Studiotyöskentely ›

Aki: Mä en sanoisi. Jos ei koskaan soita jotain jota ei osaa, eipä sitä oikein voi oppiakaan. Toisekseen, joissain tilanteissa se vaan kuulostaa hyvältä kun kuulee että soittaja on innoissaan ja omien taitojensa äärirajoilla.
...
Niin, ne riskit täytyy tietty aikalailla jättää sooloihin ja filleihin ettei perustukset levähdä.
 
Palaan tähän vielä. Sä sanot tuossa lopussa just sen mihin minäkin mielessäni päädyin, tässä nyt miettiessäni, mutta toisesta suunnasta. Kun yksin tekee, ja yrittää liikaa, niin mun kokemuksella suurin riski on siinä että kokonaisuus ei pysy kasassa. Jotain voi vetää siinä rajoilla, mutta piisin on pysyttävä kasassa, eihän se muuten toimi.

Nykypäivän kamoilla on onneks helppo tehä niin että tekee ensin helpon ja yksinkertaisen version ja diipadaapa soolot yms. ja sitten loppua kohden prosessissa voidaan sitten kokeilla korvata helpoimpia juttuja vaikka vaikeemmilla tms.
 
En nyt todellakaan tarkoita että vaikeampi olisi parempi, vaan sitä että esim.
akkaribiisi soitetaan eka rämpyttämällä Ceetä ja Deetä ja sitten lopussa kun paketti on valmis niin koklataan vaikka samaa näppäilemällä. Tai kaivetaan vaikka se pölyinen huuliharppu esiin ja kokeillaan josko sillä saisi jotain kivaa lisäpontta johonkin...
 
Muuten saattaapi jäädä harmittaan että ehkä olisin saanut tostakin vähä hienomman biisin kasattua. Harvoin niitä valmiita enää tulee uudestaan otettua sorviin uudestaan. :)

Erska88: Muuten saattaapi jäädä harmittaan että ehkä olisin saanut tostakin vähä hienomman biisin kasattua. Harvoin niitä valmiita enää tulee uudestaan otettua sorviin uudestaan. :)
 
Tuo varmaan riippuu siitä, mikä on tavoite. Omalla kohdalla varsinaista levyversiota edeltää monta äänitettyä versiota, esimerkiksi seuraavasti:
-biisidemo kitaralla ja laululla jotta bändi pääsee opettelemaan ja tekemään arrit
-bändin treenikämppälive, näistä biiseistä kasataan eka levyluonnos
-tuotantodemo, tämä on melkein kuin oikea studiosessio paitsi että hiomista on vähemmän. Tästä saattaa jäädä joku raita lopulliseen julkaisuunkin
-varsinainen äänite. Tämä julkaistaan.
 
Noita ensimmäisen vaiheen demoja saattaa sitten olla enemmänkin, siihen asti kunnes tulkinta tuntuu siltä että kaikki tarvittava on mukana. Tärkeämpää musta kuitenkin on se, että aina pitäisi olla joku käsitys siitä mitä on tekemässä ennen kuin äänitys menee päälle. Kotistudioäänityksissä niin harvoin on, ja se onkin yksi pahimmista ongelmista - tehdään ennen kuin mietitään.
 
Joskus mietin, että Brian Maylla oli pointtinsa siinä, kun hän sanoi tekevänsä kaikki Queenin biisit ensin viheltämällä valmiiksi, ennen kuin koskee soittimiin. 24 raitaa vihellystä erottelee taatusti jyvät akanoista.

Erska88:
En nyt todellakaan tarkoita että vaikeampi olisi parempi, vaan sitä että esim.
akkaribiisi soitetaan eka rämpyttämällä Ceetä ja Deetä ja sitten lopussa kun paketti on valmis niin koklataan vaikka samaa näppäilemällä. Tai kaivetaan vaikka se pölyinen huuliharppu esiin ja kokeillaan josko sillä saisi jotain kivaa lisäpontta johonkin...

 
Jep. Korvaamisen ja lisäilyn lisäksi voi jättää jotain pois. Joko kokonaisen raidan tai sitten nostaa raitaa esille vain sopivissa paikoissa. Laulun taimia -kappaleessa mulla oli haitari äänitetty koko lauluun, mutta lopullisessa se kuuluu vain paikoittain. Huilu on sitten lisätty lopuksi just niinkuin tuo sinun huuliharppu. Turhuudessa taas oli pianoraita kaiken pohjana, sitä en ottanut lopulta mukaan.
 
Edit. Nyt kun näin Kiven uuden postauksen, niin nämä mun tekeleet on kai lähinnä tarkoitus olla sitä bändin treenikämppäliveä vastaavia, vaikka eivät olekaan livenä tehty kun se on yksin vähän vaikeata.

kivi:
Tärkeämpää musta kuitenkin on se, että aina pitäisi olla joku käsitys siitä mitä on tekemässä ennen kuin äänitys menee päälle. Kotistudioäänityksissä niin harvoin on, ja se onkin yksi pahimmista ongelmista - tehdään ennen kuin mietitään.

 
Ei siihen äänitys-nappiin nyt nykyään tarvitse suhtautua niin juhlallisesti. Enemmänkin on oltava kirkkaana mielessä onko vasta hakemassa vaiko jo tekemässä. Äänittely saa olla myös osa sävellys- ja sovitusprosessia ja miksei treenaamistakin. Ja jopa osa miettimistäkin. Mutta toki pitää tietää mitä milloinkin on tekemässä. Sitähän taisit tarkoittaakin. Kunhan höpötän tässä.

Klezberg: Ei siihen äänitys-nappiin nyt nykyään tarvitse suhtautua niin juhlallisesti. Enemmänkin on oltava kirkkaana mielessä onko vasta hakemassa vaiko jo tekemässä. Äänittely saa olla myös osa sävellys- ja sovitusprosessia ja miksei treenaamistakin. Ja jopa osa miettimistäkin. Mutta toki pitää tietää mitä milloinkin on tekemässä. Sitähän taisit tarkoittaakin. Kunhan höpötän tässä.
 
Komppaan. Ainakin mulla menee pitkälti sillai että heti kun on esim joku kiva riffi, äänitän sen ja lisään sille vaikka demorummut ja dumdumbasson. Siitä päästäänkin jo vaikka säkeistöö joka menee edellisen perään todella kivasti kun vanha rullaa loopilla ja sitä kuuntelee. Sitten tulee esim. hittolainen ei toi riffi noin voi lähteä! Siihen tarvii intron! Sitten sovitellaan intro jne... kaikki on superhelppoo välilyönnin naputtelua ja mitään ei ole kiveen hakattu. Niin kauan muutetaan sovitusta tai mitä vaan kunnes se toimii. Mun tapauksessa yleensä laulu ja sanat tulee viimeisenä, mikä vaikuttaa monesti koko sovitukseen erittäin paljon eli palataan taaksepäin.
 
Vaikka mullakin on bändi, niin teen eri musaa kotona joten periaatteessa reenikämppälivet ei oo mahdollisia. Täten kappale käy noi vaiheet ikäänkuin samassa syssyssä. Sama projekti joka alkaa demotteluna, päätyy samana tiedostona valmiiksi. Vanhat kurat alta pois uusien alta.
 
Ps. erittäin hyvä kommentti toi pois ottaminen. usein alkuun tunkee liikaa tavaraa ja putsausvaiheessa valuu soija. :)

Klezberg: Ei siihen äänitys-nappiin nyt nykyään tarvitse suhtautua niin juhlallisesti. Enemmänkin on oltava kirkkaana mielessä onko vasta hakemassa vaiko jo tekemässä. Äänittely saa olla myös osa sävellys- ja sovitusprosessia ja miksei treenaamistakin. Ja jopa osa miettimistäkin. Mutta toki pitää tietää mitä milloinkin on tekemässä. Sitähän taisit tarkoittaakin. Kunhan höpötän tässä.
 
Riippuu siitä mitä on tekemässä. On ihan validi tapa säveltää niin, että pistää äänityksen päälle ja aivot pois, ja sitten soittelee. Luonnostelussa analyyttisesta ajattelusta on vain haittaa.
 
Mutta se että lähdetään hakemaan lopullista tallennuksen keinoin, johtaa vain siihen että on 50 "melkein"-versiota kun niitä on niin helppo tehdä, sen sijaan että olisi käytetty sama määrä energiaa sen yhden version ajattelemiseen alusta loppuun, ja saatu vimosen päälle hiottu teos.

kivi: Riippuu siitä mitä on tekemässä.
 
Juuri tätähän minäkin siinä sanoin, tosin ilman rautalankaa:
 
on oltava kirkkaana mielessä onko vasta hakemassa vaiko jo tekemässä
 
Se mitä sä sanot luonnosteluksi ja lopullisen tekemiseksi, mä sanon tuossa hakemiseksi ja tekemiseksi. Noin suurin piirtein. Mähän en koskaan ole tehnyt semmoista valmista kuin mistä sinä edes puhut. Mutta mä tiedän että mun tavalla työskennellä ei koskaan kerry nurkkiin valtavasti versioita yhtään mistään.
 
Olen tässä vain ollut nostamassa esiin että äänitysteknologiaa käytetään, ainakin harrastajapiireissä, myös muuhun kuin lopullisen äänitteen tekoon, kun taas sinun arvokkaat ohjeesi ja kannanottosi tuntuvan koskevan etupäässä julkaistavan äänitteen tekoa. Kun tämä on kuitenkin aloittelijakysymysketjukin :)

Klezberg: kun taas sinun arvokkaat ohjeesi ja kannanottosi tuntuvan koskevan etupäässä julkaistavan äänitteen tekoa. Kun tämä on kuitenkin aloittelijakysymysketjukin :)
 
Niin, tää nyt on näkökulmakysymys. Missä vaiheessa uusi käytäntö lakkaa olemasta poikkeus ja muuttuu säännöksi? Tää on kuitenkin Studiotyöskentely-alue, koneiden käyttäminen säveltämiseen kuuluis mun nähdäkseni ehkä enemmän esimerkiksi Tietokoneet-alueelle? Tai jollekin musiikintekoalueista.
 
Kyllä mä näkisin niin, että studiotyöskentelyn ainoa tarkoitus on tehdä julkaistavia äänitteitä, toki niiden yleisö voi sitten olla pienempi tai isompi.
 
Mutta mä voin olla väärässä, ja tarkoitukseni ei oo mitenkään rajata tai oikoa muita. Mun oma näkökulmani on varmasti nyt jo vanhanaikainen, varsinkin kun en oo kovin iloinen monestakaan nykyään itsestään selvänä pidetystä asiasta.
 
Edit: PS. Kiitos, Kletzberg, tää sai mut miettimään asioita, ja tajusin just että mun mielestäni ei ole studiotyöskentelyä se, jos kotona soittelen äänikortin ja PODfarmin kautta vaikka CubaseLE -ohjelmaan. Siitä tulee lopputulokseksi audiota, mutta mun asenteeni on silti se, että "joku muu pelaa jotain pelejä, mä teen tätä".

kivi: Niin, tää nyt on näkökulmakysymys. Missä vaiheessa uusi käytäntö lakkaa olemasta poikkeus ja muuttuu säännöksi? Tää on kuitenkin Studiotyöskentely-alue, koneiden käyttäminen säveltämiseen kuuluis mun nähdäkseni ehkä enemmän esimerkiksi Tietokoneet-alueelle? Tai jollekin musiikintekoalueista.
 
Niin no... En minäkään tarkoita että täällä alettaisiin laajemmin käsitellä noita asioita, vain että niihinkin liittyvät äänittelyasiat voisivat olla samassa paikassa muiden äänittelyasioiden kanssa.
 
Muuten mä olen ollut huomavinani että Studiotyöskentelyyn tulee nykyään kaikenlaista tietokonejuttua mitä ei olisi ennen suvaittu. Kyllä mäkin haluaisin pitää tämän tason semmoisena kuin se on ollut.
 
Kyllä mä näkisin niin, että studiotyöskentelyn ainoa tarkoitus on tehdä julkaistavia äänitteitä, toki niiden yleisö voi sitten olla pienempi tai isompi.
 
Niin, tietyssä mielessä mäkin teen julkaisuja, kun tietyssä vaiheessa panen lopputuloksen nettiin, esim. facebookkiin tai maihinnousuun. Ja mulla on parinkymmenen kuulijan yleisö niin.
 
mun mielestäni ei ole studiotyöskentelyä se, jos kotona soittelen äänikortin ja PODfarmin kautta vaikka CubaseLE -ohjelmaan.
 
Ei minunkaan mielestä. Mutta se on "äänittelyhommien alkuun" -juttua, ainakin jos siinä ollaan jo tekemässä vähän enemmän kuin pelkästään ottamassa sitä kitaraa talteen. Siis useampia raitoja, myös mikeillä äänitystä yms. Semmoisestahan tässä kumminkin oli puhe. Missä kohtaa se raja menee?
 
PS. Jos puhutaan moniraitaäänitysten käytöstä muuhun kuin varsinaisesti julkaistavien äänitteiden tekoon, niin ei se tietokonealueelle sovi, ei myöskään musiikin teoriaan (johon säveltäminen sinänsä kuuluu) eikä myöskään minkään tietyn soittimen alueelle. No, olkoon miten on. Vois muutenkin olla aika poistua koko m.netistä.

Klezberg: Vois muutenkin olla aika poistua koko m.netistä.
 
Ei ehkä niin dramaattisesti kuitenkaan. Mä pidin parin vuoden tauon kirjoittamisesta muualle kuin huoneisiin, se auttoi mulle. Samaa suosittelen - sun osaamisesi, tietosi ja asenteesi on arvokas osa mnettiä.

Klezberg: ... No, olkoon miten on. Vois muutenkin olla aika poistua koko m.netistä.
 
Äläs ny ihan hulluja puhu. Kaltaisiasi on muutenkin aivan liian vähän.
 
Kyl maar se äänen saaminen sinne "narulle" on sitä studiotyötä ihan yksinkertaisimmillaankin.
 
Mä mainiosti muistan, kun ekoja kertoja ylipäänsä mitään tuli nauhoiteltua, ni käytettävissä oli bändin kovin puutteelliset soittokamat, muutama mikrofonin virkaa toimittava ( taidettiin käyttää jopa korvakuulokkeita yhtenä mikkinä) ja 60- luvun alkupuolen kelanauhuri. Säätövaraa oli tasan tarkkaan lähtösaundi ja äänitystason säätö, eikä oikeestaan mitn muuta. Eli signaalitie oli yksinkertaistaen äänilähde - mikki - nauhuri. Mut tosta huolimatta toisinaan onnistuttiin ja toisinaan ei, jopa samana päivänä äänitetystä kamasta joku biisi kuulosti suht raikkaalta ja heti seuraava biisi tuli kuin kaks metriä maan alta. Mut signaalitie oli tosiaan niin simppeli, että siin ei tarttenu lukea 300- sivuisia manuaaleja ymmärtääkseen, et mitä mistäkin säädetään.
 
En kirjoita tätä sillä, et ennen oli paremmin tai muuta soopaa, vaan ihan sillä, et vaikka tossa ei just mitn säätömahdollisuuksia ollut, niin jälki oli tosiaan hyvinkin erilaatuista. Ja homma oli aloittelijalle ihan taatusti tarpeeksi vaikeaa.
 
Ja jos mä en kolkytä vuotta sitten aina onnistunu kolmen muuttujan kanssa, niin tosiaan sääliksi käy niitä tämän päivän aloittelijoita, joiden tarttee signaalitiellä pärjätä kolmen miljoonan mahdollisen muuttujan ja jokseenkin rajattoman raitamäärän kanssa.
 
Ennen ei ollu paremmin, mut kyl äänityshommien alkuun pääsi jyvälle helpommin. Tyvestä puuhun noustaan. Valitettavasti mä olen huono kiipeämään ja mulla on korkean paikan kammo.

rintapek:
Ennen ei ollu paremmin, mut kyl äänityshommien alkuun pääsi jyvälle helpommin. Tyvestä puuhun noustaan. Valitettavasti mä olen huono kiipeämään ja mulla on korkean paikan kammo.
 
Joo, kyllä minäkin olen ensin kelamankan, sitten tavallisen kasettimankan ja dekin kanssa touhunnut, kunnes sain hankittua kasettineliraiturin. Siinä vaiheessa tuli myös hankittua ulkoinen kaikulaite sen kanssa käytettäväksi.
 
Neliraiturin kanssa tekemisestä saa kyllä hyvää pohjaa. Osaa hakea sieltä daw-softastakin ne perusasiat eikä anna miljoonan fiitserin hämätä. Ottaa käyttöön sitten lisää vain sen minkä tarvitsee. Ja sama periaate niitten plugareitten kanssa. Käyttää vain niitä joiden käytön ymmärtää. Niiden kanssa mulla on mennyt niin että mä tunsin niitten toiminnan teoreettisesti paljon ennen kuin mulla on käytännössä ollut mahdollisuus niitä käyttää.
 
No, ei se aina ole helppoa löytää just niitä oikeita asioita mutkikkaasta softasta. Mulla on ilmeisesti siihen jonkinlainen taito, tai kokemus, mutta kyllä niihin välillä hermostunkin.
 
DAW-työskentelyssä on sekin vaara että homma menee soittamisen sijaan DAW:issa korjailuksi. On tullut koettua sekin. Onneksi se lopulta alkoi maistua puulta ja aloin yrittää soittaa paremmin. Tietokoneella kun sai säätää tarpeeksi töissäkin. Mutta on siitä koneesta ja softasta apuakin. Sen paremmin menee yhteistyö sen kanssa mitä vähemmän sitä konetta ja softaa tarvitsee ajatella. Mä käytän varmaan hyvin pientä osaa Logicin ominaisuuksista, mutta niitä sitten jatkuvasti.

Klezberg: DAW-työskentelyssä on sekin vaara että homma menee soittamisen sijaan DAW:issa korjailuksi. On tullut koettua sekin. Onneksi se lopulta alkoi maistua puulta ja aloin yrittää soittaa paremmin. Tietokoneella kun sai säätää tarpeeksi töissäkin. Mutta on siitä koneesta ja softasta apuakin. Sen paremmin menee yhteistyö sen kanssa mitä vähemmän sitä konetta ja softaa tarvitsee ajatella. Mä käytän varmaan hyvin pientä osaa Logicin ominaisuuksista, mutta niitä sitten jatkuvasti.
 
Tänään meni hermot kun yritin kaikin konstein saada digidigikeinoin mun lattariin lisää jytkyä. Ei siitä tullut hevonpskaa. Lopuksi koko äänittely kulminoitui holtittomaan kompuroiden ja ekvalisaattoreiden lisäilyyn ja lopulta luovuttamiseen. Soittotaitokaan ei riittäny omiin vaatimuksiini. Hanuri päivä. Huomenna uusiks paremmalla asenteella. :)
Daweissa on liikaa mahdollisuuksia. Menee amatöörillä pasmat sekasin. Varsinkaan kun en itse ole saanut elää kultaista neliraituri/mikälie viritys milloinkin aikaa...

Erska88:
Daweissa on liikaa mahdollisuuksia. Menee amatöörillä pasmat sekasin. Varsinkaan kun en itse ole saanut elää kultaista neliraituri/mikälie viritys milloinkin aikaa...
 
En mä sanonut sitä kultaiseksi. Mutta silloin ei voinut kuin äänittää muutaman raidan. Ei korjailla oikeastaan mitenkään. Jonkun pätkän saattoi yrittää soittaa samalla raidalla päälle polkaisemalla äänityksen päälle kesken kuuntelun.
 
Värkeistä riippuen toki saattoi vähän equttaa tai vastaavaa. Ja mulla oli se kaikulaite jolla sai vähän kaikua. Muttei siis varsinaisesti korjailla.
 
Kyllä nykyään moni asia on helpompi. Mutta jotain siinä vain on siinä lähtökohdassa että ei voi korjailla. Ja siinä ettei keräile loputtomasti ottoja ja raitoja. Mutta en mä silti mene siihen takaisin vaikka onhan mulla se värkki edelleen. Joskus olen sieltä siirrellyt raitoja tietsikalle.

kivi: PS. Kiitos, Kletzberg, tää sai mut miettimään asioita, ja tajusin just että mun mielestäni ei ole studiotyöskentelyä se, jos kotona soittelen äänikortin ja PODfarmin kautta vaikka CubaseLE -ohjelmaan. Siitä tulee lopputulokseksi audiota, mutta mun asenteeni on silti se, että "joku muu pelaa jotain pelejä, mä teen tätä".
 
Mä tajusin nyt ettei ehkä mennyt perille se että mun mainintani että äänittelyn avulla voi yksinään opetella soittamista koski siis yhteissoiton simulointia eikä satunnaisen soittelun äänittelyä. Siinä on saatava ensin nauhalle jotain sen verran jämäkkää, esim. kitarakomppi, että sen päälle voi sitten harjoitella (sitä sooloa), eikä sitä harjoittelua äänitetä, vasta se mikä sitten alkaa toimia.
 
Tietysti omien virheiden kuuleminen soiton jälkeen on myös opettavaa, ja sekin kannattaa kokea että se mikä soittaessa kuulosti hyvältä ei sitten toiminutkaan jälkikäteen kuultuna. Mutta sitä mä en varsinaisesti tarkoittanut.

Klezberg: Mä tajusin nyt ettei ehkä mennyt perille se että mun mainintani että äänittelyn avulla voi yksinään opetella soittamista koski siis yhteissoiton simulointia eikä satunnaisen soittelun äänittelyä. Siinä on saatava ensin nauhalle jotain sen verran jämäkkää, esim. kitarakomppi, että sen päälle voi sitten harjoitella (sitä sooloa), eikä sitä harjoittelua äänitetä, vasta se mikä sitten alkaa toimia.

 
Kyllä tuottaja on pistänyt mut ihan studiossakin treenaamaan niin, että pohjista otetaan kopiot toiselle koneelle, ja sillä välin kun muut äänittää omiaan, mä treenaan vaikka niitä sooloja loputtoman soolokohta-loopin päälle. Siinä on hyvät ja huonot puolensa: toisaalta tulee aika hiottua soittoa kun tuhat kertaa vetää, toisaalta itse soittoon saattaa ilmestyä sellaista 'omaa kivaa' -huumoria, mikä ei ehkä lopuksi palvelekaan yhtä hyvin kokonaisuutta kuin sydänverellä hampaat irvessä vedetty eka ja ainoa otto.

Eli haluaisin äänittää omaa soittoani, jotta voisin paremmin analysoida, mitä soitossa pitäisi kehittää. Ongelma on siinä, että minulla ei ole tietokonetta pianon lähettyvillä. Onko mitään äänityuslaitetta, jonka voisi suoraan kiinnittää sähköpianoon tai mikseriin. Vai olisiko järkevä hankkia joku läppäri?