Etno, proge, latin ›

velipesonen: Hyvin olet läskysi lukenut mittet paljon oppinut! Jos taideaineissa on olemassa makuasioita, kuten on muuten paljon muissakin asioissa, se ei tarkoita että kaikki mikä ikinä on taiteeseen jotenkin liitettävissä olisi yhtä makuasiaa.
 
No ei joo: Esim.Syd Barretin nimi ja syntymävuosi ei ole makuasia.Tai kuolinvuosi.
 
Sen sijaan se mistä tässä nyt puhutaan on ihan subjektiivinen mielipide ei mikään totuus.

PsychedelicWarlord: No ei joo: Esim.Syd Barretin nimi ja syntymävuosi ei ole makuasia.Tai kuolinvuosi.
 
Sen sijaan se mistä tässä nyt puhutaan on ihan subjektiivinen mielipide ei mikään totuus.
 
Puhutaanko nyt barretin symbolisesta kuolemasta vai sen fyysisestä kuolemasta? Mä oon tarkoilla laskelmilla ajoittanut Barretin kuoleman päivälle 4.1.1946.

Mitä tässä Pink Floydista esitän, perustuu musiikin analysointiin. Onko se makuasia? Totta ihmeessä musiikin auditiivinen pintataso muuttuu kun siihen ilmestyy reikä keskelle. Mutta asiat ennen ja jälkeen muutoksen ovat suhteessa keskenään ja elimellisesti tekemisissä keskenään. Minä olen kertonut, miksi ja miten. Syd ei ole kotiinjättämisensä, joka muuten tapahtui 26.1.1968, jälkeen ollut yhtyeen symbolinen vaan todellinen johtaja, ja symboliikkaa sen sijaan on tavassa jolla Floyd jätti konserteissaan Masonin rumpusetin eteen, perinteiseen solisitin paikkaan, tyhjän tilan. Siinä ei seissyt Gilmour eikä myöskään Waters.

velipesonen: Mitä tässä Pink Floydista esitän, perustuu musiikin analysointiin. Onko se makuasia? Totta ihmeessä musiikin auditiivinen pintataso muuttuu kun siihen ilmestyy reikä keskelle. Mutta asiat ennen ja jälkeen muutoksen ovat suhteessa keskenään ja elimellisesti tekemisissä keskenään. Minä olen kertonut, miksi ja miten. Syd ei ole kotiinjättämisensä, joka muuten tapahtui 26.1.1968, jälkeen ollut yhtyeen symbolinen vaan todellinen johtaja, ja symboliikkaa sen sijaan on tavassa jolla Floyd jätti konserteissaan Masonin rumpusetin eteen, perinteiseen solisitin paikkaan, tyhjän tilan. Siinä ei seissyt Gilmour eikä myöskään Waters.
 
Gilmour ja Waters ei varmaan seisseet kumpikaan keskellä siks et ne halusivat näin ilmaista että kumpikaan heistä ei ollut yksittäinen johtaja, vaan että kyseessä on nimenomaan bändi. Myöhemmin varmaan myös siks et ne halus mahdollisimman paljon välimatkaa toisiinsa.
 
Ja musiikin analysointi on hyvin puhtaasti subjektiivista hommaa, me kaikki tulkitsemme musiikkia oman arvomaailmamme, kokemuspohjamme ja ymmärtämyksemme perusteella. Sen takia kaikki johtopäätökset mitä musaa kuuntelemalla saadaan, pois lukien ehkä musateoriaan liittyvät seikat jotka on sinäänsä aika puhdasta matematiikan ja fysiikan lakien soveltamista, on suhteessa siihen miten me hahmotamme maailmaa ylipäätään.
 
Esim. Mulle eka tutustuminen Floydiin on DSOTM, jonka jälkeen aloin diggailemaan sen jälkeen tehtyjä levyjä melko kronologisessa järjestyksessä. En mä kokenut tuolloin sitä musiikkia sellaiseksi, että siitä puuttuisi jotakin mitä siinä ei jo olisi. Edelleenkään en osaa nähdä miten Barretin happovibat muutais vaikka just DSOTM:ia mihinkään muuhun kuin huonompaan suuntaan.
 
Se että gilmour kauden alkuaikojen levyillä on sitä happotrippailua (alati vähenevissä määrin) ei oo mun mielestä merkki siitä että syd barretin haamu johtais orkesteria vaan enemmänkin siitä että orkesteri on vapautettu etsimään omaa latuaan.

cyberiad2001: Jos se olisi kuollut kamoihinsa vaikkapa 1968, niin kaikki olisi ollut tavallaan helpompaa muille Floydilaisille niin julmalta kuin kuullostaakin. Homma olisi saanut selkeän päätöksen. Nyt Syd jäi eläväksi haamuksi kummittelemaan ja äijien haastatteluista päätellen kaveri oli kaikkien ajatuksissa taka-alalla mukana useinkin.
 
Mä oon aina mieltänyt Barrettin eräänlaiseksi surulliseksi reliikiksi koko 60-luvusta. Jos Syd olisi kuollut nuorena Hendrixin, Morrisonin ja Joplinin tapaan, hän olisi saanut legendan kannukset välittömästi siinä vaiheessa. Mutta kun ei kuollut, vaan jäi kummittelemaan liki loputtoman pitkäksi ajaksi oman menneisyytensä varjoihin. Eikä kukaan enää muistanut.

kyllä Barrett oli englantilaisessa rock- (ja tirkistelymielessä myös iltapäivä-)lehdistössä esillä melkoisen taajaan... kehotan tutustumaan vaikkapa J. Palaciosin Barrett-kirjaan "Lost in the Woods". Uteliaisuus vaan kasvoi Floydin legendan kasvaessa yhä suurempiin mittoihin... olihan siinä lehdistölle vastustamaton yhdistelmä; neljä multimiljonääriä ja viides äitinsä ullakolla/kellarissa Cambridgessä piilossa.

Vessajono: Mä oon aina mieltänyt Barrettin eräänlaiseksi surulliseksi reliikiksi koko 60-luvusta. Jos Syd olisi kuollut nuorena Hendrixin, Morrisonin ja Joplinin tapaan, hän olisi saanut legendan kannukset välittömästi siinä vaiheessa. Mutta kun ei kuollut, vaan jäi kummittelemaan liki loputtoman pitkäksi ajaksi oman menneisyytensä varjoihin. Eikä kukaan enää muistanut.
 
Vai ei muistanut? Cambridgessä on vuotuinen City Wakes -festivaali, aloita siitä. Tässä samaisessa Floyd-ketjussa on muuten siitä muutama sananen marraskuun 2008 kohdalla. Sydin biiseistä on julkaistu valtava määrä covereita. Se että mnettiläiset ovat näin pirun sivistymättömiä ja valistumattomia on kyllä häpeä muttei mikään yllätys!

Niin siis Sydihän oli lavan keskellä vain sen takia, että muut bändin jäsenet olisivat helposti voineet pitää silmällä sitä, onko koko ukko keikalla mukana vai ei.

antnis: Niin siis Sydihän oli lavan keskellä vain sen takia, että muut bändin jäsenet olisivat helposti voineet pitää silmällä sitä, onko koko ukko keikalla mukana vai ei.
 
Sydin tapauksessa pelkkä näköhavainto ei kertonut miehen paikallaolosta paljoakaan ;)

cyberiad2001: Sydin tapauksessa pelkkä näköhavainto ei kertonut miehen paikallaolosta paljoakaan ;)
 
Hymiöitä tai ei, mutta onhan tuo surkeutta kerrakseen.
 
Kukaan ei pidä huumehuuruisten nobodyjen ja muiden pikkurikollisten elämää gloorian arvoisena. Kun vähän on mainetta vähän aikaa jälkeen "aktiiviuran", muistellaan hienona visionäärinä. Eipä juuri ansaitse arvoa minun silmissäni.

AlaE: Hymiöitä tai ei, mutta onhan tuo surkeutta kerrakseen.
 
Kukaan ei pidä huumehuuruisten nobodyjen ja muiden pikkurikollisten elämää gloorian arvoisena. Kun vähän on mainetta vähän aikaa jälkeen "aktiiviuran", muistellaan hienona visionäärinä. Eipä juuri ansaitse arvoa minun silmissäni.
 
Jos et kuule Sydin visionääriyttä levyltä, olet yksinkertaisesti kuuro, eipä muuta.

velipesonen: Jos et kuule Sydin visionääriyttä levyltä, olet yksinkertaisesti kuuro, eipä muuta.
 
Jos pitää David Gimouria taustalaulajana, on yksinkertaisesti kuuro.

Tigerstedt: Jos pitää David Gimouria taustalaulajana, on yksinkertaisesti kuuro.
 
No onhan se. Esimerkiksi Time-kappaleen solistinen osuus on pelkkää taustalaulua.

velipesonen: No onhan se. Esimerkiksi Time-kappaleen solistinen osuus on pelkkää taustalaulua.
 
Ei säääh.... Ei tommoseen voi edes sanoa mitään. Täysin todellisuudesta vieraantunutta läppää kyllä moinen.
 
http://www.youtube.com/watch?annota … c_vid=ntm1YfehK7U&v=MUt7qmSvxLI

Muistankos oikein vai väärin, jossain näin Gilmourin puku päällä ja joku mitali kaulassa... Onkos tuo aateloitukin joskus?

Regalis Apertura: Muistankos oikein vai väärin, jossain näin Gilmourin puku päällä ja joku mitali kaulassa... Onkos tuo aateloitukin joskus?
 
Ei vissiin ihan oikeesti aateloitu mut se sai jonkun semmoiset tittelin kyllä. Jotain sellaista commander of musical instruments tyyppistä kivaa...

Musiikilla on ilme. Vasta ilme viimeistelee musiikin. Vaikka olisit kuinka taitava näyttelijä eikä sinulla ole ilmeitä, kelpaat hyvin rajoitettuun roolivalikoimaan. Ilme on myös ei-makuasia sikäli, että hymyn ja vihaisen irvistyksen välillä vallitsee ero.
 
Musiikin ilme paikallistuu intonaatioseikkoihin. Jos soitat 12 tahdin blueskiertoa itsetyytyväisellä ilmeellä eli mekaanisesti fraseeraten, sinua on lupa pitää typeryksenä sillä kiinnostuksesi kohdistuu sinuun itseesi eikä musiikkiin jota esität. Näitä taitajia on pilvin pimein. Pink Floydin intonaatio-avaruus on rikas ja monipuolinen mutta sitä hallitsee latentti sublimiteetti, osallisuus enemmän kuin omistavuus, ja minun mielestäni sille on olemassa selitys, miehenmentävä aukko.
 
Latenttia sublimiteettia voi tietenkin etsiä myös kavereiden ylemmän keskiluokan kotitaustasta, Barrettin isä ylilääkäri, Gilmourin professori, Watersin äiti kirjallisuuden lehtori, Wrightin molemmat vanhemmat muistaakseni kemistejä, Masonin isä elokuvaohjaaja. Mutta: Eipä ole muut samanlaisilla taustoilla varustetut bändit saaneet aikaan vastaavanlaista ilmekieltä.
 
Eikä ilmekieli tietenkään sinänsä vielä mitään ratkaise vaan sen yhteys ja kosketus musiikin muihin osatekijöihin.

Sä olet velipesonen jotenkin mielisairas. Mitkään näennäisesti teoreettiset perustelut ei siihen auta että väitteissäsi ei ole järjen hiventäkään. Ole hyvä äläkä kirjoita tänne enää koskaan mitään, ainakaan ennen kuin olet toteuttanut vanhan kunnon neuvon "psykiatrin kautta apteekkiin ja kotiin lepäämään".

Hyvin sanottu.