Kitarat: akustinen ›

Old Guitar: Kuka osaa kuka ei. Hyvät toverit, oletuksenne, että tuollainen taito on varsin yleinen kitaristien parissa, on varsin yllättävä. ..
 
Mä olen Kivin kans samaa mieltä. Tosin hänen kanssaan on yleensä hirveen helppoa olla samaa mieltä.
 
Se virittäminen ihan oikeesti on perustaito. Sen opettelu on hirveen paljon helpompaa kuin sen soittamisen opettelu. Ihan ekaksi pitää oppia kuulemaan se huojunta, joka syntyy kun kaksi ääntä on lähellä toisiaan. Eli se asia, johon esim. haitarin saundi perustuu.
 
Hemmetin huonona allegoriana sanoisin vaik niin, et kyl ensin pitää ymmärtää miten ruuvimeisseli toimii, ennenkuin alkaa käyttämään akkuporakonetta.
 
Referenssiääni pitää osata ottaa toisesta soittimesta, ääniraudasta tai vaikka omasta päästä. Jos paikalla ei ole muita soittimia eikä referenssiääniä, niin hyräilemällä jotain tuttua kappaletta (vaik Satu meni saunaan), joka yleensä oikeesti lähtee omasta päästäkin aina suurinpiirtein samalta korkeudelta, niin siinä on riittävä referenssi. Suurin piirtein oikealla hehtaarilla. Ja jos ei ole, niin laulaessa äkkiä alkaa ihmetellä, et mites tää Marilyni Ceestä ei nyt tahdo kulkea. Mut jos paikalla ei ole muita soittimia, niin se on oikeesti yhdentekevää onko se Aaa 400 vai 500, jos rämpytin on soittokelpoinen.
 
Mut jos paikalla on vaikkapa piano, joka on nähny virittäjän viimeksi sisäänkannettaessa, niin rämpytin pitää osata virittää sen mukaan eikä Aaa440. Haitarin kans sama juttu, koska niiden vire ei tosiaankaan aina ole 440. Itse asiassa ei koskaan, koska vekottimen saundi tosiaan perustuu keskenään epävireisten äänikertojen huojuntaan. Siispä diskanttipuolen koplarista pelkkä bassoäänikerta päälle ja se Aaa oktaavia ylempää, kiitos.
 
Parikytä vuotta sitten soitin ja lauloin humppapartiossa kokoonpanolla runmut, läskibasso, haittari ja akkari. Tos hommassa ei oikeesti tehny mittarilla mitään.
 
Noi mittarit on nimenomaan apuvälineitä ja ihan hyviä sellaisia, mut ei ne korvaa korvaa. Keikalla ihan hunajata, koska ne mahdollistaa äänettömän ja nopean virityksen ihan jopa kahden biisin välissä.

Nyt on kyse akkarin virittämisestä mutta jos jostain hurisevasta verkkovirtakäyttöisestä laitteesta (kuten sähkökitaran vahvistin) saisi 50 Hz + harmoniset hurinat niin sitä voisi käyttää referenssinä esim. G säveleen virittämiseen (esim. G2 = 98 Hz, G#2 = 103.8 Hz). Tai käytännössä G#2 siis olisi parempi koska se virittyisi hieman alavireiseksi jota voisi sitten snadisti nostaa (vire säilyy paremmin kitaraa viritettäessä kun lopulliseen korkeuteen mennään ylöspäin virittämällä).

mhelin: Nyt on kyse akkarin virittämisestä mutta jos jostain hurisevasta verkkovirtakäyttöisestä laitteesta (kuten sähkökitaran vahvistin) saisi 50 Hz + harmoniset hurinat niin sitä voisi käyttää referenssinä esim. G säveleen virittämiseen (esim. G2 = 98 Hz, G#2 = 103.8 Hz). Tai käytännössä G#2 siis olisi parempi koska se virittyisi hieman alavireiseksi jota voisi sitten snadisti nostaa (vire säilyy paremmin kitaraa viritettäessä kun lopulliseen korkeuteen mennään ylöspäin virittämällä).
 
Mä joskus äänitin hätävaraksi ääniraudan ääntä kännykkään, se nyt kumminkin on melkein aina mukana.

Kefiiri: Mä joskus äänitin hätävaraksi ääniraudan ääntä kännykkään, se nyt kumminkin on melkein aina mukana.
 
Hyvä idea!
 
Kokeilin tossa korkeinta kirkaisua (kuin hiiren vikinä), jonka sain ilmoille ja totesin, että se on g-sävel otettuna 1. kielen 15. nauhalta, joten nyt pystyn virittään kitaran ilman apuvälineitä.