Kitarat: soittaminen ›

niin, miten soitatte sooloja noin ylipäätänsä? pikkasen alkaa turhauttamaan tämä kun on koko elämänsä soittanut samoja juttuja biisien päälle, ajattelin että nyt ois viimeistään aika opetella hieman enemmän kuin se, että oktaaveilla rullataan ensin otelautaa ylösalas, ja sitten siirrytään pentatoniseen (en tiedä onko se edes pentatoninen, no se kaikista perus rokkiskaala) ja sitten oktaavia ylempää sama pentatoninen juttu, ja jos soolo on pitkä, niin ruvetaan ihan vaan "etsimään" oikeita säveliä samalla kielellä ylös alas..
 
mitenkähän tästä lähtisi improovaamaan? älkääkä sanoko että "lue skaaloista-faq" sillä olen sen tehnyt, enkä oikeastaan saanut mitään käteen..jos biisi esim. menee A-mollista,duurista tai seiskasta, niin vaihdatteko "kaavaanne" sen mukaan..mitenkähän tämän edes selittäisi..noh vastatkaa nyt jotain niin minä tarkennan sitä mukaan..

Kjulla juu soittelen tilanteen mukaan erilailla. Molliin mollista ja duuriin duurista ja mollista. Sitte varmaan seiskaan hieman "emphasize" sitä septimiä ja sitä rataa. :)
 
Melodioista on hyvä lähteä ammentamaan juitskuloita. Sitte voi vaikka analysoida lempikitaristiensa soittoa ja blokkailla sieltä pikkusia kuvioita. Tähän vois vaikka kirjottaa pari sivua, mutta kun on niin perkuleen laiska.

Sooloilua ei pitäisi perustaa noille skaaloille, vaan koetapa ajatella, että kun alat improvisoimaan sooloa, niin alatkin improvisoimaan MELODIAA. Soolossa pitäisi aina keskittyä siihen hyvään melodiaan, eikä siihen nopeuteen tai otelauden asemiin.

Sointutaustan analysoinnilla voi vaikka aloittaa. Tekee aluksi vaikka muutaman arpeggioetydin taustan päälle. Sitten vaikka melodiavariaatioita kehittelemään laulumelodian pohjalta, jos semmonen löytyy. Valitsee sopivat skaalat ja kokeilee miltä ne kuulostaa. Pentatonisesta on helppo lähteä liikenteeseen. Sitten vaan säveliä sekasin ja mielikuvitus käyttöön.
 
Tai sitten pitää korvia vähän auki, sotkee kaikkea sekasin ja antaa mennä vaan. Tämä on selvästi mukavampi vaihtoehto.

Itsellä on ainakin tavoitteena sellainen, että saisi sen välin pois mikä on pään ja sen äänen, mitä kitarasta lähtee, välissä... ja se pätee myös muuhunki soittamiseen kuin sooloihin.
 
En muista mistä oon kuullu, että tämän treenaaminen onnistuis parhaiten sillä, että samaan aikaan kun soittaa niin laulaa samanaikaisesti sitä ääntä... en oo vaan itse kokeillut tuota :)

Tai sitten pitää korvia vähän auki, sotkee kaikkea sekasin ja antaa mennä vaan. Tämä on selvästi mukavampi vaihtoehto.
 
näin se kannattaa tehdä. joskus asteikkoon sopimattomat nuotit antavat huomattavasti lisää munaa siihen miltä kuulostaa. ja pikkuhiljaa alkaa se oma tyylikin kehittyä.

En nyt tiiä, et mitä musiikkityylii soittelet, mutta ihan perus rocksooloilu kannattaa kyl alottaa ihan siitä pentatonisesta skaalasta.
 
Sit kannattaa miettii sellasii sävelii skaalan ulkopuolelta, joiden kautta on hyvä siirtyy yhdestä skaalan sävelestä toiseen. Tollanen perus esimerkki tuosta olis et, jos siirtyy pentatonises A:ssa neljännest sävelest viidenteen, eli D:stä E:hen, niin soittaa siihen väliin D#:ssän. Yks sellanen alottelijan kikka on kanssa et yhdistelee duuri- ja mollipentatonista.
 
Kannattaa myös opetella tunnistamaan sellaset soinnut, jotka ei kuulu perus duuri- tai molliskaalaan. Sitten voi yrittää löytää sopivia moodeja. Esim jos on vaikka sointukulku G F C G, niin tajuu et normaalin G-duuri skaalan sijasta vois kokeilla miksolydistä G:tä, koska siitä löytyy toi F-soinnussa oleva F, ja toisaalta F# ei sisälly mihinkään ton sointukulun soinnuista.
 
Että sellaista, toivottavasti on jotain apuu.
 
EDIT: korjasin tyhmiä virheitä, jotka teki kirjotuksesta (hieman) harhaanjohtavan

Itselleni sointukulun tietäminen on hyvin tärkeää, tämän pohjalle voin sitten ryhtyä rakentamaan melodian improvisointia. Sointuarpeggiot (kirjoitetaankohan edes noin) ovat nykyään yleisiä soitossani.
 
Sitten tietysti pitää olla erittäin hyvä lähtö, kasassa pysyvä keskikohta ja lopuksi kaiken yhteenvetävä naseva lopetus.

Esim jos on vaikka sointukulku G F C G, niin tajuu et normaalin G-duuri skaalan sijasta vois kokeilla miksolydistä G:tä, koska siitä löytyy toi F-soinnussa oleva C, ja toisaalta C# ei sisälly mihinkään ton sointukulun soinnuista.

 
Oot oikeassa siinä että G-miksolyydiseen tuo kulku taipuu, mutta ei siksi että F-soinnussa on C vaan nimenomaan että sointukulussa on F-duuri yhtenä sointuna. G-duurissa kun olis 7. asteen sointuna F#m7b5. C löytyy sekä G-duurista että G-miksolyydisestä.
 
Ja mikä C#?
 
Puutteessa kai sitä vissiin on kun pitää nussia pilkkua ...

Oot oikeassa siinä että G-miksolyydiseen tuo kulku taipuu, mutta ei siksi että F-soinnussa on C vaan nimenomaan että sointukulussa on F-duuri yhtenä sointuna. G-duurissa kun olis 7. asteen sointuna F#m7b5. C löytyy sekä G-duurista että G-miksolyydisestä.
 
Ja mikä C#?
 
Joo elikkä tyhmä moka. C:n tilalle F ja C#:n tilalle F#, ni toi mun kirjotus on jo huomattavasti järkevämpi. Hyvä, että huomasit.

Ma ei hjuummarra vjialakjan mjiitä sjiinä tarkoita.

Ma ei hjuummarra vjialakjan mjiitä sjiinä tarkoita.
 
Äh! No kun siis F-soinnussa on luonnolisesti F, Ja miksolyydinen skaala menee geestä seuraavasti: G A B C D E F. Eikös juu?
 
G-duuri Taas menee. G A B C D E F#.
 
Kun tossa edellämainitussa sointukulussa esiintyy F, mutta missään soinnussa ei oo F#:sää, niin toi duuri skaala voidaan ihan huoletta dumpata ja käyttää sitä miksolyydistä.

Mä olen niin laiska teorian opiskelija, että kyllä ne soolot hyvin pitkälti lähtee tuolla Imperin ehdottamalla tavalla eli kehittelemällä sopivaa melodiaa. Tätä olen treenannut levyjen mukana soitellessa ja miettiessä melodioita tms. jotka voisivat sopia biisiin. Esimerkiksi laulumelodian matkimisesta on helppo lähteä. Myöskin muiden biisissä kuuluvien instrumenttien imitointi voi avata uusia ovia improvisointiin. Voi antaa biisille sitten jännää fiilistä soittamalla vaikkapa jotain pianomaista melodiaa.
 
Tahtoo sanoa, että kannattaa teorian ja tekniikan ohella myös opetella kuuntelemaan ja blokkaamaan juttuja korvakuulolta. Kokeile vaikka opetella joku biisi tai osia siitä korvakuulolta.

Soolot on yliarvostettuja, muttei ole mitään hienompaa kuin kunnon napakat ja toimivat perkussiiviset soolot tai jotain.
Soolossa pitää olla myös kunnon idea, että olisi ihankuin minitarina keskellä biisiä yhdellä soittimella vedettynä, eli hyvä alku, keskikohta ja loppuhuipennus.
Juu.

Tuo draamallisuus on yksi tärkeä juttu. Joskus soolo on todellakin kuin pieni tarinanpätkä keskellä suurempaa kertomusta, ja silloin sen tulisi edetä loogisesti alusta huippukohtaan ja toimivaan lopetukseen. Tästä yhtenä suosikkiesimerkkinäni on Frank Zappan soolo Inca Roadsilla. Vähäeleisen alun jälkeen meno kiihtyy ja käy vähitellen intensiivisemmäksi, eikä sivuun harhauduta missään vaiheessa.
 
Joskus soolo voi myös jakautua useammaksi tarinanpätkäksi biisiin. Klassinen esimerkki tästä on toki Dire Straitsin Sultans of Swing, joka samalla käy erinomaisesti esimerkiksi huippukohdasta: varsinkin liveäänityksillä kuulee, kuinka Knopfler kuin kiusaa tehdäkseen pitkittää ja pitkittää viimeistä sooloaan, kunnes vihdoin viimein saapuu kaikkien tuntemaan loppukliimaksiin.
 
Mutta aina soolon ei tarvitse toimittaa tarinan virkaa, vaan se voi olla lyhyempikin purkaus tai välisoitto (esim. Meshuggah - New Millennium Cyanide Christ), joskus jopa lähteä viemään biisiä johonkin uuteen suuntaan (mm. Pink Floyd - Money). Tärkeintä on, että soolo istuu hallitusti koko biisin rakenteeseen ja dramaturgiaan. (Kaikesta tästä voisi ottaa paljon esimerkkejä niin hyvässä kuin huonossakin mielessä, mutta tappelujen estämiseksi olkoon...)
 
Tai hetkinen, korjaus edelliseen kappaleeseen. Vielä tärkeämpää nimittäin on se, että soololla on jokin tarkoitus, jotain sanottavaa, jokin syy olla olemassa. On ikävää jos sooloihin joutuu suhtautumaan välttämättöminä tai pitää kiinni jonkinlaisista soolokiintiöistä. Joskus on kokonaisuuden kannalta parempi jättää soolo kokonaan soittamatta.
 
Pelkästä soolojen filosofiasta, dramaturgiasta, yleisestä rakenteesta ja käyttötarkoituksista voisi kirjoittaa kirjasarjan, ja silloinkaan ei vielä päästäisi valikoimaan itse soitettavia säveliä. Paras oppi tulee kuitenkin kokemuksen kautta; soittamalla, ja mikä tärkeintä, kuuntelemalla -- sekä muiden aikaansaannoksia että omia kehitelmiä.

mjoo no ei nyt aivan sitä löydy mitä hain, mutta sivusta mennään ja läheltä..
 
tarkoitin siis lähinnä improvisoituun sooloon tarkoitettuja juttuja.mitä olen yleensä tehnyt, niin on se pentatoninen, ja mulla on (sori itsekehu) aika hyvä tuollainen korva millä pystyn venymään skaalan ulkopuolelle vaikken siis tiedä juuri mitään muita skaaloja, muita kuin sen pentatonisen..käytännössä soitan siis paljonkin muita skaaloja, mutta etukäteen minulla ei ole mitään hajua mitä tulen soittamaan..kuuntelen hieman sointukiertoa, ja yritän samanaikaisesti "löytää" säveliä jotta se kuulostaisi muutakin kuin pentatoniselta...
 
Sit kannattaa miettii sellasii sävelii skaalan ulkopuolelta, joiden kautta on hyvä siirtyy yhdestä skaalan sävelestä toiseen. Tollanen perus esimerkki tuosta olis et, jos siirtyy pentatonises A:ssa neljännest sävelest viidenteen, eli D:stä E:hen, niin soittaa siihen väliin D#:ssän. Yks sellanen alottelijan kikka on kanssa et yhdistelee duuri- ja mollipentatonista.
 
juuh tuo on kuulunut jo monta vuotta "mun pentatoniseen"...
 
eli jos soitan pentatonista sooloa a:sta se menee näin:
 
kieli sävel
e a,c
a d,d#,e
d g,a
g c,d
h e,g,(a)
e a,c,(d)
 
noita sulkeissa olleita venyttelen, jos siltä tuntuu..mutta siis tarkoituksena olisikin oikeastaan se mitä teen jo eli menen tuon skaalan ulkopuolelle, mutta haluaisin "tietää mitä soitan", eli katsoa joitain muitakin skaaloja..
 
esim. mennämpä mielikuvitusmatkalle, soitamme bluesia jälleen a:sta..mitä muita skaaloja voimme hyödyntää soolo-osiossa, kuin pentatonista a:sta...ja jos viittitte niin voisitte laittaa skaalaan kuuluvat sävelet, sillä minulle ei sano mitään jos joku kommentoi että:" noo, miksolyydista ja duurisdoorista"
 
niin ja joo, pitäisikö siihen skaalat faq:iin sittenkin tutustua?
 
edit:tuota laulumelodian imitoimistakin tulee tehtyä aika usein, jos muuten sooloilu vähän kyllästyttää...keikallakin soitin I shot the sheriffiin laulumelodiaa koko soolon ajan lonkalta (ja oikein kyllä meni kun löysin sen "skaalan" siihen laulumelodiaan heti), mutta niin..lonkalta, ja haluaisin juuri tietää mitä soitan, se tuo soittoon varmuutta ja pääsee fiilistelemään itse biisiä...

Sooloilua ei pitäisi perustaa noille skaaloille, vaan koetapa ajatella, että kun alat improvisoimaan sooloa, niin alatkin improvisoimaan MELODIAA.
 
Ei välttämättä. Kelaa nyt vaikka Sepulturan Refuse/Resistin sooloa. Kauheeta mölyä, mutta sopii biisiin kuin nyrkki silmään.
Mutta suurimmaksi osaksi kannattaa ehkä tavoitella sitä melodiaa.

On ikävää jos sooloihin joutuu suhtautumaan välttämättöminä tai pitää kiinni jonkinlaisista soolokiintiöistä. Joskus on kokonaisuuden kannalta parempi jättää soolo kokonaan soittamatta.
 
Näin on! Ikääntynyt Jimmy Page toteskin jossain haastattelussa, että tämän päivän kitaristit tekevät kappaleita vain tekosyynä päästä soittamaan niihin kitarasooloja. Aika kärkäs kommentti, mutta oon tietyistä tapauksista hieman samaa mieltä;)
 
Itse suhtauduin pienenä vähättelevästi, jos kitarasoolo meni vaikka samalla tavalla, ku laulumelodia. Se ei tuntunut erityisen luovalta ja kun oma taito improvisointijuissa oli vielä kehnoa, ni piti tätä niin erikoisena taitona, eikä sillain osannut arvostaa tällaista "kopioimista".
 
Tänäpäivänä, kun kuuntelen vaikka Agentsia, ni onhan ne hienoja juttuja ja kysymys on nimenomaan siitä, että ei pilaa biisin tunnelmaa. Jos itse melodia on upea, niinkuin usein kyseisellä bändillä, ni miksi siihen keksimään mitään, mikä todennäköisesti ei olisi yhtä upeaa?!;)
 
Tärkeenpäähän on se, että osaa soittaa oikeita juttuja oikeeseen paikkaan, eikä se, että osaa vain soittaa taitavammin kun muut.

Ja sitten skaalat kannattaa opetella aina koko kaulan alueelta eikä vain runkata koko ajan sitä samaa boksia kahdesta eri oktaavista.
 
Itse esim. opettelen aina ensin kolme boksia jotka yleensä kattavat nauhat 0 - 11 ja tämän jälkeen onkin helppo liitää pitkin otelautaa ajattelematta missä sormet ovat koska kaikki tulee luonnostaan (ei sillä, että olisin tähän asti päässyt mutta yritän ainakin).
 
Ja niihin MOODEIHIN kannatta todellakin tutustua. Niitä kun opettelee vaikka seitsemän eli:
Jooninen,
Doorinen,
Fryyginen,
lyydinen,
Miksolyydinen,
Aiollinen ja
Lokrinen
niin pääsee jo pitkälle. Ja noissa moodeissa Jooninen on sama asia kuin Duuri-skaala ja Aiollinen on sama kuin Molli-skaala. Ja kun soitat vaikka Joonista C-moodia, niin se sisältää itse asiassa samat sävelet kuin G-miksolyydinen koska Miksolyydisen aste luku on 5. ja G on skaalan viides sävel! Ja sama pätee myös muille moodeille.
 
Ja kannatta opetella myös RINNAKKAISSÄVELLAJIT! Hyvä muisti säänto saada selville jonkun duuri skaalan rinnakkais molli skaala on ottaa jokin nuotti kitaran kaulalta esim. C ja siirtää sormea puolitoistasävelaskelta alaspäin eli siis kohti kitaran lapaa ja katsoa mikä nuotti siellä on eli siis jos duurin sävelemme on C, niin sen rinnakkais molli on A.
 
Ja rinnakkais sävellajithan sisältävät samat sävelet eli voit siis soittaa C-duurin päälle ääniä C-duuri skaalasta tai A- molli skaalasta.
 
Mutta loppujen lopuksi ei ole väliä minkä soinnun päälle soitat mitäkin kunhan se kuulostaa hyvältä!