Rock, pop, alternative ›

sirdickyj: Eikös Indica ole myös nyt läpimurron kynnyksellä? Niillähän on kanssa kansainvälinen soppari jne.
 
Nyt-tilanteesta en tiedä, mutta päätellen siitä että niitä mainostettiin Berliinissä sen käännöslevyn ilmestymisen aikaan lakanankokoisin mainoksin keskustassa niin jonkinlaisella kynnyksellä niiden ainakin siellä päässä uskottiin seisovan. Se että realisoituiko siitä mitään toivottua on toinen asia, mutta näkyvyyttä kyllä oli ja jonkinlainen läpimurto olisi siinä maassa voinut tapahtua.

sirdickyj: No sillä perusteellahan se oli läpimurron kynnyksellä että niillä oli diili ja tuottaja ja rundi meneillään.
 
Eli oli samassa asemassa kuin Havana Black ja Gringos Locos. Ei enempää eikä vähempää.
 
sirdickyj: En muista/tiedä et mihin sit CBS ja tuottajat ja muut katos. Bändihän jatkoi edelleenkin myös Razzlen kuoleman jälkeen.
 
Niin. Jos kysyisi joltain CBS:n dirikalta (esim. Walter Yetnikoff), voisi vastaus kuulua, ettei bändiin kannattanut myyntilukujen valossa satsata enempää.
 
Tehtiinhän Andyyn ja Makkoseen uudet (isot) satsaukset muutamaa vuotta myöhemmin: Andy sai Mercurylta (nyk. osa Universalia) diilin Shooting Gallerylleen 1991 ja Makkonen Polygramilta (nyk. osa Universalia) 1989 soololevylleen Not Fakin' It sekä Jerusalem Slimin platalle 1991.
 
Lopputulos oli vanha tuttu: levyt eivät myyneet odotetunlaisesti, vaikka oli major-diili, huipputuottajat sekä rundejakin pukkasi. Kun levyt floppasivat, oli vika aina muissa, ei koskaan Muddy Twinseissä. Mielestäni tämä on melko outoa.

sirdickyj: Eikös Indica ole myös nyt läpimurron kynnyksellä? Niillähän on kanssa kansainvälinen soppari jne.
 
Aika hiljaista täällä on näin läpimurron kynnyksellä: http://www.indica-music.com/
 
sirdickyj: Tottahan se oikeesti on että karismaattinen bändi onnistui luomaan itsestään rock'n roll-mytologian osasen, ja bändin kahden näkyvimmän hahmon tekemiset ja sanomiset kiinnostavat jollain tasolla aina. Tavallaan Andy hiffas että paskanpuhuminen on juttu joka jaksaa pitää kansan varpaillaan, kunnsitä annostellaan sopivasti tiettyjen ihan fiksujenkon puheiden joukkoon.
 
No onhan Andy lausunut (muistaakseni Soundissa) jo 1980-luvun alussa, että "ei ole mitään järkeä puhua järkeviä, paljon järkevämpää on puhua järjettömyyksiä."
 
sirdickyj: Mike yritti olla tinkimätön rokkari julkisuudessa, mutta muutti kurssia ja alkoi salonkikelpoiseksi mukavikoksi julkisesti.
 
Joo, ja kun se kortti on katsottu loppuun, alkavat taas syytökset managementia kohtaan jne. Vaikka loppujen lopuksi syy on siinä, että Mike Monroe soolona (ilman Andya) ja salonkikelpoisena rokkarina on tylsä. Ja Andy McCoy soolona (ilman Mikeä) on huono - Building On Tradition-levyä lukuunottamatta. Kaverit tarvitsevat toisiaan.
 
sirdickyj: Kyllä Suomeen kaks rocktähteä.mahtuu. Ja vielä Remukin. Muita ei oikein ole.
 
On täällä vaikka minkälaisia rocktähtiä, jotka ovat läpimurron kynnyksellä. Käyt esim. Kallion räkälöissä kuuntelemassa, niin maailmanvalloitus häämöttää kulman takana. Toki ne voidaan leimata päihdehuuruisten sekakäyttäjien harhaisiksi höpinöiksi, mutta silloinkaan ne eivät juurikaan eroa Andyn ja Makkosen horinoista.

Boyakasha: Eli oli samassa asemassa kuin Havana Black ja Gringos Locos. Ei enempää eikä vähempää.
 
No oikeestaan paljon, PALJON vähemmän ku esim. Havana Blackillä. Mut mitäpä tosta.
 

 
Niin. Jos kysyisi joltain CBS:n dirikalta (esim. Walter Yetnikoff), voisi vastaus kuulua, ettei bändiin kannattanut myyntilukujen valossa satsata enempää.
 
Tehtiinhän Andyyn ja Makkoseen uudet (isot) satsaukset muutamaa vuotta myöhemmin: Andy sai Mercurylta (nyk. osa Universalia) diilin Shooting Gallerylleen 1991 ja Makkonen Polygramilta (nyk. osa Universalia) 1989 soololevylleen Not Fakin' It sekä Jerusalem Slimin platalle 1991.
 
Lopputulos oli vanha tuttu: levyt eivät myyneet odotetunlaisesti, vaikka oli major-diili, huipputuottajat sekä rundejakin pukkasi. Kun levyt floppasivat, oli vika aina muissa, ei koskaan Muddy Twinseissä. Mielestäni tämä on melko outoa.
 
Monroe jopa meni niin pitkälle että meni Japaniin mainostamaan kuinka uusinta levyä ei kannata ostaa.
 
Sivuhuomauuksena mua nauratti kun Sam Yaffa kommentoi Jerusalem Slimiä et se on "huonoin levy jolla hän on mukana". Sam Yaffa ei edes soita k.o.levyllä.

sirdickyj: No oikeestaan paljon, PALJON vähemmän ku esim. Havana Blackillä. Mut mitäpä tosta.
 
Totta tuokin.
 
sirdickyj: Sivuhuomauuksena mua nauratti kun Sam Yaffa kommentoi Jerusalem Slimiä et se on "huonoin levy jolla hän on mukana". Sam Yaffa ei edes soita k.o.levyllä.
 
Sam Yaffan Wikipedia-sivuilla väitetään näin: "Jerusalem Slim (19901992): Jetboysta erottuaan Sam Yaffa ehti soittaa Los Angelesissa Ulan Bator -nimellä Smackin basistina muutamilla kappaleilla, mutta ei yhdelläkään julkaisulla. 1990 Yaffa muutti Los Angelesista New Yorkiin, missä liittyi Monroen yhtyeeseen. Yaffa keksi yhtyeelle nimen Jerusalem Slim. Kokoonpanoon kuuluivat Monroen ja Yaffan lisäksi kitaristi Steve Stevens (Billy Idol), rumpali Greg Ellis ja pianisti Ian McLagen. Stevens ja Monroe ajautuivat rankkoihin musiikillisiin ristiriitoihin ja Monroe vastusti kovasti albumin julkaisua, mutta lopulta julkaistiin yhtyeen ainoksi jäänyt albumi Jerusalem Slim."
 
Eli näiden tietojen valossa soittaa.

Boyakasha: Totta tuokin.
 
Aivan. Hannun kirjaa odotellessa.
 
Jimi Sero jo tilattu. Kertookohan sekin kuinka oli just breikkaamaisillaan?
 

Sam Yaffan Wikipedia-sivuilla väitetään näin: "Jerusalem Slim (19901992): Jetboysta erottuaan Sam Yaffa ehti soittaa Los Angelesissa Ulan Bator -nimellä Smackin basistina muutamilla kappaleilla, mutta ei yhdelläkään julkaisulla. 1990 Yaffa muutti Los Angelesista New Yorkiin, missä liittyi Monroen yhtyeeseen. Yaffa keksi yhtyeelle nimen Jerusalem Slim. Kokoonpanoon kuuluivat Monroen ja Yaffan lisäksi kitaristi Steve Stevens (Billy Idol), rumpali Greg Ellis ja pianisti Ian McLagen. Stevens ja Monroe ajautuivat rankkoihin musiikillisiin ristiriitoihin ja Monroe vastusti kovasti albumin julkaisua, mutta lopulta julkaistiin yhtyeen ainoksi jäänyt albumi Jerusalem Slim."
 
Eli näiden tietojen valossa soittaa.
 
Ei tossa niin sanota. Vai missä muka sanotaan?

sirdickyj: Ei tossa niin sanota. Vai missä muka sanotaan?
 
"Kokoonpanoon kuuluivat Monroen ja Yaffan lisäksi kitaristi Steve Stevens (Billy Idol), rumpali Greg Ellis ja pianisti Ian McLagen."
 
Vai onko sulla muuta tietoa?

Boyakasha: "Kokoonpanoon kuuluivat Monroen ja Yaffan lisäksi kitaristi Steve Stevens (Billy Idol), rumpali Greg Ellis ja pianisti Ian McLagen."
 
Vai onko sulla muuta tietoa?
 
Niin olihan Yaffa kokoonpanossa mutta eihän se tarkota että se olis slittanut tossa levyllä. Soittaa kyllä biisien demoversioilla, jotka löytyvät tuon erinomaisen levyn bonuksina. Itse levyllä bassoa soittaa Steve Stevens. Kuten soittaa Billy Idolin levyilläkin ja esim.tuon jälkeen työstetyllä Vince Neilin lätyllä. Neililläkin oli bändi, ja jannujen kuvat levynkannessa mutta silti kitarat ja basson soitti yksin Steve Stevens.
 
Itseasiassa ei lainkaan turhanaikainen tieto. Määrätietoine jannu, ja maailmalla toi on ihan yleinen toimintatapa ja kälkeä syntyy. Monroelle ei tainnut mennä läpi.
 
Kylmä fakta on että ison maailman tavat on hyväksyttävä kunnes on siinä asemassa että voi kukkoilla.
 
Jos ei hyväksy, voi palata kotimaahan ja kertoa stooreja melkein tapahtuneesta maailmanvalloiuksesta, konka muut mokasivat.
 
Ja kansa uskoo. Miksei uskoisi. Tämänkin ketjun perusteella helvetin harva tajuaa miten nää hommat menee.

Jerusalem Slim-levyn (japsi-painoksen) kansivihkosta seuraavaa : Guitars and Bass - Steve Stevens, Bass on tracks 3,7,8,10 and 11 - Sam Yaffa.

sirdickyj: Niin olihan Yaffa kokoonpanossa mutta eihän se tarkota että se olis slittanut tossa levyllä. Soittaa kyllä biisien demoversioilla, jotka löytyvät tuon erinomaisen levyn bonuksina. Itse levyllä bassoa soittaa Steve Stevens. Kuten soittaa Billy Idolin levyilläkin ja esim.tuon jälkeen työstetyllä Vince Neilin lätyllä. Neililläkin oli bändi, ja jannujen kuvat levynkannessa mutta silti kitarat ja basson soitti yksin Steve Stevens.
 
No niin, nyt tuli jälleen kerran kovaa faktaa. Kiitos tästä tiedosta. Tämähän selittäisi myös sen, miksi Makkonen ei diggaa plattaa. Kun ei saanut frendiään Yaffaa soittamaan sille.
 
sirdickyj: Itseasiassa ei lainkaan turhanaikainen tieto. Määrätietoine jannu, ja maailmalla toi on ihan yleinen toimintatapa ja kälkeä syntyy. Monroelle ei tainnut mennä läpi.
 
No tottakai, onhan toi ihan selkeä kuvio. Jos jenkkiläinen kitaristi on myynyt 10 miljoonaa levyä Billy Idolin kanssa siinä vaiheessa ja finski - sanotaan nyt vaikka - miljoonan, mennään sillä, kuka on antanut kaupallisesti kestävämmät näytöt.
 
Tuolta voi katsoa Billy Idolin levyjen lukuja ennen Jerusalem Slimiä: http://en.wikipedia.org/wiki/Billy_Idol_discography
 
sirdickyj: Kylmä fakta on että ison maailman tavat on hyväksyttävä kunnes on siinä asemassa että voi kukkoilla.
 
Näin se on. Mutta kenties Makkonen on tuossa vaiheessa uskonut enemmän omaan hypeensä kuin markkina-arvoonsa.
 
sirdickyj: Jos ei hyväksy, voi palata kotimaahan ja kertoa stooreja melkein tapahtuneesta maailmanvalloiuksesta, konka muut mokasivat.
 
Täälläkin noihin haukkuihin on vuosien mittaan suhtauduttu suurimmaksi osaksi täysin kritiikittömästi ilman, että oltaisiin millään tavoin kyseenalaistettu "suomirockin kosmopoliitistamme" löytyvän jotain vikaa. Enitenhän muiden mollaamiseen on syyllistynyt pyhimystä teeskentelevä Makkonen, Andy on sentään rehdisti myyntänyt päihdeongelmansa.
 
sirdickyj: Ja kansa uskoo. Miksei uskoisi. Tämänkin ketjun perusteella helvetin harva tajuaa miten nää hommat menee.
 
Eikö itsepetos olekin mahtavaa!?!

teg: Jerusalem Slim-levyn (japsi-painoksen) kansivihkosta seuraavaa : Guitars and Bass - Steve Stevens, Bass on tracks 3,7,8,10 and 11 - Sam Yaffa.
 
Ai kas, soittaa se siis kolmella albumibiisillä.
 
Noi kaks vikaa on niitä demoversioita.
 
Hyvän kuuloisia, muuten. Ja niistä oli jo kuultavissa, miten Stevens soittaa. Turha siitä on jälkikäteen kitistä.
 
Vitun hyvin soittaa, muuten. Huikee jannu.

Boyakasha: No niin, nyt tuli jälleen kerran kovaa faktaa. Kiitos tästä tiedosta. Tämähän selittäisi myös sen, miksi Makkonen ei diggaa plattaa. Kun ei saanut frendiään Yaffaa soittamaan sille.
 

 
No tottakai, onhan toi ihan selkeä kuvio. Jos jenkkiläinen kitaristi on myynyt 10 miljoonaa levyä Billy Idolin kanssa siinä vaiheessa ja finski - sanotaan nyt vaikka - miljoonan, mennään sillä, kuka on antanut kaupallisesti kestävämmät näytöt.
 
Tuolta voi katsoa Billy Idolin levyjen lukuja ennen Jerusalem Slimiä: http://en.wikipedia.org/wiki/Billy_Idol_discography

 
No Stevens on muusikko joka tietää mitä halua. Tohon on selkee peruste et se soittaa ite bassot. Ne ei saa mennä liikaa kitaroiden mukaan. Näin on asian perustellut ja Billy Idolin levyiltä se on kuultavissa.
 
Ja joku syy siihenkin oli miks se soitti kommea luluunottamatta muut biisit ite.
 
Lopputulos puhuu puolestaan.
 
Näin se on. Mutta kenties Makkonen on tuossa vaiheessa uskonut enemmän omaan hypeensä kuin markkina-arvoonsa.
 

 
Luetun perusteella näin on ollut.

sirdickyj: Itse elin ihan livenä tuota aikaa ja muistan Vesgerisen haastattelut ihan selvästi. Mies ei ikinä väittänyt että oltaisiin jonkun "läpimurron kynnyksellä".
 
http://www.youtube.com/watch?v=T-5NjtuEjls#t=12m27s

Hmm.. no, Michael Monroesta ei tullut miljonääriä eikä Hollywoodin kestojulkkista, mutta halusi soittaa rokkia ja tekee sitä elääkseen neljättä vuosikymmentä, ja näillä näkymin koko elämänsä. Ei nyt ihan paskasti menny? Voisin vaihtaa toimistotyöhöni.
 
Ihan mielenkiinnosta, millä tavoin Steve Stevensin tinkimättömyys on hyvä juttu ja se on peukun arvoinen juttu että "se on muusikko joka tietää mitä haluaa?", mutta Monroen kohdalla samat arvot onkin yhtäkkiä jotain mistään mitään tajuamatonta puusilmäisyyttä? Omaa näkemystä kai silläkin on vaan siinä takana, ja tälläkin hetkellä se tuottaa semmoista tulosta että porukka tykkää kuulemastaan? Ei kai se Stevens nyt kovin kuumaa kamaa ole itsekään? Varmasti toki johonkin nostalgia-aktiin pääsee aina halutessaan tiluttamaan..

Onko muuten kenelläkään tietoa kuinka paljon Hanoin levyjä on myyty?

slowdive: Hmm.. no, Michael Monroesta ei tullut miljonääriä eikä Hollywoodin kestojulkkista, mutta halusi soittaa rokkia ja tekee sitä elääkseen neljättä vuosikymmentä, ja näillä näkymin koko elämänsä. Ei nyt ihan paskasti menny? Voisin vaihtaa toimistotyöhöni.
 
Ei se ole kovin coolia, jos ei osaa tehdä mitään muuta. Tietysti: pitkä ura takana, mutta suurimmaksi osaksi miehen levyt eivät ole olleet kovinkaan kummoisia, poikkeuksina ehkä Hanoi Rocksin Back to Mystery City ja Demolition 23:n platta. Ei kovinkaan imarteleva saldo mieheltä, joka on urallaan julkaissut n. 20 albumia.

Boyakasha: Ei se ole kovin coolia, jos ei osaa tehdä mitään muuta. Tietysti: pitkä ura takana, mutta suurimmaksi osaksi miehen levyt eivät ole olleet kovinkaan kummoisia, poikkeuksina ehkä Hanoi Rocksin Back to Mystery City ja Demolition 23:n platta. Ei kovinkaan imarteleva saldo mieheltä, joka on urallaan julkaissut n. 20 albumia.
 
Demolition 23 on asia erikseen; silloinhan oltiin asian ytimessä keskellä New Yorkin katuja sillä no compromises-asenteella. Hanoit taas on läpikäyty jo liian monta kertaa tässä topikissa - ilman lopputulemaa tosin.
 
Mitä tulee albumeihin, niin Anton Newcombe taitaa lähennellä huomattavasti lyhyemmällä urallaan kohta 50:tä pitkäsoittoaan. Ei kukaan sitä hehkuta, kuinka se on aito ja pitäytynyt linjassaan, vaikka se on sen on juurikin tehnyt ilman kompromisseja. Toki DIG! toi muutaman fanin lisää, mutta väittäisin, että sen dokumentin ainoa ansio oli loppupeleissä BJM:n keikkaliksojen kohoaminen ilman yhtäkään taiteelllista kompromissia.
 
Makkosta ja hänen kontribuutiotaan musiikille osaan kyllä arvostaa, mutta persoona joka on rakennettu punkin ideologiaan, toimimassa täysin sen vastaisesti syö kyllä uskottavuutta nykyään.

Boyakasha: Totta tuokin.
 

 
Sam Yaffan Wikipedia-sivuilla väitetään näin: "Jerusalem Slim (19901992): Jetboysta erottuaan Sam Yaffa ehti soittaa Los Angelesissa Ulan Bator -nimellä Smackin basistina muutamilla kappaleilla, mutta ei yhdelläkään julkaisulla. 1990 Yaffa muutti Los Angelesista New Yorkiin, missä liittyi Monroen yhtyeeseen. Yaffa keksi yhtyeelle nimen Jerusalem Slim. Kokoonpanoon kuuluivat Monroen ja Yaffan lisäksi kitaristi Steve Stevens (Billy Idol), rumpali Greg Ellis ja pianisti Ian McLagen. Stevens ja Monroe ajautuivat rankkoihin musiikillisiin ristiriitoihin ja Monroe vastusti kovasti albumin julkaisua, mutta lopulta julkaistiin yhtyeen ainoksi jäänyt albumi Jerusalem Slim."
 
Eli näiden tietojen valossa soittaa.
 

 
"Michael Monroe was approached by Steve Stevens (ex-Billy Idol guitarist) and they ended up trying a band project which did not work out. They made some promising demos over a period of time. However when they went into the studio to record the album, the music started going into a completely different direction from what Michael had originally intended and what was the understanding between him and Stevens. Polygram had insisted in using a "Big Name" producer at the time. This happened to be a German Heavy Metal producer Michael Wagener who had just done some pretty successful work with Ozzy Osbourne, Skid Row and others. At this point time Monroe became extremely concerned about the record going too much into Heavy Metal direction. The backing tracks took much longer to do than Monroe had ever spent on an entire album and the songs were being rearranged and further complicated in the studio in Wisconsin. He was then informed that much against his wishes he was being sent to Los Angeles to record vocals and guitars for two weeks. He decided to finish the vocals while still in Wisconsin. What then was supposed to be 1 - 2 weeks of finishing the guitar overdubs turned out to be about three months of Guitar Hell in Los Angeles. The situation had now become disasterous and Monroe did everything in his power to stop the recording in order to prevent the album from being released. Unfortunately he had no support from anyone else involved and eventually was left holding a bag a shit, so to speak. Even though it was totally against Michael's wishes and needs, Polygram took what they considered to be a finished Master and released it as it was under the name Jerusalem Slim. They of course had to make the enormous amount of money spent on the project back as soon as possible - whether it was going to seriously damage Michael's career or not. Now the only thing left for Michael to do was to try and get dropped from the label as soon as possible, so that he could start getting his life and career somewhat back on track. It took another year before Polygram finally let him go. In the fall of 1992 Michael did an "Anti-Promotional" Tour in Japan, not playing anything from the Jerusalem Slim album that had just been released there, also telling people sincerely in all honesty not to waste their money on the new record that really should not have been released in the first place.

"läpimurron kynnys" ja "kova noste" ovat molemmat pelkkää kuumaa ilmaa. Ei ole oikeasti mitään välitilan malleja.
 
Joko sulla on biisi eetterissä josta ihmiset tykkää ja plattaa poistetaan kaupoista, tai sitten ei. Mitä teit ennen tai teet sen kriittisen hetken aikana kun prosessi on päällä, sillä saattaa olla tai olla olematta merkitystä.
 
Sattuuhan sitä vieläkin, että joku tulee "vain jostain pystymetsästä", ja yks kaks on hommat isollaan.
 
Joskus se menee niin, että joku biisi laitetaan jonnekin ja sekunnissa siitä tykkäävät kaikki ja salamana ollaankin kansainvälinen popkulttuurin NIMI, jota ihmiset ja muut haluavat nähdä ja kuulla.
 
Joskus se menee niin päin, että ensin tehdään parit kolmet bändit historioineen pohjiksi, mennään vielä, painetaan ja painetaan ja lopulta syliin osuu se hetki kun kaikki oli kohdallaan ja yhtäkkiä hommat kääntyy isolleen, biisi soi siellä ja täällä ja keikat muuttuu kymmenen ihmisen baarijutuista tuhansien ihmisten areenoiksi.
 
mutta ei se ole mihinkään kirjoitettu sääntö, että tämä peli toimii noin.
 
Suomalaisuuteen on aivan liian syvään kirjoitettu tämä luterilaiskörttiläinen työmoraali, joka tässäkin heijastelee vahvasti mukana. Ville Valot ja kumppanit halutaan esittää jonain kilometritehtaan duunareita vastaavina työläissälleinä, vaikka ovat kuinka pesunkestäviä muusikoita tahansa.
 
Muusikkoutta ei sallita.
 
Vain pitkää päivää painavat 'kovan musiikkimaailman duunarit' sallitaan. Ja tämä tarinansa, että pikku hiljaa askel askeleelta ura kasvaa ja hiljalleen paisuu ja kovalla työllä saavutetaan ihanaa hedelmää vaikka turpaan joutuu ensin ottamaan kylänraitilla.
 
Kuinka monen vuoden pohjaduuni, noste ja menestyksen kynnys oli peleissä silloin, kun bomfunk mc's otti euroopan singlellään "freestyler" vähän reilut kymmenen vuotta sitten?
 
Se on kaikki fuulaa. Joko sulla on se tai sitten sulla ei ole, kaikki kynnykset ja nosteet ovat rock-journalismin kuumaa ilmaa eli pierua ja vähän kakkaa päätteeksi jos hyvin käy. Joskus sen hetken ja jutun löytyminen vaatii 15 vuotta työtä ja harjoittelua ja kolme tuottajaa ja sadan tonnin musavideon. joskus pelkkä himassa duunattu .mp3 riittää.
 
Hanoilla ei sitä varsinaista The Juttua ollut, eikä sitä tullut, vaikka kuinka yritettiin ja aika kovalla myötäsynnyttämisellä vieläpä.
 
Provinssirockin päälavalla Mike Monroen syntymäpäiväkonsertin katselin. Hyvä ja energinen show, mutta ei se mun silmään tai korvaan miltään oikeasti hitiltä kuullostanut. Eikä ole koskaan kuullostanut. Vaikka oli vitun nimekäs ja ammattimainen retkue lavalla taas, kovassa nosteessa kynnystä ylittämässä. Niinkuin on ollut aina. Muistan minä sen lesoamisen aurinkolasit päässä MTV:llä kun Demolition23 oli tulossa ulos.
 
Kovaa nostetta ja kynnystä vaan kaikille.