JPQ 04.07.2012 04:16:28 | |
---|
Minulla melodia ja miten tehdä siihen hyvän kuuloiset soinnut? eli onko tähän lyhyttä tai pitkää teoriaa kirjana tai netissä. suomeksi tai englanniksi. Uskoisin siihen kaava kun aika moni kevyenmusiikin biisi sisältää minusta loistavia sointukiertoja esim. hämmästelen Jean-Michel jarren tuotannon sointukiertoja. Laajan musiikkityylien kirjon edustaja. Tähän asti kehutuin kappale musiikki näytteessä download linkkinä. Ehkäpä toinen puolisko tyylistäni jota eniten edustan. |
jp8000 04.07.2012 08:05:30 (muokattu 04.07.2012 09:19:24) | |
---|
"It was totally worth it" -homer simpson in the episode "fraudcast news" |
nisumaka 04.07.2012 08:38:58 (muokattu 04.07.2012 08:40:45) | |
---|
Tohtori Toonika, siitä se lähtee. Sun täytyy tuntea skaalat ja sävellajit, niihin liityvät sointuasteet, niin tosta se lähtee. Mulla oli vuosi sitten sovitettavana 17 biisiä sisältävä teatterimusiikkiteos, jossa pääsääntöisesti vanhoissa nuoteissa oli melodia ja sanat. Eli tein niihin harmonian, ja sinulla on tästä kysymys. Ensin analysoi sävellaji (oletetaan että mennään vaan yhdessä, tää voi nimittäin vaihtua kesken kaiken), sitten päätä intro ja outro (minkälainen lopuke, kokeile ensin sävellajin I-asteen sointua, toonikaa). Ja sitten siihen väliin melodian mukaan alat laitella niitä sointukulkuja. Voit etsiä sointuja bassosävelen kautta myös, jos se tuntuu hyvältä. Toonikassa selitetään toi kaikki vähän paremmin, kun rytmikin pitäisi jotenkin olla mukana ;-) Eli asia yksinkertaistettuna, säveltämiseen-sovittamiseen ei suoranaisesti ole olemassa yhtä ja oikeaa tapaa, vaan eri tilanteissa voi käyttää vaihtelevia tekniikoita. Ja jos et halua ostaa kirjoja, niin tämän palstan FAQ:ista löytyy keskeisimmät teoriat. |
JPQ 04.07.2012 18:01:32 (muokattu 04.07.2012 18:08:42) | |
---|
Toonika on ja eihän nuo jmj sointukulut mitään ihmeellisiä ole teoriassa mutta jos hyvän kuulosiia sama juttu kuin moni muu juttu voi olla nuotteina yksinkertaista mutta hyvää sama juttu monessa muussakin jutussa ei sen tarvitse olla tähtitiedettä ollakseen hienoa. ps. pari melodiaa olen ainakin tehnyt hyvän kuuloisen kierron päälle täytyy tuota toonikaa tältä osin tutkia. Laajan musiikkityylien kirjon edustaja. Tähän asti kehutuin kappale musiikki näytteessä download linkkinä. Ehkäpä toinen puolisko tyylistäni jota eniten edustan. |
jp8000 04.07.2012 23:04:00 (muokattu 04.07.2012 23:04:28) | |
---|
JPQ: Eihän nuo jmj sointukulut mitään ihmeellisiä ole teoriassa mutta jos hyvän kuulosiia sama juttu kuin moni muu juttu voi olla nuotteina yksinkertaista mutta hyvää sama juttu monessa muussakin jutussa ei sen tarvitse olla tähtitiedettä ollakseen hienoa. Vaistoanko pientä hermostuneisuutta kirjoitustani kohtaan? Ei siihen ainakaan mitään aihetta pitäs olla, koska en kirjotellu tekstiäni provoilumielessä. "It was totally worth it" -homer simpson in the episode "fraudcast news" |
JPQ 05.07.2012 08:35:53 | |
---|
jp8000: Vaistoanko pientä hermostuneisuutta kirjoitustani kohtaan? Ei siihen ainakaan mitään aihetta pitäs olla, koska en kirjotellu tekstiäni provoilumielessä. Vaistoat olemattomia joskin ehkä sikäli totta että ne minulle hienoja oli ne kuinka yksinkertaisia teoriaa paremmin osaavalle. Laajan musiikkityylien kirjon edustaja. Tähän asti kehutuin kappale musiikki näytteessä download linkkinä. Ehkäpä toinen puolisko tyylistäni jota eniten edustan. |
Jankku 05.07.2012 12:59:10 | |
---|
JPQ: Vaistoat olemattomia joskin ehkä sikäli totta että ne minulle hienoja oli ne kuinka yksinkertaisia teoriaa paremmin osaavalle. Kyllä yksinkertainen voi olla hienoa/kaunista ;) Ja näin usein onkin. Lama-ajan blues... |
nisumaka: Sun täytyy tuntea skaalat ja sävellajit, niihin liityvät sointuasteet, niin tosta se lähtee. Teoriaa on hyvä tuntea ainakin sen verran, että pystyy katsomaan mitä nuotteja siellä melodiassa on. Siltä pohjalta voi sitten lähteä alustavasti tarkastelemaan mahdollisia sointuja. Toinen mahdollisuus on tietenkin soinnuttaa korvakuulolta. Esimerkiksi hyräillä melodiaa, ja hakea samalla sointuja. Tässäkin tietysti auttaa jos tietää mitä säveliä melodiassa on. Samaan melodiaan on aina useita enemmän tai vähemmän hyviä soinnutusratkaisuja, ja kappaleen luonne voi muuttua suurestikin kun soinnutusta muutetaan. Tärkein väline soinnutuksessa on joka tapauksessa korvat. Jos kuulostaa hyvältä, niin hyvä se silloin on. |
Johann Onn 05.07.2012 17:03:25 | |
---|
JPQ: ei sen tarvitse olla tähtitiedettä Melodia = Ne soinnut ?. Analysoit muiden tekemisiä ensin, tyyliin... Eine kleine nachtmusik = | G | ... | D7 | ... | Gadd9 | D7 | Gadd9 | D7 | (jne.) ...ja sitten sovellat samaa, omiin melodioihin. |
baron 05.07.2012 20:33:57 | |
---|
Mun maikkani on pistänyt mut treenimielessä soinnuttamaan melodioita siten että ekaksi saa käyttää vain kolmea sointua, sitten saa pari lisää ja lopuksi niin paljon kuin haluaa. Se on käytännössä opettanut että ei ole yhtä oikeaa tapaa soinnuttaa melodia vaan siihen löytyy monta toimivaa ratkaisua. You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine) |
JPQ 06.07.2012 00:23:55 (muokattu 06.07.2012 00:25:30) | |
---|
mitens ne kolme sointua tietää jos melodia on sellainen että koko oktaavin aluetta (sävellajin rajoissa tietysti kromaattinen melodia olisikin jo kinkimpi näin) käyttää no tietysti esim. Dm (D F A) soi kyllä hyvin yhteen myös C nuotin kanssa mallina siitä että soinnun nuotit ei löydy melodian nuotista. joten tuota menetlemää voisi kokeilla ja useimissa minusta hienoissa kierroissa taitaakin olla 3-5sointua käytössä. se järjestys ja käännökset onkin siinä se taitolaji käännökset auttaa samaan nätisti peräkkäin soinnut jotka muuten ei soi kivasti peräkkäin. no en tykkää hypystä tyylii C (C E G) ,G (G B D) mutta sitten kun se on niin että jälkimäinen (B,D,G) johon toimiikin ps. käytän H vapaata sävelasteikkoa malleissani. Laajan musiikkityylien kirjon edustaja. Tähän asti kehutuin kappale musiikki näytteessä download linkkinä. Ehkäpä toinen puolisko tyylistäni jota eniten edustan. |
Arkka 06.07.2012 03:13:29 | |
---|
JPQ: mitens ne kolme sointua tietää jos melodia on sellainen että koko oktaavin aluetta (sävellajin rajoissa tietysti kromaattinen melodia olisikin jo kinkimpi näin) käyttää no tietysti esim. Dm (D F A) soi kyllä hyvin yhteen myös C nuotin kanssa mallina siitä että soinnun nuotit ei löydy melodian nuotista. joten tuota menetlemää voisi kokeilla ja useimissa minusta hienoissa kierroissa taitaakin olla 3-5sointua käytössä. Jep. dm ja c-nuotti onkin dm7. Siis vaikka soinnuttaisit sen mielessäs d-molliksi, niin se hetkellinen harmonia on dm7. Se on makuasia kannattaako renkata ceetä muuallakin ku melodiassa. Mikään nuotti minkään soinnun päälle ei ole ongelma teorian kannalta. Oman korvan kannalta usein on :) |
baron 06.07.2012 11:53:14 (muokattu 06.07.2012 11:55:11) | |
---|
JPQ: mitens ne kolme sointua tietää jos melodia on sellainen että koko oktaavin aluetta Aika monen simppelin melodian saa tyydyttävästi soinnutettua ekalla, neljännellä ja viidennellä asteella. C-duurissa C, F, G7. Ja kun pistetään toinen, kolmas ja kuudes aste mukaan (Dm7, Em7, Am7) niin johan alkaa onnistua. You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine) |
JPQ 11.07.2012 14:38:17 | |
---|
baron: Aika monen simppelin melodian saa tyydyttävästi soinnutettua ekalla, neljännellä ja viidennellä asteella. C-duurissa C, F, G7. Ja kun pistetään toinen, kolmas ja kuudes aste mukaan (Dm7, Em7, Am7) niin johan alkaa onnistua. SImppelin joo mutta jos melodia menee vaikkapa C,D,E,G,A,E,D,E,F ja tuo siis tahdin aikana. ja ihan lennosta tehty malli se onkin vaikeampaa varsinkin jos haluaa hitaasti vaihtuvat soinnut vaikka joka tahti jne. Laajan musiikkityylien kirjon edustaja. Tähän asti kehutuin kappale musiikki näytteessä download linkkinä. Ehkäpä toinen puolisko tyylistäni jota eniten edustan. |
Arkka 11.07.2012 15:29:12 | |
---|
JPQ: SImppelin joo mutta jos melodia menee vaikkapa C,D,E,G,A,E,D,E,F ja tuo siis tahdin aikana. ja ihan lennosta tehty malli se onkin vaikeampaa varsinkin jos haluaa hitaasti vaihtuvat soinnut vaikka joka tahti jne. Kyl tohon istuu vaikka C ja F. |
JPQ 11.07.2012 16:06:29 | |
---|
Arkka: Kyl tohon istuu vaikka C ja F. niin teoriassapa mutta se että minähän sanoin että haluais ns rauhallisen sointukierron joten tahdin kesken soinnun vaihto ei ole kivaa. tai no keran mutta jos miltei joka nuotille omansa se onkin hankalaa. Laajan musiikkityylien kirjon edustaja. Tähän asti kehutuin kappale musiikki näytteessä download linkkinä. Ehkäpä toinen puolisko tyylistäni jota eniten edustan. |
Nelisormimangusti 11.07.2012 17:06:18 (muokattu 11.07.2012 17:12:18) | |
---|
JPQ: SImppelin joo mutta jos melodia menee vaikkapa C,D,E,G,A,E,D,E,F ja tuo siis tahdin aikana. ja ihan lennosta tehty malli se onkin vaikeampaa varsinkin jos haluaa hitaasti vaihtuvat soinnut vaikka joka tahti jne. Vaikea on tuollaisesta rimpsusta tuumata mikä siihen kävisi, kun rytmiikka ei tule tuosta ilmi. Pidemmät nuotithan toki merkitsevät soinnuttamisen kannalta enemmän kuin lyhyet ja iskulliset enemmän kuin iskualan keskellä olevat. Kirjaan muutaman syntyneen ajatuksen oletetulla rytmiikalla. Ääniä on 9 kappaletta, joten jos oletetaan että kaikki olisivat tasapitkiä, tulisi tahtilajiksi 9-jakoinen, sanotaan 9/8, joka jakautuu (helpoiten) 3:ksi 3:n kahdeksasosan palaseksi, jolloin iskulliset nuotit olisivat C,G,D (Joka kolmas:C,d,e,G,a,e,D,e,f) ja sointu täten ollen vaikkapa Gsus4(G,C,D) tai Csus2(C,D,G) tai Cadd9 (C,D,E,G) kun se E:kin siellä väleissä monesti esiintyy... tai ihan vain C ilman sitä 9:ää, kun tuleehan se väri siitä melodiassa esiintyvästä D:stäkin. Lopun F kyllä on jokseenkin ikävä noissa C-duuripohjaisissa, (kun se on pienen sekunnin päässä E:stä), mutta paljon riippuu siitä minne melodia tästä jatkuisi. Nämä siis sillä ajatuksella, että painollisilla tahdinosilla esiintyvät nuotit ovat oleellisimpia, joten niitä on hyvä soinnutuksella painottaa. Sitten jos haluaa jazzimpaa tai modernimpaa sävyä, niin tekee just päinvastoin ja soinnuttaa niitten painottomien mukaan, niin saapi vähän jännitettä:) |