Muusikoiden.net
16.04.2024
 
Tanssimusiikki »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Soittajien solidaarisuus
1 2
Juupe
27.06.2012 16:18:34
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mitäpä ajatuksia herättää tällainen tilanne?
 
Yhtye X tarvitsee tuuraajan kolmeksi peräkkäiseksi päiväksi, to, pe ja la. Hommaan kysytään soittajaa A, joka on tuuraillut X:ssä ennenkin. A lähtisi muuten, mutta on ehtinyt jo sopia tuurauksen lauantaille bändissä Y. Koska A:lla on vähänlaisesti töitä, hän tekisi tietenkin mieluummin 3 keikkaa, kuin yhden. Syntyy ajatus, että Y:n keikan tekisikin soittaja B, joka ei pysty tekemään X:n kolmea keikkaa, mutta voisi tehdä tuon lauantain, ja on vieläpä soittanut Y:ssä aiemmin vakituisesti.
 
Tällaista kuviota ehdotetaan Y:lle, jonka ei siis tarvitsisi tehdä itse mitään ja saisi keikalleen taatusti pätevän tuuraajan. Y ilmoittaa, että ei käy, piste! Sovittu mikä sovittu, neuvottelupyyntöihin ei vastata. X on ihmeissään ja pulassa, kun heinäkuulle ei löydy kolmeksi päiväksi pätevää tuuraajaa mistään. A:ta tietenkin harmittaa sivu suun mennyt leivänjatke.
 
Vaihtokaupassa kukaan ei menettäisi mitään, päinvastoin olisi vain voittajia, mutta kun ei käy, niin ei käy. Itse en ole vastaavaan neuvottelukyvyttömyyteen keikkaurani aikana törmännyt, mites kollegat?
 
Mikko T.
27.06.2012 17:10:29
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Oudolta kuulostaa. Kyllä tähänastisella urallani tuollaiset kuviot on saatu sumplittua.
 
Tänään tällä lailla.
vesku.ka
27.06.2012 17:40:02
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Juupe:
 
Vaihtokaupassa kukaan ei menettäisi mitään, päinvastoin olisi vain voittajia, mutta kun ei käy, niin ei käy. Itse en ole vastaavaan neuvottelukyvyttömyyteen keikkaurani aikana törmännyt, mites kollegat?

Villi veikkaus että yhtyeellä Y ja henkilöllä B on jotain erimielisyyksiä sopimatta, muuten kuulostaa oudolta.
 
Sivutoiminen harrastelija ja tanssimusiikinsoittaja. COVS nro. 9(vieläkään en ole saanut paitaa).
pekkajau
27.06.2012 21:14:51
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Yhdelle tutulle kosketinsoittajalle (siihen aikaan urkuri) kävi aikoinaan 80-luvulla niin että hän rupesi ihmettelemään että kun ei ole ollut keikkoja bändillä, jossa hän soitti, yhtään viimeaikoina. No sitte se luki Savon Sanomista että bändillä oli seuraavana lauantaina keikka Honkaharjun lavalla. No tämä urkuri soitti solistille joka oli tuuminut:"Juu kyllä meillä on siellä keikka mutta... sinulla ei ole!"
 
Juupe
27.06.2012 21:16:34
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

vesku.ka: Villi veikkaus että yhtyeellä Y ja henkilöllä B on jotain erimielisyyksiä sopimatta, muuten kuulostaa oudolta.
 
B ei ainakaan ole mistään erimielisyyksistä tietoinen.
 
sepisti
27.06.2012 23:35:41
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eikö B voi tehdä X:n kanssa sitä lauantaita ja A tekisi X:n kanssa torstain ja perjantain?
 
hvinnamo
27.06.2012 23:47:00
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Juupe:
A:ta tietenkin harmittaa sivu suun mennyt leivänjatke.
 
Eipähän ole kulujakaan, eikä tarvi istua tuntikausia autossa ja kuunnella humalaisten jorinoita. Yleensä tuppaa menemään enemmän rahaa keikan tekoon , kuin mitä siitä saa. Eli paras keikka on tekemätön keikka.
 
pte57
28.06.2012 06:20:23
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

ja on vieläpä soittanut Y:ssä aiemmin vakituisesti.
 
Mä luulen, että ratkaisu on tässä lauseenpätkässä. Vaikka B ei mistään riidasta tiedäkään, muu bändi tietää kyllä. Riitoihin kun tarvitaan usein vain yksi osapuoli.
Ei sitä lapsena arvaa miten mukavaa voi aikuisena olla.
 
KoskPaavo
28.06.2012 11:00:15
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Osaakohan B soittaa Y:n mielestä?
 
"Quidquid Latine dictum sit, altum videtur."
Pula-Aho
28.06.2012 13:44:14
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Meille oli kerran eräs basisti tulossa tuuraamaan. Asiasta oli sovittu hyvissä ajoin. Noin kuukausi ennen tilaisuutta hän soitti ja kysyi (hyvin kohteliaasti), että saisinko ketään toista, kun hänen bändilleen oli tullut samalle päivälle keikka Aerosmithin lämppäriksi. Solidaarisesti totesin, että menkööt tämän kerran.
 
-G-
 
Perskele, kun humppa alkaa soida, niin johan tulee hyvä mieli.
Juupe
28.06.2012 14:45:33
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

sepisti: Eikö B voi tehdä X:n kanssa sitä lauantaita ja A tekisi X:n kanssa torstain ja perjantain?
 
Keikat ovat kaikki samassa paikassa pohjoisessa, tulisi aika hurjat ajokilometrit.
 
Juupe
28.06.2012 14:48:53
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hvinnamo: Eipähän ole kulujakaan, eikä tarvi istua tuntikausia autossa ja kuunnella humalaisten jorinoita. Yleensä tuppaa menemään enemmän rahaa keikan tekoon , kuin mitä siitä saa. Eli paras keikka on tekemätön keikka.
 
Niin käsittämättömältä, kuin se joistakin voi kuulostaakin, tässä maassa on edelleen henkilöitä, joiden leipä tulee pelkästään musiikista.
 
Juupe
28.06.2012 14:55:09
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

KoskPaavo: Osaakohan B soittaa Y:n mielestä?
 
Kelpasihan B Y:lle aiemmin vakituiseksi. Eikä potkittu pois, vaan itse lopetti. Ja kelpaisi soiton puolesta mihin tahansa bändiin, taittuu kyllä.
 
Anonymous-jazz
28.06.2012 14:56:30
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Juupe: Niin käsittämättömältä, kuin se joistakin voi kuulostaakin, tässä maassa on edelleen henkilöitä, joiden leipä tulee pelkästään musiikista.
 
Eiköhän ne kuitenkin ole useimmin näitä KELA-miehiä.
 
"In a time of universal deceit, telling the truth becomes a revolutionary act" - George Orwell
Juupe
28.06.2012 14:59:02
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Lisättäköön vielä, että kun tätä kuviota Y:lle ehdotettiin, oli keikkoihin aikaa reilusti yli kuukausi.
 
EP
28.06.2012 21:12:44
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Juupe:

..X on ihmeissään ja pulassa, kun heinäkuulle ei löydy kolmeksi päiväksi pätevää tuuraajaa mistään.

Toisaalta ihmetyttää ettei näinä aikoina löydy vapaata soittajaa?
 
EP
28.06.2012 21:16:01
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hvinnamo: Eipähän ole kulujakaan, eikä tarvi istua tuntikausia autossa ja kuunnella humalaisten jorinoita. Yleensä tuppaa menemään enemmän rahaa keikan tekoon , kuin mitä siitä saa. Eli paras keikka on tekemätön keikka.
 
Mihin sitä rahaa menee? Eikös se ole (melkein kaikki) kotiin päin.
 
hvinnamo
29.06.2012 00:44:49
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

EP: Mihin sitä rahaa menee? Eikös se ole (melkein kaikki) kotiin päin.
 
Ajat johonkin 200 km:n päähän, niin ei siitä kilometrien ja päivärahojen jälkeen jää paljoakaan ja nekin menee syömisiin ja juomisiin. Vaikka sais Tessiä (n.150e?) niin siitä kun otetaan verot pois niin ei sillä rahalla herran huoneita rakenneta. Ihan siis sama vaikkei kävis koko keikalla. Ei ne taida nimimuusikotkaan nimitanssibändeissä saada kuin kituutuspalkkaa loppujen lopuksi.
Senkin ajan voi tehdä jotain oikeaa työtä, kun käy jossain hikisellä keikalla jossain Hevon kuusessa. Eri asia jos on keikka likellä ja se on harrastuksenomaista..
 
EP
29.06.2012 07:40:09 (muokattu 29.06.2012 08:13:55)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hvinnamo: Ajat johonkin 200 km:n päähän, niin ei siitä kilometrien ja päivärahojen jälkeen jää paljoakaan ja nekin menee syömisiin ja juomisiin. Vaikka sais Tessiä (n.150e?) niin siitä kun otetaan verot pois niin ei sillä rahalla herran huoneita rakenneta. Ihan siis sama vaikkei kävis koko keikalla. Ei ne taida nimimuusikotkaan nimitanssibändeissä saada kuin kituutuspalkkaa loppujen lopuksi.
Senkin ajan voi tehdä jotain oikeaa työtä, kun käy jossain hikisellä keikalla jossain Hevon kuusessa. Eri asia jos on keikka likellä ja se on harrastuksenomaista..

Onhan toi kohtuu korvaus kuitenkin yhden päivän hommista?
Työmatkat on joskus pidempiäkin.
Kilometreille (kuljetuskalustolle/kaluston omistajalle/kuskille) pittää laskee se 0,45s/ km ja/tai polttoaineet.
Minähän en syö enkä juo ollenkaan niin säästyy nekin : )
 
hvinnamo
29.06.2012 09:47:00
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

EP: Onhan toi kohtuu korvaus kuitenkin yhden päivän hommista?
Työmatkat on joskus pidempiäkin.
Kilometreille (kuljetuskalustolle/kaluston omistajalle/kuskille) pittää laskee se 0,45s/ km ja/tai polttoaineet.
Minähän en syö enkä juo ollenkaan niin säästyy nekin : )

Sen jälkeen kun lopetin ravintolakeikat ja käytännössä muutkin keikat, olen huomannut ihan käytännössäkin, että rahaa jää enemmän säästöön. Ei sinkkikärryn, PA-kamojen ja neljän ukon kuljettaminen pitkin poikin ole todellakaan halpaa lystiä. Autoon tuli kilometrejä , sen arvo laski ja korjauskulut söivät isoa siivua kilometrirahoista. Eli käytännössä verotettava tulo ja km-korvaukset eivät oikeasti riittäneet paletin pyörittämiseen terveellä pohjalla, vaan uudemman auton ostoon piti rahat tienata ihan muualta, kuin soittamisesta. Aikaa kului ja jos samat työtunnit elämän ajan kestävine harjoitteluineen ja työmatkoinen olisi tehnyt vaikkapa raksalla töitä, olisi varmasti soittoon kuluneella ajalla tienannut talot ja autot sekä systeemit. Turha asiaa on kaunistella, mutta tunnen monia muusikoita ja valitettavasti kaikki ovat aina enemmän tai vähemmän perseaukisia, ei sitä tosiseikkaa kai kukaan kielläkään. Pienehkö joukko Suomen soittajista tulee kait jotenkin toimeen, mutta minun matematiikkani mukaan tämä on edelleenkin yhä useammalle hyvä harrastus.
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «