Yleistä keskustelua musiikista ›

Nelisormimangusti: Tässä mukava esimerkki sellausen tavaran nuotintamisesta. Ja kiva olisi soittaa jollekin joka sanoo kuuntelevansa musiikkia laidasta laitaan :)
 
http://www.youtube.com/watch?v=Y71c … ynext=1&list=PL577EF2F7EA599A35
 
E: Unohdin linkin laittaa
E2: Ja teinkin uuden kirjoituksen

Eipä löytynyt linkistä kuin musta ruutu...

Kalmo: Eipä löytynyt linkistä kuin musta ruutu...
 
Täällä pelaa kyllä. Voit koittaa hakea nimellä:
Ferneyhough: Unity Capsule for solo flute

rintapek: "Objektiivinen suhtautuminen" on käsitteenä kutakuinkin mahdoton, koska kaikkeen taiteeseen meistä jokainen suhtautuu subjektiivisesti. Ts. joko pitää/ei pidä tai sit on välinpitämätön.
 
Objektiivisinta suhtautumista lie se, jos hyväksyy ja pystyy elämään sen asian kanssa, et kaikki muut ei välttämättä tykkää samoista asioista kuin mä itte.
 
Tai sit semmoinen kollegiaalinen genrerajat ylittävä kunnioitus, joka ei estä metallimätöstä tykkäämätöntä hunpanveivaajaa toteamasta, et siel metallimätön puolellakin on hirvee lauma hatunnoston arvoisia soittajia. Tai päinvastoin.
 
Kyl ihan jokainen musa, joka vaan faninsa löytää on ja on ollu sen tekemisen arvoinen. Paha sitä on kenenkään lytätä tai teilata, koska siin samalla lyttää arvottomiksi tuhansien ihmisten mielipiteen. Ja melko harva meistä kumminkaan on Einstein.
 
Plussan annoin tästä, täyttä asiaa. Mun mielestäni myös absoluuttisen objektiivinen musiikkiin suhtautuminen on helvetin vaikeaa määrittää mitenkään järkevästi. Esimerkiksi jollekin tietokoneelle vois syöttää tietoja jostain musagenrestä ihan helvetisti mitä kautta se vois sitten analysoida jotain uutta ko. genren bändiä verraten informaatioonsa, eli arvioida kuinka hyvin on onnistuttu tehtävässä täyttää musiikillisella aineksellaan se paikka siinä genressä. Tästäkin jää vaan pois se, jos musaan on otettu helvetin monipuolisesti elementtejä, niin tolle koneelle pitäs syöttää infoa siitä, missä suhteessa tulisi odottaa tietynlaisen genren elementtien esiintyvän musiikissa, jne... Missä vaiheessa koko into musiikista menee täysin ja absoluuttisen objektiivisuuden edestä nirhataan koko idea musiikin tekemisen ja kuuntelun edestä.
 
Mun mielestäni mielenkiintoinen kysymys on tässä väljän objektiivisuuden määritelmän sisässä se, että kuinka suhtaudutaan itse musiikilliseen ainekseen oikeaoppisesti? Huom. mun mielestäni siihen ei "pidä" suhtautua oikeaoppisesti, etenkään jos haluaa vaan jostain tietystä genreryhmästä fiiliksiä, mutta jos pyrkis oikeasti saamaan mah. paljon irti uudenlaisesta musiikillisesta elämyksestä, niin miten määriteltäisiin siihen suhtautuminen kuunteluvaiheessa? Jos päätät heti ekana että TÄÄ EI OO METALLICAA = PASKAA niin todnäk et tule koskaan pitämään siitä niin pitkään kun toi asenne on päällä. Ts. asenteella on ratkaiseva merkitys siinä, tuleeko musiikista pitämään vai ei. Konsepti ei eroa kovinkaan merkittävästi viskin, oluen, viinin tai konjakin juomiseen opettelusta syvällisemmällä tasolla; halu ymmärtää sanelee paljon lopputuloksesta. Itseäni vasaralla ohimoon hakkaava ajatus on se häilyvä raja siitä, milloin halu ymmärtää menee teennäisen esityksen puolelle tai itsensä pakottamiseksi siihen että kyllä tämä nyt vaan on hyvää, ja milloin se on sopivissa mittasuhteissa. Jos sitä on em. esimerkin mukaan liian vähän, hylätään joko tietoisesti tai alintajunnallisesti ajatus musiikin pitämisestä suht. suoralta kädeltä.
 
Tätä siis jokseekin pyrin hakemaan objektiivisuudella uuteen musiikkiin tutustuessa, ajatuksen tasolla siis. Häiritsevä ajatus on vaan siinä, mistä tietää milloin joku musiikki on vaan yksinkertasesti paskaa. Jos lopulta halulla ymmärtääkään et opi diggaamaan jostain, onko se huonoa musiikkia yleisesti, entäpä tyylilajissaan? Koska jokaiselle tämä kokemus on niin yksilöllinen, aloin miettimään miten järjetöntä on yrittää määritellä termi "huono musiikki". Kysyn taas, mitä on huono musiikki? Täysin subjektiivisten kokemusten ja skeemojen yhteensulauma musiikillisessa viitekehyksessään. Tilanteen ollessa se, että huonoa musiikkia on aivan järjetöntä määritellä absoluuttisesti kaikille (tilanne olisi kuten tuossa tietokonevertauksessa, tutkitaan musiikin suoriutumista siinä, miten se täyttää tietyt osa-alueet ns. valitsemassaan tyylilajissa) niin onko mitenkään mahdollista tietää syytä, miks kukaan pitää mistään musiikista? Tämä syy tietää miks jostain musiikista tykätään on se, mikä ois helvetin kiinnostava tietää. Tämän takia painotin aloituskirjoituksessani ympäristön vaikutusta niin paljon, juurikin vaikkapa sillä ääriesimerkillä että kun 97% kavereista kuuntelee jare&villegallea niin kait sen on oltava hyvä.
 
Ympäristö kuitenkin muokkaa kaikkeen suhtautumista, musiikkiin samalla tavalla. Onko mahdollista ees kovalla itsekritiikillä tietää, miksi pitää jostain musiikista? Toisen puolesta on monesti hankala sanoa, joten jokainen voi miettiä tätä itse. Antautuuko sille, jos on koettanut yrittää ymmärtää musiikkia, niin, että lopulta oppiikin pitämään siitä? Mistä kaikista tekijöistä musiikista pitäminen riippuu? Jos paskan musan määrittää itse, niin eikö jokainen musiikillinen teos josta jättää pitämättä ole tietoinen päätös olla pitämättä siitä, ts. musiikista oppii pitämään jos päättää niin? En ite tykänny pienempänä kahvista enkä kaljasta, en saanu kumpaakaan kupillistakaan alas, nyt on kahvikuppi edessä ja saunakaljat kittasin eilen. Miten pitkälle sen päättäminen mistä musiikista lopulta tulee pitämään voidaan tulkita oman itsensä hakemiseksi siihen liittyvien päätösten avulla? On kovista olla metallijäbä, toisaalta coolia olla mukana jatsiyhteisössä mutta rokkenroll-pilluilussa on vittu asennetta. Jos teesin pistäis muotoon "ihminen tekee ympäristönvaikutuksesta alusta asti vain tietoisia päätöksiä pitää jostain tai olla pitämättä jostain", onko lause järkevä? Huomion kiinnitystä nyt siihen, että jos ei tiedetä syytä siihen, miks tietty ihminen oppii pitämään tietystä musiikista, niin väite ei oo sen hatarampi kuin jokin toinenkaan. Väitän, että jos uskoo tietävänsä oikeasti sen juuriperäisimmän syyn sille, miks jostain musasta on oppinut pitämään, huijaa itseään tai omaa jonkun yligodlike itsekritiikin ja -tietoisuuden.
 
Loppujen lopuksi ei mahda olla mitään hevonvitun väliä miks jostain musiikista sattuu diggaamaan. On vaan silti mielenkiintoista ajatella tällä nimenomasella foorumilla, mikä sen laukaisee.

Nelisormimangusti: http://www.youtube.com/watch?v=Y71c … ynext=1&list=PL577EF2F7EA599A35
 
E: Unohdin linkin laittaa
E2: Ja teinkin uuden kirjoituksen
 
Ei huono, vaikka en mitään järjettömiä kiksejä saanutkaan.

"Mun mielestäni myös absoluuttisen objektiivinen musiikkiin suhtautuminen on helvetin vaikeaa määrittää mitenkään järkevästi."
 
Se on itseasiassa mahdotonta. Jos ihminen on joskus kuunnellut musiikkia tai edes tietää musiikin määritelmän, niin aivot tekevät automaattisesti jonkinlaisen olettamuksen siitä jo etukäteen. Ihan sama kun tapaat nettitreffikumppanisi ensimmäistä kertaa, niin todennäköisesti sinulla on jonkunlainen ennakkokuva siitä valmiiksi. Täysin absoluuttiselle tasolle päästäisiin vain, jos kuuntelutetaan musiikkia ihmiselle joka ei sitä ole ikinä kuullut eikä tiedä mitä se edes on.
 
"...mistä tietää milloin joku musiikki on vaan yksinkertasesti paskaa."
 
Ei sitä kukaan pysty määrittelemään, musiikki on paskaa silloin kun se itsestä sille kuulostaa. Ei kukaan pysty määrittämään esimerkiksi mämmin makua absoluuttisesti paskaksi vaikka se omasta mielestänikin sitä on.
 
"Ympäristö kuitenkin muokkaa kaikkeen suhtautumista, musiikkiin samalla tavalla."
 
Nimenomaan. Aina se ympäristö ei välttämättä ole vain juuri niitä elämässä sillä hetkellä vaikuttavia ihmisiä tai asioita. Kaikkien meidän persoonat muokkautuvat ympäristövaikutuksista, mikä taas heijastuu aivan varmasti siihen musiikkiin mitä alamme kuuntelemaan ja mistä tykkäämme. Ja siihen miten "vapaamielisesti" suhtaudumme musiikkiin ja eri genreihin.
 
"Väitän, että jos uskoo tietävänsä oikeasti sen juuriperäisimmän syyn sille, miks jostain musasta on oppinut pitämään, huijaa itseään tai omaa jonkun yligodlike itsekritiikin ja -tietoisuuden. "
 
No riippuu mikä on se "juuriperäinen" syy. Jos lähdetään ihan pohjimmaisia syitä hakemaan niin ei varmasti kukaan tiedä sitä. Jos taas lähtee ajattelemaan yksinkertaisesti, niin kyllähän se riittää syyksi, että musiikki vaan kuulostaa hyvältä.
 
Tämä aihe menee muuten aikalailla ohi koko musiikkikeskustelusta, tässä ketjussa nyt voitaisiin vaikka lähteä samalta pohjalta miettimään mitkä psykologiset ja kasvuympäristön tekijät laukaisevat vaikkapa joissain ihmisissä masennuksen ym.

Miikss: Se on itseasiassa mahdotonta. Jos ihminen on joskus kuunnellut musiikkia tai edes tietää musiikin määritelmän, niin aivot tekevät automaattisesti jonkinlaisen olettamuksen siitä jo etukäteen. Ihan sama kun tapaat nettitreffikumppanisi ensimmäistä kertaa, niin todennäköisesti sinulla on jonkunlainen ennakkokuva siitä valmiiksi. Täysin absoluuttiselle tasolle päästäisiin vain, jos kuuntelutetaan musiikkia ihmiselle joka ei sitä ole ikinä kuullut eikä tiedä mitä se edes on.
 
Ei välttämättä edes silloin olla täysin absoluuttisella tasolla, jos/kun se laukaisee geneettisesti sisäänrakennetun viettitoiminnon.

Onhan musiikissakin vaikka mitä absoluuttisia osa-alueita, kuten vaikka rytmi ja tietty myös soundi, yms. Hyvin soittavia muusikoita on hauskempi kuunnella kuin huonosti soittavia, ainakin olettaisin niin.

Miikss: Totta tuokin. Mutta käytännössä niin absoluuttisella tasolla kuin musiikin kuuntelussa voi olla.
 
Vain keinokorva ja tietokoneohjelma vois päästä objektiivisemmalle tasolle. Eikös se lähde jo kohdusta, missä ehdollistutaan yhdistämään äidin sydämen sykkeen rytmit ym. kohdun äänimaailma turvallisuuteen, ruokaan, lämpöön, hoivaan, minkä takia hidastempoinen musiikki esim. reggae rauhoittaa.

Krice: Onhan musiikissakin vaikka mitä absoluuttisia osa-alueita, kuten vaikka rytmi ja tietty myös soundi, yms. Hyvin soittavia muusikoita on hauskempi kuunnella kuin huonosti soittavia, ainakin olettaisin niin.
 
Ei ne hirveen absoluuttisia ole. Eikä tos tartte mitään ihmeellisempää musaa tutkailla kuin ihan tätä länsimaista poppia hunpasta heviin.
 
Oikeen hyvät runpalit osaa tarpeen mukaan sopivasti kiilata/sleebata. Kone osais vetää absoluuttisen tarkasti, mut se yleensä ei kuulosta hyvältä. Niinpä koneissakin on jo pitkään ollu kaikenmoisia humanizereita, jotka sit vetää enemmän tai vähemmän "pieleen".
 
Tai milloin vaikkapa kitaristi "bendaa" tai käyttää vibrakampea, ni just siin paikkaa ollaan kovin kaukana absoluuttisesta nuotista tai rytmistä.
 
Laulajakin voi venyttää ja vanuttaa niit nuotteja ja pitkiä vokaaleja ja käyttää äänessä vaik vibraa. Jos ei ihan EikkaGröniksi mene, ni monasti kuulostaapi paremmalta kuin absoluuttinen nuottien toistaminen.
 
Se, mist sit ittekukin tykkää on aina subjektiivinen näkemys.
 
Jotkut tykkää konemusiikista. Siin asiassa ei ole mitn vikaa. Mun puolesta saapi tykätä. Mä itte en tykkää, mut se vika löytyypi ihan mun omista korvista, tai niiden välistä. Olen vaan tottunu tai totuttanu itteni johonkin määrätyntyyppiseen, josta joko tykkään tai en.
Monasti on käyny niinkin, et se ensikuuleman kauhee paska on itse asiassa kymmenen kuuntelun jälkeen vallan mahtavaa musaa. Ja toisinpäin, se mikä ensikuulemalla oli vähintäänkin mukiinmenevää ei sit kumminkaan kestä sitä kymmenettä kuuntelua, kun totaalinen kyllästyminen saa vallan.
 
Homma muuttuu hirveen paljon hankalammaksi, kun siirrytään pois länsimaisesta musiikista. Siel tulee sit eteen rytmejä, säveliä ja kieliä, joihin mun pääni ei ole tottunut. Ja noista mä en tosiaankaan osaisi erottaa mestariteosta vasemmalla kädellä väännetystä tusinakamasta. Mut toi on sit jo tosi hankalaa. Hieman niinko tästä kylmiltään tarttis lähteä antamaan tyyli- ja tekniikkapisteitä mäkihypystä tai taitoluistelusta, joista kaatuminen on ainoo asia, jonka mä varmuudella erotan.
 
Joten pysytään hieman helpommassa ja lähdetään vaik tangomarkkinoille. Ihan "lajia" seuraavienkin mielipiteet kyl kunkkuvalinnassa jakautuu ihan kiitettävästi, eikä siin mitn absoluuttista totuutta ole olemassa. "Lajia" seuraamattomien taas voipi olla ihan mahdotonta mieltää, et oliko "Minnan" tulkinta LagoMaggioresta parempi kuin "Mikan" tulkinta Satumaasta. "Lajia" seuraamatonkin toki voi antaa subjektiivisen mielipiteen, et kumpi hänen mielestään kuulosti paremmalta, mut siihen mielipiteeseen sit ei kande sisällyttää sitä, et koko genre on täyttä paskaa.
 
Ja nyt jos ihan pilkkua nussisin, niin toi termi "hyvin soittavat muusikot" mulla jossain määrin särähtää korvaan. Mä ko en ole mikään hyvä soittaja tai laulaja. Siit huolimati mä olen jo yli kolkyt vuotta soittanu ja/tai laulanu useammassakin bändissä lähes tauotta. En tosiaankaan ole mikään soittaja tai laulaja, mut bändimuusikko mä kyllä olen. Joo, mä olen harrastelija, mut sattuu tota paremmissakin piireissä. Esimerkkejä en edes laita, koska kyl meist jokainen tietää vähintään muutaman bändin, mis runpuja vois soittaa paremmin kuka tahansa kadulta poimittu ja parempia skittariffejä vetäis musanetin sadastatuhannesta kitaristista vähintään puolimiljuunaa tilusankaria.
 
Mut jostain syystä siihen bändiin on valikoitunu just ne soittajat, keitä siinä ny on ja sillä piste. Hyvä bändi on genrestä riippumatta semmoinen, joka on enemmän kuin osiensa summa.
 
Se on sit just se subjektiivinen mielipide, et tykkääkö siitä vai ei.

Olis paljon helpompaa suhtautua objektiivisesti uuteen musiikkiin, jos se olis hyvää.

Lennu: Olis paljon helpompaa suhtautua objektiivisesti uuteen musiikkiin, jos se olis hyvää.
 
Tottapa töriset, ystäväiseni.
 
Mä muistan ko istuin Beethovenin kanssa kantakuppilassaan ja hän kiroili sitä, et toi perhanan Mozart jo sävelsi kaiken säveltämisen arvoisen.
Ajan säästämiseksi sit mennään parisataa vuotta etiäpäin, niin noi Biitlössin kundit vaikutti kantakippolassaan melko masentuneilta kun totesivat, et Elvis, BuddyH ja Korhosen Erkki ovat perhanat ehtineet tehdä jo kaiken.
 
Ja meist ihan jokainen tietää, et Biitlössin jälkeen maailmaan ei enää mitn merkittävää musaa ole syntyny.
 
Mulla on hanskat jo naulassa. Siin on hyvää tilaa muutamalle muullekin hanskaparille. Pa postiin.

Mulla on omiakin nauloja, kiitos vaan.

Lennu: Mulla on omiakin nauloja, kiitos vaan.
 
Joo, mut mun naulaaminen saundaa paremmalta ko sun naulaaminen.

rintapek: Joo, mut mun naulaaminen saundaa paremmalta ko sun naulaaminen.
 
http://www.hs.fi/fingerpori/1135250476903
 
Objektiivisuus on eri subjektin määrittelemänä eri kuin toisen. Itse olen erittäin suvaitsematon (mielestäni) huonoa musiikkia kohtaan (jollekinhan se voi olla hyvää), ja tuominta voi tapahtua sekunneissa.

Nelisormimangusti: http://www.hs.fi/fingerpori/1135250476903
 
Objektiivisuus on eri subjektin määrittelemänä eri kuin toisen. Itse olen erittäin suvaitsematon (mielestäni) huonoa musiikkia kohtaan (jollekinhan se voi olla hyvää), ja tuominta voi tapahtua sekunneissa.
 
Subjektiakaan ei voi objektiivisesti määritellä, kyllä sullekin 11 vuotiaana tuominta tapahtu toisin kriteerein.

Mä tällä hetkellä teen musiikkikasvatuksen gradua siitä, miten teini-ikäisten klassisen pianon oppilaiden suhtautuminen uuteen (sävelletty v. 1999), tyyliltään moderniin/postmoderniin, sekatekniikkaiseen pianokappaleeseen muuttuu kolmen kuukauden harjoittelun aikana, ja tulokset vaikuttaisi nyt, ennen varsinaista analyysiä, viittaavan siihen, että kaikille kappale muuttui selkeämmäksi ja ymmärrettävämmäksi, ja siitä pitäminen lisääntyi tai pysyi positiivisena.
 
Katri Halosen gradu (1994) paljasti, että esimerkiksi 1900-luvun musiikista pitäminen lisääntyi musiikkitieteen ja -kasvatuksen opiskelijoilla heidän käytyään aihepiiriä käsittelevän kurssin. Barokista pitivät eniten taas neljännen vuoden opiskelijat, luultavastikin heidän "kypsyttyä" sen kuuntelemiseen musiikillisen ymmärryksen ja tietämyksen laajennuttua. Anneli Kolehmainen väitöskirjassaan (2004) selvitti niin peruskoululaisten kuin opiskelijoiden suhtautumisen klassiseen musiikkiin aktiivisen kuuntelun opetuksen myötä, ja he olivat oppineet kuuntelemaan sitä ja pitämään siitä enemmän. Mukana on tullut ymmärtääkseni myös musiikillisen minäkuvan vahvistumista - en ole täysin vielä ehtinyt väikkäriin perehtyä.
 
Esimerkiksi viimeaikaiseen reggaen sisään pääsemiseen on mulla vaikuttanut sen kulttuurin, missä musiikin tuottamisprosessi tapahtuu, jonkinasteinen tietämys ja ymmärtäminen. Koulutus, opastus, ohjaus, aktiivinen kuuntelu ja taju kontekstista, johon musiikki kuuluu, vaikuttavat siihen, miten paljon sitä voi ymmärtää ja onko se nautittavissa. Mitä vieraampaa ja kompleksimpaa musiikkia, sitä enemmän se vaatii keskittymistä. Oli se sitten senegalilaista perinnemusaa tai Ferneyhough'n "new complexity" -tyyliä. Olin reportterin ominaisuudessa Musiikin aika -festareilla, ja täytyy sanoa, että "hc-nykymusiikin" kuuntelu useamman konsertin verran päivässä väsytti henkisesti todella paljon, koska kuuntelu vaati niin paljon enemmän kuin tutuilla tunneaffekteilla pelaavan musiikin kuuntelu.
 
Toki jokin vieraan tyylin kappale voi räjäyttää pään "suoralla kommunikoinnilla", jos musiikin viestimät affektit ovat vastaanotettavissa. Mulle tällaisia ovat olleet mm. Magnus Lindbergin kvintetto ...de Tartuffe, je crois, Sunn O))):n White2 tai vaikka John Coltranen A Love Supreme. En ole ensikuulemalla sisällöllisesti tajunnut, mutta fiilistellyt hitosti.
 
Mun musiikkimaku on seurausta siitä, että tietoisesti haluaa oppia ja ymmärtää. Voin sanoa, että näillä tekijöillä on todella suuri vaikutus. Uteliaisuus jne.

Krice: Sen vuoksihan on mahdollista kuunnella jopa hiphoppia.
 
Tuo lause vähän pisti hymyilyttämään.
 
Mutta juu. Itse koen että ainakin siinä polvenkorkuisena vaakakupissa painoi yksinomaan se, pidinkö kuulemastani vai en. Siinä teini-iässä sitten alkoi tulla tätä identiteetin etsintää musiikin kautta, jolloin hevi nimenomaan oli parasta ja vain hevi oli kyllin hyvää. En oikein edes muista missä vaiheessa alkoi taas lukot pääkopassa aueta musiikille sen omilla ehdoilla mutta nykyään tuntuu että olen ainakin hiukan päässyt palaamaan siihen varhaislapsuuden tilaan, jossa ulkomusiikilliset ja musiikilliset odotusarvot eivät merkinneet(niitä kun ei ollut) Mutta kieltämättä minulle tekee edelleen tiukkaa olla asettamatta jonkinlaista negatiivista odotusarvoa kun joku lausuu sanat "vapaa improvisaatio".

Karipiirto: Siinä teini-iässä sitten alkoi tulla tätä identiteetin etsintää musiikin kautta, jolloin hevi nimenomaan oli parasta ja vain hevi oli kyllin hyvää.
 
Mikäköhän siinä on, että kaikilla suomalaisilla musiikinharrastajilla tuntuu olevan se hevivaihe teini-iässä. Ellei sitten ole täysin kylvetetty vaikka mustassa musiikissa musiikkiluokkien ja konservatorioiden kautta.
 
Jotenkin teini-iän aikaan, muistan itsekin, näki että täytyi "valita" se rock/metalli. Vaikka konemusiikki kiinnosti, niin sitä kehtasi kuunnella vain kotona. Metalli laajeni myöhemmin progeksi, post-rockiksi, indieksi...ja halusi jotenkin päästä eroon siitä "hevileimasta". Mutta ehkä se on se tietty mahtipontisuus ja energia, mitä siinä iässä hakee, kun aloittaa aktiivisen kuuntelun. Nyansseihin ei niinkään kiinnitä huomiota, eikä korniutta osaa ymmärtää...