Rock, pop, alternative ›

J.Hollström: Kyl mielellään pitäis hankkii suosituksilla.
 
Ilman suosituksia niitä on tullut tähänkin asti hankittua, niin miksipä ei tätäkin.

Juuri tässä katselen tuota keikkaa kolmatta kertaa. On se Kova! Voi helvata. Tää on kyllä nyt jo OT mutta pitää jokaisen henkasta ja mooresta pitävän kuulla tai nähdä tämä. Sellaista energiaa ja fiilistä ettei ijan heti tule vastaan.
Loistavaa kun Big Papa on Mooren ystävä! Itse olen ollut lapsesta saakka fani eikä se mihinkään häviä tuo tunne. Ihan samaten täällä löytyy hyllystä koko tuotanto. Ja rakkaimpia levyjä on juuri live vedot sekä back to blues kun siihen liittyy henkilökohtaista.

BigPapa: Gary Moore on ollut hyvin antoisaa kuunneltavaa jo hyvin kauan - Skid Rowsta, Colosseum II:sta ja Thin Lizzystä lähtien.
 
Näin. Stratocaster toimi miehen käsissä joskus Les Paulia paremmin, minun mielestäni. Jos brittibluesin vinguttelu Les Paulilla välillä sai hieman vaivaantuneen fiiliksen aikaan, niin tämä on hyvinkin luontevaa ja soundikin autenttinen. Ei silti tunnu pelkältä kopioinnilta. Hyvä!
 
Kuvan kanssa tod näk vielä parempi...

Tää Mooren vetohan todistaa vaan kuinka kova jäbä se olikaan. Aika moni Henkan coverointi menee reisille syystä tai toisesta, mut tää vaan tuntuu toimivan. Gary on selkeesti omaksunut Henkan jutut ja pystyy vetämään ne omalla stailillaan.

Parasta hyvää tässä on juuri se ettei Moore yritä soittaa kuten Jimi. Soittaa ihan omana itsenään, omalla autenttisella tyylillään. Ja olen samaa mieltä tuosta straton soveltumisesta garyn hanskaan. Vaikka se on juuri niin että mies kuulosti omalta tseltään lähes kamoista riippumatta.
Hienosti ja kauniisti soi myös lento-v tuossa keikalla.
 
Tulee jotenkin todellisempi live fiilis kun kamerat heiluu välillä aika vapaalla kädellä ja nostokurjen nokassa liikkuvat kamerat loistaa poissaolollaan. Myös mokat on luonnollisesti jätetty ja ne kuuluu. Näin sen pitääkin olla.
Hieno hetki kun Mitchell ja Cox tulee messiin. Ikä painaa mutta tunnelmaa tulee sen mukaisesti. Ja minä luulin, että strato konsertin Red House oli raaka veto... Jeeeesshhhh!

MarkoA: Parasta hyvää tässä on juuri se ettei Moore yritä soittaa kuten Jimi.
 
Sanotaan nyt vaikka niin, että tässä kyllä soittaa ihan Jimiä.
 
http://www.youtube.com/watch?v=M4l6Ju7gfdo
 
Ainoa nyt mitä oon kuullut - jaa juu olihan tuolla Foxy Ladykin ja siinähän tuli sitten sitä bluesia. Jimillä vahvat blues juuret ja Garyllä bluesit hallussa. Mikäs siinä on sitten omia soolojansakin vedellessä. Ehkä kommentoin lisää kuultuani koko homman, ehkä en.

BigPapa: Sanotaan nyt vaikka niin, että tässä kyllä soittaa ihan Jimiä.
 
http://www.youtube.com/watch?v=M4l6Ju7gfdo
 
Ainoa nyt mitä oon kuullut - jaa juu olihan tuolla Foxy Ladykin ja siinähän tuli sitten sitä bluesia.
 
No joo. Soittaa toki useat pätkät sooloista kuten ne menee levyillä. Mutta ei Soita kuten Jimi vaan ihan sillä omalla tyylillään. Toki blues tulee läpi. Mutta ihan samanlaisia sooloja gary veteli livenä jo 80-luvun alussa. Omana itsenään.

MarkoA: No joo. Soittaa toki useat pätkät sooloista kuten ne menee levyillä. Mutta ei Soita kuten Jimi vaan ihan sillä omalla tyylillään.
 
No sanoppas joku joka soittaa kuten Jimi, tai että edes teoriassa se olis mahdollista.
Ja kyllähän nää hyvät äijät aina kuullostaa itseltään kun ne vetelee. Moorehan vetää hienosti Peter Green juttuja Blues For Greeny LP:llä kuullostaen Greeniltä ja itseltään samalla. Tossa Purple Hazessa kyllä yritetään kuullostaa Jimiltä, mun mielestä, ainakin soolossa.

Joka soittaa "kuten Jimi", soittaa jotenkin löysästi tai ilmavasti. Plekulla sieltä edempää kaulalta että tulee erilainen soundi, ei demppaa kieliä eikä vedä ihan millintarkkaa nuottia jos venyttää eikä taimi ole metronomia jne. Ei toki kukaan soita kuten Jimi, mutta moni imitoi. Ilmaisin itseni varmaan huonosti edellä.
Hyvä kun otit Greeny-levyn esiin. Siinä mun mielestä Moore välillä pyrkii liikaa soittamaan kuten PG ja se välillä häiritsee mua kun ei kuulosta täysin luontevalta.
Sekavaa..? Mutta mielipiteitä tänne sopii ja tässä vain minun näkemys.
Kiinnostaa kyllä kuulla mitä pidit jahka ehdit kuunnella tuon blues for Jimin.

Jimin soundi on aina mielenkiintoinen, se ei ole sillai paketissa kuten esmes Gary Moorella, mistä syystä tuo Moore on minusta vähän tylsä. Jimin venytykset ja vibratot tulevat aina tilanteen mukaan eli niitä on paljon erilaisia. Siinä ilmaisussa ei ole mitään itsestäänselvää tai valmiiksipureskeltua. Hirveän monet kitaristit haluaa saada sen soundinsa juuri sillai mukavasti pakettiin, mitä pidän vähän valitettavana. Mutta Hendrixin soundi ei ole sen enempää paketeissa kuin sekavasti levälläänkään, se on luonnollinen ja pulppuaa syvältä...sydämestä.

MarkoA: Siinä mun mielestä Moore välillä pyrkii liikaa soittamaan kuten PG ja se välillä häiritsee mua kun ei kuulosta täysin luontevalta.
 
Koko Blues For Greeny LP on luonteva kokonaisuus niin soitoltaan, kuin kappalevalikoimaltaan, mun mielestä.
 
http://www.youtube.com/watch?v=TbwT7iUfipY

http://www.youtube.com/watch?v=idRsloLesi4

http://www.youtube.com/watch?v=XZWhDqtnLaA
 
Joka soittaa "kuten Jimi", soittaa jotenkin löysästi tai ilmavasti. Plekulla sieltä edempää kaulalta että tulee erilainen soundi, ei demppaa kieliä eikä vedä ihan millintarkkaa nuottia jos venyttää eikä taimi ole metronomia jne.
 
Kyllä se soitteli plekulla ihan tallan lähistöltäkin ja kaikkea siltä kaulan ja tallan väliltä ja demppasi myös.
Venytti halutessaan millintarkasti, paitsi kun veteli mikrointervalleja ja muita albertkingmäisyyksiä, kuitenkin aina haluttuun sävelkorkeuteen. Taimikin oli tarvitaessa just eikä melkein.
 
http://www.youtube.com/watch?v=BKF2HrYpwd8

velipesonen: Jimin soundi on aina mielenkiintoinen, se ei ole sillai paketissa kuten esmes Gary Moorella, mistä syystä tuo Moore on minusta vähän tylsä. Jimin venytykset ja vibratot tulevat aina tilanteen mukaan eli niitä on paljon erilaisia. Siinä ilmaisussa ei ole mitään itsestäänselvää tai valmiiksipureskeltua. Hirveän monet kitaristit haluaa saada sen soundinsa juuri sillai mukavasti pakettiin, mitä pidän vähän valitettavana. Mutta Hendrixin soundi ei ole sen enempää paketeissa kuin sekavasti levälläänkään, se on luonnollinen ja pulppuaa syvältä...sydämestä.
 
On Jimi myös yks niitä harvoja joka pystyy käyttämään kiertoa niin että siinä on jotain melodista tolkkua.
http://www.youtube.com/watch?featur … _detailpage&v=5iTXdZscdm4#t=74s
Noi äänet ei tuu taustanauhoilta tai syntsasta. Ja sit ku biisi alkaa niin eka vedetään sormilla pleku suussa. Tolkuton rutiini ja instrumentin hallinta. Ja instrumentti pitää sisällään vahvistimen ja kaiuttimet. Vähintäänkin pulppuileva saundi. :-)
Mut mie oonkin fani, et mielipiteeni ei oo objektiivinen kun puhutaan parhaasta blueskitaristista. :-D
Edit. Ja sen alotuksen järjettömän äänikollaasin jälkeen tosi nopee vireen tsekkaus korvakuulolta ennenku biisi alkaa hentoisen hillityllä kierrolla. Instrumentin hallinta, instrumentin hallinta ja instrumentin hallinta. Jäbä oli virtuoosi. Vaikka soittikin väärin ja ihan mitä sattuu.
Edit.2.
Tulipa mieleeni että aikoinaan hirveesti kohistiin että onpa se kova jätkä, särkee ja polttaa kitaran siinä Montereyn keikalla. Itekkin aattelin et onpa kova. Mut nykyään kuitenkin toi laimea alotus jossa ei oo mitään ihmeellistä tekee melkeinpä suuremman vaikutuksen. Voin kuvitella että tolla keikalla paikalla olleet oli aika lailla haavi auki. Eihän ne ollu nähny tai kuullu blues ja rock ukkojen ( siis tummien ) livemeininkiä ja showelkeitä kuin valkosten brittien tekeminä.

Gardiner: Mut mie oonkin fani, et mielipiteeni ei oo objektiivinen kun puhutaan parhaasta blueskitaristista. :-D
 
BB Kingin mielestä Hendrix on paras rockkitaristi. Bluesin arvioimiseen eivät minunkaan kykyni riitä mutta Muddy Watersilla niitä ideoita ainakin piisasi.
 
Vaikka soittikin väärin ja ihan mitä sattuu.
 
Vaikka soitti kokonaisia kappaleita jotka oli kasattu pelkästään vääristä äänistä.

Gardiner: On Jimi myös yks niitä harvoja joka pystyy käyttämään kiertoa niin että siinä on jotain melodista tolkkua.
http://www.youtube.com/watch?featur … _detailpage&v=5iTXdZscdm4#t=74s
Noi äänet ei tuu taustanauhoilta tai syntsasta. Ja sit ku biisi alkaa niin eka vedetään sormilla pleku suussa. Tolkuton rutiini ja instrumentin hallinta. Ja instrumentti pitää sisällään vahvistimen ja kaiuttimet. Vähintäänkin pulppuileva saundi. :-)
Mut mie oonkin fani, et mielipiteeni ei oo objektiivinen kun puhutaan parhaasta blueskitaristista. :-D
Edit. Ja sen alotuksen järjettömän äänikollaasin jälkeen tosi nopee vireen tsekkaus korvakuulolta ennenku biisi alkaa hentoisen hillityllä kierrolla. Instrumentin hallinta, instrumentin hallinta ja instrumentin hallinta. Jäbä oli virtuoosi. Vaikka soittikin väärin ja ihan mitä sattuu.
 
Ihan mukavaa kampileikkiä stratolla, FuzzFacella ja Marshallin stackillä, kuitenkaan mitenkään ylivoimaista. Melodisen tolkun kassa vähän niin ja näin. Pleku suussa joo, joillakin on pleku kämmenessä kun vetää sormilla, tavat vaihtelee. Jotkut vetää sormilla koko ajan. Noi on sellasia juttuja, jotka vaan on ja tapahtuu, ei mitään ihmetekoja. Hendrixin ansiot ovat kuitenkin soitossa ensisijaisesti, lavaesiintyminen oli myös jotain mitä ei aiemmin ollut nähty, mut levyiltä sitä on vaikeampi nähdä. Soitto on se juttu ja se musiikki, mun mielestä.
 
Tossa vähän mukavaa meininkiä Montereystä:
 
http://www.youtube.com/watch?v=uZ9QbYDNmyw
 
http://www.youtube.com/watch?v=UVfoDO05xWM

Rämppy: Kun Jimin manttelia on soviteltu yhdelle jos toisellekin kitaristille 70-luvulta lähtien, en voi olla mainostamatta Robin Troweria. Mun mielestä Trowerin soitossa on jotain oleellista samaa kuin Hendrixillä, vaikka mitään Henkka-imitointia tai matkintaa hän ei ole harjoittanut. Vaikutteet kyllä kuuluu, mutta hyvällä tavalla. Esim. Bridge of Sigh -levy kannaattaa tsekata, samoin oikeastaan koko 70-luvun tuotanto. Hienoja biisejä, hienoa kitaransoittoa. Jo aiemmin Procol Harumissa mies ujutti bändin komeisiin biiseihin varsin rajuakin kitarointia ja blues-meininkiä.
 
Juu vaikkapa tuossa:
 
http://www.youtube.com/watch?v=2D175jn-3_M
 
http://www.youtube.com/watch?v=0lZ5mIh0vLU
 
ja laitetaan nyt vielä Frank Marino:
 
http://www.youtube.com/watch?v=l-cEtygl0Cs
 
Sittenhän oli tää Randy California, ja Stevie Ray Vaughan omalta osaltaan.

BigPapa:
 
Tossa vähän mukavaa meininkiä Montereystä:
 
http://www.youtube.com/watch?v=uZ9QbYDNmyw
 
Meikän mielest All Along The Watchtower Henkan tekemänä on paras Dylan cover mitä on tehty. Ja toi Rolling Stone on toiseks paras Dylan cover mitä on tehty. Mut mä en todellakaan oo objektiivinen Henkan musan suhteen. :-D

Kuinkahan monta juuri Hendrixiä apinoivaa All Along the Watchtoweria on maailmassa levytetty?

velipesonen: Kuinkahan monta juuri Hendrixiä apinoivaa All Along the Watchtoweria on maailmassa levytetty?
 
Eipä ole apinoivia versioita tullut vastaan, joku kunniaa tekevä kyllä.

BigPapa: Eipä ole apinoivia versioita tullut vastaan, joku kunniaa tekevä kyllä.
 
Hmm, raja näiden välillä taitaa olla minulle vähän epäselvä. Hey Joeta kuulee esitettävän myös Henkan tulkinnan mukaan, samoin Come On ja suunnilleen kaikki lainabiisit mitä se vaan sattui levyttämään se "otti omakseen". Paitsi Johnny B. Goodessa taitaa vanha ukko Berry pitää pintansa.
 
Niin ja Like a Rolling Stone on Henkan vetämänä aivan tajuton. Soittipa se mitä vaan se oli aivan tajutonta, tajutonta kamaa. Frippin ja Henkan yhteispeli jäi ikävä kyllä kuulematta.