Rock, pop, alternative ›

Onko hyvää beatleskirjallisuutta, mieluummin suomeksi jäljellä kun on lukenut nämä
 
Paul Mccartneyn elämänkerran nimeltä Paul Mccartney
Shoutin,
John Lennonin elämänkerran, kirjoittaja sama kuin Shoutissa
Jonathan Gouldin Cant Buy my loven,
paul mccartney/barry miles eilinen
Beatles tarinat laulujen takana
beatles-usko rakkauteen
Beatles Meidän tarinamme 1968

joo ja Shoutia älkää lukeko, se on kamala.

Tässä samassa ketjussa joulukuulla tästä juttua. Minun subjektiivinen listaukseni voisi olla
 
Cynthia Lennon: John
Ian MacDonald: Revolution in the Head (mielellään 2nd tai 3rd Revised Edition)
The Complete Scores -nuottikirja
George Martin: All You Need Is Ears
The Mammoth Book of The Beatles (sälää)
Mark Hayward: The Beatles Unseen (hienoja harvemmin nähtyjä kuvia ja hyvin kirjoitettuja kuvatekstejä)
Mark Lewisohn: The Beatles: 25 Years in the Life (kronologia)
Mark Lewisohn: The Complete Beatles Chronicle (samaa kuin edellinen mutta isompi)
Walter Everett: The Beatles as Musicians I & II (musikologiaa)
Andy Babiuk: The Beatles Gear
The Beatles Anthology (totta kai)
 
Ja jos jostain pitää aloittaa niin ehkä Mammoth, se on ihan kiinnostava kokoelma juttuja. Mark Hayward muuten pistäytyi viikko takaperin Kuopiossa!
 
John Lennon on henkilö josta on näköjään vaikea kirjoittaa kovin hyvää kirjaa (Coleman! Norman! Goldman!) ja siksi Cynthian kirja on tuossa ensimmäisenä.
 
Monissa henkilöhistoriikeissa on vikana että ne ovat pohjimmiltaan julkkiskirjoja, joiden kirjoittajat eivät välttämättä tiedä tuon taivaallista käsiteltävästä aiheesta, mikä Beatlesin jäsenten tapauksessa olisi tietenkin musiikki. Kirjat ovat juoruilevien pikkupaljastusten ja tyhmien kliseiden kokoelmia.

Onhan se May Pangin "Rakas John". En kyllä nyt muista millanen se oli..
Suomennetut kirjat taitaa olla lueteltu ja englanninkielisetkin, Emerickin kirja kantsii kyllä tsekata.
Ja Doggett: You never give your money, jos kiinnostaa Apple-sotkut ja jäsenten post-Beatles -ura.

Kiitos neuvoista. Mutta tossiaan Norman nyt ei onnistu kirjoittamaan mistään. Miehen kirjoitelmista saa käsityksen että Beatles=John.
Lennon oli hyvin vaikea persoona, ja taisi olla viimeisen vuosikymmenensä aikana jo ihan pehmeä päästään. Avantgardee, astrologiaa yms

Number 9: Kiitos neuvoista. Mutta tossiaan Norman nyt ei onnistu kirjoittamaan mistään. Miehen kirjoitelmista saa käsityksen että Beatles=John.

 
Samaa mieltä...Rollarikirjassa tekee Jaggerista lellityn paskiaisen...En väitä ,etteikö hän olisi sellainen,mutta mitään objektiivisuutta ei Normanin kannasta löydy kummankaan bändin kohdalla...

Andy Six: Samaa mieltä...Rollarikirjassa tekee Jaggerista lellityn paskiaisen...En väitä ,etteikö hän olisi sellainen,mutta mitään objektiivisuutta ei Normanin kannasta löydy kummankaan bändin kohdalla...
 
Jos tarkkoja ollaan niin lellityn paskiaisen titteli menee aiemmin Lennonille kuin Jaggerille.

Joo.Shoutissa Maccaa sanottiin kaupalleseksi lauluntekijäksi ja Lennonia jumalaksi.
Kyllä Maccan ansiosta Biitlesin musiikki kehittyi, esim Mark 2 ja Strawberry Fieldsin sovitus.

Kuha: Revolverilla on jo mukana Fender Showman, joita oli parit piggy-backit.
 
Jep ja Bassman-läjä myös. Eli vastoin aiempaa väitettäni, kyllä Fender-vahvistimet vasta siinä vuoden 1966 tienoilla kuvaan astuivat.
 
Mutta Pesosen hypoteesi siitä, että Fender pilasi Beatlesin ei voine pitää paikkaansa, koska hienoimmilla levyillä ne olivat merkittävässä osassa. Let it Be:n väitetty huonous johtunee muista syistä.
 
(ja kirjasuosituksista toistan äänitystekniikkaan ja -laitteisiin keskittyvän "Recording The Beatles" järkäleen. Mukana mm. juliste, jonka aiheena on EMI:n miksauspöytä...)

Number 9: Joo.Shoutissa Maccaa sanottiin kaupalleseksi lauluntekijäksi ja Lennonia jumalaksi.
Kyllä Maccan ansiosta Biitlesin musiikki kehittyi, esim Mark 2 ja Strawberry Fieldsin sovitus.
 
Naulan kantaan ja samalla tulee selvitetyksi myös George Martinin rooli, hän sovitti kappaleita vähemmän kuin yleensä ajatellaan. Hän oli useimiten soitintaja tai vain kapellimestari. Eleanor Rigby tosin lienee kokonaisuudessaan George Martinin sovitus johon Macca ei juurikaan osallistunut.
 
Tässä kohtaa haksahtaa muuten myös muuten viehko YLEn Beatles-kuunnelma vuodelta 1980. Äänittäjä Norman Smithin arvio Beatlesin ja Martinin suhteesta menee ehkä pisimmälle, hän sanoi julkisesti ettei Beatles todellakaan tarvinnut tuottajaa lainkaan sanan tavanomaisessa merkityksessä. He vain antoivat Martinille tehtäväksi toimittaa haluamansa hyödykkeet ja Martin hoiti hommansa taidokkaasti.
 
Smith taisi tietää mistä puhui, siirtyihän hän itse äänitystyöstä juuri tuottajanhommiin samassa talossa, EMIssä.
 
Vice Keef: Mutta Pesosen hypoteesi siitä, että Fender pilasi Beatlesin ei voine pitää paikkaansa, koska hienoimmilla levyillä ne olivat merkittävässä osassa. Let it Be:n väitetty huonous johtunee muista syistä.
 
Fenderit kaappaavat vallan parillla viimeisellä levyllä oltuaan siihen saakka rengin asemessa! Se tietty Fender-soundi, jota Voxiin verrattuna voisi kuvata sanoilla kuivempi ja punchimpi, viileämpi ja kuulaampi, toimii hyvin monillla jenkkibändeillä ja minusta vähän tuntuu että Fender-soundi on luonut kokonaisen funk-musiikin alalajin suorastaan, mutta Beatlesille se teki kepposet. Esimerkiksi Lennonin kitarakompin luontainen rouheus on tipotiessään parilta viimeiseltä levyltä.
 
Jos ajattelee sitä mikä levytysuran alussa oli soundin lähtötilanne eli miksi se oli livenä muodostunut ja muodostui vuoden 63 kovan keikkailun myötä, niin siinähän on Lennonin raskas Vox-komppi yhtä jalkaa Ringon oikean käden sihisevän soundin kanssa, enimmäkseen melodinen ja vähäsen honottava basso sekä veitsenterävä, lähestulkoon kireä, melkein ylienerginen, boostattu Carl Perkins tai Chet Atkins Voxin öljyttyä terästä muistuttavalla ominaissoundilla aateloituna. Kuvitelkaa nyt tähän kuvioon Fenderin kamat; ei toimi, ei edes jos yksikin kolmesta vahvarista vaihdettaisiin Fenderiin. Beatlesin soitannollinen askellus oli yksinkertaisesti yhteensopimaton Fenderin askelmerkkien kanssa.
 
Lemmy kirjassaan kertoo että moni ihmetteli Beatlesin kitarakattausta aikoinaan kun kaikki muut kuolasivat Fenderien perään. Ehkä siinäkin on vinha perä että Stratot ja Telet ovat liian Amerikkaa, hieman liian cooleja soittimia beatleille. Tämä on yksinkertaistettua puhetta mutta ehkä tästä valottuu juonentynkää jotenkin.

Varakeef: Let It Be:n huonous väitetty johtunee muista syistä
Syy on nimeltään Phil Spector, koska Naked-versio toimii tosi hyvin.

Joo, kyllä Martin hommansa hoiti, mutta on saattanut vähän miettiä, kun Lennon halusi eläinten ääniä- Good Morning, Good Morning

velipesonen: Tässä kohtaa haksahtaa muuten myös muuten viehko YLEn Beatles-kuunnelma vuodelta 1980. Äänittäjä Norman Smithin arvio Beatlesin ja Martinin suhteesta menee ehkä pisimmälle, hän sanoi julkisesti ettei Beatles todellakaan tarvinnut tuottajaa lainkaan sanan tavanomaisessa merkityksessä. He vain antoivat Martinille tehtäväksi toimittaa haluamansa hyödykkeet ja Martin hoiti hommansa taidokkaasti.
 
Samaahan se sanoi Emerick myös omassa kirjassaan. Stuodiossa vain hierarkia meni siihen tyyliin, että äänittäjän kanssa ei kommunikoitu suoraan, vaan kaikki käskyt kulkivat tuottajan kautta. Näin tuottaja sai välillä ansaitsematontakin kunniaa asioista, jotka olivat puhtaasti muiden ansiota.

Number 9: Joo, kyllä Martin hommansa hoiti, mutta on saattanut vähän miettiä, kun Lennon halusi eläinten ääniä- Good Morning, Good Morning
 
Se on itse asiassa niitä harvoja kohtia yhtyeen tuotannossa jotka minun aivoissani luovat aidosti epämusikaalisen vaikutelman, siis Good Morningin loppu, jossa bändi jamittelee vähän veltosti ja on näitä lampaita ja kukko matkassa. Juuri se nimenomainen kakofonia ei oikein ainakaan meikäläisen päässä svengaa kauhean hyvin, niin vaikka kakofonian ystävä muutoin olenkin.

Joo, en minäkään pidä, olisiko viittaus Brian Wilsonin Pet Soundsiin, ja Caroline, No:n loppuun, jossa koko levy päätyy samanlaiseen kakofoniaan?

Number 9: Joo, en minäkään pidä, olisiko viittaus Brian Wilsonin Pet Soundsiin, ja Caroline, No:n loppuun, jossa koko levy päätyy samanlaiseen kakofoniaan?
 
Mielenkiintoista. Caroline, No:n päätös vaikuttaa minun korvissani varsin ei-kakofoniselta, leppoisalta haukahtelulta. Ian MacDonaldin mukaan Lennon suunnitteli Good Morningin lopun siten että järjestyksessä esiintyvät eläimet pystyvät syömään edeltäjänsä kukin. Voisi kuvitella että siinä olisi tarkoituksella pyritty karkeuteen koska kappalehan on eräänlainen poliittinen ja sosiaalinen kannanotto. Ja koska Lucy in the Sky on LSD, viittaa Good Morning, Good Morning kenties George Martiniin ja Geoffrey eMerickiin (M = "em"), joiden apua tarvittiin eläinten äänien kanssa.
 
Ehkä Lennon tahtoi nokittaa Pet Soundsin kaikkein raakalaismaisimmalla tavalla eli lisäämällä meteliä.

Nimeenmaan, ja kyllä Pepper Pet Soundsin lyökin, Smilen kanssa onkin tiukempaa..
No, on Pepper parempi...

Number 9: Nimeenmaan, ja kyllä Pepper Pet Soundsin lyökin, Smilen kanssa onkin tiukempaa..
No, on Pepper parempi...
 
Ehkä Wilsonin meriitit painottuvat enemmän musiikillisen materiaalin käsittelyyn kuin keksimiseen. Hän on mielenkiintoinen sekoitus amerikkalaista viihdesäveltäjää ja klassista säveltäjää joka on saanut kipinää rockista. Minun korvissani hänen ratkaisunsa ovat musikaalisia ja älykkäitä mutten mahda mitään sille että suurin osa melodioista kuulostaa vähän joutavilta ja olen enemmän mieltynyt sähkökitaroiden renkutukseen kuin aikuisten miesten falsettoon. Mulle Wilson on kuin Broadway-säveltäjä ilman Broadwayn tylsiä maneereita.

Andy Six: En minä mistään aikajärjestyksestä mielestäni puhunutkaan....Norman kuvaa Jaggerin hyväosaiseksi hienostopojaksi,joka viime hetkeen asti piti kiinni akateemisista urasuunnitelmistaan...
 
Sanat "aiemmin" ja "ennemmin" tarkoittavat myös "mieluummin" tai "paremminkin". Eritoten kaikitenkin Savossa päen.