Laulaminen ›

Näin kymmenen vuoden säännöllisen epäsäännöllisen keikkailun ja duuniini liittyvän esiintymisen jälkeen uskon, että esiintymispelko helpottaa vasta haudassa... Sen pelon oppii kyllä hallitsemaan, toi karaekointi on auttanut muakin tosi paljon.

Vähän sama homma, mut ei sille oikein muuta voi ku esiintyä....

Kymmenisen vuotta on musiikkikoulun puolesta ollut silloin tällöin keikkoja. Instrumenttina siis yleensä rummut. Toisen rumpalin on helppo kuulla kun jännitys vie kannujen paukuttelusta tuntuman ja tarkkuuden, mutta laulajilla tilanne on paljon pahempi: ääni on jokaisen ihmisen instrumentti ja jokainen myös kuulee lauluäänestä, jos laulaja jännittää. Itselläni ainakin jännityksen torjunnassa tehokkaita ovat olleet tuhottoman pitkät blues-fiilistely kadulla(näkyvyyttä opistolle). Suuri apu on myös keikojen nauhottamisesta/kuvaamisesta. Jälkeenpäin on paljon helpompi kuulostella mitkä jutut toimii ja mitkä ei. Se myös auttaa esiintymispelkoon, kun tietää miltä esiintyminen näyttää ja kuulostaa salin puolelta. Keikoilla rentoutuminen vaatii tosiaan rautaista itseluattamusta: koittakaapa ihan tarkotuksella tehdä muutama virhe. Siinä huomaa miten äkkiä yksittäinen väärä ääni tms. menee ohi ja keikka jatkuu niin kuin ennenkin. Vaikka lavalla kuuluukin ajatella, että "minä soitan ja muut kuuntelevat vaikka soittaisin mitä", niin kannattaa kuitenkin loppukumarrusten jälkeen hankkiutua eroon siitä päähän kertyneestä nesteestä.
 
Edit: Jos jännitys katoaa kokonaan niin kannattaa alkaa huolestua. Keikka on jo valmiiksi penkin alla jos siihen ei keskity!

En ole varma, onko tullut esille jo semmoinne keino, että kuvittelee olevansa omassa treenikämpässä harjoituksissa... siellähän soitto sujuu yleensä parhaiten... tosin täytyy kuvitella, että nyt on elämässä parhaat/hauskimmat treenit menossa... =D

----------

lava on mun kotini. mua jännittää aina etukäteen ihan sikkenä, mutta sitten, kun mä astun siihen lavalle niin on samanlainen olo, kuin ekoissa paukuissa. mä olen se, kuka täällä laulaa/lukee/tanssii, mä olen se, ketä noi tahtoo kuulla/nähdä. sillä fiiliksellä esiintyminen menee loistavasti.

Perusneuvona kaikenlaisiin esiintymisiin voisi toimia se, että opettelee tunnistamaan omat jännityksen aiheuttamat oireensa, eli mitä kropassa tapahtuu, kun kohtaus iskee. Sen jälkeen nämä seuraukset on "jo tuttuja", eli niiden kanssa on huomattavasti helpompi toimia. Käytännössä jännittäminen muodostuu jokaisen pääkopan sisällä, mutta ruumis on se elin, joka reagoi näihin mielen aiheuttamiin ärsykkeisiin.
 
Itse jännityksen iskiessä psyykkaan itseni siitä pois vähän niinkuin itsetutkiskelun ja rauhoittumisen kautta. Lyömättömät konstit on nämä vanhat tutut: 1.osaa asiasi 2. tiedä itse, että osaat asiasi 3. anna palaa!

Mitäs sitten tehdä sairaalloiselle laulamiskammolle? Siis oikeesti, mä en uskalla laulaa esim. koulussa (jos veisataan jotain), vaikka siinä on kymmeniä muita laulajia vierellä! Myöskään en uskaltanut laulaa bändissä jossa oli vain minä ja mun pikkuveli. Eli mitäs tehdä? Kitaraa pystyn kyllä soittaan vaikka tuhatpäiselle yleisölle.

Kannattaisko keskittyä vaan kitaransoittoon? Musiikki on kuitenkin varsin hieno ja kokonaisvaltainen harrastus, että tuntuis kummalliselta tehdä sitä väkisin.
Itse totesin joskus 10v sitten että mä en kyllä ikinä opi soittamaan kitaraa, tai saatikka laulamaan- nykyään löytyy neljä kitaraa, karmee määrä efektejä ja kaks orkkaa jossa tulee laulettua. Eli tilanne voi joskus muuttua sunkin kohdallas. Ehkä jos soitat paljon, niin sitä kautta laulaminenkin helpottuu. Tai sitten laulutunneille mars ja kovaa reeniä. Ei sekään voi hirveesi p-seelleen mennä?

No noita laulutunteja vois ehkä harkita.. Tosin en tiedä uskaltaisinko laulaa sielläkään!
 
Mulla oli ihan sama tilanne, en laulanut kotona yksin, en musiikintunneille, en edes siellä kuuluisassa suihkussa. Lauluni oli todellakin täysin hukassa.
 
Viime keväänä pyrin musiikkiopistoon soittamaan pianoa, ja voit uskoa että pääsykokeet olivat yhtä kidutusta musikaalisuustesteineen! Pääsin kuitenkin sisään (ihan 100% onnistuneen soittoni ansioista). Musaopistolla tutustuin moniin uusiin ammatti-ihmisiin, ja muutamien yhteensattumien kautta päädyin laulutunneille. Tosin ennen ekaa tuntia olin varma, ettei koko touhusta tule yhtään mitään.
 
No, uskaltauduin kuitenkin ekalle laulutunnille (tammikuussa), vaikka vapisinkin siellä kuin haavanlehti. Ja, uskomatonta kyllä, siitä se lähti. Nyt olen käynyt tunneilla jo n. kolme kuukautta, ja rakastan laulamista. Kammo ei ole vielä kokonaan poissa, mutta tosi paljon pienempi kuin ennen joulua.
 
Eli suosittelen lämpimnästi laulutunteja. Toivottavasti sinullekin sattuisi yhtä ihana opettaja kuin mulle..

Vikana on vaan sekin kun mä tykkään ihan kybällä laulamisesta nyt kun oon kotona lauleskellu puolisen vuotta. Tosin kotonakin laulan aina vain silloin kun oon yksin. (Tänään sattu erittäin ärsyttävä tilanne kun lauloin ja soitin kitaraa huoneessani ja issee tuli töistä kotiin enkä kuullut oven käyvän.. sitten huomasin sen yhtäkkiä ja lopetin siltä seisomalta laulamisen ja kitaransoiton ja pistin huoneeni oven kiinni... Karsea tilanne, kun se yllätti mut laulamasta..)
Meillä on kyllä koko perhe musikaalinen joten mulla on varmaan veressä musikaalisuus, mut ikävä kyllä luonnekin on niin ujo, et toi laulaminen julkisesti olis niin kova haaste..
Mut tekis vaan mieli laulaa koko maailmalle mun biisejä mut se on vaan niin pelottava ajatuskin =/
Mä en yksinkertasesti uskalla laulaa kenenkään kuullen, mut jotain on kyllä pakko tehdä et voisin voittaa pelkoni.. Ehkä noi laulutunnit sitten pelastais..

Mä en tykkää laulaa kotona, jos on muita kotona myös - vaikka kyllä siihenkin tottuu.
Paha sanoa neuvoja (en välttämättä ole muutenkaan hyvä neuvomaan, mutta..) kun kaiken kokee itsensä kautta.
 
Olen kaksi kertaa esiintynyt julkisesti (kansalaisopiston juhla), nyt toisella kerralla osasi jo tunnistaa jännitystä...eikä loppujen lopuksi lähellekään yhtä paljoa jännittänyt tämä toinen kerta. Musta tuntuu, että on tavallaan jopa helpompaa kun on "lirissä" ja pakko vetää se kappale. Siinä tilanteessa kun on vain kaksi vaihtoehtoa; laulaa hyvä tai laulaa ei-hyvin.
 
Tänäänkin huomasi, kuinka vitulleen meni välillä laulanta, mutta jostain syystä siinä tilanteessa "ei huvittanut" ottaa paniikkia moisesta.
 
Ja laulutunneista myös. Sama oli minulla, jotta aluksi jännitti ihan vietävästi. Kai ihminen sopeutuu melkein mihin vaan, että ei muuta osaa sanoa, kuin että heittäydy tilanteeseen ja keskity lauluun(vähentää jännitystä pirusti).

kyllä se taitaa myös niin olla että kokemuksen myötä tulee itsevarmuutta ja sitä kautta nuo "pelot" sitten häviää...

Huvitti kun vedin viime keikan täysin selvänä, enkä ole koskaan aikaisemmin vesiselvänä ollut keikalla, niin minähän tärisin koko keikan ajan aivan julmetusti. Että en kyllä ikinä enää mene lavalle ilman jotain alkoholia, parikin kaljaa auttaa jo ihan vitusti jännitykseen. Ihmetytti kun en ainakaan ekojen keikkojen jälkeen oo jännittänyt lainkaan niin paljon kuin viime keikalla. Parempi se on suorituksen kannalta vähän juoda kuin täristä jännityksestä laulaessa.

Perkele, huomenna pitäisi pitää työhön liittyvä esitelmä melko isoille herroille ja ehkä melko suurelle yleisölle. Vähän meinaa jännittää...
 
EDIT: Nyt se on ohi. Meni hyvin, vaikka jännitti ihan porsaana...

Pari asiaa kannattaa muistaa:
1- Yleiso suhtautuu esiintyjään aina pääsääntöisesti positiivisesti. Usko siihen. Sun täytyy kyllä alkaa sättiä yleisöä tai jotenkin muuten rakentaa konflikti, jolla eripura alkaa, muuten kaikki on okei.
2- Se pelko on kuin "kaveri" joka vaan on aina mukana, pakko hyväksyä. Keskity vaikka siihen että hymyilet yleisölle, niin olet jo askeleen pidemmällä. Hae katsekontakteja.
 
Kovin monimutkaiseksi näitä ohjeita ei voi antaa, koska se "kaveri" vaan on siinä mukana ja sätkii sua häiitsemässä eikä muuta voi.
Laula vaan niin että katto repee - se on sun homma. Se "kaveri" on mukana kuitenkin taas seuraavallakin keikalla.

Millä pääsisin yli tästä mahottomasta esiintymispelostani?Laulan hyvin ja vapautuneesti esiintyessäni isossa porukassa (jonka kanssa esiinnyn enemmänki),mutta ku pyyetään laulamaan yksin tai vaik kahestaa jonku kanssa,nii ei ääni lähe :P! Tämä voi tietysti johtua siitä,että samoissa piireissä liikkuu(ja laulaa)eräs vahva laulaja ja oma ääneni ei ehkä oo yhtä voimakas,mutta monenki mielestä kauniimpi.Rakastan laulamista ja kitaran soittoo,mutta se esiintyminen on tuskasta..minun ja monen muun harmiks. onko kellään samanlaista onkkelmaa?vinkkejä pelon voittamiseks..? suihkussa ku on nii helppo laulaa..kukaan ei kuule :)
 
No ensinnäkin, laula yksin. Kotona, kavereille, ja sit vaikka karaokea :D. Pääasia että totut kuulemaa äänes yksinkin. Ja sitten, lisää itseluottamusta. Eihän me kaikki olla mitää Mariah Careytä mutta silti pitää osata uskoo itteensä. Jos sun kaveri laulaa paremmin niin ota siitä enemmänki opikses kun annat sen lätistää.
 
Ite oon pienestä asti laulanu ryhmässä ja esiintyny muutenkin, mutta sitten ku ihan viime vuosina alotin yksin lauleskelemaan tyyliin koululle niin kyllä se tuntuu heti erilaiselta. Kyllä siihenkin tottuu. Mutta pääasia että esiinnyt.
 
Ja lavalla olemisesta... Jotkut täällä onkin jo puhunu asiasta mutta viimeks esimerkiksi kun esiinnyin niin hetkeksi pysähdyin miettimään, 'nuo tuolla kuuntelevat MINUN lauluani'. Ei sillon ajatella, että mutta jos tässä ois vaikkapa Madonna niin se osais paremmin ja blaah blaah. Siinä pitää just olla semmonen tunne, että ottaa lavan itelleen ja esiintyy yleisölleen itsenään. Ja nauttii siitä, että muut kuuntelevat juuri sinua ja ihanaa ääntäsi.

Ensinnäkin kun meet esiintymään kannattaa osata se biisi minkä laulat ja tota kaikki sitä varmaa vähä jännittää ja mun mielest se on ihan tervettäki jännittää vähä

Mulla karmivin esíintymispelko on ollut SM-laulukilpailussa, nuorten sellasessa. Sain vasta kisapaikalla tietää, että mulla on suora finaali. Siinäpä sitten sai hyppiä kuin aropupu ympäri ämpäri kisapaikkaa. Oli siinä ihmisillä ihmeteltävää. Karmeinta oli laulaa tuomariston edessä. Tiesi, että ne arvostelee sen koko jutun, että jos laulan perseelleen, niin perästä kuuluu. Mutta hyvin kävi, ykkössija pamahti ja huomasin seuraavan kerran esiintyessäni, ettei mua jännittäny paljo p***an vertaa. Eli mulla ainakin autto se, että jouduin kokemaan infernaalisen jännitystilan, josta on suunta vain rennompaan. Joo, suurin osa tosta jutusta oli off-topic, mutta se mitä yritän sanoa on, että sillä se lähtee millä se on tulluki, eli lavalle vaan rohkeesti. Esiintyy eka kavereille ja sitten siitä vähitellen tuntemattomille. Ite nykyän jännitän eniten esiintymistä isän edessä, se on älyttömän kriittinen eikä sen suusta koskaan kuule, että olis menny hyvin. Tsemppiä laulajan uralle!