Etno, proge, latin ›

Danko: Tuu pois sieltä kujalta, jooko?
 
Missäs kujalla tässä nyt oikein ollaan; ehdotukseni downmix-puoli on vain kuluttajaystävällisyyttä ja jokainen voisi hankkia kuunteluhuoneeseensa tasan niin monta kaiutinta kuin sisustukseen passaa. Tulisi sitä hellasäröäkin sitten olennaisesti vähemmän. Ehdotukseni varsinainen ydin eli miksaamisesta pidättäytyminen ei tietenkään ole täydellistä miksaukselle ominaisista käytännöistä pidättäytymistä, koska kanavien äänentasot ja äänenvärit pitäisi kuitenkin säätää, ts. kuinka kovaa ne soivat suhteessa toisiinsa ja miten korostettuna.
 
Mitä kiehtovaa siinä on, että useammasta kymmenestä "virtuaali"muusikosta koostuva ääniteorkesteri pitää ruutata yhteen, kahteen tai viiteen kanavaan? Eikö kuuntelijan kannalta kaikkein sykähdyttävintä olisi päästä istumaan soittajien keskelle niin että hänen kotiinsa asentamat kaiuttimet vastaisvat yhtä soittajaa kukin?
 
Aika paljon tässä on kyse musiikin suunnasta. Esimerkiksi perinteinen nuottikirjoitus ei kerro musiikin suunnasta yhtään mitään. Konserttisalissa musiikki vyöryy lavalta yleisön päälle mutta parhaissa konserttisaleissa on heijastuksia, joiden vaikutuksesta musiikki tuntuu kuuluvan useammasta eri suunnasta. Tällaista konserttisalivaikutelmaa voi oikein hyvinkin aikaansaada nykyaikaisella 5.1 -laitteistolla. Mutta on myös konsertteja joissa esiintyjät ovat ryhmittyneet yleisön ympärille tai eri puolille. Katusoittajaa voi pysähtyä kuuntelemaan ja jatkaa taas matkaansa jolloin musiikin suunta muuttuu. Katusoittajaa voi myös kuunnella eri etäisyyksiltä kuin maalarin luomaa taideteosta ikään. Kaikkein herkkäviritteisimmän kamarimusiikin kuuntelija menisi kaikkein mieluiten soittajien keskelle.
 
Oikeastaan stereofonia on kaikkein rajoittavin ja aidosti taantumuksellisin kanavaisuus mitä voi olla. Monokuuntelussa kaiuttimien määrä voi olla aivan mikä tahansa, ne kaikki tulostavat täsmälleen samaa informaatiota ominaisuuksiensa mukaan. Musiikin suunta on monofoniassa täysin rajoittamaton mutta toisaalta kaikki kaiuttimet tulostavat yhden ja saman totaalisummauksen.
 
Kakkosta suurempien kanavamäärien tapauksessa musiikin suuntavaikutelmaa on mahdollista tehostaa kaksikanavaisuuteen verrattuna; on esimerkiksi kolmikanavaisia SACD-levyjä amerikkalaisista 50-luvun äänityksistä koska silloin Jenkeissä käytettiin jonkin verran kolmikanavaista äänityskalustoa. Kolmikanavaisuudessa on vaikkapa laulaja mahdollista sijoittaa keskikaiuttimeen ja soittajat miksata laitoihin stereoksi, silloin stereovaikutelma terästyy. Tai sitten kolmannen kaiuttimen voi sijoittaa kuulijan selän taakse jolloin päästään jo jäljittelemään hyvien konserttisalien tai katedraalien akustiikkoja.
 
Kolmosta suuremmat kanavamäärät luonnollisesti tuovat aina vain enemmän mahdollisuuksia. Mutta sitten on se riivatun kakkonen! Stereokaiuttimet pitää asettaa erittäin tarkasti huoneessa ettei stereovaikutelma vääristy. Kuulijan sijoittuminen on erittäin tarkkaa etteivät pienet vaihevirheet pilaa kuunteluelämystä. Stereofonia on täynnä hankalia ja piinallisia rajoitteita ja ainakin minä uskon että stereotoiston kannattajat kannattavat stereota ainoastaan päästäkseen kaveripiirissä ja julkisemmalla foorumilla pätemään omalla teknisellä asiantuntemuksellaan!
 
Ratkaisu ei ole aina vain monikanavaisempien formaattien esiinmarssi vaan automaattinen "skaalaus" tasan siihen kaiutinmäärään joka vahvistimeen on kytketty, ihanteena todellinen surround-vaikutelma jossa esiintyjät ympäröivät kuulijan. Tällöin ei miksaamisella ole mitään virkaa ja se on siis tarpeettomana hylättävä.
 
Miksaamistaideteoksista huikein lienee Beatlesin Strawberry Fields Forever, jonka minä kuuntelisin erittäin mielelläni seitsenkanavaisena jollaisena se äänitettiin (yksi toisen neliraiturin kanavista jouduttiin uhraamaan käyntinopeuden synkronoivalle signaalille).

Lontoon olympiatuli sytytettiin juuri Eclipsen tahtiin samalla kuvakulmaa avaruuden reunalla lainaten. Danny Boyle tietää mitä tekee.
 
Melko komea "sulka" bändin hattuun.

-septimisti-: Lontoon olympiatuli sytytettiin juuri Eclipsen tahtiin samalla kuvakulmaa avaruuden reunalla lainaten. Danny Boyle tietää mitä tekee.
 
Melko komea "sulka" bändin hattuun.
 
Myös Animalsin levynkannesta tuttu lentävä sika nähtiin lähetyksen alussa, kun helikopteri kiersi ympäri Lontoota. Heti perään kuultiin Time-kappaleen avaavat kellot.
 
http://www.neptunepinkfloyd.co.uk/i … s/news/2012/Pink-Floyd-Olympics.jpg

Mutta: Tämä poikii kysymyksiä:
 
- Miksei avajaisissa soitettu kappaletta Bike?
- Miksei avajaisissa soitettu kappaletta Astronomy Dominé?
- Miksei avajaisissa soitettu kappaletta Several Species of Small Furry Animals Gathered Together in a Cave And Grooving with a Pict?
- Miksi avajaissa esiintyi umpihuono Arctic Monkeys?
- Mikseivät olympiakisojen avajaiset voineet olla kunnianosoitus Syd Barrettille? Miksi?

velipesonen: Mutta: Tämä poikii kysymyksiä:
 
- Mikseivät olympiakisojen avajaiset voineet olla kunnianosoitus Syd Barrettille? Miksi?
 
Jotkut kokevat/kokivat Syd Barretin epänormaaliksi.

Sarastuskävijä: Jotkut kokevat/kokivat Syd Barretin epänormaaliksi.
 
Olisi ollut aika osoittaa kunnioitusta Grandchesterin suurelle pojalle, todelliselle visionäärille kaikkien plagioijien keskellä. Syd on profeetta ja profetoimisen talenttia ei näemmä enää arvosteta ihan samassa määrin kuin menneinä aikoina.

velipesonen: Olisi ollut aika osoittaa kunnioitusta Grandchesterin suurelle pojalle, todelliselle visionäärille kaikkien plagioijien keskellä. Syd on profeetta ja profetoimisen talenttia ei näemmä enää arvosteta ihan samassa määrin kuin menneinä aikoina.
 
Syd on profeetta lähinnä happomytologiaan hurahtaneille, meille muille Syd on lähinnä tripille unohtunut sekopää.

ganesha: Syd on profeetta lähinnä happomytologiaan hurahtaneille, meille muille Syd on lähinnä tripille unohtunut sekopää.
 
Syd sinkosi musiikin sellaiseen avaruuteen missä se ei aiemmin ollut käynyt. On kummallista ettei Pink Floyd -osastolla Mnetissä ymmärretä tätä, että Syd on yhtyeen solisti sen alusta sen loppuun, kertoivat kappaleet tai teemalliset kokonaisuudet hänestä tai eivät. Kannattaa muistaa ettei Gilmour korvannut Sydiä vaan tuli bändiin toiseksi kitaristiksi, ja kun Sydiä ei enää kerätty keikalle helmikuussa 1968, hänen paikkansa jäi täyttämättä. Tällä tapahtumalla on tärkein symbolinen sisältö.
 
Siinä juuri on Floydin myöhemmänkin ajan viehätys: Miehenmentävä aukko. Ei bändissä ollut solistia, kaikki lauluosuudet Sydin jälkeen ovat taustalaulua, kaikki henkilöt näytelmässä ovat sivuhenkilöitä. Päähenkilöön viitataan siellä täällä. Se on maailman nerokkain näytelmä, se kesti vajaat 30 vuotta.
 
Floyd ei Sydin jälkeen muutu eri bändiksi vaan alkaa esittää reunahuomioita Sydin tekemisiin. Bändi alkaa siis kommentoida itseään ja toimia itsensä tribuuttina. Tämä on yhtyeessä keskeistä ja tästä näkökulmasta sen musiikki tulee ymmärtää.
 
Itseään kommentoidessaan ja Sydin tekemisiä viimeistellessään yhtye tuli luoneeksi inhorealistisen kuvan yhteiskunnasta tai paremminkin elämänmuodosta. Juuri sen vaikutustapa ja näkökulma on totunnaisesta poikkeava, koska huomiot esittää itse tyhjyys, aukko keskellä.

IMO Pink FLoyd oli Barretin lähdön jälkeen täysin eri bändi ja "uutta" floydia ei pitäisi rinnastaa vanhaan mitenkään.
 
Tota, että "miehen mentävä aukko" hommaa en allekirjoita alkuunkaan koska kitaristina ja laulajana Gilmour on täysin yhdenvertainen johtotähti Barretin kanssa, joskin melko erityyppinen. Sama pätee mun mielestä myös Watersiin ja ehkä tietyin osin muuhunkin bändiin. Se että bändi ei oo täysin hylännyt juuriaan ja näin ollen kunnioittaa myös sitä Sydin muistoa myöhemmässä tuotannossaan kertoo mun mielestä ennen kaikkea siitä, että bändi on älynnyt pitää linjansa ja kehittyä jotenkin loogisesti paikasta A paikkaan B.
 
Tota taustalaululäppää en muuten erityisesti hiffaa ollenkaan? Siis näin niinkuin muusikon, lauluntekijän ja pop-diggarin näkökulmista puhuen. Se et jos päätetään hylätä se musiikki kokonaan ja puhua asioista pelkästään omien mutujen valossa on tietty eri asia, mut kyl todellisessa maailmassa musa puhuu puolestaan.

PF:stä alkoi tulla oikeasti hyvä siinä vaiheessa, kun Syd jätettiin nurkkaan laskemaan sormiaan. Eihän se osannut edes juur laulaakaan.

antnis: PF:stä alkoi tulla oikeasti hyvä siinä vaiheessa, kun Syd jätettiin nurkkaan laskemaan sormiaan. Eihän se osannut edes juur laulaakaan.
 
Oho, Sydin säveltarkkuus on parempi kuin Watersin, muuten.

Kyllä Barret oli kaikin puolin kova jamppa ja ennenkaikkea omaperäinen... loi oman signatuurisoundinsa loppujen lopuksi hyvin lyhyessä ajassa, tahtoen tai tahtomattaan. Luulenpa, että tuossa edellä tarkoitettiin sitä, että melkein kaikki Floydissa Barretin jälkeen tapahtunut on jossain suhteessa Barretin poissaoloon. Ei henkisesti mikään mukava tilanne, kuten yhtyeen historiaan tarkemmin perehtyneet tietävät. Jos se olisi kuollut kamoihinsa vaikkapa 1968, niin kaikki olisi ollut tavallaan helpompaa muille Floydilaisille niin julmalta kuin kuullostaakin. Homma olisi saanut selkeän päätöksen. Nyt Syd jäi eläväksi haamuksi kummittelemaan ja äijien haastatteluista päätellen kaveri oli kaikkien ajatuksissa taka-alalla mukana useinkin. Tässä tietysti asiasta aina utelevat lehtimiehet auttoivat kovastikin... Kyllähän se varmaan jättää jälkensä, kun hyvä kaveri ja matkanjohtaja maineeseen on pakko dumpata pois kuvioista. Muiden kaverien todellinen työhän vasta alkoi, kun piti keksiä miten jatkaa ilman Sydia syyllisyyden painamana...ja loppu on historiaa.
 
Syd kuuluu samalla lailla myöhemmässä Floydissa kuten esim. lento-onnettomuuudessa kuolleet bändiläiset Lynyrd Skynyrdissä...
 
Tietty pitää lisätä, että kyllähän Floydista munkin mielestä tuli se maailman mahtavin Floyd jona me se tunnetaan vasta myöhemmin ja ihan niiden neljän muun äijän ansiosta...mutta Sydin poistuminen/poistaminen kuvioista laittoi muut sen tosipaikan eteen, joka teki heistä mestareita

Kuvitelkaapa hetken ajan että olisitte ollut joku Floydin äijistä siinä vaihessa kun huomaatkin että Syd alkaa olla lavalla niin kamoissaan ettei pysty avaamaan suutaan ja tuijottaa vain eteensä soittaen vain yhtä sointua... Eikö silloin tulisi mieleen että olisiko aika kenkiä hemmo bändistä kun Sydin soitto ym. kunto ei paranisi edes ajan mittaan? Ainakin Odysseian ym. lähteiden mukaan kävi näin.

Regalis Apertura: Kuvitelkaapa hetken ajan että olisitte ollut joku Floydin äijistä siinä vaihessa kun huomaatkin että Syd alkaa olla lavalla niin kamoissaan ettei pysty avaamaan suutaan ja tuijottaa vain eteensä soittaen vain yhtä sointua... Eikö silloin tulisi mieleen että olisiko aika kenkiä hemmo bändistä kun Sydin soitto ym. kunto ei paranisi edes ajan mittaan? Ainakin Odysseian ym. lähteiden mukaan kävi näin.
 
Itse antaisin moiselle tyypille kenkää bändistä jo ennen ku tilanne pääsee noin pahaks. Ihan ilman fanilaseja katsoen monet Floydin Barret aikaiset livet on ollut aika epämääräistä kilkuttelua vailla mitään koherenttia sisältöä.

Mutt hei miettikääs nyt vähän nenäänne pidemmälle: Floyd on ja on aina ollut Sydin bändi. Waters, Wright ja Mason olivat kyllin fiksuja ymmärtääkseen tämän ja jättivät lavan keskustan täyttämättä, Sydin paikan täyttämättä. Ei muuten olisi ollut mitään mieltä jatkaa samalla bändinnimellä.

velipesonen: Mutt hei miettikääs nyt vähän nenäänne pidemmälle: Floyd on ja on aina ollut Sydin bändi. Waters, Wright ja Mason olivat kyllin fiksuja ymmärtääkseen tämän ja jättivät lavan keskustan täyttämättä, Sydin paikan täyttämättä. Ei muuten olisi ollut mitään mieltä jatkaa samalla bändinnimellä.
 
Millä tavalla Gilmour ja Mason muka eivät olleet keulahahmoja, etenkin musikaalisessa mielessä? Ne kuitenkin teki suurimman osan biiseistä, lauloi lead osuudet ja gilmour siihen päälle vielä ikonisoi itsensä yhtenä rock musiikin kaikkien aikojen merkittävimpina lead kitaristina.
 
Mä väitän et nimenomaan Gilmour ja Waters on ne soittajat mitä jengille tulee mieleen Floydista, vieläpä tuossa järjestyksessä.

PJS: Millä tavalla Gilmour ja Mason muka eivät olleet keulahahmoja, etenkin musikaalisessa mielessä? Ne kuitenkin teki suurimman osan biiseistä, lauloi lead osuudet ja gilmour siihen päälle vielä ikonisoi itsensä yhtenä rock musiikin kaikkien aikojen merkittävimpina lead kitaristina.
 
Mä väitän et nimenomaan Gilmour ja Waters on ne soittajat mitä jengille tulee mieleen Floydista, vieläpä tuossa järjestyksessä.
 
Sama kai se on mikä kenellekin tulee mistäkin mieleen. Enimmälle osalle Black Sabbathista tulee mieleen Ozzy mutta minulle tulee mieleen Bill Ward. Väliäkö sillä on? Minä puhun tässä nyt siitä miten asiat oikeasti ovat.
 
Pink Floydin musiikin subliimi, latentti luonne Sydin lähdön jälkeen mielestäni todistaa ettei yhtyeessä ollut keulahahmoa vaan miehenmentävä reikä. Tekisi mieli verrata johonkin tällaiseen fysiikasta tuttuun ilmiöön jossa tyhjiö säteilee.
 
Eli musiikki on lahjomaton ja kertoo totuuden sikäli kuin totuus kiinnostaa.

Minä puhun tässä nyt siitä miten asiat oikeasti ovat.
 
Jäbä kertoo omia mielipiteitään siinä missä muutkin. Luulis tohon ikään oppineen et taideaineissa ei ole vääriä vastauksia.

PJS: Jäbä kertoo omia mielipiteitään siinä missä muutkin. Luulis tohon ikään oppineen et taideaineissa ei ole vääriä vastauksia.
 
Hyvin olet läskysi lukenut mittet paljon oppinut! Jos taideaineissa on olemassa makuasioita, kuten on muuten paljon muissakin asioissa, se ei tarkoita että kaikki mikä ikinä on taiteeseen jotenkin liitettävissä olisi yhtä makuasiaa.