Muusikoiden.net
29.03.2024
 

Kitarat: kitarakamat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Wanha EMG 81 parempi kuin uusi?
1
zedder
20.09.2012 20:52:06 (muokattu 20.09.2012 20:54:00)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Satuin tekemään sellaisen havainnon vaihdellessani soittimiani kesken musisoinnin useampaan otteeseen että vanhemmat EMG 81 -mikit (vanha logo, ei pikaliittimiä) vaikuttavat jollakin tapaa ei niin siriseviltä ja mukavamman kuuloisilta kuin uudet versiot. Täysin tieteellinen tuo testi ei ollut, sillä kitaroideni ominaisuuksissa on sen verran eroa mm. puumateriaalien ja kaulakonstruktioiden suhteen että nekin seikat saattavat vaikuttaa asiaan eli soundiin. Jotkut muutkin tahot ovat kuitenkin olleet tekevinään moisia havaintoja päätellen Google -löydöksistäni.
 
Mikäli väitteessä on perää, niin onkohan todennäköisempää että wanha EMG 81 on ikääntynyt arvokkaasti kuten hyvät viinit vaikka onkin alkuun ollut samanlainen kuin T-kaupasta kitaroiden mukana kulkeutuneet € -logoiset pikkuveljensä, vai onko valmistaja muuttanut reseptiä matkan varrella..?
 
aristoteles666
20.09.2012 21:41:16
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

zedder: Satuin tekemään sellaisen havainnon vaihdellessani soittimiani kesken musisoinnin useampaan otteeseen että vanhemmat EMG 81 -mikit (vanha logo, ei pikaliittimiä) vaikuttavat jollakin tapaa ei niin siriseviltä ja mukavamman kuuloisilta kuin uudet versiot. Täysin tieteellinen tuo testi ei ollut, sillä kitaroideni ominaisuuksissa on sen verran eroa mm. puumateriaalien ja kaulakonstruktioiden suhteen että nekin seikat saattavat vaikuttaa asiaan eli soundiin. Jotkut muutkin tahot ovat kuitenkin olleet tekevinään moisia havaintoja päätellen Google -löydöksistäni.
 
Mikäli väitteessä on perää, niin onkohan todennäköisempää että wanha EMG 81 on ikääntynyt arvokkaasti kuten hyvät viinit vaikka onkin alkuun ollut samanlainen kuin T-kaupasta kitaroiden mukana kulkeutuneet € -logoiset pikkuveljensä, vai onko valmistaja muuttanut reseptiä matkan varrella..?

 
yritä seuraavaksi tieteellisesti, toi on naurettavaa.
 
" mielestäni varmin merkki älykkään elämän olemassaolosta muualla maailmankaikkeudessa on se, että kukaan ei yritä ottaa meihin yhteyttä." lassi ja leevi.
zedder
20.09.2012 22:13:08
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Enpä väitäkään että olisi välttämättä totta, voihan selitys löytyä johdotuksista, potikoista, kondensaattoreista jne. Pientä tukea ajatukselle sain kuitenkin mm. täältä:
 
http://www.rig-talk.com/forum/viewtopic.php?f=3&t=76962
 
Eli ei ole mitään eroja uusissa ja vanhoissa?
 
Arkka
20.09.2012 22:16:00
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

zedder: Enpä väitäkään että olisi välttämättä totta, voihan selitys löytyä johdotuksista, potikoista, kondensaattoreista jne. Pientä tukea ajatukselle sain kuitenkin mm. täältä:
 
http://www.rig-talk.com/forum/viewtopic.php?f=3&t=76962
 
Eli ei ole mitään eroja uusissa ja vanhoissa?

 
En tollasta vanhaa kataloogia äkkiseltään löytänyt mutta tämä kaveri väittää että eri spekseillä on tehty
http://www.jcfonline.com/threads/79019-EMG-old-vs-new
 
Eikä toi nyt mitenkään erikoista ole, että resepti muuttuu vuosien varrella. Melkein enemmänkin erikoista on se jos jotain musarompetta tehdään vuosikymmeniä samalla tavalla.
 
aristoteles666
20.09.2012 22:38:30
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

zedder: Enpä väitäkään että olisi välttämättä totta, voihan selitys löytyä johdotuksista, potikoista, kondensaattoreista jne. Pientä tukea ajatukselle sain kuitenkin mm. täältä:
 
http://www.rig-talk.com/forum/viewtopic.php?f=3&t=76962
 
Eli ei ole mitään eroja uusissa ja vanhoissa?

 
kiva että sait tukea ketjusta jossa yksi puhuu mutua ja muut komppaa raivoisasti.
 
" mielestäni varmin merkki älykkään elämän olemassaolosta muualla maailmankaikkeudessa on se, että kukaan ei yritä ottaa meihin yhteyttä." lassi ja leevi.
zedder
20.09.2012 22:47:16
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

aristoteles666: kiva että sait tukea ketjusta jossa yksi puhuu mutua ja muut komppaa raivoisasti.
 
Pahoittelen kovasti että kysyin asiaa.
 
Laulava Kylätohtori
21.09.2012 06:33:45
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

zedder: Pahoittelen kovasti että kysyin asiaa.
 
En tiedä, miksi sinun pitäisi pahoitella asiaa? Varsinkin, jos luet muita viimeaikoina tulleita aloituksia, niin kyllä tämä on sieltä kärkipäässä...
 
Met trasikoittim bisi Vanha Rauma iha vaa aikanguluks.
the-Antero
21.09.2012 07:33:58
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mulle tulee äkkiseltään mieleen että jos pikaliitin on huonosti kiinni niin voisi heikentää äänen laatua. En tiedä varmaksi mutta voisin olettaa näin :)
 
Sitten vaan kokeilemaan samassa kitarassa juotettu emg ja pikaliitin emg.
 
Musiikki ei tunne rajoja, eivätkä kitaristit tunne nuotteja.
Insane Kane
21.09.2012 12:07:49
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Se on resepti varmasti 30 vuoden aikana hiukan muuttunut, kun alkuperäisiä nomparellejä ei varmaan enään saa/ tai saa käyttää / kannata käyttää.
 
Debitille?
balanced1
21.09.2012 12:30:20
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

En osaa EMG-mikeistä mitään sanoa, mutta ainakin SD ja DiMarzio:n vanhat mikit kuulostavat paljon paremmilta kuin vastaavat uudet. On testailu samassa kitarassa rinnan. Voiko olla että kuten kaikessa muussakin nykyaikana, tingitään kustannusten takia materiaaleista ym..tiedän, että aika vaikuttaa magnetteihin ym, mutta silti. Nykyään em valmistajilta saa aika edullisesti perus-humbuckereita, jotka ennen maksoivat huomattavasti enemmän.
 
Victor Helldriver
22.09.2012 01:11:02
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

zedder: Pahoittelen kovasti että kysyin asiaa.
 
munkin mielestä ihan mielenkiintoinen aihe. jatkakaan vaan ni otan osaa keskusteluun jos tulee jotain asiaan liittyvää mieleen :)
 
Bigger man is ALWAYS better than the little man...
aristoteles666
22.09.2012 01:39:28
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Insane Kane: Se on resepti varmasti 30 vuoden aikana hiukan muuttunut, kun alkuperäisiä nomparellejä ei varmaan enään saa/ tai saa käyttää / kannata käyttää.
 
miksi olisi muuttunut?
oikea mutu ketju.
 
" mielestäni varmin merkki älykkään elämän olemassaolosta muualla maailmankaikkeudessa on se, että kukaan ei yritä ottaa meihin yhteyttä." lassi ja leevi.
madcow2
22.09.2012 02:05:33
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

http://www.seymourduncan.com/forum/showthread.php?t=118517
 
Tuolla on hyvinkin samanlaista pohdintaa kuin tässäkin ketjussa: jotkin magneetit voivat "kypsyä" ajan myötä tai mikkien kokoonpano voi muuttua.
 
Möö. Koti on mun stage.
Jormaz
22.09.2012 02:24:44
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

aristoteles666: miksi olisi muuttunut?
oikea mutu ketju.

 
"I purchased my EMG 81 in 1988. My catalog from that era indicates the following:
EMG81
Resonant Freq=2.5KHz
RMS Output Voltage=0.5volts
Peak Output Voltage=2.0volts
 
The current catalog lists these specs:
EMG81
Resonant Freq=2.25KHz
RMS Output Voltage=1.25volts
Peal Output Voltage=3.55"
 
Huomaatko eron?
 
No tiedäthän.. Tarkoitettu.. tiedäthän..
h.e.k.a
22.09.2012 09:05:18
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

aristoteles666: miksi olisi muuttunut?
 
Miksi pitäytyä monta vuosikymmentä täysin samassa rakenteessa, jos ilmenee parannusehdotuksia? Kuten jo aiemmissa viesteissä mainittiin, lienee harvinaisempaa että tuotteiden spekseissä/toteutuksissa pitäydytään pitkään täysin samassa.
 
oikea mutu ketju.
 
Aloittaja tämän aika selkeästi jo ensimmäisessä viestissä toikin esiin, eli kyseessä nimenomaan "musta tuntuu"-tyyppinen pohdiskelu, jolle tätä kautta lähdettiin hakemaan lisäselvennystä (esim. tieteellisten mittausten muodossa). Muutenhan tästäkin (jo nyt suht mielenkiintoisesta) ketjusta olisi tullut kovin lyhyt ilmoitusluontoinen parin viestin pätkä tyyliin: "oletteko huomanneet, että EMG81:n speksit ovat muuttuneet tämän ja tämän verran, mittausarvot näyttivät minulla tätä ja tätä"....
 
"isi, katso, tuo yksi kitara on ihan rikki!" - 3v. tytär DLX-musicin kitaraosastolla kommentoi Jacksonin RR3:sta...
ibnz
22.09.2012 09:26:51
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mistähän tuo nykyisten EMG:n speksi on? Sivut sanovat vain Output voltage (string) ja (strum) - 3v ja 4.5v vastaavasti. Resonant freq taasen sanoo 1.63. Nämä siis EMG 81:lle. Hauskasti tuo output voltage ei kerro oikein mitään itse mikin output-tehosta: 81X:n arvot ovat 4v, 8.5v. 81X on kuitenkin selvästi vähemmän "kuuma".
 
hallu
22.09.2012 10:28:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

aristoteles666: miksi olisi muuttunut?
oikea mutu ketju.

 
No käyttäjien musiikkimaku ja käsitys hyvästä soundista on ainakin muuttunut. "mutuhan" on juusi sitä kaikkein parasta keskustelumateriaalia. Se että onko jokin esine muuttunut vai ei on paitsi epäkiinnostava ulottuvuus koko asiassa ja lisäksi meidän on jokseenkin mahdotonta sitä tietää. Sen sijaan se miltä meistä tuntuu on tärkeää ja tunteistaan pitää puhua. Puhukaa hyvät ihmiset enemmän tunteistanne.
 
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka.
Insane Kane
22.09.2012 10:30:06
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

aristoteles666: miksi olisi muuttunut?
oikea mutu ketju.

 
Siksi olisisi, esim rohs, 70-lukulaisten transistorien järjetön hinta, komponenttien kehitys niin häiriöherkkyyden kuin toleranssien osalta, mikkien muuttuneet speksit.
Totta vitussa tää on mutu ketju kun kukaan ei kehtaa mikkiään rikkoa että sisään näkisi.
Mut sinäkään et auta ketään tolla asenteella ja kyseenalaistamisella joten jätä kirjottamatta.
Anna me mutuillaan.
 
Debitille?
Rämppy
22.09.2012 16:00:11
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mä en ihmettelisi yhtään sitä, että samalla mallinimellä myytävät mikit muuttuvat vuosien varrella. Materiaalit, alihankkijat ja tuotantoprosessit saattavat muuttua moneen kertaan. Näillä saattaa olla vaikutusta lopputuotteeseen vaikka paperilla speksit olisivat pysyneet ennallaan.
 
En sitten malttanut olla sanomatta.
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «