Kitarat: kitarakamat ›

fox:
Varsinaisista "pajoista" en tiedä, siis jos puhutaan teknisellä tasolla "autenttisista klooneista". Sen sijaan on useita soitinrakentajia, jotka pystyvät moisiin suorituksiin, ainoa juttu on siinä, että tuollainen soitin tulee myös "hintoihinsa" valmistaa. Väärentäjien tarkoitukseen "tehdään halvalla ja myydään tosi kalliilla" nuo ovat liian arvokkaita. Tähänkin toki on poikkeuksia, mutta yleisellä tasolla ei noihin feikkeihin sentään niin paljoa panosteta. Tiedä sitten, jos mahdollinen voitto vielä kasvaa, mitä sitten tapahtuu?
 
Puuosat kopioi kuka tahansa soitinrakentaja, mutta "täydellisen" kloonin tekeminen vaatisi ehdottomasti alkuperäistä hardwarea. Jokaisen yksityiskohdan jäljittely ei ole mahdotonta, mutta erittäin kallista ja aikaavievää. Fenderit eivät liene niin kalliita että kukaan bisnesmielessä lähtee niitä pilkulleen kopioimaan, burstit ehkä kyllä, mutta sekin vaatisi originaalin malliksi ja burst-piireissä ollaan erittäin epäluuloisia "uusia" ennen tuntemattomia yksilöitä kohtaan. Burstin eli jopa 200 000€ investoinnin kohdalla tutkituttaisin puiden vuosilustot varmistaakseni, että käytetyt puut on kaadettu hyvissä ajoin ennen oletettua laitteen valmistumisvuotta.
 
Jos olisin ostamassa vintagefenderiä, suhtautuisin erittäin skeptisesti uudelleenmaalattuun yksilöön, jossa on vaihdettu hardwarea. Sellainen on helppo väärennöskohde.

p130: Puuosat kopioi kuka tahansa soitinrakentaja, mutta "täydellisen" kloonin tekeminen vaatisi ehdottomasti alkuperäistä hardwarea. Jokaisen yksityiskohdan jäljittely ei ole mahdotonta, mutta erittäin kallista ja aikaavievää. Fenderit eivät liene niin kalliita että kukaan bisnesmielessä lähtee niitä pilkulleen kopioimaan, burstit ehkä kyllä, mutta sekin vaatisi originaalin malliksi ja burst-piireissä ollaan erittäin epäluuloisia "uusia" ennen tuntemattomia yksilöitä kohtaan. Burstin eli jopa 200 000€ investoinnin kohdalla tutkituttaisin puiden vuosilustot varmistaakseni, että käytetyt puut on kaadettu hyvissä ajoin ennen oletettua laitteen valmistumisvuotta.
 
Jos olisin ostamassa vintagefenderiä, suhtautuisin erittäin skeptisesti uudelleenmaalattuun yksilöön, jossa on vaihdettu hardwarea. Sellainen on helppo väärennöskohde.
 
Tässä kirjoituksessa on sen veran väärää tietoa että sitä on pakko korjata:
 
- Puuosien vanhentaminen sellaisiksi että ne ovat täysin samanlaisia kuin esim. 50 vuotta vanhan soittimen on käytännössä mahdotonta. Siksi puuosia ei voi kopioida niin että asiantuntija menee retkuun, saatika että se olisi helpoa. Fenderin tai Gibsoni parhaatkaan relicit eivät hämää ketään joka on enemmän tekemisissä oikeiden vintage-soittimien kanssa. Pienet detlajit paljastavat soittimen todellisen iän.
- HW:n vanhentaminen paljon helpompaa. Hapotukset ja kuluttamiset onnistuu aika helposti.
- Muoviosien vanhentaminen on hankalaa. Erityisesti vanha selluloidi ja bakeliitti erottuu helposti uusvanhasta
- valmiista soittimesta ei voi tutkia "puiden vuosilustoja". Pitäsi olla koko tukki tutkittavan ja tietää milloin se on kaadettu tai tietä missä puu on kavanut ja tietää sen kasvualueen tyypilliset vuosikasvut jotta voisi ajoittaa sen tukin osan josta soitinpuu on otettu. Lisäksi kukaan ei anna leikellä vintage-soitintaan moista määritystä varten
- viimeinen kohta on jotakuinkin oikein. Refin laskee soittimen arvoa koska ei voi olla varma onko soitin todella se miksi sitä väitetään. Refinaus erityisesti harvinaisempien värien kohdalla oli aikoinaan keino yrittää nostaa soittimen arvoa
- refin + HW:n vaihto -> soitin ei ole keräilyesine ja siitä maksetaan reilusti alle puolet alkuperäisen soittimen arvosta
- alkuperäisissäkin on suuri hintahaitari kunnosta riippuen. Kulunut ja haalistunut soitin jossa on nauhat lopussa on n. puolet mint-kuntoiseen soittimeen verrattuna
 
Olen jossain määrin keräillyt soittimia viimeisen 20-vuoden aikana ja tutustunut asiaan omakohtaisesti, oppinut virheistä. Nyt kun Eurooppa on lamassa, Japani ei osta Vintagea ja USA on heikossa hapessa on Vintage-soittimien arvo laskenut. Tulevaisuutta ei voi kukaan tietää. Jos kitaroita aikoo hankkia sijoitusmielessä niin vain täysin alkuperäisiin ja laadukkaisiin (sellaisiin jotka ovat soittimina erinomaisia ja siksikin haluttavia) kannattaa koskea. Sijoituksen tuottoa pitää jaksaa odottaa yli 10 vuotta.

hollstro: Tässä kirjoituksessa on sen veran väärää tietoa että sitä on pakko korjata:
 
Hyvä.
 
- Puuosien vanhentaminen sellaisiksi että ne ovat täysin samanlaisia kuin esim. 50 vuotta vanhan soittimen on käytännössä mahdotonta. Siksi puuosia ei voi kopioida niin että asiantuntija menee retkuun, saatika että se olisi helpoa. Fenderin tai Gibsoni parhaatkaan relicit eivät hämää ketään joka on enemmän tekemisissä oikeiden vintage-soittimien kanssa. Pienet detlajit paljastavat soittimen todellisen iän.
 
Refiniksi väittämällä uusikin muuttuu vanhaksi. "Alkuperäisen" pinnan teko on tietenkin erittäin hankalaa.
 
- HW:n vanhentaminen paljon helpompaa. Hapotukset ja kuluttamiset onnistuu aika helposti.
 
Vanhan näköiseksi muuttaminen on "helppoa". Mutta originaaliosien yksityiskohtien, esimerkiksi valmistusprosessissa tulleiden käytännössä kaikissa alkuperäisissä osissa olevien "merkkien" (valmistajan merkinnät ja tahattomat hankaumat, naarmut jne) jäljittely täydellisesti on vaikeaa.

- Muoviosien vanhentaminen on hankalaa. Erityisesti vanha selluloidi ja bakeliitti erottuu helposti uusvanhasta
 
Kyllä muovistakin saa vanhan oloista, mutta viittaan edelliseen.
 
- valmiista soittimesta ei voi tutkia "puiden vuosilustoja". Pitäsi olla koko tukki tutkittavan ja tietää milloin se on kaadettu tai tietä missä puu on kavanut ja tietää sen kasvualueen tyypilliset vuosikasvut jotta voisi ajoittaa sen tukin osan josta soitinpuu on otettu. Lisäksi kukaan ei anna leikellä vintage-soitintaan moista määritystä varten
 
Bursteissahan on runkopuista lustot näkyvissä. En tiedä voiko niiden perusteella tehdä mitään päätelmiä kaatoajasta, oletin että voisi. Hyvä että korjasit, jos olin väärässä.
 
- viimeinen kohta on jotakuinkin oikein. Refin laskee soittimen arvoa koska ei voi olla varma onko soitin todella se miksi sitä väitetään. Refinaus erityisesti harvinaisempien värien kohdalla oli aikoinaan keino yrittää nostaa soittimen arvoa
- refin + HW:n vaihto -> soitin ei ole keräilyesine ja siitä maksetaan reilusti alle puolet alkuperäisen soittimen arvosta
- alkuperäisissäkin on suuri hintahaitari kunnosta riippuen. Kulunut ja haalistunut soitin jossa on nauhat lopussa on n. puolet mint-kuntoiseen soittimeen verrattuna
 
Olen jossain määrin keräillyt soittimia viimeisen 20-vuoden aikana ja tutustunut asiaan omakohtaisesti, opinut virheistä. Nyt kun Eurooppa on lamassa, Japani ei osta Vintagea ja USA on heikossa hapessa on Vintage-soittimien arvo laskenut. Tulevaisuutta ei voi kukaan tietää. Jos kitaroita aikoo hankkia sijoitusmielessä niin vain täysin alkuperäisiin ja laadukkaisiin (sellaisiin jotka ovat soittimina erinomaisia ja siksikin haluttavia) kannattaa koskea. Sijoituksen tuotta pitää jaksaa odottaa yli 10 vuotta.
 
Pikavoittoja ei tee kuin Veksi kavereineen...
 
Edit: kirjoitusvirhe

Palaan vielä yhden kerran tähän aiheeseen, siis keräilyyn sijoitusmielessä.
 
Jos soittaja hankkii soittimen, niin lähtökohtaisesti hän pyrkii löytämään sellaisen, joka palvelee käyttötarkoituksessaan (toivon mukaan kauan).
Kun keräilyyn taipuvainen henkilö hankkii kitaran, basson, vahvistimen yms. niin hän ei niinkään panosta soittimen sointiominaisuuksiin. Ei ainakaan ensisijaisesti.
Kyseessä on siis vain tuotteen hankinta, joka oletusarvoisesti nostaa arvoaan keskipitkällä (5v) tai pitkällä(10 - 20v) aikavälillä.
Fiksuimmat keräilijät eivät suostu maksamaan ylihintaa. He seuraavat aikaansa ja pyrkivät ennakoimaan tulevat muutokset. Koska etukäteen ei voi varmuudella tietää mistä tulee seuraava haluttu ja "trendikäs" ja arvoaan nostava tuote.
On hyvin vaikea arvioida, mutta seuraamalla aikaansa voi onnistua näissä "sijoituksissa." Itse en ole koskaan pyrkinyt keräilemään vain keräilyn vuoksi. Soittimien laatuaspekti, henkilökohtainen arvostus jotakin tuotetta/valmistajaa kohtaan ja tietenkin vuosien aikana muodostunut määrätynlainen tietotaito on auttanut.
On kuitenkin niin, että keräilijä ei pyri tekemään pikavoittoja. Keräily on harrastustoimintaa ja sijoitustoimintaa vasta silloin, kun soittimiin sijoitetaan merkittäviä summia. Tunnen muutaman tällaisen henkilön. Vain yksi heistä on varsinaisesti aktiivisesti musiikkia soittava hernkilö. Pari heistä sanoo suoraan olevansa ns. "kamafriikki."
Henkilökohtaisesti uskon, että jokainen keräilyyn taipuvainen toivoo pitkällä aikavälillä hankkimiensa tuotteiden pitävän arvonsa - mahdollisesti nostavan arvoaan.
Sen tiedän, että aikaa pitää kulua ja vettä virrata suomalaisissa jokiuomissa miljoonia tonneja, ennen kuin soittimen arvo nousee esim. nelinkertaiseksi.
Esimerkkinä vain eräs kitara, joka oli laukussaan 15 vuotta käyttämättömänä.
Nyt kyseinen. soitin on iältään vuotta vaille 50 vuotias.
15 vuodessa sen arvo EI OLE kuin tuplaantunut ja sekin on vasta oletusarvo. Todellisen lopullisen hinnan määrittelee markkinat eli se potentionaalinen ostaja, joka lyö rahat myyjälle käteen.
Pikavoittoja ei siis ole. On olemassa keräilyä ja sijoitustoimintaa pitkällä aikajänteellä. Itse kukin päättäköön mitä tekee.
Se kuitenkin on totta, että hyvä kielisoitin paranee kun sillä soitetaan. Puu on mielenkiintoinen materiaali ja luonnon tuote :-) Ne kuuluisat kaupanpäälliset saa soittamalla!

triaxis: Palaan vielä yhden kerran tähän aiheeseen, siis keräilyyn sijoitusmielessä.
 
Jos soittaja hankkii soittimen, niin lähtökohtaisesti hän pyrkii löytämään sellaisen, joka palvelee käyttötarkoituksessaan (toivon mukaan kauan).
Kun keräilyyn taipuvainen henkilö hankkii kitaran, basson, vahvistimen yms. niin hän ei niinkään panosta soittimen sointiominaisuuksiin. Ei ainakaan ensisijaisesti.
Kyseessä on siis vain tuotteen hankinta, joka oletusarvoisesti nostaa arvoaan keskipitkällä (5v) tai pitkällä(10 - 20v) aikavälillä.
Fiksuimmat keräilijät eivät suostu maksamaan ylihintaa. He seuraavat aikaansa ja pyrkivät ennakoimaan tulevat muutokset. Koska etukäteen ei voi varmuudella tietää mistä tulee seuraava haluttu ja "trendikäs" ja arvoaan nostava tuote.
On hyvin vaikea arvioida, mutta seuraamalla aikaansa voi onnistua näissä "sijoituksissa." Itse en ole koskaan pyrkinyt keräilemään vain keräilyn vuoksi. Soittimien laatuaspekti, henkilökohtainen arvostus jotakin tuotetta/valmistajaa kohtaan ja tietenkin vuosien aikana muodostunut määrätynlainen tietotaito on auttanut.
On kuitenkin niin, että keräilijä ei pyri tekemään pikavoittoja. Keräily on harrastustoimintaa ja sijoitustoimintaa vasta silloin, kun soittimiin sijoitetaan merkittäviä summia. Tunnen muutaman tällaisen henkilön. Vain yksi heistä on varsinaisesti aktiivisesti musiikkia soittava hernkilö. Pari heistä sanoo suoraan olevansa ns. "kamafriikki."
Henkilökohtaisesti uskon, että jokainen keräilyyn taipuvainen toivoo pitkällä aikavälillä hankkimiensa tuotteiden pitävän arvonsa - mahdollisesti nostavan arvoaan.
Sen tiedän, että aikaa pitää kulua ja vettä virrata suomalaisissa jokiuomissa miljoonia tonneja, ennen kuin soittimen arvo nousee esim. nelinkertaiseksi.
Esimerkkinä vain eräs kitara, joka oli laukussaan 15 vuotta käyttämättömänä.
Nyt kyseinen. soitin on iältään vuotta vaille 50 vuotias.
15 vuodessa sen arvo EI OLE kuin tuplaantunut ja sekin on vasta oletusarvo. Todellisen lopullisen hinnan määrittelee markkinat eli se potentionaalinen ostaja, joka lyö rahat myyjälle käteen.
Pikavoittoja ei siis ole. On olemassa keräilyä ja sijoitustoimintaa pitkällä aikajänteellä. Itse kukin päättäköön mitä tekee.
Se kuitenkin on totta, että hyvä kielisoitin paranee kun sillä soitetaan. Puu on mielenkiintoinen materiaali ja luonnon tuote :-) Ne kuuluisat kaupanpäälliset saa soittamalla!
 
Muuten samaa mieltä, mutta keräilijätkin yleensä ostavat vain sellaisia soittimia jotka ovat soittimina hyviä. Tästähän koko ilmiössä on kysymys; löytää soitin joka soittimena on niin hyvä että se on haluttava ja siksi arvokas. Kaikki muu on loppupeleissä toisarvoista.

hollstro: Muuten samaa mieltä, mutta keräilijätkin yleensä ostavat vain sellaisia soittimia jotka ovat soittimina hyviä. Tästähän koko ilmiössä on kysymys; löytää soitin joka soittimena on niin hyvä että se on haluttava ja siksi arvokas. Kaikki muu on loppupeleissä toisarvoista.
 
Hyvää keskustelua - kiitos kaikille ja jatketaan juttua!
 
Omaa turinaa...
Tämä riippuu täysin keräilijästä - on kamarunkstereita jotka eivät osaa juuri soittaa/eivät halua soittaa, pitävät kamansa huoneessa, jossa ilmankosteus on ympärivuoden kontrollissa, avaavat kotelot satunnaisesti eivätkä välttämättä soita soinnun sointua.
 
Kyllä vanhoissa kamoissa on 'dog' tekeleitä ihan samalla lailla kuin uudemmissakin... Yksi esimerkki - Luin juuri John Suhr'ista juttua ja kyseinen gaiffari kertoi, ettei Pensa-Suhr skebat ole parempia kuin nykyiset Suhr kepit, päinvastoin jopa - syynä tähän se, että laadunvalvonta on kasvanut ja valta vaikuttaa kaikkiin kitaraan tuleviin komponentteihin on nyt miehen omissa käsissä (esmes Pensa-Suhr body't tuli muuan Tom Anderson'ilta).
Luulisi John'in lausuntojen vaikuttavan keppien arvoon, mutta eipä ole tullut halpoja Pensa-Suhr'eja tyrkylle, eli jengi ei halua irtautua niistä -> ei tarjontaa, mutta kysyntä kasvaa (kiitos Mark Knopfler'in, Fender CS aikakauden ja Suhr'in nykyisen menestyksen) -> hinnat nousee.
 
Toki on totta, että soittavat keräilijät haluavat hyviä yksilöitä, mutta jos otetaan suomalainen keräilijä, niin tarjonta meillä päin on kohtalaisen suppeaa. Tästä seuraa se, että on mentävä mehtää edemmäs marjaan -> rajojen ulkopuolelle. Tällöin skeban testaaminenhan menee kohtuu hankalaksi, ellet oikeasti lähde matkaan, ja kulut lisää painetta saada kepistä entistä suuremmat massit. Jos kuitenkin tiedät mitä olet ostamassa (osaat erottaa väärennöksen aidosta, pyytää tarvittavat infot), niin vaikka se olisi SE keppi mitä haet, niin se saattaa silti kuullostaa todella tukkoiselta (ostaessa ilman testausta).
 
Sitä ostaa sen mielikuvan mitä se keppi sulle edustaa ja on bonari, jos se on vielä hyvä sointinen yksilö.
 
Kitarapaja ym. ovat tärkeitä mestoja testaamisen kannalta ja ylipäätään harvinaisuuksien esilläpitäjinä meille normi jampoille, mutta kuten eräs aiempi kirjoittaja laittoi, niin sijoituksesta puhuttaessa arvonnousu on tärkeää - hankala saada tuntuvaa hinnannousua tekeleeseen, jonka ammattilaiset ovat osanneet omalta kannaltaan järkeväksi hinnoitella (inflaatio otettava huomioon). Siksi parhaita löytyjä harvemmin tekee kyseisistä puljuista sijoitusmielessä liikkeelläollessa.
 
Omasta kamarunksteilusta sen verran, että olen omistanut mm. -67 Telen ja -73 Straton, joten ihan vintagekamoista mulla ei ole kokemusta, mutta kokoelmassa on ollut Ibanez JEM2K DNA, PRS ME1 ja muutamat 80-luvun PRS'ät. Tällä haavaa 'modernista vintagesta' löytyy mm. '86 PRS Custom, '89 Valley Arts Custom Pro, eli jonkun sortin keräilijä olen. Kaikkia soittelen säännöllisesti myös. Itselleni ne ovat soivia taidekappaleita - en osaisi nauttia tauluista seinällä... Sitä paitsi maalaukset ei pysy vireessä.

Todella mielenkiintoinen keskustelu ja hienoja kannanottoja!
 
Oma "kerailyhistoria" on noin 10 vuoden ajalta eika mikaan erityisen laaja. Itse pidan kerailya sijoitusmielessa erittain haastellisena lajina, ja monet jo aikaisemmin totesivatkin ettei pikavoittoja & low-hanging-fruiteja ole... en edes varsinaisesti etsi hinnannousua.
 
Vintagekamojen osto on aina ollut todella kuumottava tilanne ja kitaraa purkaessa ja jokaista potikkaa, ruuvia, naulanreikaa etc etsiessa on kieltamatta tullut monesti hiki otsalle.
 
On tosiaan upeaa etta meilla on kivijalkoja kuten Kitarapaja (vaikken sielta ole ko. kitaroita ostanutkaan). On kuitenkin aina tyon alla lahtea rajojen ulkopuolelle vaikka toki jo Ruotsista rupeaa loytymaan valikoimaa, UK:sta puhumattakaan.
 
Mita alkuperaisuuteen tulee, etenkin Stratoissa saa todellakin olla aika tarkkana etta saa "varmasti" alkuperaisen; monestihan osat on korvattu "period correctilla" eli loppupelissa sita ei koskaan tieda.

hollstro: Muuten samaa mieltä, mutta keräilijätkin yleensä ostavat vain sellaisia soittimia jotka ovat soittimina hyviä. Tästähän koko ilmiössä on kysymys; löytää soitin joka soittimena on niin hyvä että se on haluttava ja siksi arvokas. Kaikki muu on loppupeleissä toisarvoista.
 
Yritin vuosituhannen vaihteen tienoilla useamman vuoden ajan löytää 25th Anniversary Stratocasteria soittimeksi. Kymmeniä sellaisia tuli tyypättyä, mutta yksikään ei ollut sellainen, että mitään positiivista voisi sanoa. Kaikki loppuajan CBS-Fenderien tyypilliset synnit oli lastattu niihin. Valtavan raskaita, akustinen sointi kuollut ja mikeistä irtoaa vain jääpiikkiä. Silti niidenkin hinnat ovat lähes tuplaantuneet tuon jälkeen. Nyt ajatellen olisi pitänyt ostaa jokainen, jonka sain käsiini.
 
Nostavatko siis keräilijät näiden hintoja? Kenenkään soittajan en usko tuollaisia haluavan. Ne "hyvät yksilöt" pysyvät soittajilla (Kivi mainitsi joskus hyvään törmänneensä - uskon) ja keräilijöillä kiertävät "koirat". Myynnissä olevat 25th Anniversaryt ovat usein varsin hyväkuntoisia joka sekin puhuu sen puolesta, ettei kukaan ole katsonut niitä aktiivikäyttöön sopiviksi.
 
Säännön vahvistava poikkeus?

Mä ostin tuossa keväällä ensimmäisen vintagekitarani (Fiesta red -62 strato) osin sijoitusmielessä, mutta enemmän ihan vaan sen vuoksi, että olin haaveillut jo pitkään jostain oikeasti vanhasta stratocasterista ja sellainen kun puolivahingossa sattui tielleni ja sattui sen verran olemaan rahaa, ettei johtanut ihan taloudelliseen katastrofiin. Kitaralla on ollut Suomessa kaksi edellistä omistajaa ja se on rantautunut Amerikoista ilmeisesti joskus kymmenkunta vuotta sitten tänne ja Amerikan perimätietona se on uudelleen maalattu joskus 80-luvulla, mutta piten tämän pystyisi varmistamaan? Lähinnä tässä itsenä askarruttaa se, että muiden osien kunnon perusteella pintaa voisi pienellä toiveajattelulla luulla alkuperäiseksi, eikä 20 vuotta nuoremmaksi.
 
Kun kuvia ja muuta juttua kitarasta löytyy tästä linkistä niin en viitsi alkaa vääntämään samaa stooria uudelleen.
 
http://www.strat-talk.com/forum/pre … -buying-my-first-vintage-strat.html

PIM: Kitaralla on ollut Suomessa kaksi edellistä omistajaa ja se on rantautunut Amerikoista ilmeisesti joskus kymmenkunta vuotta sitten tänne ja Amerikan perimätietona se on uudelleen maalattu joskus 80-luvulla, mutta piten tämän pystyisi varmistamaan?
 
Tämä lienee tuttu: http://home.provide.net/~cfh/fender.html
Fenderien osalta pitäisin erittäin luotettavana sivuna yksityiskohtien suhteen, vaikka muiden merkkien kohdalla onkin jonkin verran epätarkkuuksia. Ja tietysti myös http://www.strat-central.com/ :sta löytyy tietoa, jonka perusteella voi tutkia, onko maalipinta uusittu.
 
Gruhnilta http://www.gruhn.com/ saa arvioita kuvien perusteella ja Pajalla osaavat tietysti arvioida pintaa asiantuntevasti.

p130:Nostavatko siis keräilijät näiden hintoja? Kenenkään soittajan en usko tuollaisia haluavan. Ne "hyvät yksilöt" pysyvät soittajilla (Kivi mainitsi joskus hyvään törmänneensä - uskon) ja keräilijöillä kiertävät "koirat". Myynnissä olevat 25th Anniversaryt ovat usein varsin hyväkuntoisia joka sekin puhuu sen puolesta, ettei kukaan ole katsonut niitä aktiivikäyttöön sopiviksi.
 
Säännön vahvistava poikkeus?
 
Tuo on ensimmäinen Anniversary-malli, joten sillä on siinä mielessä spesiaalia keräilyarvoa. Myös hyvät yksilöt kiertävät, rahapulan jne takia niitä myydään, eikä oman soittimen luonnetta kaikki ymmärrä, ennenkuin ovat siitä joutuneet luopumaan.

Omalta osaltani hieman karsastan vanhempia Stratoja keräilykohteena:
- Mitä enemmän kitaroita on valmistettu/mitä enemmän rahaa niissä kiertää, sitä enemmän niitä fiksaillaan ja väärennellään ja myydään orginaaleina eteenpäin.
 
Keräilyhommissa on mukavaa se, että itse osaa erottaa onko kyseessä ehta vehjes. Siksi pysyn poissa Stratoista, koska niin monta horror story'a olen kuullut mm. jaappanialaisista pajoista, joissa valmistetaan niin hyviä väärennöksiä, että pro'tkin ovat helisemässä - omat skillssit ei siis riitä.
Omia suosikkeja, PRS keppejäkin, on hiljaksiin alettu väärentämään, mutta koska hinnat eivät niissä ole isommassa kuvassa nousseet räjähdysmäisesti, niin systemaattinen kusetus niillä ei rosvo-roopeja kiinnosta, mutta kun vettä virtaa, niin siihenkin on tulossa muutos aika lailla varmasti.
 
E:
Niin, ja single coil'it eivät ole *vielä* mun juttu.

Töynävä:
Omia suosikkeja, PRS keppejäkin, on hiljaksiin alettu väärentämään, mutta koska hinnat eivät niissä ole isommassa kuvassa nousseet räjähdysmäisesti, niin systemaattinen kusetus niillä ei rosvo-roopeja kiinnosta, mutta kun vettä virtaa, niin siihenkin on tulossa muutos aika lailla varmasti..
 
Kyllä varmasti koitetaan jo niitä(kin) väärennellä.. Kiinanpoijjaat on jo pitkään väärennelleet esim. Epiphonen spesiaalimalleja, puhumattakaan sitten Ibanezin Jemejä. Tuolla usein vierailemallani ICW-foorumilla on myös jo muutaman vuoden ollut raporttia esim. Ibanezin Artist-mallien väärennöksistä, näet kun niitten hinnat tuossa vuosituhannen alussa lähtivät kohtuu jyrkkään nousuun.
Ibanezille (tai emokonserni Hoshinolle) on noista ollut jo siinä määrin harmia, että Ibanezin nettisivuilla on useamman vuoden ollut "väärennösvaroitus".
 
"Niin kusetetaan tietämätöntä nyt!" sanoi yks tuttuni.

fox: Kyllä varmasti koitetaan jo niitä(kin) väärennellä.. Kiinanpoijjaat on jo pitkään väärennelleet esim. Epiphonen spesiaalimalleja, puhumattakaan sitten Ibanezin Jemejä. Tuolla usein vierailemallani ICW-foorumilla on myös jo muutaman vuoden ollut raporttia esim. Ibanezin Artist-mallien väärennöksistä, näet kun niitten hinnat tuossa vuosituhannen alussa lähtivät kohtuu jyrkkään nousuun.
Ibanezille (tai emokonserni Hoshinolle) on noista ollut jo siinä määrin harmia, että Ibanezin nettisivuilla on useamman vuoden ollut "väärennösvaroitus".
 
"Niin kusetetaan tietämätöntä nyt!" sanoi yks tuttuni.
 
Mainaasin kirjoituksessani, että PeRsSejä hiljaksiin aletaan väärennellä. Jos/kun kiinnostus niitä kohtaan jatkaa nousuaan, niin automaationa väärennöksiä alkaa osumaan tielle - enempi ja parempi laatuisia. Siinä tilanteessa toivon, että PeRsSi hampaankolotus on taakse jäänyttä :).
 
Jemit ovat myös sangen tuttuja ja kopiot niistä ovat alkaneet tulla häiritsevästi orkkiksen 'näköisiksi'. Ennen riitti kun näki Gorilla Grip'in ja tallan, niin homma oli selvä - enään näin ei ole (JEM7VWH -mallin kanssa). Siksi en moista ostaisi ilman testausta.
 
Ibanez'in 2681-NT kuumotti jossain kohtaa, mutta kiitos kirjoituksesi kaasuttelu onnesta laantuu - ihan sen takia, ettei omat taidot riittäisi erottamaan onko kaikki osat kuranttia kamaa.

Töynävä:
Ibanez'in 2681-NT kuumotti jossain kohtaa, mutta kiitos kirjoituksesi kaasuttelu onnesta laantuu - ihan sen takia, ettei omat taidot riittäisi erottamaan onko kaikki osat kuranttia kamaa.
 
Bob Weir-mallia ei tiettävästi ole feikkinä olemassa kuitenkaan.. Se lapa ja muut ominaisuudet rajoittaa raskaalla kädellä väärentäjiä - menee niin paljon "ammattityötä" tuohon lavan kaiverrukseen, ja rungon German carveen ettei vielä ainakaan ole tuohon puuhaan ryhdytty. Eikä ne sentään vielä ihan niin hirveän hinnakkaita ole.
Että sen puolesta uskaltaa vaikka Saksan eBaysta katsella noita. Aika ajoin on myynnissä kyllä. Hyviä "ostovinkkejä" saa vaikka tuolta:
www.ibanezcollectors.com

Töynävä:
Jemit ovat myös sangen tuttuja ja kopiot niistä ovat alkaneet tulla häiritsevästi orkkiksen 'näköisiksi'. Ennen riitti kun näki Gorilla Grip'in ja tallan, niin homma oli selvä - enään näin ei ole (JEM7VWH -mallin kanssa). Siksi en moista ostaisi ilman testausta.
 
Kyllä noista edelleen näkee onko feikki vai ei, kun tietää mitä katsoo. Ja mitä ostamiseen näkemättä tulee, niin eipä siinä muutenkaan mitään järkeä ole kun kuvat nyt voi olla kenen ja mistä vain.

darrell: Noin yleisesti ottaen vintageen sijoitellessa kannattaa katsoa myös potikoiden vuosiluvut, että ne on keskenään samaa sarjaa ja vastaa kaulan leimaa, kitaran sarjanumeroa yms.
 
Hyvä huomio, Se kuva unohtuikin laittaa esille.
Toki ne on katsottu ja Stackpole potikathan siellä on. Syyskuu 1963 näkyy olevan potikoissa päivämääräkoodi. Näin ollen kaikki täsmää ainakin tässä kitarassa.
 
Kaiken kaikkiaan vanhojen Fendereiden ja miksei myös Gibsonien suhteen kannattaa olla tarkka ja vähän varovainenkin. Erityisesti jos joku pyytää avuksi arvioimaan.
On ikävää jos kaverille arvioi jotakin soitinta, eikä ole 100%:sen varma jostakin seikasta. Siinä tllanteessa on oltava kieli keskellä suuta ja olla hieman enemmän kuin varovainen. Kyseessä saattaa olla kaverillesi iso investointi, joten parempi pyytää täysin ulkopuolinen asiantuntijataho.
Kitarapaja on Suomessa hyvä mesta. Siellä ollaan varovaisia ja ei varmasti anneta kovin optimista reaaliarvoa. Tämänkin vanhan straton hinnasta suli pois muutama tuhat, koska ei voitu olla varmoja onko soitin maalattu uudelleen jossakin vaiheessa vaiko ei. Kaulataskusta pääteltiinkin sitten lopputulos ja sillä selvä.
 
On mielenkiintoista nähdä kuinka teittyjen soittimien ja merkkien arvon käy, kunhan talouden vahva taantuma uskalletaan julistaa virallisesti. Väistämättä se tuo myyntiin paljon myös kitaroita, joita on parempina aikoina hankittu. Joidenkin on fiksumpi luopua sijoituksestaan ja käyttää rahat isomppien kuvioiden ylläpitoon yms. Keräily jatkuu silti ja joillakin on varaa ja halua sijoittaa hyvään laatusoittimeen. Soittaja arvostaa kuitenkin aina soittimessa laatua yms.

tender.insanity: Kyllä noista edelleen näkee onko feikki vai ei, kun tietää mitä katsoo. Ja mitä ostamiseen näkemättä tulee, niin eipä siinä muutenkaan mitään järkeä ole kun kuvat nyt voi olla kenen ja mistä vain.
 
Pikainen lainaus postauksestani:
"... Jos kuitenkin tiedät mitä olet ostamassa (osaat erottaa väärennöksen aidosta, pyytää tarvittavat infot), niin vaikka se olisi SE keppi mitä haet, niin se saattaa silti kuullostaa todella tukkoiselta (ostaessa ilman testausta). ..."
 
Tarvittavat infot sisältää mahdollisimman kokonaisvaltaisen tiedon haalimisen. Valokuvia voi pyytää tietynlaisia kera tietynlaisen infon, miksi ei vaikkapa videopätkää. Myyjältä kannattaa pyytää suosituksia, esmes IiBei profiili tai aiempien kauppakumppanien kokemuksia. Puhelu myyjälle auttaa jne.
Metodeja on muitakin, vain mielikuvitus rajoittaa.
 
Se on hyvä, jos osaat VWH'oissa erottaa kopsut aidoista. Muut Jemit on helppoja, mutta VWH'oita liikkuu eniten, siksi niitä väärennetään eniten ja 'laatu' paranee.
 
Vuosi pari sitten homma oli helppo, mutta kun sarjanumerotkin väärennellään, niin - edelleen - omilla taidoillani hudin mahis kasvaa.
 
Sähköpostit on myös päteviä dokumentteja mm. kauppakirjoina. Kahdesti tarkka dokumentointi on osaltani johtanut suotuisaan päätökseen (PayPal'in kautta maksettu ja tuotetta ei koskaan lähetetty -> molemmissa lopulta sain tavarat).