuin hirttosilmukka, ja vaarantunne paljastumisesta todellinen, etenkin kohtaamisissa viranomaisten kanssa. Nämä ovat kumma kyllä myös niitä tilanteita, joissa elokuva on missään vaiheessa lähellä astua harhaan. Joitakin faktoja on toki varmasti oiottu kerronnan helpottamiseksi, mutta loppuhuipennuksen lähestyessä kun kaikki alkaa olla kirjaimellisesti sekuntipeliä, dramatisoinnin katku suorastaan leijailee valkokankaalta. En jaksa pahemmin nipottaa siltikään, sillä nämä ovat pieniä kauneusvirheitä kokonaisuudessa, joka voi hyvinkin olla vuoden top 10 -osastoa.
 
Argo tulee teatterilevitykseen 2. marraskuuta. Menkää katsomaan. Argo fuck yourself!
 
****½
 

 

 
A Letter to Momo
 
R&A-festarien tarjonnasta toinen, jonka ehdin käydä katsomassa, oli tällainen vähän matalaprofiilisempi animeleffa. Hiroyuki Okiuran edellinen ohjaustyö oli vuoden 1999 Jin-Roh: The Wolf Brigade, joka oli oikein tunnelmallinen scifi-elokuva, joskin hyvin lähellä kompastua omaan haudanvakavuuteensa ja juonitwisteihinsä. Pidin siitä siinä määrin, että koin tarpeelliseksi varata kaksi tuntia sunnuntai-iltapäivästäni tälle, josko yllättyisin yhtä positiivisesti kuin vaikka Hosodan tai Shinkain elokuvien kanssa.
 
Kuinka karvaasti voi ihminen pettyäkään.
 
En näe edes syytä kuvailla juonta, sen kun opastan vähääkään kiinnostuneita katsomaan Naapurini Totoron uudestaan. Lähes jokainen juonikohta on kopioitu yksi yhteen sen kanssa, paitsi tässä tapauksessa toinen vanhemmista ei makaa sairaalassa vaan haudassa. Aikuisille näkymättömät henkiolennot metkuilevat samaten yhä omiaan, paitsi nämä eivät ole söpöjä tai edes sympaattisia vaan vastenmielisiä ja kosmisen rasittavia maanvaivoja, joiden myötähäpeää aiheuttavien slapstickin ja alapäähuumorin takia teki mieleni vain valua teatterin penkin alle näkymättömiin, niin paljon nolotti siellä tätä katsellessa istua. Jos Jar Jar Binks aiheutti teille fyysistä pahoinvointia, se oli vasta intro näille kammotuksille.
 
Nämä samperin idiootit vievät typerän shtickinsä kanssa noin puolet elokuvan kahden tunnin (!) kestosta. Vertailukohtana Totoro kesti 86 minuuttia, ja osasi balansoida kohtauksensa niin, etteivät seikkailut metsämörköjen kanssa vieneet tilaa varsinaisten päähenkilöiden tarinasta, jolloin rytmi pysyi luontevana ja dynaamisena. A Letter to Momossa nähdään kohtaus toisensa perään, kun nämä Paprikan unikohtauksiinkin kelpaamattomat animaatiojätteet aiheuttavat aivojaraastavaa kaaosta, ja yleisön odotetaan jollakin tavalla mieltävän ne "hyviksi tyypeiksi".
 
Varsinkin elokuvan toisessa aktissa hengähdystaukojen määrä on minimaalinen, ja fokus varsinaiseen tarinaan tuntuu olevan paikoin täysin kateissa. Tämä on todella sääli, sillä päähenkilöön Momoon itseensä keskittyvissä kohtauksissa nähdään paikoin hetkiä, joissa tematiikkaa yritetään viedä psykologisempaan suuntaan Totoroon nähden. Yksi elokuvan parhaista oivalluksista on kohtaus, jossa näytetään sivustakatsojan näkökulmasta Momon kommunikointia yhden henkiolennon kanssa. Muistuttaa hieman ParaNormanin alun katukohtausta, jossa Norman kohtaa koulumatkalla useita kummitustuttaviaan. Vastaavanlaisia tulkinnanvaraisia hetkiä jos A Letter to Momossa olisi ollut enemmän, pohjalla lojuva symboliikka päähenkilön suruprosessista isänsä kuoleman jälkeen ei olisi hautautunut kaiken epähauskan ja kuvottavan roskan alle.
 
Onneksi tällaiset marginaalianimet harvoin pääsevät teatterilevitykseen Suomessa. Mamoru Hosodan Summer Wars teki poikkeuksen tähän viime vuonna, mutta se oli sentään hyvä elokuva, ja kierros valkokankailla oli enemmän kuin ansaittu. Tämän kanssa sen sijaan toivon todella, että ainut näytös jäi näihin festareihin, sillä huonompaa animaatiota on tuskin loppuvuonna odotettavissa.
 
*½

Swan: A Letter to Momo
 
Lähes jokainen juonikohta on kopioitu yksi yhteen sen kanssa, paitsi tässä tapauksessa toinen vanhemmista ei makaa sairaalassa vaan haudassa. Aikuisille näkymättömät henkiolennot metkuilevat samaten yhä omiaan, paitsi nämä eivät ole söpöjä tai edes sympaattisia vaan vastenmielisiä ja kosmisen rasittavia maanvaivoja, joiden myötähäpeää aiheuttavien slapstickin ja alapäähuumorin takia teki mieleni vain valua teatterin penkin alle näkymättömiin, niin paljon nolotti siellä tätä katsellessa istua.
 
Tästä tuli mieleen, että Totoro on huomattavasti synkempi kuin mitä ensinäkemältä tuntuisi. En nyt kehtaa spoilata, mutta kun kuulin millainen tarina oikeasti on, koko leffan luonne muuttui silmissäni täysin. En ole katsonut leffaa oppimani jälkeen kertaakaan, ei ole ollut fiilistä. Karu pätkä. Mutta kuitenkin, pakko tämän verran sanoa kun kuitenkin kiinnostaa...
 
LIEVÄ SPOILERIVAROTUS TÄHÄN, ANTEEKSI,
 

 

 

 
Sanotaanko sen verran, että Totorossakin kyllä joku tai jotkut makaavat haudassa... Ja mikäs hahmo se Totoro itse on? Kannattaa ottaa selvää. Kuin myös biiseistä, jotka leffan taustalla soivat.