Rock, pop, alternative ›

Boyakasha: Esiintyjänä Makkonen onkin elementissään... jota tosin esimerkiksi ex-Iggy Pop basisti Alvin Gibbs on kuvaillut omaelämänkerrallisessa "Neighborhood Threat"-kirjassaan määritelmällä "the bad Iggy Pop-impersonator club called Michael Monroe".
 
No Makkonen on kuitenkin edes jonkinasteinen musiikintekijä verrattuna Iggy Popiin. Alvin Gibbsin kuvaus on verbaalisesti hieno mutta Iggy on myös sen kirjan perusteella todella haikea hahmo. Verrattain mitätön lauluntekijä omaan käytökseensä nähden. Toki hänhän sen sirkuksen maksaa, joten....
 
Toi kirja muuten kannattaa kaikkien lukea. Ihan vitun hyvä.
 
Näin Hanoin uuden tulemisen aikana varmaan 30-50 kertaa, ja diggasin joka kerta. Nyt olen nähnyt Makkosen kolme kertaa (Tavastia, Provinssi & Foo Fighters-lämppäys), joista viimeinen kerta tuntui jo liialta. Kyllä minä tiedän, mistä se kielii. Katseleehan niitä spagaatteja ja lavarakennelmissa kiipeilyjä aikansa, mutta jos bändi on yksinkertaisesti tylsä, eipä noista Makkosen maneereistakaan hirveästi silloin iloa ole.
 
Se jäähyväis-DVD on ihan jees, svedut hoitaa homman. Tai siis Conny ja Andy. Jolle Atlatig? Give me a break. Eikö muka kunnon rockrumpalia löytynyt bändiin.
 
Just toi on se ristiriita että ollaan kauheen kriittisiä aina sen suhteen et mitä kukakin soittaa ja sit kuitenkin joku rumpalin irvikuva Razzle on jotenkin korvaamaton soittaja. Tai et kauheen etsinnän jälkeen löytyy sit joku Jolle Atlatig.
 
Se DVD oli päällä meillä himassa, niin keittiöstä kuului "onko toi Monroe ollu aina noin huono laulaja".

Andya ja Andyn soittoa on parjattu vuosien mittaan vaikka kuinka paljon, mutta juuri Andyn mausteet toivat Hanoin biiseihin elementin, mikä teki niistä mielenkiintoista kuultavaa livenä. Kun sitten jotkut rokkikurkot lähtevät vetämään niitä Hanoin klassikoita - joita Makkonenkin soolokeikoillaan vetelee ihan riittävästi - on lopputulos huomattavasti latteampi (ilman Andya). Mutta tykätköön jos tykkää, ei se ole minulta pois.

Boyakasha: Andya ja Andyn soittoa on parjattu vuosien mittaan vaikka kuinka paljon, mutta juuri Andyn mausteet toivat Hanoin biiseihin elementin, mikä teki niistä mielenkiintoista kuultavaa livenä. Kun sitten jotkut rokkikurkot lähtevät vetämään niitä Hanoin klassikoita - joita Makkonenkin soolokeikoillaan vetelee ihan riittävästi - on lopputulos huomattavasti latteampi (ilman Andya). Mutta tykätköön jos tykkää, ei se ole minulta pois.
 
Nii...mut vielä ankeampia ne biisit on Andyn omina esityksinä.

sirdickyj: Nii...mut vielä ankeampia ne biisit on Andyn omina esityksinä.
 
Niin, jos puhutaan siitä Bar 33-kuosista, missä Andy tuppaa olemaan yleensä silloin, kun Makkonen ei ole pitämässä jöötä Andylle. Tätäkin aihetta taidettiin sivuta siinä "Neighborhood Threatissa", että ainoa tyyppi, kenen kanssa Andyn on mahdollista pysyä toimintakykyisenä on Michael Monroe.
 
Ja jos nyt joku ei ymmärrä, mitä "Bar 33-kuosilla" tarkoitetaan, voi vaikka katsoa tämän videon: http://www.youtube.com/watch?v=pmm0R7eKIdk
 
Samaa paskaahan ne Dave ja Nicky Hopkins-, Dave ja Pöllö-, Shooting Gallery- sekä The Real McCoy Band-sekoilut ovat olleet.

Boyakasha: Niin, jos puhutaan siitä Bar 33-kuosista, missä Andy tuppaa olemaan yleensä silloin, kun Makkonen ei ole pitämässä jöötä Andylle. Tätäkin aihetta taidettiin sivuta siinä "Neighborhood Threatissa", että ainoa tyyppi, kenen kanssa Andyn on mahdollista pysyä toimintakykyisenä on Michael Monroe.
 
Ja jos nyt joku ei ymmärrä, mitä "Bar 33-kuosilla" tarkoitetaan, voi vaikka katsoa tämän videon: http://www.youtube.com/watch?v=pmm0R7eKIdk
 
Samaa paskaahan ne Dave ja Nicky Hopkins-, Dave ja Pöllö sekä The Real McCoy Band sekoilut ovat olleet.
 
Viisauden sanoja.
 
Ja tosiaan, ehkä Monroe ja Mc Coy tarvitsevat toisiaan.
 
Ihan niinku Tyler avoimesti myöntää tarvitsevansa Perryä ja tämän soittoa.
 
Tavallaanhan Perry on skarpimpi painos Andystä, ikävimmillään aikamoinen mämmikoura, osuessaan pistämätön.
 
EDIT; tavallaan toi Andyn ja Räkän esitys on jotenkin aidompi kuin Makkosen ja Jenni Vartiaisen esitys Ruisrockissa.

sirdickyj: EDIT; tavallaan toi Andyn ja Räkän esitys on jotenkin aidompi kuin Makkosen ja Jenni Vartiaisen esitys Ruisrockissa.
 
Onhan se nyt vitusti aidompaa. Andylle pitää antaa propsit siitä, ettei ukko välitä olla tippaakaan mediaseksikäs (kuten Makkonen), vaan tulee aina peleihin "ota tai jätä"-asenteella, kuten esim. näistä videoista näkee:
 
1) Hyvät, pahat & rumat (huhtikuu 1995), haastattelijana Jari Sarasvuo: http://www.youtube.com/watch?v=t-jQi00BQRM
2) Jyrki (kesä 1996), haastattelijana Pizza Pekkarinen: http://www.youtube.com/watch?v=1eRnYFXINdo
3) Hyvät, pahat & rumat (syyskuu 1996), haastattelijana Simo Rantalainen: http://www.youtube.com/watch?v=MyichCDGI4I
4) "Hanoi Rocks-rebirth"-pressitilaisuus 2001, rav. Ilves: http://www.youtube.com/watch?v=G7sRBdxZDII

Boyakasha: Andya ja Andyn soittoa on parjattu vuosien mittaan vaikka kuinka paljon, mutta juuri Andyn mausteet toivat Hanoin biiseihin elementin, mikä teki niistä mielenkiintoista kuultavaa livenä. Kun sitten jotkut rokkikurkot lähtevät vetämään niitä Hanoin klassikoita - joita Makkonenkin soolokeikoillaan vetelee ihan riittävästi - on lopputulos huomattavasti latteampi (ilman Andya). Mutta tykätköön jos tykkää, ei se ole minulta pois.
 
Olihan se nyt ihan hirvittävää sähellystä paikoin, vaikka Andyllä omaperäisempi tatsi on kuin näillä "rokkikurkoilla". Connyn läsnäolo kyllä tuntui paikkaavan tätä, ja yhdessä pelitti aika hyvin.

Itchy: Olihan se nyt ihan hirvittävää sähellystä paikoin, vaikka Andyllä omaperäisempi tatsi on kuin näillä "rokkikurkoilla". Connyn läsnäolo kyllä tuntui paikkaavan tätä, ja yhdessä pelitti aika hyvin.
 
Sehän se olikin, että Connylla ja Andylla pelitti kimpassa ihan kybällä, kun taas jollain Steve Conte & Dregen/Ginger-parivaljakolla korkeintaan jollain 7-8:lla.

Tohon pressitilaisuuteen tavallaan viittasin just muutama sivu takaperin. Mike pyrkii jatkuvasti kontrolloimaan keskustelua Andya vaientaen. Se on paljon kiusallisempaa katseltavaa kun Andyn löpinät viiksistä.
 
McCoy on kiehtova hahmo, jos henkilökuvaa tarkastelee hiukan syvemmältä. Andy on tietynlainen Peter Pan-hahmo, hedonisti ja patologinen valehtelija, itseromantisoiva myyttien laukoja, joka jatkuvasti käyttää vertailukohtina vain isoja nimiä (Sherlock Holmes ja Edith Piaf). Andyn kohdalla kyse on kuitenkin enemmän persoonallisuudesta kuin julkisuuskuvasta. Se tavallaan kuuluu myös Andyn tekemässä musiikissa. Siinä on aina jotain vinksahtanutta.

Vanhana fanipoikana tuolta 80-luvun alkupuolelta on kommentoitava myöskin tätä keskustelua. Herran tekemisiä on siis tullut seurattua/fanitettua jo hyvän matkaa ja matka myös onneksi näyttää jatkuvan ties kuinka pitkään.
 
Andyn kimppakyyti Miken rinnalle näyttää olevan monilla toivelistalla. Vaikkakin tolkuton Hanoi-dikkari olenkin, niin itse en enää kyllä jaksaisi heidän tekemisiään. Musiikilllisesti toki helmiä tuli tuon "uuden" Hanoin aikanakin, mutta kyllä se ison Antin kunto välillä aiheutti jo myötähäpeän tunteita. Ja pitää muistaa, että eivätköhän ne juurikin Andyn "ongelmat" olleet syynä siihen, ettei paljon odotetuille ja toivotuille Amerikan kiertuielle koskaan päästy.
 
Tästä hyppy soolobändiin- Kun Ginger päätti lopettaa viime kesänä tosissani toivoin Conny Bloomia korvaajaksi juurikin hänen tyylikkään soitannan ansiosta. Dregen, kaikessa hyvyydessään, vetää mutkat välillä vähän liiankin suoriksi. Vähän pelottaa tuo tuleva albumi. Kuinka kovasti punk-tyyliin se tulee muuttumaan. Veikkaan että All you Need ja Superpowered...kaltaisia letkeitä biisejä on nyt turha odottaa.
 
Mutta tosiasia on, että parempaa livepumppua ei tästä maasta tällä hetkellä löydy. Kaverini tuossa, joka pääsääntöisesti kuuntelee vain ja ainoastaan heviä suostui lähtemään viime viikonloppuna katsoon bändin ja MM keikkaa ylipäätään ja meinas perseelleen tipahtaa ylisanoja ladellen. Ei kuulemma vastaavaa ole ennen kohdalle sattunu.

Olikohan 2002 vai 2003 kun näin uuden hanoin ekan kerran keikalla ankkarockissa. Erittäin kova keikka ja andy oli erittäin skarppina.

Boyakasha: Sehän se olikin, että Connylla ja Andylla pelitti kimpassa ihan kybällä, kun taas jollain Steve Conte & Dregen/Ginger-parivaljakolla korkeintaan jollain 7-8:lla.
 
Steve Conte on hyvä soittaja, Company of wolves oli hyvä bändi. Mutta ei se tossa hommassa sillee kuulu.
 
Andy ja sit joku tiukka kitaristi kimpassa oli hieno yhdistelmä, emmekä unohda toki Costello Hautamäen osuutta bändissä. Osaava ammattimies.
 
Andyn soitto ei tosiaan yksinään kanna, mutta ei kanna Keith Richardinkaan soitto. Silti se on Keith, joka johtaa Rollareita. Näin on Ron woodkin sanonut. Muu bändi seuraa Keithiä ja Charlie Wattsia, jotka ovatkin bändin korvaamattomat lenkit.
 
Ehkä Andyn soitossa on jotain mikä ei aukene ulospäin. Ehkä hän on se Keith ja C. Watts joka Mikeltä puuttuu nykytouhuistaan.
 
Naurettavaa Apu-lehtimeininkiä joka tapauksessa kaveerata nyt jonkun Palefacen kanssa ja koittaa sitä kautta olla kaikkien kaveri. Kun oma sooloura kaatui omien puheiden mukaan omaan tinkimättömyyteen esim. (Not) fakin' it- levyn markkinoinnissa. Ukko syytti levy-yhtiötä ettei markkinoitu ja oikeesti hommassa oli ollu kyse jostain tv-spotista mitä Mike ei hyväksynyt.

sirdickyj: Andy ja sit joku tiukka kitaristi kimpassa oli hieno yhdistelmä, emmekä unohda toki Costello Hautamäen osuutta bändissä. Osaava ammattimies.
 
Costello oli väärä aisapari Andylle, aivan kuten oli Stevie Klasson. Molemmat päteviä kavereita omissa kuvioissaan, mutta vääriä tässä yhteydessä, sen sijaan Hanoi Revisited-aikakauden komppikitaristin Mickey Cranen ja Conny Bloomin kanssa hommat sujuivat hienosti.
 
Cranen kanssahan hommat vain päättyivät vaihtoehtoisen version mukaan niin, että Makkonen pokasi Cranen mimmifrendin Johannan kesken Crystal Ecstasyn keikan (Cranen toinen bändi) kun Crane heilui lavalla, jonka jälkeen antoi tälle kenkää Hanoi Revisitedistä. Michael Monroe-kirjassahan Makkonen esittää hieman toisenlaisen version tapahtumien kulusta. Suomen mukavin rokkari, totta tosiaan.

Cranen kanssahan hommat vain päättyivät vaihtoehtoisen version mukaan niin, että Makkonen pokasi Cranen mimmifrendin Johannan kesken Crystal Ecstasyn keikan (Cranen toinen bändi) kun Crane heilui lavalla, jonka jälkeen antoi tälle kenkää Hanoi Revisitedistä. Michael Monroe-kirjassahan Makkonen esittää hieman toisenlaisen version tapahtumien kulusta. Suomen mukavin rokkari, totta tosiaan.
 
Näin jotenkin itsekin muistan kuulleeni tämän silloin 10v. sitten turkulaisen tietotoimiston kautta.. Eikös tossa nyrkitkin heilahtanu vielä? Kieltämättä toi kohta Monroen kirjassa hieman juuri huvittikin..tosin minä tästä (varmuudella) tai yleensäkään mistään mitään tiedä heh.

Abysmal: ........dfgkjdfgksdfg
 

 
1973, 1975, 1977, entä 1981 tai 1989? Johnnylla oli tasan kaksi lickiä ja se soitti ne vuosiluvusta riippumatta joka kerta. Luultavasti jo ensimmäisellä Dolls-keikalla ja viimeisessä sessiossaan. Niitä ujeltavia ja vaikeroivia säveliä on mahdoton mukailla. Ne on ainutlaatuista ääntä tavallaan.
 

 
Johnny täsmensi monesti olevansa vain viihdyttäjä, ei muusikko. En näe miestä edes kitaristina. Soittokyvyn perusteella Johnnya on tuloksetonta arvostella. Miksi edes puuttua asiaan? Merkityksetöntä, sama kuin arvottaisi Dylania laulutaidoista. Kyse on kokonaisuudesta. Johnny oli esiintyjä ja kitara vain välikappale tai veruke nousta lavalle. So Alone-levystä lähtien kitara oli lähinnä rekvisiittaa. Kaikki huipentui Que Sera Sera ja Copy Cats-albumeilla. Taustalla soitti osaava orkesteri. Johnnylla oli vapaat kädet tehdä sitä, mihin sen koko ura perustui. Välittää musiikillista perintöä, saada ihmiset innostumaan ja kiinnostumaan. Johnny Thunders oli ehdottomasti tribuutti loistavalle musiikille kuin käsityksiä kumonnut kitaristi. Tässä näkökulma, jolla oikeasti on merkitystä analysoitaessa Johnnyn perintöä. Huumeongelmia voi romantisoida ja kritisoida. Intoilijat saa soittaa välinpitämättömästi ja käyttää tupeerauskampaa. Mulle Johnny edustaa vain pettämättömän hyvää makua, mitä sopii vaalia, mikäli musiikkia tosissaan tekee.
 
Öööh, tuota, minä kyllä puolustin Johnnyn soittoa tässä ketjussa! En välitä paskan vertaa mistään virtuooseista jos ne eivät tee kunnon biisejä. Thunders teki, mutta hukkasi juonen jossain vaiheessa.
 
En nyt tiedä siitä pettämättömän hyvästä mausta, ja sillä keikalla se ei edes viitsinyt soittaa niitä tunnusomaisia nuotteja Chinese Rocksiin. Olin silloin kyllä Thundersuskovainen ja ainoa porukastamme joka oli edes olevinaan innoissaan keikan jälkeen. Aiemmin keväällä kun mainitsin Gyp Casinolle meneväni tuolle keikalle, hän sanoi nähneensä Johnnyn nelisen kertaa ja joka kerta se oli ollut paska.
Mutta hei, kyllä minä Johnnya fanitan edelleen, ne hyvät jutut on hyviä ja loistavia, ja se teki ne muutamat todella hyvät biisit.
Ja se kitaran ujellus on todellakin ainutlaatuista.
Jerusalem Slimissa soittanut tiluttelija saa puolestani vaipua unholaan, en viitsi edes nimeään kerrata tässä.

sirdickyj: No Makkonen on kuitenkin edes jonkinasteinen musiikintekijä verrattuna Iggy Popiin. Alvin Gibbsin kuvaus on verbaalisesti hieno mutta Iggy on myös sen kirjan perusteella todella haikea hahmo. Verrattain mitätön lauluntekijä omaan käytökseensä nähden. Toki hänhän sen sirkuksen maksaa, joten....
 
Toi kirja muuten kannattaa kaikkien lukea. Ihan vitun hyvä.
.
 
samaa mieltä kirjasta, sehän sitäpaitsi kertoo melkeinpä enemmän Andysta kuin Iggysta. "Liskojen keikka" episodi on jäänyt erityisesti mieleen ;)
 
Iggy on kyllä MM:n yläpuolella mun mielestä, mutta kumpikaan ei yksin kykene keskinkertaista juurikaan parempaan biisintekoon. Iggy tarvitsi Ashetonit ja sitten Williamsonin legendaariseen rokkaukseen, MM tarvitsee Andyn. Ginger vääntää ihan jees sanoituksia, mutta ei kyllä säveltäjänä ole yhtään niin hyvä kuin selvästi itse luulee olevansa. Aika geneeristä kamaa.

Boyakasha: Costello oli väärä aisapari Andylle, aivan kuten oli Stevie Klasson. Molemmat päteviä kavereita omissa kuvioissaan, mutta vääriä tässä yhteydessä, sen sijaan Hanoi Revisited-aikakauden komppikitaristin Mickey Cranen ja Conny Bloomin kanssa hommat sujuivat hienosti.
 
Ei. Kyllä Costello soittaa just sillee miten Andy EI soita eli komppaa tiukasti. Sitä vartenhan siinä on se toinen kitaristi ollut.
 
No, ehkä tosiaan Conny Bloom osas ampua vielä tiukemmin just siihen väliin mikä Andyltä jäi. Tai oikeestaan ei "tiukasti" vaan soitti myös muuta kun pakolliset.
 
Mä kuulen Costellon soitossa kyllä sen että sen voi kuvitella tehneen hyvää Hanoille siinä vaiheessa. Sekin sit lähti bändistä "jossa mikään ei toiminut, bändiin jossa kaikki toimii". Toimimattomuus tarkoitti käytännön asioita jne.
 
Cranen kanssahan hommat vain päättyivät vaihtoehtoisen version mukaan niin, että Makkonen pokasi Cranen mimmifrendin Johannan kesken Crystal Ecstasyn keikan (Cranen toinen bändi) kun Crane heilui lavalla, jonka jälkeen antoi tälle kenkää Hanoi Revisitedistä. Michael Monroe-kirjassahan Makkonen esittää hieman toisenlaisen version tapahtumien kulusta. Suomen mukavin rokkari, totta tosiaan.
 
Mä en tämmöstä Cranea oikein tiedäkään.

Dull Finn: samaa mieltä kirjasta, sehän sitäpaitsi kertoo melkeinpä enemmän Andysta kuin Iggysta. "Liskojen keikka" episodi on jäänyt erityisesti mieleen ;)
 
Kirja tosiaan kertoi Andystä enimmäkseen. Hauska opus.
 
Iggy on kyllä MM:n yläpuolella mun mielestä, mutta kumpikaan ei yksin kykene keskinkertaista juurikaan parempaan biisintekoon. Iggy tarvitsi Ashetonit ja sitten Williamsonin legendaariseen rokkaukseen, MM tarvitsee Andyn. Ginger vääntää ihan jees sanoituksia, mutta ei kyllä säveltäjänä ole yhtään niin hyvä kuin selvästi itse luulee olevansa. Aika geneeristä kamaa.
 
Mulle joku Iggy and the stooges on ihan yhdentekevää paskaa, mölyämistä joka ei rokkaa mistään kohtaa. Paitsi ihmisten puheissa ja lavakohkauksen määrässä. Koukut puuttuu.
 
Monroesta on tulossa rock'n rollin Sammy Hagar. Oikean aisaparin kanssa pistämätöntä jälkeä, yksinään tasapaksua äänimaisemaa joka toimii mutta ei mitään muuta.
 
Ainoo et Hagar ei ole mikään "Amerikan mulavin rokkari" vaan oikeasti ylpeä mies joka tekee mitä haluaa eikä kehu kaikkia ja esiinny seölaisten artistien kanssa jotka kuvitteellisesti pönkittävät hänen uraansa.
 
Ja Hagar on vitun kova laulaja.
 
Ei voi mitään mut jotenki mulla meni vaan maku ton 50-vuotiskeikan takia koko juttuun. Ja Voice of Finlandin puukorvakehumisten jälkeen.
 
Eihän noiden pitäis antaa vaikuttaa, eikä ne vaikuttaiskaan, jos kyseessä ei olis tommonen tilataideteos ku Mike Monroe, mutku se ei vaan oo pelkkä musa joka siitä tekee kiinnostavan. Se ei vaan yksinkertaisesti ole tarpeeks hyvä laulaja eikä musantekijä siihen hommaan. Rock'n roll-kokonaisuus, sitä se on.

sirdickyj: Eihän noiden pitäis antaa vaikuttaa, eikä ne vaikuttaiskaan, jos kyseessä ei olis tommonen tilataideteos ku Mike Monroe, mutku se ei vaan oo pelkkä musa joka siitä tekee kiinnostavan. Se ei vaan yksinkertaisesti ole tarpeeks hyvä laulaja eikä musantekijä siihen hommaan. Rock'n roll-kokonaisuus, sitä se on.
 
"Äh, eeh hehheh, hööh, njääh, hehhehheh, rock'n roll yeah, rock like fuck, c'mon, hey, oolrait, yeah, ROCK LIKE FUCK!" Tuossa on Michael Monroen puheenvuorojen pääasiallinen sisältö. Sitten miehellä on vielä otsaa antaa ymmärtää Andyn jauhavan tyhjänpäiväisyyksiä. Kun kuuntelee Andyn höpinöitä tarkemmin voi havaita, että yleensä sen huuruilun alta löytyy joku syvempi ajatus - toisin kuin Makkosen yhdentekevällä rock'n roll-löpinällä.
 
Mielestäni Homo-Makkonen on mielenkiintoinen rock'n roll-kokonaisuus siinä mielessä, miten tuollainen niljake saa tehtyä itsestään kansan silmissä Suomen mukavimman rokkarin. Eikö jengi todellakaan näe, että keisarilla ei ole vaatteita? Vai ovatko kaikki niin sokaistuneita akrobaattitaiteilijan tyhjänpäiväisestä verbaliikasta ja teennäisestä positiivisuudesta.