Muusikoiden.net
19.04.2024
 
Tanssimusiikki »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Keikan 'peruminen'
1 2 3 4
Pedro84
18.06.2012 17:46:43
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Moro,
 
ihan mielenkiinnosta ajattelin kysellä täältä seuraavanlaista asiaa;
 
Meillä oli sovittuna tulevalle juhannukselle kaksi keikkaa jotka sovittu toukokuun puolivälin tienoolla ja niistä on tullut kirjalliset työmääräykset. Keikat siis säestyskeikkoja tanssilavoilla. No, huomattiin internetistä viime viikolla ( puolitoista viikkoa ennen keikkoja) että samoille keikoille on merkattu myös toinen säestävä bändi ja aikamme asiaa selvitettyä olikin niin että kyseinen solisti oli ottanut toisen bändin näille keikoille meille siitä mitään ilmoittamatta. Ohjelmatoimisto oli yhtä tietämätön asiasta kun mekin. Nyt kun on tosiaan enää muutama päivä tuohon juhannukseen niin tämä solisti ei ole edelleenkään ilmoittanut meille että keikat on meidän osalta peruttu mutta ohjelmatoimisto on saanut asiasta varmistuksen kolme päivää sitten ja olen sieltä saanut tiedon että juhannuksen keikat hoitaa se toinen bändi.
 
Eli kysymys kuuluukin, voiko näin tehdä ilman minkäänlaista korvausvelvoitetta??
Meillä on viisihenkinen tanssiorkesteri jonka taustalla pyöritämme pientä firmaa hoitaaksemme laskutuksen ym. Firmahan ei pyöri ilman kuluja eikä pyöri orkesterikaan. Tämän vajaan kahden viikon sisällä emme ole saaneet mihinkään uusia keikkoja myytyä juhannukseksi ja laskupinot odottaa maksuaan. Teemme tätä päivätyön ohella ja orkesterin kesäkuun talous painottui aika paljon tuohon juhannuksen tuloihin joita nyt sitten ei tulekkaan.
 
Kertokaapas voiko tässä tilaanteessa tehdä mitään, vai mennäänkö torin laitaan soittelemaan harmonikkaa hatun kanssa? :)
 
mack the knife
18.06.2012 17:50:33
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Pedro84: Moro,
 
Mun mielestä pitäis kuukautta ennen ilmoittaa, muuten olis korvausta maksettava. Ota nyt selvää ja vaikka muusikoiden liiton kautta varmistat miten se on.
 
COVS n:o 1.
haitari
18.06.2012 18:07:51
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jopas on reilukerho kokoontunut, kun tollaista tehdään. Asiasta mitään tietämättä on kuitenkin hyvä juttu, että teillä on ollut nuo kirjalliset työmääräykset. Niiden puuttumiseen ainakin vedottaisiin vastapuolelta riitatapauksessa, joten niiden olemassaoloon on hyvä vedota teidän puolelta. Tsemppiä!
 
-kiitos ja anteeks-
Mase
18.06.2012 18:30:45
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

mack the knife: Mun mielestä pitäis kuukautta ennen ilmoittaa, muuten olis korvausta maksettava. Ota nyt selvää ja vaikka muusikoiden liiton kautta varmistat miten se on.
 
varmaankin näin, mikäli soppariin niin on merkattu. Jos taas ei ole merkattu aiheesta mitään soppariin, niin tuskin tuosta mitään korvaustakaan sitten on luvassa... Liitosta toki kannattaa vielä asia varmistaa.
 
Anyway, melko reilua toimintaa ko. artistilta. Moisesta oharista ainakin ite pistäisin ko. hahmon mustalle listalle... Kyllä mä ymmärrän että voi haluta vaihtaa bändiä, mutta olishan siitä reilua ilmoittaa asianosaisillekin hyvissä ajoin...
 
Saa kysellä tuuraamaan kitaran/basson varteen. Taustalaulut saa kaupanpäälle.
hoomollinen
18.06.2012 21:15:30
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mase: varmaankin näin, mikäli soppariin niin on merkattu. Jos taas ei ole merkattu aiheesta mitään soppariin, niin tuskin tuosta mitään korvaustakaan sitten on luvassa... Liitosta toki kannattaa vielä asia varmistaa.
Anyway, melko reilua toimintaa ko. artistilta. Moisesta oharista ainakin ite pistäisin ko. hahmon mustalle listalle... Kyllä mä ymmärrän että voi haluta vaihtaa bändiä, mutta olishan siitä reilua ilmoittaa asianosaisillekin hyvissä ajoin...

Firma vastaan firma...saattaa olla hankalaa. Sitten tuo "mustalle listalle" laitto. Siinä voi käydä äkkiä niin, että onkin eri ohjelmatoimistojen mustalla listalla. Viimeistään silloin, jos aletaan käräjillä palkkoja hakemaan. Ensin pitää setviä, kuka on viime kädessä se "maksumies". Se bändin vaihto ei tee siitä artistista maksajaa mun uskoakseni. Välissä olevalta toimistolta olis ehkä odottanut jonkin sortin ryhtiliikettä siinä vaiheessa, kun tähti alkaa vaihtaa jo sovittua bändiä. Mutta asiaa sen kummemmin tietämättä lopetan analyysin tähän paikkaan ja toivon jatkossa menestystä.
 
Ehkä olisin mennyt paikalle sen kummempia kyselemättä sopparien kanssa ja sen jälkeen olis ruvettu arpomaan kuka soittaa ja kuka ajelee kotia kohti.
 
Mase
19.06.2012 07:02:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hoomollinen: Firma vastaan firma...saattaa olla hankalaa. Sitten tuo "mustalle listalle" laitto. Siinä voi käydä äkkiä niin, että onkin eri ohjelmatoimistojen mustalla listalla.
 
"mustalla listalla" tarkoitin tässä kohden semmoista "näitten hahmojen kanssa en jatkossa tee duunia, vaikka pyytäisivätkin"-tyyppistä listaa, en niinkään mitään perintäkuvioihin yms. liittyvää...
 
Saa kysellä tuuraamaan kitaran/basson varteen. Taustalaulut saa kaupanpäälle.
grooveman
19.06.2012 08:36:06
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Liittoon yhteys ASAP!! Sieltä saa tietoa vaikkei olisi jäsenkään. Maalaisjärjellä ajateltuna toihan on sopimusrike. Turha tästä täällä on jauhaa. Liiton kautta vaan! Kerro sitten miten kävi.
 
"rumpali jolla on huono taimi, on yksinkertaisesti vain huono rumpali."-S.Kuoppamäki
kompa
19.06.2012 09:00:50
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Reilua olisi, jos toimisto järjestäisi korvaavan keikan. Asia lienee sovittavissa.
 
Isotalo
19.06.2012 18:41:44 (muokattu 19.06.2012 18:47:35)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kyllä tuosta on rahat saatava.
 
Timi
19.06.2012 18:49:06
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ehkä olisin mennyt paikalle sen kummempia kyselemättä sopparien kanssa ja sen jälkeen olis ruvettu arpomaan kuka soittaa ja kuka ajelee kotia kohti.
 
Kun teimme toimistojen kautta keikkaa.ja tuli joskus tilanteita,jolloin olimme tulleet keikkapaikalle ja jostain syystä keikka oli peruttu.Mutta meitä ei ollut informoitu asiasta.Saimme kyllä keikkaliksamme ja jopa Loviisassa hotellissa majoituksen ja ateriat.Jostain syystä rahaa sitten hupeni yön pimeimpinä hetkinä Joskus olimme roudannet jo kamat ja tuli toinen bändi.Me oltiin ekana,joten toiset vietti vapaa illan tai lähti kotiin.
 
Vaikea.Mutta varma!
Pedro84
20.06.2012 12:08:54
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Muusikoiden liitosta ei saa apua muut kuin liiton jäsenet. Eivät edes kerro miten pitäisi menetellä vastaavissa tilanteissa.
 
Taitaa mennä tämäkin homma lokeroon 'painetaan villasella'..
Mutta me jatkamme keikkailua ja jätämme asian sikseen.
Soittamisen täytyy olla mukavaa ja riitelemällä se ei sitä ole.
Yhteistyö kyseisen solistin kanssa jää kysymysmerkiksi, mutta
eiköhän se ole jo aika yrittää siirtyä bändinä keikoille ja laulamma itte. :)
 
KoskPaavo
20.06.2012 13:37:40
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

"Muusikoiden liitosta ei saa apua muut kuin liiton jäsenet."
Mitä muuta sitten luulit? Jokaikisessä ammattiliitossa on tuo käytäntö.
 
"Quidquid Latine dictum sit, altum videtur."
rintapek
20.06.2012 14:44:28 (muokattu 20.06.2012 19:15:16)
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jos tsto teitä myy, niin kait teillä on sopimus tston kanssa?
Mitä siin diilissä sanotaan keikkojen peruuntumisesta?
 
Auttaa toi muusikkojen liitto vaikkapa siten, et niillä on vastaus kysymykseen netissä.
http://www.musicfinland.com/sml/faq/faq_ohj.html
 
Edittiä: Oletko muuten neuvotellut asiasta ohjelmatstosi kans? Mä nimittäin veikkaan, et saattavat hyvinkin olla asiassa ns. "sinun puolellasi". En tiä kuka on sopinu ja mitä, mut ei tota korvaavaa bändiä ole tosta ohjelmatstosta tilattu? Muussa tapauksessahan ne tietäis sen samalla sekunnilla kun toisen bändin tilaus tehtäis?
Lisäksi veikkaan, et jos tstosi on myynyt bändin keikalle, eikä sitä tilausta ole ajoissa peruttu, niin se tsto lähettää tilaajalle laskun ihan joka tapauksessa.
 
One kind of music only - the good kind
isojussi
20.06.2012 20:26:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Pedro84: Muusikoiden liitosta ei saa apua muut kuin liiton jäsenet...
 
Näytä toteen yksikin tapaus lähihistoriasta, jossa liitto on palkka-asioissa auttanut edes jäsentään / noussut jotain vähänkin merkittävämpää ohjelmatoimistoa vastaan?
 
Humpan suurin sooloakti ja armoitettu artisti - pätevä kuin pänti, ylevä kuin yhtye, oiva kuin orkesteri ja taimissa kuin tanssimuusikko. Lisäksi lämmin käsi, suuri sydän ja iso pää.
KoskPaavo
20.06.2012 20:59:33 (muokattu 20.06.2012 21:00:15)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

isojussi: Näytä toteen yksikin tapaus lähihistoriasta, jossa liitto on palkka-asioissa auttanut edes jäsentään / noussut jotain vähänkin merkittävämpää ohjelmatoimistoa vastaan?
 
Minua henk.koht ja muita saman bändin jäseniä liitto lakimiehen avustuksella auttoi palkka- ja matkakorvausasioissa v 1994 erästä Mäntsäläläistä ohjelmatoimistoa vastaan. Rahat tulivat korkoineen.
Ihan lähihistoriaa tämä ei ole
 
"Quidquid Latine dictum sit, altum videtur."
isojussi
20.06.2012 21:02:31
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Onko ko Mäntsälän byroo esim 2000-luvulla kuinkakin tunnettu - tai edes pystyssä?
 
Humpan suurin sooloakti ja armoitettu artisti - pätevä kuin pänti, ylevä kuin yhtye, oiva kuin orkesteri ja taimissa kuin tanssimuusikko. Lisäksi lämmin käsi, suuri sydän ja iso pää.
KoskPaavo
20.06.2012 21:04:43
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

isojussi: Onko ko Mäntsälän byroo esim 2000-luvulla kuinkakin tunnettu - tai edes pystyssä?
 
En tiedä, aktiivisemmat toimistojen kautta keikkaa tekevät tietävät, (samoin kuin mistä lafkasta on kyse)
 
"Quidquid Latine dictum sit, altum videtur."
Lennu
20.06.2012 21:05:59
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

isojussi: Onko ko Mäntsälän byroo esim 2000-luvulla kuinkakin tunnettu - tai edes pystyssä?
 
Meinasitko kirjoille?
 
no is any good musics maked anymore...
isojussi
21.06.2012 00:34:18
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Lennu: Meinasitko kirjoille?
 
Paha - plussan sait!
 
Humpan suurin sooloakti ja armoitettu artisti - pätevä kuin pänti, ylevä kuin yhtye, oiva kuin orkesteri ja taimissa kuin tanssimuusikko. Lisäksi lämmin käsi, suuri sydän ja iso pää.
grooveman
21.06.2012 10:32:29
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

isojussi: Näytä toteen yksikin tapaus lähihistoriasta, jossa liitto on palkka-asioissa auttanut edes jäsentään / noussut jotain vähänkin merkittävämpää ohjelmatoimistoa vastaan?
 
Kyllä mä oon saanu apua liitolta palkka-asioissa aina kun oon tarvinnut. Kyseiset tapaukset on koskeneet teatteriduunia. Keikka-tapauksissa ei oo onneksi tarvinnut liittoon ottaa yhteyttä, mutta en epäilisi hetkeäkään jos jotain hässäkkää ilmenisi. Kyllä Muusikkojen Liitto tekee hyvää duunia!
 
"rumpali jolla on huono taimi, on yksinkertaisesti vain huono rumpali."-S.Kuoppamäki
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «