Etno, proge, latin ›

BaariMikko: Sä olet velipesonen jotenkin mielisairas. Mitkään näennäisesti teoreettiset perustelut ei siihen auta että väitteissäsi ei ole järjen hiventäkään. Ole hyvä äläkä kirjoita tänne enää koskaan mitään, ainakaan ennen kuin olet toteuttanut vanhan kunnon neuvon "psykiatrin kautta apteekkiin ja kotiin lepäämään".
 
Kiitos. Ehkä poden viinanpuutetta. Hyviä neuvoja ei koskaan ole liikaa!
 
Mutta molemminpuolisen kunnioituksen ja suvaitsevaisuuden hengessä minulla on oikeus pyytää sinua käymään psykiatrilla, koska väitteessäsi ei ole järjen häivääkään.
 
Koettakaa nyt miettiä tätä yksinkertaista asiaa: Yhtyeen musiikin sävy - ja ennen kaikkea sävy - muuttuu Sydin poistuttua bändistä. Tämä selittyy sillä, että näytelmän juoni on esitettävä pelkkien sivuroolien avulla, pääroolia ei ole, ei ole sittenkään vaikka yksi ja sama Waters uikuttaa Final Cutilla melkein alusta loppuun. Tämä on luonteeltaan arkipäiväinen asia ja perustuu mielestäni siihen että Floydin pojat ovat fiksuja kavereita jotka ymmärsivät omat rajoituksensa; kun ei kellään heistä ollut paukkuja astua Sydin saappaisiin niin jättivät saappaat täyttämättä.

velipesonen: Kiitos. Ehkä poden viinanpuutetta. Hyviä neuvoja ei koskaan ole liikaa!
 
Mutta molemminpuolisen kunnioituksen ja suvaitsevaisuuden hengessä minulla on oikeus pyytää sinua käymään psykiatrilla, koska väitteessäsi ei ole järjen häivääkään.
 
Koettakaa nyt miettiä tätä yksinkertaista asiaa: Yhtyeen musiikin sävy - ja ennen kaikkea sävy - muuttuu Sydin poistuttua bändistä. Tämä selittyy sillä, että näytelmän juoni on esitettävä pelkkien sivuroolien avulla, pääroolia ei ole, ei ole sittenkään vaikka yksi ja sama Waters uikuttaa Final Cutilla melkein alusta loppuun. Tämä on luonteeltaan arkipäiväinen asia ja perustuu mielestäni siihen että Floydin pojat ovat fiksuja kavereita jotka ymmärsivät omat rajoituksensa; kun ei kellään heistä ollut paukkuja astua Sydin saappaisiin niin jättivät saappaat täyttämättä.
 
Ei paukkuja, eikä tarvetta. Bändissä oli vetovoimaisia pääosan esittäjiä täyttämään ihan omatkin saappaansa ja hyvä niin. Pikemminkin homma on mun mielestä niin, että sävy muuttui Sydin lähdettyä koska muun bändin halusi tehdä omaa juttuaan eikä jatkaa Barretin apinointi-linjalla, missä mun mielestä olis ollut kyse just siitä että "bändi tributoi itseään". Barretin Floyd ja Gilmour-Watersin Floyd olivat kaksi eri bändiä.

PJS: Ei paukkuja, eikä tarvetta. Bändissä oli vetovoimaisia pääosan esittäjiä täyttämään ihan omatkin saappaansa ja hyvä niin. Pikemminkin homma on mun mielestä niin, että sävy muuttui Sydin lähdettyä koska muun bändin halusi tehdä omaa juttuaan eikä jatkaa Barretin apinointi-linjalla, missä mun mielestä olis ollut kyse just siitä että "bändi tributoi itseään". Barretin Floyd ja Gilmour-Watersin Floyd olivat kaksi eri bändiä.
 
Olen eri mieltä. Ei Gilmourissa, Watersissa tai Wrightissa ole pääosan esittäjää, ei todellakaan.
 
Saucerful of Secretsillä on Sydin ja Daven kanssa tehtyjä kappaleita, ja levy huojuu välitilassa. Wrightin Remember a Day ja Watersin Set the Controls for the Heart of the Sun ovat selkeästi vanhaa Floydia vaikkei kumpikaan biisinä apinoi Sydin tekemisiä. Myös Wrightin See-Saw on vanhaa Floydia mutta viittelöi Sydin poistumisen suuntaan. Todella kiehtova on nimikappale, se on ehkä Floydin levybiiseistä ainoa jota ei voi sijoittaa kumpaankaan; miehenmentävä aukko on siinä revennyt mutta sitä koetetaan vielä jotenkin täyttää.
 
Piper on paras Floyd-levy, mutta Saucerful on tavallaan kiinnostavin koska se sisältää HAJOAMISEN paljon ammattitaitoisemmin esitettynä kuin Beatlesin apeahko Let It Be. Floyd siis kehitti luovan voiman siitä mihin Beatles kaatui.

velipesonen: Piper on paras Floyd-levy, mutta Saucerful on tavallaan kiinnostavin koska se sisältää HAJOAMISEN paljon ammattitaitoisemmin esitettynä kuin Beatlesin apeahko Let It Be. Floyd siis kehitti luovan voiman siitä mihin Beatles kaatui.
 
Tää tavallaan avaa sun ajattelua vähän, koska mä keskityn omassa Floyd Diggailussa ennen kaikkea DSOTM-->The Wall kauteen, joka mun mielestä on hyvin kiistattomasti Gilmour-Waters show ja Sydin aikaiseen psykedeelliseen kokeiluun ei viitata musiikillisesti kuin harvakseltaan jos silloinkaan...

PJS: Tää tavallaan avaa sun ajattelua vähän, koska mä keskityn omassa Floyd Diggailussa ennen kaikkea DSOTM-->The Wall kauteen, joka mun mielestä on hyvin kiistattomasti Gilmour-Waters show ja Sydin aikaiseen psykedeelliseen kokeiluun ei viitata musiikillisesti kuin harvakseltaan jos silloinkaan...
 
Mielenkiintoista, tämän kauden levyjen sanoituksista taas monet kertovat Barrettista joko suoraan tai välillisesti, Animals on kyllä käsitykseni mukaan lyriikoissa Barrett-vapaa levy...

cyberiad2001: Mielenkiintoista, tämän kauden levyjen sanoituksista taas monet kertovat Barrettista joko suoraan tai välillisesti, Animals on kyllä käsitykseni mukaan lyriikoissa Barrett-vapaa levy...
 
joo, mut musiikillisesti ollaa hyvin kaukana barret hommista. Lyriikoissa viitataan toki barrettiin, mut niin aika moneen muuhunkin bändin jäseniä koskettaneeseen traumaan.

PJS: joo, mut musiikillisesti ollaa hyvin kaukana barret hommista. Lyriikoissa viitataan toki barrettiin, mut niin aika moneen muuhunkin bändin jäseniä koskettaneeseen traumaan.
 
Siinä mielessä hyvin sanottu, että Barrettin tärkein taiteellinen panos lienee ollut välillinen, tarkoittaen hänen sekoamisensa aiheuttamaa traumaa muille PF:n jäsenille. Tässä mielessä ymmärrän kyllä Pesosenkin näkökantaa. Piperi on melkeinpä heikoin PF:n varsinainen levy, jos otetaan huomioon, että Animals oli heidän viimeisin levynsä, ja sekin on vähän siinä ja siinä, että voidaanko se lukea Watersin soololevyksi.

antnis: Siinä mielessä hyvin sanottu, että Barrettin tärkein taiteellinen panos lienee ollut välillinen, tarkoittaen hänen sekoamisensa aiheuttamaa traumaa muille PF:n jäsenille. Tässä mielessä ymmärrän kyllä Pesosenkin näkökantaa. Piperi on melkeinpä heikoin PF:n varsinainen levy, jos otetaan huomioon, että Animals oli heidän viimeisin levynsä, ja sekin on vähän siinä ja siinä, että voidaanko se lukea Watersin soololevyksi.
 
No kyl mä pitäisin noita muitakin ihan täysiverisinä floyd levyinä. Tai ainakin the walliin asti. Animalssillakin gilmourilla oli merkittävä panos biisintekoon ja The Wallilla, kuten muillakin floyd albumeilla Gilmourin vaikutus kuuluu kautta linjan sellaisena linjojen asettamisena mitä tulee musikaaliseen ilmaisuun, jotenkin oon siis ymmärtänyt että Daven rooli on ollut ennen kaikkea siinä miten se bändi saadaan saundaamaan siltä miltä se nyt saundaa. Tän kuulee mun mielestä tosi hyvin jo siinä kun vertaa Daven soololevyjä Floydin kultakauden albumeihin, aika samanlaista ratkaisua löytyy yhdeltä jos toiseltakin suunnalta.

PJS: No kyl mä pitäisin noita muitakin ihan täysiverisinä floyd levyinä. Tai ainakin the walliin asti. Animalssillakin gilmourilla oli merkittävä panos biisintekoon ja The Wallilla, kuten muillakin floyd albumeilla Gilmourin vaikutus kuuluu kautta linjan sellaisena linjojen asettamisena mitä tulee musikaaliseen ilmaisuun, jotenkin oon siis ymmärtänyt että Daven rooli on ollut ennen kaikkea siinä miten se bändi saadaan saundaamaan siltä miltä se nyt saundaa. Tän kuulee mun mielestä tosi hyvin jo siinä kun vertaa Daven soololevyjä Floydin kultakauden albumeihin, aika samanlaista ratkaisua löytyy yhdeltä jos toiseltakin suunnalta.
 
Juu, Gilmourin tyyli oli todellakin tärkeä PF:n kokonaiskuvalle, mutta Watersin rooli kasvoi ikävä kyllä 70-luvun loppua kohti. Pieni tarkennus vielä, heidän kultakautensa loppui siis Wish You Were Hereen.

Floydin ylivoimaisesti huonoimmmat levyt ovat Final Cut ja Momentary Lapse...edellinen Watersin huono soololevy ja jälkimmäinen melkein yhtä huono Gilmourin.

antnis: Juu, Gilmourin tyyli oli todellakin tärkeä PF:n kokonaiskuvalle, mutta Watersin rooli kasvoi ikävä kyllä 70-luvun loppua kohti. Pieni tarkennus vielä, heidän kultakautensa loppui siis Wish You Were Hereen.
 
Mummielest The Walliin.

Mä en voi silti sietää the wallin studioversiota noin niinkuin levynä. Kiistattoman ansioitunut albumi ja kaikki kunnia siitä heille, mut jotenkin se yleisilme on niin nihilistinen sellaisella tavalla mikä vieraannuttaa mut täysin. Animals oli pitkään samanlainen levy mulle vibojen suhteen, mut siitä oon jotenkin oppinut diggailemaan.

Final Cut on hyvä levy!!! Täysin väärinymmärrettyä musiikkia. Momentary Lapse ja Division Bell eivät tahdo täyttää oikein mitään vaatimuksia.
 
Entäs sitten se eteläamerikkalaisen autokilpailun dokumenttiin tehty musiikki, onko se mistään kotoisin?

PJS: Mä en voi silti sietää the wallin studioversiota noin niinkuin levynä. Kiistattoman ansioitunut albumi ja kaikki kunnia siitä heille, mut jotenkin se yleisilme on niin nihilistinen sellaisella tavalla mikä vieraannuttaa mut täysin. Animals oli pitkään samanlainen levy mulle vibojen suhteen, mut siitä oon jotenkin oppinut diggailemaan.
 
Kyllä! The Wall on Watersin oksennusämpäri, musiikillisesti ei mitenkään kummoinen ja Another Brick pt. 2 on helvetin nolo diskohölkkä. Elikoista sentään voi jotenkin tykätä vaikka masentavahan sekin on.

Jaa-am. Mulle The Wall on eräitä tärkeimpiä levyjä koskaan. Samoiten Animals.
 
Mutta sitten Final Cut... Yhhh... Vois viel jokin kerta koittaa kuunnella sitä, mutta ei se vaan vieläkään ole toiminut. Tutustuin The Wallin kautta Pink Floydiin, sitten heti tuli hankittua kaikki levyt Dark Side of the Moonista The Walliin. Kaikki levyt oli silkkaa ekstaasia ja olin varma, että tämä on maailman paras bändi. Kunnes kuulin Final Cutin. Harmitti melkoisesti minkälaine pettymys se oli.

EvilDead: Jaa-am. Mulle The Wall on eräitä tärkeimpiä levyjä koskaan. Samoiten Animals.
 
Mutta sitten Final Cut... Yhhh... Vois viel jokin kerta koittaa kuunnella sitä mutta, ei se vaan vieläkään ole toiminut. Tutustuin The Wallin kautta Pink Floydiin, sitten heti tuli hankittua kaikki levyt Dark Side of the Moonista The Walliin. Kaikki levyt oli silkkaa ekstaasia ja olin varma, että tämä on maailman paras bändi. Kunnes kuulin Final Cutin. Harmitti melkoisesti minkälaine pettymys se oli.
 
Joo, mullekin Momentary on vain siinä mielessä parempi levy, että se tuntui hyvältä Final Cut:in jälkeen...FC taas tuntui vielä huonommalta, koska se seurasi The Wall:ia. Tai ei se Momentary nyt niin hirveän mahtavalta silloinkaan kuullostanut, mutta se antoi silloin kuitenkin toivoa, että PF:n tarulle voisi tulla jatkoa...

Final Cut on niitä harvoja levyjä joita tekee mieli kuunnella jo pelkkien soundien takia. Mutta nyt kun näistä tuli näin paljon puhetta niin paljastelen itseäni ja kerron mikä on mielestäni Floyd-levyjen arvojärjestys:
 
1. Piper at the Gates of Dawn
2. (levy jota ei koskaan julkaistu eikä ehkä äänitettykään)
3. A Saucerful of Secrets
4. Meddle
5. Final Cut
6. More
7. Wish You Were Here
8. Dark Side of the Moon
9. Obscured by Clouds
10. Ummagumma
11. Atom Heart Mother
12. The Wall
13. Animals
14. Division Bell
15. A Momentary Lapse of Reason
16. (levy joka onneksi jäi julkaisematta ja varmaan kokonaan tekemättäkin)
 
Entä ovatko muut kuin Syd todellisuudessa tehneet edes soololevyjä? Ainakin Watersin, Gilmourin ja Wrightin soolot ehkä Gilmourin viimeisintä (On an Island) lukuunottamatta ovat Floydin jäljitelmää, joka pitäisi liittää äskeisen jonon jatkoksi johonkin järjestykseen. Ja jos Floydin jäsenet jäljittelevät Floydia niin eikö se musiikki silloin ole sitten Floydia?

Animals ja The Wall ovat ehkäpä rock-historian synkimmät levyt...niiden rinnalla Steve Wilsoninkin jutut jäävät lapsellisen emoilun tasolle ja hevit muuttuu hevisauruksiksi...

Hienoa, että Saucerful ja Meddle ovat noin korkealla...kumpikin on loistokiekkoja ja mun top 5:ssä myös...Saucerful on yllättävän monitahoinen ja kuuntelua kestävä, vaikka sitä pidetäänkin usein välityönä. Oletan, että listasi 2. on Household Objects ? :)
 
Kyllä Final Cut:illa on komeat soundit ja pari hienoa piisiä, mutta jotenkin se jää hahmottomaksi ja väsähtäneeksi verrattuna melkein kaikkiin muihin Floydeihin.