Rock, pop, alternative ›

Boyakasha: "Äh, eeh hehheh, hööh, njääh, hehhehheh, rock'n roll yeah, rock like fuck, c'mon, hey, oolrait, yeah, ROCK LIKE FUCK!" Tuossa on Michael Monroen puheenvuorojen pääasiallinen sisältö. Sitten miehellä on vielä otsaa antaa ymmärtää Andyn jauhavan tyhjänpäiväisyyksiä. Kun kuuntelee Andyn höpinöitä tarkemmin voi havaita, että yleensä sen huuruilun alta löytyy joku syvempi ajatus - toisin kuin Makkosen yhdentekevällä rock'n roll-löpinällä.
 
Mielestäni Homo-Makkonen on mielenkiintoinen rock'n roll-kokonaisuus siinä mielessä, miten tuollainen niljake saa tehtyä itsestään kansan silmissä Suomen mukavimman rokkarin. Eikö jengi todellakaan näe, että keisarilla ei ole vaatteita? Vai ovatko kaikki niin sokaistuneita akrobaattitaiteilijan tyhjänpäiväisestä verbaliikasta ja teennäisestä positiivisuudesta.
 
Ovat. Andy on haastava hahmo koska on niin laidasta laitaan. Makke on helppoheikki.

sirdickyj: Ainoo et Hagar ei ole mikään "Amerikan mulavin rokkari" vaan oikeasti ylpeä mies joka tekee mitä haluaa eikä kehu kaikkia ja esiinny seölaisten artistien kanssa jotka kuvitteellisesti pönkittävät hänen uraansa.
 
Väitän, että Monroen yhteistyökuvioista voi kiittää/syyttää etupäässä hänen nykyistä manageriaan/managementiaan, jolla näyttää olevan hyvä visio siitä, miten Monroen uraa sopii kehittää. Mene ja tiedä, ehkä se kuvio miellyttää Monroeta ja sopii hänelle. Gingerhän esitti uhkavaatimuksen viime kesänä, minä tai manageri. Monroe valitsi managerin. Ehkä se kertoo jotakin. Kuten myös tämä artikkeli:
 
http://www.thegauntlet.com/article/ … hegauntletcom+%28thegauntlet.com%29
 
On hauska vertailla, miten Monroe vielä n. 10-15 vuotta sitten haukkui isot korporaatiot ("major labels & music industry") maan rakoon, mutta nyt on syvemmällä koneistossa kuin koskaan.
 
Kaikki kunnia Monroelle tekemästään työstä, mutta ehkä kaveria kuvaa parhaiten Andyn lausahdus Makkosesta "Hanoista ikuisuuteen"-kirjassa - "kauniit kasvot, ei aivoja."
 
Mietitään hetki: Monroe on aina tarvinnut aivot edistääkseen uraansa, oli niitten nimi sitten Andy McCoy, Seppo Vesterinen, Jude Wilder tai Virpi Immonen. Yksin sällistä ei siihen ole.

Boyakasha: Mietitään hetki: Monroe on aina tarvinnut aivot edistääkseen uraansa, oli niitten nimi sitten Andy McCoy, Seppo Vesterinen, Jude Wilder tai Virpi Immonen. Yksin sällistä ei siihen ole.
 
Aika harva artisti on noussut parrasvaloihin ihan yksinään ilman manageria ja muuta taustavoimaa.

aivokuolio: Aika harva artisti on noussut parrasvaloihin ihan yksinään ilman manageria ja muuta taustavoimaa.
 
Itse olen aina ajatellut, että kaikki lähtee hyvästä musiikista.

Dull Finn: samaa mieltä kirjasta, sehän sitäpaitsi kertoo melkeinpä enemmän Andysta kuin Iggysta. "Liskojen keikka" episodi on jäänyt erityisesti mieleen ;)
 
Iggy on kyllä MM:n yläpuolella mun mielestä, mutta kumpikaan ei yksin kykene keskinkertaista juurikaan parempaan biisintekoon. Iggy tarvitsi Ashetonit ja sitten Williamsonin legendaariseen rokkaukseen, MM tarvitsee Andyn. Ginger vääntää ihan jees sanoituksia, mutta ei kyllä säveltäjänä ole yhtään niin hyvä kuin selvästi itse luulee olevansa. Aika geneeristä kamaa.
 
The passengers ja lust for life ovat kyllä ainoita biisejä Iggyltä joita kuunnellessa ei tule mieleen mieleen että hän on huono musantekijä. Tosin noitten kohdalla vaan.........;)

Boyakasha: Itse olen aina ajatellut, että kaikki lähtee hyvästä musiikista.
 
Melko naiivia, jos nyt siis ihan valtavirtamenestyksen saavuttamisesta puhutaan. Hanoilla, HIMillä ja Rasmuksella on kaikilla ollut Vesterinen taustajoukoissaan jossain vaiheessa, mikä mielestäni kertoo jotain sen puolen merkityksestä. Rock-suuruuksilta löytyy muutenkin näitä omalla alallaan jopa legendaarisia managereita, levyfirmojen pomoja sekä biisinkirjoittajiakin taustalta. Toisaalta on myös esimerkkejä artisteista, jotka nimenomaan pelkällä hyvällä musiikilla eivät ole koskaan kummempaa menestystä saavuttaneet. Andylläkin on se soolosuksee jäänyt aika olemattomaksi, vaikka häntä "aivoiksi" tuossa kuvailitkin.
 
Täysin omin avuin menestyneitä ei kyllä tosiaan äkkiseltään montaa tule mieleen, ehkä joku Prince voisi olla sellainen.

locoloco: The passengers ja lust for life ovat kyllä ainoita biisejä Iggyltä joita kuunnellessa ei tule mieleen mieleen että hän on huono musantekijä. Tosin noitten kohdalla vaan.........;)
 
Niin...no mulle noi biisit nimenomaan on sitä synkintä antia, vastenmielistä lapsellista apurimusaa jota ei ole kirjoitettu hyvin eikä esitetty, sovitettu tai tuotettu hyvin.

sirdickyj: Niin...no mulle noi biisit nimenomaan on sitä synkintä antia, vastenmielistä lapsellista apurimusaa jota ei ole kirjoitettu hyvin eikä esitetty, sovitettu tai tuotettu hyvin.
 
Mikä jäbän mielestä kaikkien aikojen paras rockbändi ja/tai rocklevy?

aivokuolio: Mikä jäbän mielestä kaikkien aikojen paras rockbändi ja/tai rocklevy?
 
Veikkaisin jotain coverbändiä, joka soittaa 70-luvun jytäklassikot selvinpäin, puhtaasti ja oikein, tekemättä lainkaan virheitä.

Dull Finn: Taitaa Makkosen musiikki olla kuitenkin sen verran oikasti rock ettei se nyt ihan koko kansan kamaa ole toisin kuin noitten "chisujen" iskelmät.
 
Rock - tai tusinatavaraa.
 
Makkosen uuden sooloplatan markkina-arvo voidaan määritellä vaikka näin:
- Universalin (nyk. Voice of Finland- & Idols-lafka) markkinointikanavat
- myyvät rokkikurkot, joilla on uskottava CV (Sami Yaffa, Ginger/Dregen, Steve Conte/Todd Youth, Karl Rosqvist/Jimmy Clarke) -> myyntivaltti
- Hanoi Rocks- & Guns N'Roses-menneisyys (Arl Rose & Dead, Jail Rock'n Roll) -> myyntivaltti
- "paluu juurille", paluu Demolition 23-aikakauteen (paskapuhetta) = rock-uskottavuus -> myyntivaltti
- "Kuulijaystävällinen levy" -> Universal saa Makkosen levyn voimasoittoon radioon = pakko olla hyvä levy
- Voice of Finland-tuomarointi = "Suomen mukavin rokkari" -> levy myy lisää
 
Kun ottaa kaiken tämän yllä olevan kuorrutuksen ja hutun pois, jää jäljelle aika keskinkertainen ja jopa tylsä rocklevy Sensory Overdrive.

aivokuolio: Mikä jäbän mielestä kaikkien aikojen paras rockbändi ja/tai rocklevy?
 
Aerosmith, Faces, Rolling Stones, AC/DC ja Deep Purple.
 
Mutta Aerosmith ehdoittomasti tommosesta "pure rock'n roll"-jutusta. Niillä on paljon tylisä hetkiä, mutta aina lähtee sit kuitenkin groove ja rokkaus. "Get a grip" sekä biisinä että levynä on helvetin hyvä esimerkki, slovarit poislukien.

Stradlin: Veikkaisin jotain coverbändiä, joka soittaa 70-luvun jytäklassikot selvinpäin, puhtaasti ja oikein, tekemättä lainkaan virheitä.
 
En tiä. Meidän oma bändi toki osaa soittaa ja laulaja laulaa mutta se on vain ihmisten viihdyttämistä melko alhaisista lähtökohdista, eli muiden musaa esittämällä. Hyvin, onneks, kuitenkin.

sirdickyj: Aerosmith, Faces, Rolling Stones, AC/DC ja Deep Purple.
 
Mutta Aerosmith ehdoittomasti tommosesta "pure rock'n roll"-jutusta. Niillä on paljon tylisä hetkiä, mutta aina lähtee sit kuitenkin groove ja rokkaus. "Get a grip" sekä biisinä että levynä on helvetin hyvä esimerkki, slovarit poislukien.
 
MIssä on Mr. Big Ja Toto

sirdickyj: Niin...no mulle noi biisit nimenomaan on sitä synkintä antia, vastenmielistä lapsellista apurimusaa jota ei ole kirjoitettu hyvin eikä esitetty, sovitettu tai tuotettu hyvin.
 
Makuja on erinlaisia kuten kuulijoitakin:)

locoloco: MIssä on Mr. Big Ja Toto
 
Ne on vähän muunlaista musaa ku rock'n rollia. Eikös tossa kysytty rock'n roll-levyä ja bändejä? Vai ootko sä lukutaidoton vai muuten vaan hölmö?

sirdickyj: Ne on vähän muunlaista musaa ku rock'n rollia. Eikös tossa kysytty rock'n roll-levyä ja bändejä? Vai ootko sä lukutaidoton vai muuten vaan hölmö?
 
ehkä se kangistuu tonne hölmöyden puolelle

Dull Finn: Öööh, tuota, minä kyllä puolustin Johnnyn soittoa tässä ketjussa!
 
Lainailin sua, koska sun tekstissä oli tiettyjä pointteja, joita halusin korostaa. Huvituin hieman tosta "ennen seitkytluvunpuoliväliä"-kohdasta. Johnnylla oli alussa ja lopussa samat sävelet, jotka se soitti vuodesta toiseen. Jos mainitsemasi Jimmy Page tykkäs 1973, tykkäs se myös sen jälkeenkin. Johnnyn soitannollinen ulosanti ei muuttunut vuosien varrella, lavaolemus vain hiipui. Tai muuttui, vähemmän kitaraa, niukasti energiaa, mutta sen sijaan jotain sanottavaa. Kaiken kaikkiaan Johnnyn soittotaidoilla ei oo laisinkaan merkitystä, jos miehen merkitystä tahdotaan pohtia. Nimenomaan sitä halusin painottaa.
 
En nyt tiedä siitä pettämättömän hyvästä mausta
 
Kyllä tiedät, jos katsot ja kuuntelet tarkemmin. Copy Cats on coverlevyjen ykkönen. Jokainen lainabiisi sillä levyllä on Johnnyn biisi, se kertoo niitä myöten omaa tarinaansa. Johnny osasi ammentaa ja sekoittaa inspiraatiotaan tyylitietoisesti. Sama pätee myös Andyn kohdalla. Doo-wopia, tyttöpoppia, bluesia, rock and rollia, Nuggets-meininkiä ja perinnemusiikkia. Vaikutteita joka puolelta.
 
Iggy Pop ja Michael Monroe on edistyksellisiä hahmoja sävellystaitojen vajavaisuudesta huolimatta. Ne on saaneet yleisön liikkeelle ja muuttaneet käsityksiä. Sammy Hagar on laulaja, läpeensä keskiluokkainen unelmoija, joka ei ikinä oo liikuttanut ketään tai mitään.

Abysmal: Lainailin sua, koska sun tekstissä oli tiettyjä pointteja, joita halusin korostaa. Huvituin hieman tosta "ennen seitkytluvunpuoliväliä"-kohdasta. Johnnylla oli alussa ja lopussa samat sävelet, jotka se soitti vuodesta toiseen. Jos mainitsemasi Jimmy Page tykkäs 1973, tykkäs se myös sen jälkeenkin. Johnnyn soitannollinen ulosanti ei muuttunut vuosien varrella, lavaolemus vain hiipui. Tai muuttui, vähemmän kitaraa, niukasti energiaa, mutta sen sijaan jotain sanottavaa. Kaiken kaikkiaan Johnnyn soittotaidoilla ei oo laisinkaan merkitystä, jos miehen merkitystä tahdotaan pohtia. Nimenomaan sitä halusin painottaa.

 
No onhan sillä siinä kohtaa merkitystä jos halutaan jonkun soittavan "kuin Johnny Thunders".
 
Kyllä tiedät, jos katsot ja kuuntelet tarkemmin. Copy Cats on coverlevyjen ykkönen. Jokainen lainabiisi sillä levyllä on Johnnyn biisi, se kertoo niitä myöten omaa tarinaansa. Johnny osasi ammentaa ja sekoittaa inspiraatiotaan tyylitietoisesti. Sama pätee myös Andyn kohdalla. Doo-wopia, tyttöpoppia, bluesia, rock and rollia, Nuggets-meininkiä ja perinnemusiikkia. Vaikutteita joka puolelta.
 
Iggy Pop ja Michael Monroe on edistyksellisiä hahmoja sävellystaitojen vajavaisuudesta huolimatta. Ne on saaneet yleisön liikkeelle ja muuttaneet käsityksiä. Sammy Hagar on laulaja, täysin keskiluokkainen unelmoija, joka ei ikinä oo liikuttanut ketään tai mitään.
 
Minkälaisia edistyksellisiä hahmoja? Musta tää on just tää juttu. Itseasiassa tää on myös se juttu johon Steve Stevens kyllästyi; Makke julisti sitä kuinka pitää olla punk ja Johnny Thunders, vaikka punkin idea oli (ainakin hänelle) ollut olla oma itsensä eikä mikään toisten kopio.
 
Katsokaas lapsukaiset, Michael Monroe ei ole mitään muuta kuin tyylittelibä ja diggailunsa kohteiden jäljittelijä. Kopioija alusta loppuun, joka vaatii muitakin kopioimaan samoja asioita joihin on itse mieltynyt. Siitä voi digata tai olla diggaamatta mutta se on täysin, 110%sti taantumuksellista, ahdasmielistä puusilmäisyyttä.
 
Mitään edistyksellistä hänessä ei ole. Iggyssä ehkä vielä jotain onkin.
 
Hagar saattaa olla keskiluokkainen unelmoija mutta hän on helvetin hyvä laulaja ja tuskin on muuta ikinä ajatellutkaan olevansa. Sen edistyksellisempi ei hänkään ole.

Onkai tuo jo ironian huippu ku coverbändin basisti valittaa että toinen omalla musallaan menestynyt tekijämies on "diggailunsa kohteiden jäljittelijä".