Media ja viihde ›

Lee Childin tappotahti ja 61 tuntia.
 
Jack Reacher kirjat tuntuvat olevan juurikin sitä, mitä kirjoilta tällä hetkellä kaipaan. Loistavaa lukuviihdettä.
 
Pari Varesta tuli luettua myöskin ja ihan ok menoa. Kaidan tien kulkijat ja uhkapelimerkki. Ensin mainittu oli jollakin tapaa koukuttavampi ja maalaismiljöö tapahtumapaikkana toimii aina paremmin.

Sofi Oksanen: Puhdistus
 
Ensimmäinen tunne lukemisen jälkeen on lievä hämmennys. Tässäkö tämä suuresti hypetetty kirja oli?
 
Tarina oli ihan jees mutta kerronta tökki oikeastaan aika pahasti.

Carlos Ruiz Zafon, Tuulen Varjo, hieno teos, yksi parhaista mitä olen lukenut!

F.E.Sillanpää - Hurskas kurjuus!

Slash & Anthony Bozza: Slash
 
Odotukset olivat hyvin korkealla tämän kirjan suhteen. Pidin tyyppiä suurena kitarasankarina ja nerona, mutta blaah..
 
Narkkari, juoppo ja elostelija. Sivutolkulla tarinaa huumeitten vedosta ja naisseikkailuista. Itse musiikki, sen tekeminen, biisien taustat yms kiinnostava oli taka-alalla. Välillä oli poikien kanssa mukava soittaa välillä sitten taas ei..
 
Tylsä kirja, mutta sen perusteella tajusin miksi en ole koskaan suurestikaan G N' R:n musasta välittänyt. Ensinnäkin syntikat. Ne lisättiin biiseihin Axlin vaatimuksesta, muu bändi ei niistä digannut, enkä minäkään. Use Your Illusion levyjen biisit löytyvät myös ilman synia, mutta niitä tuskin koskaan julkaistaan. Ja toinen syy on Slashin ylimelodiset soolot ne ovat useimmiten perseestä..
 
2/5

High: F.E.Sillanpää - Hurskas kurjuus!
 
Yksi parhaista jollei paras kuvaus sisällissodasta.

barclay: Narkkari, juoppo ja elostelija. Sivutolkulla tarinaa huumeitten vedosta ja naisseikkailuista. Itse musiikki, sen tekeminen, biisien taustat yms kiinnostava oli taka-alalla. Välillä oli poikien kanssa mukava soittaa välillä sitten taas ei..
 
Kai sä tiesit, ettei se Slash ole niinkään mikään musiikkinero kuin rocktähti` Biisejäkään ei ole urallaan pahemmin säveltänyt. Sen takia minulle ainakin tippui hyvin tuo kirja, sekoilu ja rocktähteily on miehen tekemisistä mielenkiintoisempaa. Myös lapsuusajan jutut olivat kiinnostavia.
 
Kyllähän tuossa myös niiden biisien kirjoittamisesta kertoiltiin, ainakin Appetiten ajoilta.

High: F.E.Sillanpää - Hurskas kurjuus!
 
Joskus noin kymmenen vuotta sitten Panu Rajala ilmestyi uneeni ja kehoitti heti lukemaan Sillanpäätä. Tälläisen unen jälkeen oli pakko mennä seuraavana päivänä kirjastoon ja lainata Hurskas kurjuus. Erittäin raadollinen teos.

Panu Rajala ilmestyi minunkin uneeni, ja kehotti lukemaan tämän:
 
Mickey Leigh & Legs McNeil: Veljeni Joey Ramone
 
Mieleenpainuva osuus kirjassa on kuvitella sielunsa silmin, kuinka torailevat rytmiryhmäläiset ahtautuvat Joeyn yksiöön pelaamaan uutta peliä, Trivial Pursuitia, jossa ei kovin pilkuntarkasti haeta oikeita vastauksia. "Mikä painaa kaksi triljoonaa tonnia?" DeeDee: "Sun mutsis."
 
Kirjassa kuvataan niin vuolaasti Ramonesin jäsenten keskinäisiä välienselvittelyjä, vihanpitoa, takaiskuja ja flopanneita levytyksiä, että taustoja tuntematon lukija voi hämmästellä sitä, miten paljon fanipostia Joey Ramonen viimeiseksi jääneeseen sairaalahuoneeseen lopulta tulvi.
 
En tiennytkään, että brittipunkkareilla oli tapana osoittaa suosiotaan esiintyjälle räkimällä.

Ihme mies tuo Panu Rajala.

tsugaru: Yksi parhaista jollei paras kuvaus sisällissodasta.
 
Ajattelin sivistää itseäni sillä ja se osoittautui kyllä tosi hyväksi kirjaksi! Selvästi yksi suomen kirjallisuuden klassikkoja.

Andrzej Sapkowskin Witcher -kirjojen kolmannen suomennetun osan, Haltian Verta -romaanin, sain eilen päätökseen. Onhan tämä vieläkin parasta lukemaani fantasiaa, mutta verrattuna kahteen edelliseen tämä kirja ei oikein edennyt mihinkään (vaikka edelliset osat olivat vain novellikokoelmia). Se tuntui vain esiosalta jollekin isommalle, joten toivoa sopii että suomentaja saisi seuraavan osan käännettyä piakkoin. Tämäkin opus on ilmestynyt Puolassa jo vuonna 1994, mutta vasta tänä vuonna Suomessa.
 
Kaikesta huolimatta viihdyin kirjan parissa mainiosti ja lisääkin olisi kelvannut. Tulipa ainakin taas inspiraatio palata vieläkin keskenolevan Witcher 2 -pelin pariin.

Steve Jobsin elämänkerta. Oli se aikamoinen seppä.

Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu
 
Seksuaalisuus ja uskonto lomittuivat tässä teoksessa kyllä siinä määrin, että reaktioni oli muutaman sivun välein: "Eisss..." Huom! Siis reaktio. Erektiota en tätä lukiessa edes saanut, sillä lukuisat seksikohtauksetkin oli kuvattu niin "matter of fact" -tyyliin, which was nice. Kaipa se oli juuri tuo uskonnon sotkeminen mukaan kuvioihin, josta aikoinaan niinkin kova haloo nousi. Tiedän lukeneeni tämänkin kirjan ennenkin, mutta juuri mitään muistikuvia ei tuntunut enää olevan rasitteenani, which was also nice. Erityisesti kiinnitti nyt huomiotani tuo henkilöiden puhuma "meänkieli", eli Torniojokilaakson murre, jota oli vaihteeksi oikein mukava lueskella. Tarina sinänsä ei nyt niin kovin kummoinen ollut; pikkukylän ihmisten elämää (ja kuolemaa) joskus aika pian sotien jälkeen, kai. Pontikankeittoa ja -juontia, lukuisia puukotuksia ym. väkivaltaa, hihhuliseuroja, panokohtauksia, raskaus ja lopulta synnytys. Kaikki tuo niin kovin arkipäiväisesti kuvattuna, ainakin tämän päivän näkökulmasta katsottuna, mutta kaipa se juuri sitä on sitten silloin ollutkin, nimittäin arkipäivää. Kuten myös kuoleman alituinen läsnäolo. Pyhäpäivää kai sitten olivat juuri ne suviseurat ja mitä kaikkea niissä tapahtuikaan... eissss...

Laura Jackson: Jon Bon Jovi
 
En odottanut tältä kirjalta liikoja, joten olin jopa hiukan positiivisesti yllättynyt. Eihän tämä kirja vanhoille faneille mitään uutta tietoa tarjoa, mutta on kumminkin ihan hyvin toimitettu teos, joka tarjoaa uudemmille faneille käypäsen johdannon tämän artistin taustoihin ja tekemisiin. Luin uusimman englanninkielisen painoksen.
 
Richard Bozzett: Sex, Drugs and Bon Jovi
 
Kirjoittaja oli Bon Jovin 80-luvun kiertuemanageri, joten eväät olisi olleet erittäin mielenkiintoiseen teokseen. Bon Jovin sisäpiiri kun on varsin hyvin varjeltu ulkopuolisilta. Mutta pahasti torsoksi jää. Ensinnäkin kirjassa ei ole ihan hirveästi tekstiä ja toisekseen edes oikoluku olisi ollut paikallaa, puhumattakaan kunnon toimittamisesta.
 
Raflaavasta nimestä ja kansilehtien teksteistä huolimatta itse bändiä käsitellään kirjassa aikalailla silkkihansikkain. Suurin motivaatio kirjan kirjoittamiselle näyttäisikin olevan piikki Doc McGheen suuntaan. McGheen huumekauppakytkentöjä käsitellään melkeinpä enemmän, kuin itse bändiä ja koko kirjan punaisena lankana tuntuu olevan se, kuinka McGhee lupasi (sanallisesti) Bozzettille 5% osuuden bändistä ja kuinka McGhee ei koskaan toteuttanut lupaustaan. Itse väite jo sinällään tuntuu ihan absurdille. Aika paljon olen näitä musiikkimaailman teoksia lukenut ja kertaakaan en ole kuullut, että kiertuemanageri olisi saanut osuuden bändistä. Bozzett myös sotkee keskenään levytysrojaltit ja omistusosuudet itse bändiin, joten vähän epäluotettavalta tuntuvat kaverin väittämät.
 
Kirjan selkeästi parasta antia ovatkin vanhat kuvat varhaisvuosilta, joita ei muualla näe (mukana myös kadoksissa olleet "tuhmat" kuvat Fahrenheit ajoilta).
 
Michael Francis: Star Man - The Right Hand Man of Rock 'n' Roll
 
Francis toimi mm. Paul McCartneyn, Led Zeppelinin, Bon Jovin ja Kissin turvamiehenä, joten mielenkiintoista tarinaa on lupa odottaa tältäkin kirjalta. Siinä missä Bozzett munasi mahdollisuutensa, niin Francis pääasiassa onnistuu. Francisin oma tarina on myös ihan mielenkiintoinen ryysyistä menestykseen tyyppinen kertomus. Väkivaltaa, huumeita ja linnassa istumista riitti, kunnes pesti Paul McCartneyn turvamiehenä kääntää elämän suunnan. Yhtenä punaisena lankana mukana kulkee myös nyrkkeily, koska Michalel Francis on kuuluisan nyrkkeilyvalmentajan George Francisin poika.
 
Ainoa häiritsevä seikka on, että kirjassa asiat kerrotaan preesensissä, eikä imperfektissä niinkuin normaalisti, mutta tuo nyt on aika pieni murhe. Hyvät tyypit saavat osakseen hehkutusta ja tollot ansionsa mukaan (eräs Ace Frehley oli syynä siihen, että Francis lopetti turvamiehen hommat...). Hyviä tyyppejä tuntuu olevan huomattavasti enemmän, mutta Francis sanookin mieluummin muistavansa hyvät, kuin huonot asiat.

Legioonalainen Peters - Aavikon kettu. Nyt nappaa, edellinen ei niinkään.

Ace Frehley - No Regrets
 
Melkoinen säätäjähän tuo Ace on ollut - se tulee kirjasta hyvin selväksi. Miestä ketuttaa myös eritoten Genen Ace-dissaus; siihen Ace ottaa monta kertaa kantaa, ja esittää purevia vastakommentteja.
 
Toisin kuin monissa rokkitarinoissa, ovat lapsuus- ja nuoruusvaiheet mielenkiintoisia, tai ainakin mielenkiintoisesti kirjoitetut. 80-luku ohitetaan musiikkijuttujen suhteen melko vauhdilla.
 
Silti yksi parhaista rockbiografioista, joita olen lukenut. Ja olen lukenut niitä monta.

Tsehovin kirjeitä vuosilta 1877-1890
 
Kirjeitä on harmillisesti siistitty jälkipolville eli kaikki kirjailijan kaksimielisyydet ja kiroilut on poistettu. Joskohan joku päivä julkaistaan sensuroimattomina.
 
Suomentajalle on tuottanut ongelmaa tasaisesti toistuva ilmaisu juutalaisista, jonka päätti kääntää "jutkuksi", mutta toivoo lukijan ymmärtävän ettei nimitys vielä silloin kantanut samaa merkityssisältöä kuin holokaustin jälkeen. Tsehov ei ollut antisemitisti, hänellä taisi olla jonkinlaista vipinää juutalaistytön kanssa, jota myös nimitti jutkuksi.

tsugaru:
Suomentajalle on tuottanut ongelmaa tasaisesti toistuva ilmaisu juutalaisista, jonka päätti kääntää "jutkuksi", mutta toivoo lukijan ymmärtävän ettei nimitys vielä silloin kantanut samaa merkityssisältöä kuin holokaustin jälkeen.
 
Lienee kysymyksessä sana zhid?
http://www.jstor.org/discover/10.23 … 70&uid=4&sid=21101382347587
Tuosta tosin saa sen käsityksen että sana oli saanut halventavan merkityksen jo 1800-luvun puolivälissä.