Rock, pop, alternative ›

Michael Monroe soolona on tylsä, ei lainkaan sitä samaa yllätyksellisyyttä ja arvaamattomuutta kuin Hanoissa Andyn ollessa aisaparina. Pari kertaa tullut nähtyä tämän uuden soolokokoonpanon kanssa, eikä kyllä tarvitse nähdä yhtään enempää. Mutta eihän siinä, jos tykkää - minä en.

badcompany: "Hän on jättänyt merkittävän perinnön nykypäivän musiikkimaailmaan. Hänen soittotapansa ja pukeutumisensa vaikuttavat nykypäivänkin punk- ja glam rockiin".
 
lähde: wikipedia
 
hoho
 
On se varmaan jollekin jättänyt.
 
Jokainen jolla on korvat päässä, ymmärtää kyseessä olevan täysi nollakerholainen.

Boyakasha: Michael Monroe soolona on tylsä, ei lainkaan sitä samaa yllätyksellisyyttä ja arvaamattomuutta kuin Hanoissa Andyn ollessa aisaparina. Pari kertaa tullut nähtyä tämän uuden soolokokoonpanon kanssa, eikä kyllä tarvitse nähdä yhtään enempää. Mutta eihän siinä, jos tykkää - minä en.
 
On siinä uudessa levyssä musta hetkensä. Nähtäväksi jää, mitä Gingerin poistuminen tuo tullessaan.
 
Monroe ei ole tarpeeksi hyvä laulaja eikä musiikillinen liideri saadakseen hommasta noilla eväillä kuitenkaan mitenkään kiinnostavaa.

sirdickyj: Jokainen jolla on korvat päässä, ymmärtää kyseessä olevan täysi nollakerholainen.
 
Sua on ollu ikävä. Tykitys jatkukoon!

hemoroidi: Voiko olla enää ahdasmielisempi ihminen?
 
Voiko olla enää vammaisempi kommentti?
Nojoo menköösä toi Makken pelleily synttäreitten piikkiin...
 
edit.
Uus levyhän on helvetin hyvä, kaikki kipaleet toimii :)

sirdickyj:
 
Monroe ei ole tarpeeksi hyvä laulaja eikä musiikillinen liideri saadakseen hommasta noilla eväillä kuitenkaan mitenkään kiinnostavaa.
 
:D Röhönaurua

sirdickyj: Ja kuka vittu haluaa jonkun olevan Johnny Thunders? Surkein hahmo ikinä ja ihan paska soittaja. New York Dolls oli pelkkä vitun huono vitsi.
 
En ymmärrä miten sama saatanan apina saa vuodesta toiseen jatkaa tuota samaa katkeraa vinkumista, kun täältä on vähemmästäkin joskus potkittu porukkaa pihalle.

Dull Finn: vaikkei tämä olekaan Thundersketju, niin täytyy sanoa että ei sen soitto nyt varsinaisesti paskaa ole, Jimmy Page arvosti kovastikin. Toisaalta onhan Jimmykin joidenkin mielestä yliarvostettu.
Tuo Pagen diggaus oli tietysti 70-luvun puoltaväliä ennen, ennen Johnnyn muuntumista sarjakuvahahmoksi ja paikoilleen juuttuneeksi luuseriksi. Miehen sävelkynä vaihtui ruiskuun ja, kuten Bolanilla, soittaminen jumittui siihen mikä oli aluksi toiminut.
Itseä Thundersin tiimoilta häiritsee tämä sankarinpalvonta, mitä hienoa on muusikossa joka tuhlaa (suhteelliset) lahjansa oheistoimintojen ylläpitoon.
Näkemälläni keikalla 1984 kitara enimmäkseen roikkui miehen nahkatakin liepeissä ruotsalaiskitaristin yrittäessä hoitaa homman. Billy Rath ja Thundersin hengenheimolainen Jerry Nolankin sentään soittivat varsin antaumuksellisesti.
 
Eihän esim.jotain New York Dollsia kukaan pitänyt yhtään minään sillon ku se oli alkuperäisesti olemassa. Aerosmithin kirjassa on hyvä kuvaus siitä kun Tylerillä palaa käpy kun heidät on laitettu samalle showcase-keikalle Dollsin kanssa. Yhtyeen joka osaa hädin tuskin virittää soittimensa saati sitten soittaa niitä.
 
Liittyyhän esim.tää asia vaikkapa tähän Monroeen siten että ukko tosiaan on monessakin yhteydessä ylistänyt suurimpina idoleinaan Thundersia ja Stiv Batoria. Ne on varmaan olleet sen frendejä, mikäs siinä. Mutta ymmärrän hyvin että kukaan oikea soittaja ei halua olla tekemisissä jutun kanssa jossa halutaan "soitettavan niinku Johnny Thunders".
 
Ja jos oma katsanto on noin kapea, niin ei voi odottaa kovin laajaa musiikillista kehitystäkään. Mun katsannossa Monroen homma on energistä ja esiintyjänä mies on maailmanluokkaa, mutta laulajana ei omat siivet kanna ilman kunnollista tuottajaa. Joiden kanssa sukset taitaa mennä sit heti ristiin. Meininki on silti räyhäkästä ja varmaan ostan seuraavankin levyn, on toi kuitenkin ihan Oikeeta Musaa mikä on nykyään paljon. Vaikka sen pitäis olla ihan itsestään selvää.

Aika harvoinhan Monroe löytää mitään vikaa itsestään, vika on aina joissain muissa... Andyssa, Stevie Stevensissa, tuottajassa, toimittajassa yms... Oma mielipiteeni on, että Suomen mukavimmaksi rokkariksi äänestetty Monroe on oikeasti kaikkea muuta.

sirdickyj: Eihän esim.jotain New York Dollsia kukaan pitänyt yhtään minään sillon ku se oli alkuperäisesti olemassa. Aerosmithin kirjassa on hyvä kuvaus siitä kun Tylerillä palaa käpy kun heidät on laitettu samalle showcase-keikalle Dollsin kanssa. Yhtyeen joka osaa hädin tuskin virittää soittimensa saati sitten soittaa niitä.
 
.
 
onneksi (?) Tyler jaksoi paremmin tulevia Aerosmithkavereitaan joiden musiikilliset taidot eivät muistaakseni olleet ihan herra Stevenin asteella kun hän heitä alunperin kuuli.
Tietysti Dolls v**taa kaikkia jotka osaavat soittaa hienosti (ainakin jos ei vertaa klassisen musiikin soittajiin tai kunnon jazztyyppeihin...), mutta kaikki on suhteellista. Eipä Monroen tulkitsema Leonard Cohenkaan osaa laulaa, ja kitaransoitto on pelkää rämpytystä, mutta niinpä vaan on ukko legenda.

Dull Finn: Tuo Pagen diggaus oli tietysti 70-luvun puoltaväliä ennen, ennen Johnnyn muuntumista sarjakuvahahmoksi ja paikoilleen juuttuneeksi luuseriksi.
 
........dfgkjdfgksdfg
 

 
1973, 1975, 1977, entä 1981 tai 1989? Johnnylla oli tasan kaksi lickiä ja se soitti ne vuosiluvusta riippumatta joka kerta. Luultavasti jo ensimmäisellä Dolls-keikalla ja viimeisessä sessiossaan. Niitä ujeltavia ja vaikeroivia säveliä on mahdoton mukailla. Ne on ainutlaatuista ääntä tavallaan.
 
Näkemälläni keikalla 1984 kitara enimmäkseen roikkui miehen nahkatakin liepeissä ruotsalaiskitaristin yrittäessä hoitaa homman. Billy Rath ja Thundersin hengenheimolainen Jerry Nolankin sentään soittivat varsin antaumuksellisesti.
 
Johnny täsmensi monesti olevansa vain viihdyttäjä, ei muusikko. En näe miestä edes kitaristina. Soittokyvyn perusteella Johnnya on tuloksetonta arvostella. Miksi edes puuttua asiaan? Merkityksetöntä, sama kuin arvottaisi Dylania laulutaidoista. Kyse on kokonaisuudesta. Johnny oli esiintyjä ja kitara vain välikappale tai veruke nousta lavalle. So Alone-levystä lähtien kitara oli lähinnä rekvisiittaa. Kaikki huipentui Que Sera Sera ja Copy Cats-albumeilla. Taustalla soitti osaava orkesteri. Johnnylla oli vapaat kädet tehdä sitä, mihin sen koko ura perustui. Välittää musiikillista perintöä, saada ihmiset innostumaan ja kiinnostumaan. Johnny Thunders oli ehdottomasti tribuutti loistavalle musiikille kuin käsityksiä kumonnut kitaristi. Tässä näkökulma, jolla oikeasti on merkitystä analysoitaessa Johnnyn perintöä. Huumeongelmia voi romantisoida ja kritisoida. Intoilijat saa soittaa välinpitämättömästi ja käyttää tupeerauskampaa. Mulle Johnny edustaa vain pettämättömän hyvää makua, mitä sopii vaalia, mikäli musiikkia tosissaan tekee.
 
Okei, se siitä. Jos Michael Monroe käskee soittaa kuin Johnny Thunders, en tiedä mitä se haluaa kuulla. Jos itse niin käskisin, toivoisin kitaristin soittavan nimenomaan hyvällä maulla ja kunnioituksella.
 
Miken bändi soittaa jämäkästi, mutta tylsästi. Miehen todellinen luonne arveluttaa myös mua. Liiallinen kontrolli puskee läpi: miten soitetaan, miltä näytetään, mitä sanotaan? Hanoi-haastatteluissa Michaelin vaivaantuneisuus Andyn hölynpölystä oli paljon kiusallisempaa katseltavaa ja kuunneltavaa kuin just se Andyn hölynpöly.

sirdickyj: Eihän esim.jotain New York Dollsia kukaan pitänyt yhtään minään sillon ku se oli alkuperäisesti olemassa.
 
Steven Patrick Morrissey?
 
Soittotaidottomia tai ei, niin New York Dollsin ensimmäinen albumi on hemmetin kova rock-levy edelleenkin.

Dull Finn: onneksi (?) Tyler jaksoi paremmin tulevia Aerosmithkavereitaan joiden musiikilliset taidot eivät muistaakseni olleet ihan herra Stevenin asteella kun hän heitä alunperin kuuli.
Tietysti Dolls v**taa kaikkia jotka osaavat soittaa hienosti (ainakin jos ei vertaa klassisen musiikin soittajiin tai kunnon jazztyyppeihin...), mutta kaikki on suhteellista. Eipä Monroen tulkitsema Leonard Cohenkaan osaa laulaa, ja kitaransoitto on pelkää rämpytystä, mutta niinpä vaan on ukko legenda.
 
Niinhän se Tyler jaksoi. Hyvä niin.

Boyakasha: Aika harvoinhan Monroe löytää mitään vikaa itsestään, vika on aina joissain muissa... Andyssa, Stevie Stevensissa, tuottajassa, toimittajassa yms... Oma mielipiteeni on, että Suomen mukavimmaksi rokkariksi äänestetty Monroe on oikeasti kaikkea muuta.
 
Vierestä seurattuna juuri tällaisen kuvan asiasta saa.
 
Mutta kyllä herra silti on julkisuudessa ainakin positiivinen mikä on kuitenkin aika paljon. Ura ei perustu toisten mollaamiseen.
 
"Suomen mukavin rokkari" pitää tavallaan paikkaansa, vaikea uskoa silti että mukavuus olisi aitoa, esim.se että kehui Voice Of Finlandissa haikeita ja nuotinvierestä meneviä lauluesityksiä hyviksi. Olis luullu kriittisenä esiintyvän Monroen olevan se joka olis ollu "järjen ääni" siellä tuomaristossa.
 
Feikkimukavuus ja toisaalla ehdottomuus lyövät toisiaan poskelle pahan kerran.

Jos kelaa "Homo-Makkosen" historiaa (Monroen vihaama lempinimi, jolla mies on tosin kutsunut myös itseään, kts Michael Monroen biografiasta Suosikin kolumni #7/1983), niin löytyy lukemattomia haastatteluita, joissa Makkonen haukkuu entiset yhteistyökumppanit maan rakoon silloin, kun sukset ovat menneet ristiin. Vasta viime vuosina sälli on omaksunut oppinsa, kenties nykyiseltä manageriltaan - jota eräät kutsuvat kauniilla lempinimellä "fat damager" - Virpi Immoselta, ettei lausu mistään mitään negatiivista. Jalo ajatus, mutta Makkosen tapauksessa kovin irvokas. Miehen omaelämänkerrastakin löytyy useita tarinoita, joita on kaunisteltu Makkoselle myönteisemmiksi. Eikä siinä mitään, ukon oma kirjahan se on. Silti, omien näkemysten ja kokemusten perusteella sen eräänkin levyn nimeksi sopisi paremmin "Fakin' It", mutta ehkä on parempi antaa tuon Suomen mukavimman rokkarin elää omissa harhakuvitelmissaan ja maailmoissaan.

Boyakasha: Jos kelaa "Homo-Makkosen" historiaa (Monroen vihaama lempinimi, jolla mies on tosin kutsunut myös itseään, kts Michael Monroen biografiasta Suosikin kolumni #7/1983), niin löytyy lukemattomia haastatteluita, joissa Makkonen haukkuu entiset yhteistyökumppanit maan rakoon silloin, kun sukset ovat menneet ristiin. Vasta viime vuosina sälli on omaksunut oppinsa, kenties nykyiseltä manageriltaan - jota eräät kutsuvat kauniilla lempinimellä "fat damager" - Virpi Immoselta, ettei lausu mistään mitään negatiivista. Jalo ajatus, mutta Makkosen tapauksessa kovin irvokas. Miehen omaelämänkerrastakin löytyy useita tarinoita, joita on kaunisteltu Makkoselle myönteisemmiksi. Eikä siinä mitään, ukon oma kirjahan se on. Silti, omien näkemysten ja kokemusten perusteella sen eräänkin levyn nimeksi sopisi paremmin "Fakin' It", mutta ehkä on parempi antaa tuon Suomen mukavimman rokkarin elää omissa harhakuvitelmissaan ja maailmoissaan.
 
Silti haluan muistuttaa, että kyseessä on kuitenkin kiistatta valovoimainen esiintyjä, yks kovimpia keulahahmoja rock'n rollin historiassa ja mies, joka ei esiintyessään feikkaa yhtään mitään. Se on aika paljon sekin.

sirdickyj: "Suomen mukavin rokkari" pitää tavallaan paikkaansa, vaikea uskoa silti että mukavuus olisi aitoa, esim.se että kehui Voice Of Finlandissa haikeita ja nuotinvierestä meneviä lauluesityksiä hyviksi. Olis luullu kriittisenä esiintyvän Monroen olevan se joka olis ollu "järjen ääni" siellä tuomaristossa.
 
Ehkäpä siksi Homo-Makkoselle ei tuota juurikaan ongelmia tai omantunnontuskia hehkuttaa jotain haikeaa ja nuotin vierestä menevää surkeaa laulusuoritusta, koska on jo niin pitkään rakentanut itse oman uransa feikkaamisen ja valheiden varaan, ettei moinen tuota mitään ongelmia tai omantunnon tuskia.

sirdickyj: Silti haluan muistuttaa, että kyseessä on kuitenkin kiistatta valovoimainen esiintyjä, yks kovimpia keulahahmoja rock'n rollin historiassa ja mies, joka ei esiintyessään feikkaa yhtään mitään. Se on aika paljon sekin.
 
Esiintyjänä Makkonen onkin elementissään... jota tosin esimerkiksi ex-Iggy Pop basisti Alvin Gibbs on kuvaillut omaelämänkerrallisessa "Neighborhood Threat"-kirjassaan määritelmällä "the bad Iggy Pop-impersonator club called Michael Monroe".
 
Näin Hanoin uuden tulemisen aikana varmaan 30-50 kertaa, ja diggasin joka kerta. Nyt olen nähnyt Makkosen kolme kertaa (Tavastia, Provinssi & Foo Fighters-lämppäys), joista viimeinen kerta tuntui jo liialta. Kyllä minä tiedän, mistä se kielii. Katseleehan niitä spagaatteja ja lavarakennelmissa kiipeilyjä aikansa, mutta jos bändi on yksinkertaisesti tylsä, eipä noista Makkosen maneereistakaan hirveästi silloin iloa ole.

Boyakasha: Ehkäpä siksi Homo-Makkoselle ei tuota juurikaan ongelmia tai omantunnontuskia hehkuttaa jotain haikeaa ja nuotin vierestä menevää surkeaa laulusuoritusta, koska on jo niin pitkään rakentanut itse oman uransa feikkaamisen ja valheiden varaan, ettei moinen tuota mitään ongelmia tai omantunnon tuskia.
 
Mä olen myös tavallaan antanu itseni uskoa, että tietty tinkimättömyys on kuitenkin se sen juttu. Toisaalta hänen omaan laulusuoritukseensa se ei ulotu. Menee usein mistä sattuu.
 
Paitsi sillä herran itsensä pohjamutiin haukkumalla Jerusalem Slim-levyllä.
 
Toki ei se päin persettä mene ikinä, livenä kuulostaa huonolta mutta sitä kai se hailuminen tuottaa. Eikä ketään häiritse.