Aihe: Omar Rodriguez Lopez Group (Mars Volta, US), ke 12.9. Tavastia
1
Artemi
02.08.2012 11:18:48
THE MARS VOLTA-KITARISTI OMAR RODRIGUEZ LOPEZ SAAPUU TAVASTIALLE
Ke 12.9.2012 Helsinki, Tavastia
 
At the Drive-In:in ja The Mars Voltan hyperaktiivisena kitaristina tunnettu Omar Rodríguez-López tuo sooloprojektinsa Omar Rodriguez Lopez Groupin Tavastialle keskiviikkona 12. syyskuuta. Liput yhdysvaltalaisen virtuoosin konserttiin tulevat myyntiin Tikettiin maanantaina 6. elokuuta.
 
Viimeisen vuosikymmenen merkittävimpiin yhdysvaltalaisiin vaihtoehtomuusikoihin lukeutuva Omar Rodríguez-López muistetaan parhaiten uraauurtavan post-hardcore -yhtyeen At the Drive-In:in sekä progressiivista alternative-musiikkia soittavan The Mars Voltan keskeisenä hahmona. Pääbändiensä tuotannon ohella artisti on julkaissut myös valtaisan määrän soolomateriaalia sekä yhteislevytyksiä esimerkiksi Red Hot Chili Peppersistä tutun John Fruscianten, runoilija Lydia Lunchin, R&B-laulaja Erykah Badun ja syksyllä Suomeen saapuvan hiphop-artisti El-P:n kanssa.
 
Omar Rodriguez Lopez Group toteuttaa bändin johtajan visioita kappaleista, jotka eivät sovi suoraan Rodríguez-Lópezin muiden yhtyeiden repertuaariin. Vaihtelevan aktiivisesti toimivan, kiertävän ja levyttävän Omar Rodriguez Lopez Groupin kokoonpano on muuttunut vuosien aikana useita kertoja, ja nykyisin yhtyeessä soittaa Rodríguez-Lópezin ohella muun muassa The Mars Voltassakin vaikuttanut rumpali Deantoni Parks sekä Le Butcherettes -garagepunk-yhtyeestä tuttu Teri Gender Bender.
 
Tänä vuonna yhdysvaltalaismuusikkoa ovat työllistäneet Omar Rodriguez Lopez Groupin ohella Coachellan festivaaleilta käynnistynyt At the Drive-In:in paluukiertue, The Mars Voltan hiljattain julkaistu uusi pitkäsoitto ja maailmankiertue sekä kaksi uutta sooloalbumia.
 
Edellisen kerran Omar Rodríguez-López vieraili Suomessa The Mars Voltan riveissä tämän kesän Ruisrockissa.
 
LIPUT:
Myyntiin ma 6.8.2012 klo 9.00
- 28 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti.
- 30 EUR ovelta
 
urlwww.rodriguezlopezproductions.com/url_
urlwww.facebook.com/rodriguezlopezproductions/url_
urlwww.tavastiaklubi.fi/url_
urlwww.fullsteam.fi/url_
Artemi
28.08.2012 15:08:04
Keikka lähestyy!
 
Miehen koko soolotuotanto streamattavissa täällä:
 
urlhttp://omarrodriguezlopez.bandcamp.com//url_
 
Live @ Los Angeles v. 2010:
 
urlhttp://www.youtube.com/watch?v=AlhKf7FM7qs&feature=channel/url_
Artemi
05.09.2012 19:25:26
Black Motor lämmittelee!
 
urlhttp://www.facebook.com/pages/BLACK-MOTOR/330358225634/url_
rybk
07.09.2012 23:00:00
Artemi: Black Motor lämmittelee!
 
http://www.facebook.com/pages/BLACK-MOTOR/330358225634_

 
Nyt oli hieno kiinnitys lämppäribändiks. Arvostan! Kuin myös tuota Omarin viimeisintä julkaisua.
"So we started out with the idea of maybe write something with a jagged time signature, like 5/7 or something, but that doesnt make your booty move." - Perry Farrell, tahtilajitaiteilun mestari
Artemi
11.09.2012 17:35:16
Omar Rodriguez Lopez tänään klo. 18.00 jälkeen vieraana Radio Rockin taajuudella!
 
urlhttp://www.radiorock.fi//url
Artemi
12.09.2012 14:19:52
TÄNÄÄN!
 
20.00 ovet auki
21.00 BLACK MOTOR
22.00-> OMAR RODRIGUEZ LOPEZ GROUP (US)
00.30 pilkku
 
Omarin haastattelu Nuorgamissa:
 
urlhttp://www.nrgm.fi/artikkelit/small … talk-vieraana-omar-rodriguez-lopez//url_
pitk
14.09.2012 10:15:53
 
 
Olipas aivan julmetun hyvä keikka! Vaikka ihan kaikki biisit eivät kantaneet ihan tappiin asti, niin bändin energia ja solistin maanisuus pelasti sen osaston.
 
Black Motor oli oiva valinta lämmittelemään, valitettavasti ei nähty ihan koko settiä, mutta hyvää kamaa tuli siltäkin rintamalta!
 
Pitk.
Ryhdy roudariksi, näet maailmaa, sanoivat!
Kalkutan Konepaja
rybk
19.09.2012 00:09:25
pitk: Olipas aivan julmetun hyvä keikka! Vaikka ihan kaikki biisit eivät kantaneet ihan tappiin asti, niin bändin energia ja solistin maanisuus pelasti sen osaston.
 
Black Motor oli oiva valinta lämmittelemään, valitettavasti ei nähty ihan koko settiä, mutta hyvää kamaa tuli siltäkin rintamalta!
 
Pitk.

 
Joku on upannut melkein koko keikan YouTubeen ihan järjenvastaisella äänenlaadulla. Kuvakin on hyvälaatusta, mutta kuten YouTuben kanssa on tapana, epäsynkassa.
 
Better Off
http://www.youtube.com/watch?v=0zdHJFpsnOk&feature=relmfu
"So we started out with the idea of maybe write something with a jagged time signature, like 5/7 or something, but that doesnt make your booty move." - Perry Farrell, tahtilajitaiteilun mestari
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)