Rock, pop, alternative ›

Masterointi uudella tavalla on juu kait remasterointia. Ylimasterointi on kait tehdä monta versioo kun ei tiedä mitä tekis ja tekee x versiota. Jota oikeasti kaikki tekee mutta vain harvat antaa julkisuuteen monia versioita. Mä en olis niin satavarma että julkisuuteen kaiken näyttäminen olisi epävarmuutta, ehkäpä päinvastoin. Ehkä vain oikeasti rehellinen muusikko antaa kuuntelijan valita.
 
Mutta rehellisyyden nimissä luulen että itsensä tässäkin ketjussa ottaa useimmiten liian vakavasti me ylianalyyttiset kuuntelijat. Ne jotka pääsee maailmantähtien tekijöiden kanssa tekemään, tajuavat kyllä että makuja on monenlaisia ja joskus vain tähdet on suosiollisemmat kun joskus toiste. Hienoa on kun/jos se joskus loksahtaa kohilleen ja tekeminen on hauskaa.
 
Loppujen lopuksi kaikessa musiikissa on kyse vain siitä tykkääkö tahi ei.

Outza66: Masterointi uudella tavalla on juu kait remasterointia. Ylimasterointi on kait tehdä monta versioo kun ei tiedä mitä tekis ja tekee x versiota. Jota oikeasti kaikki tekee mutta vain harvat antaa julkisuuteen monia versioita. Mä en olis niin satavarma että julkisuuteen kaiken näyttäminen olisi epävarmuutta, ehkäpä päinvastoin. Ehkä vain oikeasti rehellinen muusikko antaa kuuntelijan valita.
 
.
 
Ei edes.yvtään tonnepäin. Niin päin seiniä kun voi olla.

Loistavaa esirippujen taakse kurkistelua ja mattojen tamppausta on ollut tämä keskustelu. Parasta luettavaa tällä palstalla pitkään aikaan.
 
Aitoudesta sen verran, että samanaikalaisista puhuttaessa Freddie Mercury oli enemmän punk kuin tuhat Sid Viciousta.

Terry Pantheras: Loistavaa esirippujen taakse kurkistelua ja mattojen tamppausta on ollut tämä keskustelu. Parasta luettavaa tällä palstalla pitkään aikaan.
 
Totta. Jos kaikki tämä tietotaito saatais valjastettua musan tekemiseen nii nämä äänekkäimmät jätkät nakuttas viiden tähden levyjä ja loppuunmyytyjä keikkoja yks toisensa jälkeen! Ehkä jonain päivänä. Näytöt ehtii vielä tekemään, aikaa on.

aivokuolio: Totta. Jos kaikki tämä tietotaito saatais valjastettua musan tekemiseen nii nämä äänekkäimmät jätkät nakuttas viiden tähden levyjä ja loppuunmyytyjä keikkoja yks toisensa jälkeen! Ehkä jonain päivänä. Näytöt ehtii vielä tekemään, aikaa on.
 
Mielenkiinnolla odottelen ja Rokin tulevaisuus näyttää hyvältä:).

Terry Pantheras: Aitoudesta sen verran, että samanaikalaisista puhuttaessa Freddie Mercury oli enemmän punk kuin tuhat Sid Viciousta.
 
Mitäs se olikaan mitä Mercury sanoi Viciousille näiden tavatessa ja Viciousin vittuillessa Freddielle? Vai olikos se Rotten?
 
EDIT: "Wessex Studios, summer 1977. Queen are hard at work on their sixth album. In a neighbouring studio, the Sex Pistols are putting together Never Mind The Bollocks.... "So you're the bloke that's supposed to be bringing ballet to the masses?" asks a sneering Sid Vicious during a brief encounter in the conjoining corridor. "Ah, Mr Ferocious!" pipes back Freddie Mercury, "well, we're trying our best!""

aivokuolio: Totta. Jos kaikki tämä tietotaito saatais valjastettua musan tekemiseen nii nämä äänekkäimmät jätkät nakuttas viiden tähden levyjä ja loppuunmyytyjä keikkoja yks toisensa jälkeen! Ehkä jonain päivänä. Näytöt ehtii vielä tekemään, aikaa on.
 
Niin, rakennetaanko nyt yllä sitä olkiukkoa, jolla yritetään vähätellä täällä kirjoitettuja mielipiteitä?
 
Aina eivät tähtimäärät korreloi loppuunmyytyjen keikkojen kanssa, kokemusta on. Ja kyllä: ehkä Michael Monroen kannattaisi joskus hyödyntää Muusikoiden.Netistä löytyvää tietotaitoa, lopputulos kun ei välttämättä olisi lainkaan huonompi kuin hänen yli 30-vuotiselta uraltaan löytyvät kokemukset "damagereista".
 
Halusi sitä tai ei, on Michael Monroe TUOTE, jota myydään rock-kliseillä. Kun raaputetaan korean pinnan alle, on tarjolla suurimmaksi osaksi keskinkertaisia renkutuksia, jotka painuisivat unholaan, ellei niiden esittäjänä olisi juuri Michael Monroe = rock'n rollin ruumiillistuma, the best kept secret in rock'n roll, kovia kokenut ikinuori rokkari, tinkimätön oman tiensä kulkija, Suomen mukavin julkkis jne. Jos M.netin kirjoittajat tarjoisivat vastaavia ralleja levy-yhtiölle, olisi vastauksena ikävä hylsy.
 
Ei Michael Monroessa ole kyse musiikista vaan IMAGOSTA, jolla myydään keskinkertaista musiikkia. Michael Monroen hahmo ja henkilöhistoria on kiinnostavampi kuin itse hänen esittämä musiikki. Otat sen kuoren pois niin jäljelle jää energinen lavaesiintyjä, lahjakas multi-instrumentalisti, keskinkertainen solisti sekä välttävä säveltäjä.

Boyakasha: Ei Michael Monroessa ole kyse musiikista vaan IMAGOSTA, jolla myydään keskinkertaista musiikkia. Michael Monroen hahmo ja henkilöhistoria on kiinnostavampi kuin itse hänen esittämä musiikki. Otat sen kuoren pois niin jäljelle jää energinen lavaesiintyjä, lahjakas multi-instrumentalisti, keskinkertainen solisti sekä välttävä säveltäjä.
 
Minusta tuo koskee melkein kaikkea pop-musiikkia. Samanlaisia lastenlauluja kierrätetään yhä uudestaan. Artistin karisma on olennainen osa hommaa, ei sitä voi ottaa pois yhtälöstä. Pääasia kuitenkin on se kokonaisuus joka nostaa ne jotkut lastenlaulut joksikin suuremmaksi jutuksi.

StJerky: Minusta tuo koskee melkein kaikkea pop-musiikkia. Samanlaisia lastenlauluja kierrätetään yhä uudestaan. Artistin karisma on olennainen osa hommaa, ei sitä voi ottaa pois yhtälöstä. Pääasia kuitenkin on se kokonaisuus joka nostaa ne jotkut lastenlaulut joksikin suuremmaksi jutuksi.
 
Niin, kiinnitetään huomiota sanaan MELKEIN. Kuten joku on tässäkin ketjussa todennut, oli Hanoin biiseissä jotain outoa ja ihmeellistä juuri Andyn sävellyskoukkujen takia. Siis kyse on siitä, miten tekee vanhoista aineksista jotain uutta ja jännää.

StJerky: Minusta tuo koskee melkein kaikkea pop-musiikkia. Samanlaisia lastenlauluja kierrätetään yhä uudestaan. Artistin karisma on olennainen osa hommaa, ei sitä voi ottaa pois yhtälöstä. Pääasia kuitenkin on se kokonaisuus joka nostaa ne jotkut lastenlaulut joksikin suuremmaksi jutuksi.
 
popin ja rokin kentässä on myös se yksi kokonainen siipi, jossa levyt myydään ja keikat tehdään ilman henkilökultteja ja riikinkukkoilevia promokuvia.

Boyakasha: Niin, kiinnitetään huomiota sanaan MELKEIN. Kuten joku on tässäkin ketjussa todennut, oli Hanoin biiseissä jotain outoa ja ihmeellistä juuri Andyn sävellyskoukkujen takia. Siis kyse on siitä, miten tekee vanhoista aineksista jotain uutta ja jännää.
 
Rock ja pop -musiikin saralla tämä lienee ainoa uudistumisen keino - jos sitä nyt uudistamiseksi voi enää sanoa. Pyörän uudelleenkeksimisessä tai sen muotoilemisessa neliöksi ei ole juuri järkeä, mutta pienten vivahteiden hyödyntäminen saattaa tuottaa tulosta raikkaan tuulehduksen aikaansaamiseksi. Tässä puhutaan sitten jostain ei-niin-harkituista jutuista ja luontaisen persoonallisista kyvyistä, mielestäni.

Terry Pantheras: Rock ja pop -musiikin saralla tämä lienee ainoa uudistumisen keino - jos sitä nyt uudistamiseksi voi enää sanoa. Pyörän uudelleenkeksimisessä tai sen muotoilemisessa neliöksi ei ole juuri järkeä, mutta pienten vivahteiden hyödyntäminen saattaa tuottaa tulosta raikkaan tuulehduksen aikaansaamiseksi. Tässä puhutaan sitten jostain ei-niin-harkituista jutuista ja luontaisen persoonallisista kyvyistä, mielestäni.
 
Niin...mutta siinä se juttu just onkin. Kun ei keksitä pyörää uudelleen vaan tehdään sitä samaa juttua jonka muut on tehneet jo moneen kertaan ja vaditaan kaikilta asianosaisilta sitoutuneisuutta siihen että muuttumattomuus ja ikiaikaisten rock-kliseiden toistaminen ovat itseiarvo, niinsilloin mun mielestä ollaan taantumuksen äärellä. Jäljittelyä ja tyyliseikkoja puettuna uskottavuuden valheelliseen viittaan ja muka-oman tien kulkemiseen.
 
Ja koska imago ja tyyliseikat ovat tärkeitä, niin osa niitä on myös julkisuudessa esitetyt puheet. Musantekemisen kanssa niillä ei ole liikaa yhteistä, mutta eipä ole millään muusikoiden.nettiin kirjoittelulla muutenkaan.
 
Tänne kirjoittelu koskee usein musahommien muuta puolta kuin sitä mikä kantautuu kuulijan korviin.

Monroe tosiaan on tuote siinä missä moni muukin myytävä asia. Kirjan ja haastatteluiden ja herran itsestään antaman kuvan perusteella miehellä on tämän asian kanssa jotenkin valtava ristiriita.
 
Jimi Seron kirjaa lukiessa välittyy jotenkin paljon realistisempi suhtautuminen siihen, miksi homma ei lähtenytkään lentoon. Ei syytellä muita, mutta ei olla myöskään joo-miehiä ja myönnetään ekana itse että kuinka kauan joidenkin asioiden sisäistämiseen on mennyt.
 
Piripään muiden syyttely ja ristiriitaiset puheet vaikuttaa ton rinalla vain ja ainoastaan hapatukselta.

sirdickyj: Niin...mutta siinä se juttu just onkin. Kun ei keksitä pyörää uudelleen vaan tehdään sitä samaa juttua jonka muut on tehneet jo moneen kertaan ja vaditaan kaikilta asianosaisilta sitoutuneisuutta siihen että muuttumattomuus ja ikiaikaisten rock-kliseiden toistaminen ovat itseiarvo, niinsilloin mun mielestä ollaan taantumuksen äärellä. Jäljittelyä ja tyyliseikkoja puettuna uskottavuuden valheelliseen viittaan ja muka-oman tien kulkemiseen.
 
Ja koska imago ja tyyliseikat ovat tärkeitä, niin osa niitä on myös julkisuudessa esitetyt puheet. Musantekemisen kanssa niillä ei ole liikaa yhteistä, mutta eipä ole millään muusikoiden.nettiin kirjoittelulla muutenkaan.
 
Tänne kirjoittelu koskee usein musahommien muuta puolta kuin sitä mikä kantautuu kuulijan korviin.
 
Kierrätys bisneksessä itse " kierrätys vähentää paskan määrää" . Pätee nimenomaan rokkiin ja poppiin!!.

sirdickyj: Piripään muiden syyttely ja ristiriitaiset puheet vaikuttaa ton rinalla vain ja ainoastaan hapatukselta.
 
Mistä syyttelystä puhut?
 
sirdickyj: Mulle Monroe vertautuu johonkin etelän pubirockariin musiikillisesti
 
Ahaa, niin kuin Whitesnaken alkuperäiset kitaristit. Pitääpä alkaa ihan tosissaan kuuntelemaan sitä pubirockia. Kiitti vinkistä.

StJerky: Mistä syyttelystä puhut?
 
siitä mikä miehen puheista usein paistaa.
 

Ahaa, niin kuin Whitesnaken alkuperäiset kitaristit. Pitääpä alkaa ihan tosissaan kuuntelemaan sitä pubirockia. Kiitti vinkistä.
 
Niin...no esim.joku Whitesnake on ihan yhtä kliseinen ja perusrockbändi kuin vaikka Monroen hommat. Coverdale ei toki uhoakaan mistään punkista tai asenteesta. Antaapahan musiikin puhua puolestaan.
 
Mutta joo....ne orkkiskitaristit oli kypsiä pubirockareita, jos nyt niistä pitää puhua. Böackmore oli visionääri ja uniikki soittaja, joka vaatiessaan muilta näkemyksensä noudattamista, sai heistä irti asioita joita ilman häntä ei enää kukaan onnistunut kaivamaan esiin.

Michaelin sävelkynä ei mielestäni ole suinkaan välttävä tai huono. Se on lajissaan vähintään kohtuullinen. Mieheltä löytyy varsinkin suuri joukko mielestäni mainioita a-osia. Muissa osissa on mielestäni enemmän puutteita. Odottaisin uuden levyn tuottajalta rohkeaa otetta ja tarpeeksi lujaa luonnetta saada omia näkemyksiä läpi.
 
Rock'n roll on kovin suppea taiteenlaji ja luonteeltaan kaikessa kovin karikatyyrinen. On kuitenkin paljon ihmisiä, jotka haluavat ostaa ja kuunnella rokkia ja käydä rokkikeikoilla ja saavat näistä paljonkin irti. Taiteen kokemisessa on monta osatekijää, joista kaikki muut kuin kokijan tunne, ovat falskeja. Sävellys, sanoitus, sovitus. Kansikuvat. Ulkonäkö. Imago. Värit. Markkinointimateriaali. Haastattelut. Arvostelut. Myyntipuheet. Valot. Ym. Ym. Tekemällä tehtyjä tuotoksia. Väkisin väännettyä paskaa. Pätee ihan kaikkeen taiteeseen. Aiheuttaakin jotenkin lapsenomaisia tuntemuksia lukea aikuisten ihmisten totista kommentointia taiteentekijän aitoudesta tai hänen "todellisista" taiteellisista ansioistaan. Sillä ei ole mitään tekemistä yhtään minkään kanssa. Pelkkää tyhjää lätinää, jonka tärkein sisältö kiteytyy jonkin asteiseen pahansuopuuteen. Syitä en halua edes arvailla.
 
Mitä on AC/DC? Mitä on ZZ Top? Mitä oli The Ramones? Karikatyyreja. Naurettavia pellejä. Paikallaan jauhavia jääriä. Välttäviä säveltäjiä. Huonoja sanoittajia. Yliarvostettuja muusikoita. Vanhan kierrättäjiä. Miksei. Sekä rockmusiikin merkittävimpiä yhtyeitä. Onko se sitten jokin mittari? Ei välttämättä, mutta se on fakta.
 
Michael Monroe ei ole maailman paras, mutta Michael Monroe on hands down maailman paras michael monroe. Ja niitä huonompia jostain syystä todellakin löytyy kasapäin.

RawknRawl: Michaelin sävelkynä ei mielestäni ole suinkaan välttävä tai huono. Se on lajissaan vähintään kohtuullinen. Mieheltä löytyy varsinkin suuri joukko mielestäni mainioita a-osia. Muissa osissa on mielestäni enemmän puutteita. Odottaisin uuden levyn tuottajalta rohkeaa otetta ja tarpeeksi lujaa luonnetta saada omia näkemyksiä läpi.
 
No jos tällainen tuottaja löytyy niin kenkää tulee heti.
 
Rock'n roll on kovin suppea taiteenlaji ja luonteeltaan kaikessa kovin karikatyyrinen. On kuitenkin paljon ihmisiä, jotka haluavat ostaa ja kuunnella rokkia ja käydä rokkikeikoilla ja saavat näistä paljonkin irti. Taiteen kokemisessa on monta osatekijää, joista kaikki muut kuin kokijan tunne, ovat falskeja. Sävellys, sanoitus, sovitus. Kansikuvat. Ulkonäkö. Imago. Värit. Markkinointimateriaali. Haastattelut. Arvostelut. Myyntipuheet. Valot. Ym. Ym. Tekemällä tehtyjä tuotoksia. Väkisin väännettyä paskaa. Pätee ihan kaikkeen taiteeseen. Aiheuttaakin jotenkin lapsenomaisia tuntemuksia lukea aikuisten ihmisten totista kommentointia taiteentekijän aitoudesta tai hänen "todellisista" taiteellisista ansioistaan. Sillä ei ole mitään tekemistä yhtään minkään kanssa. Pelkkää tyhjää lätinää, jonka tärkein sisältö kiteytyy jonkin asteiseen pahansuopuuteen. Syitä en halua edes arvailla.
 
Muusikoiden.net on paikka johon kirjoitetaan musiikista. Eli ollaan jo astuttu ulos olennaisesta, jos olennaista on se, mitä kuulija kuulee.

Mitä on AC/DC? Mitä on ZZ Top? Mitä oli The Ramones? Karikatyyreja. Naurettavia pellejä. Paikallaan jauhavia jääriä. Välttäviä säveltäjiä. Huonoja sanoittajia. Yliarvostettuja muusikoita. Vanhan kierrättäjiä. Miksei. Sekä rockmusiikin merkittävimpiä yhtyeitä. Onko se sitten jokin mittari? Ei välttämättä, mutta se on fakta.
 
K.o.yhtyeet olivat uniikkeja ja keksivät itse juttunsa jota kierrättävät. Siinä on iso ero siihen että jumitutaan muiden keksimiin kliseisiin ja esitetään niitä keskinkertaisesti.

Michael Monroe ei ole maailman paras, mutta Michael Monroe on hands down maailman paras michael monroe. Ja niitä huonompia jostain syystä todellakin löytyy kasapäin.
 
Toi on argumentti jonka voi vetää joka paikkaan. Jokainenhan on maailman paras oma itsensä. Mutta kun laittaa itsensä tarjolla julkisuuteen niin samalla tekee itsestään julkisen eöäimen.
 
Miksiköhän Michael Monroe herättää keskustelua vaikka on niin kovin "aito"? Onkohan lopulta kuitenkon J.Karjalainen tai Anssi Kela paljon aidompi taiteilija? He pelaavat musiikin ja tuotostensa avulla, muuttuvat siinä omassa kuviossaan sopivasti ajan saatossa eilä touhi perustu mihinkään riehumiseen tai siihen että.muiden pitää olla kuon koku kliseenippu 70-luvulta?