Aihe: BODY/HEAD (Kim Gordon, US & Bill Nace, US), ti 25.9. Savoy, Hki
1
Artemi
31.07.2012 12:39:10
SONIC YOUTH -MUUSIKKO KIM GORDON TUO BODY/HEAD -KOKOONPANONSA SUOMEEN
Ti 25.9.2012 Helsinki, Savoy-teatteri
 
Parhaiten Sonic Youthin riveistä muistettu Kim Gordon saapuu freejazz/noise-kitaristin Bill Nacen kanssa Suomeen. Kahden pitkän linjan yhdysvaltalaismuusikon muodostaman Body/Head-yhtyeen konsertti toteutuu Helsingissä Savoy-teatterissa tiistaina 25. syyskuuta.
 
Sonic Youthin jäätyä tauolle yhtyeen basisti Kim Gordon on jatkanut uraansa muiden projektiensa parissa. Viime viikonloppuna Kuudes Aisti -festivaaleilla Ikue Morin kanssa esiintynyttä yhdysvaltalaismuusikkoa ovat tänä vuonna työllistäneet myös muun muassa Yoko Onon ja Thurston Mooren kanssa äänitetty yhteislevy, oma vaatemallisto, Berliinissä ja New Yorkissa järjestetyt taidenäyttely sekä audiovisuaalisista live-spektaakkeleista tunnettu Body/Head-yhtye. Duon toinen osapuoli on bostonilainen kitaristi Bill Nace, jonka muihin projekteihin lukeutuvat esimerkiksi Vampire Belt -yhtye sekä Thurston Mooren kanssa muodostettu Northampton Wools.
 
Ensimmäistä kertaa Pohjoismaihin saapuvan Body/Headin kappaleet ovat pitkiä, kollaasimaisia ja osittain improvisoituja no wave -teoksia, joissa kahden kitaravirtuoosin soitto yhdistyy Kim Gordonin haikeaan lauluääneen. Syd Barrettin aikaisesta Pink Floydista sekä ranskalaisen elokuvantekijän Catherine Breillatin tuotannosta innoitusta hakeva kokoonpano on toistaiseksi julkaissut materiaalia ainoastaan kokoelmalevyillä sekä hyvin rajoitettuina painoksina ilmestyneillä vinyylisingleillä ja kaseteilla. Body/Head on kerännyt mainetta erityisesti musiikkia ja näyttäviä taustaprojisointeja yhdistävistä konserteistaan.
 
LIPUT:
Myyntiin to 2.8.2012 klo 9.00
23 EUR +toimituskulut. Ennakko: Lippupalvelu.
Ei ikärajaa / K-18 anniskeluravintola
 
urlwww.sonicyouth.com/url_
urlwww.savoyteatteri.fi/url_
urlwww.fullsteam.fi/url_
Artemi
02.08.2012 09:26:48
Liput myynnissä!
 
urlhttp://www.lippupalvelu.fi/event/bo … -gordon--bill-nace-us-lippuja/93875/url_
 
Body/Head-live @ Kunstcentrum Belgie 2/2012:
 
urlhttp://www.youtube.com/watch?v=MH9oOOy2kfQ/url_
Artemi
11.09.2012 19:53:38
Jan Anderzen aka TOMUTONTTU lämmittelee!
 
urlhttp://www.kemiallisetystavat.com/tomutonttu//url_
 
BODY/HEAD live @ Scheldapen / Antwerp 2012:
 
urlhttp://www.youtube.com/watch?v=cQ4axZa5ZFo/url_
 
Kim Gordon puhuu x-girl vaatemerkistään:
 
urlhttp://www.youtube.com/watch?v=sUrMKQ4tqUI/url_
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)