Aihe: Mnetin underground musiikki media.
1
Noku
19.04.2004 12:48:21
Tuossa eilen luin jotain threadia siitä miten nykynuoriso ei kuule sitä "oikeasti soitettua" musiikkia. Juttuhan on siinä että tuo kaikki on enemmän tai vähemmän siellä underground scenessä. Sitten törmäsin tämmöiseen tyyppiin eräällä toisella palstalla joka oli ryhtynyt pitämään omaa nettiradioita jossa hän soitteli paikallisten underground bändien musiikkia, tarjosi promotilaa sivuilleen ja ohjelma aikaa. Nykyään toiminta on laajentunut niin että he julkaisevat kuukausittain omaa lehteään jonka he jakavat tiettyihin kahviloihin ja yms. paikkoihin mistä tavoittaa kiinnostuneita ihmisiä. Lisäksi suhteilla on saatu toimintaan mukaan oma DEMO studio sekä promo iltoja kerran kuussa muutamissa baareissa. Pienestä jutusta kehittyi merkittävä media.
 
Onhan suomessakin kaiken maailman pikkumediota jo ennestään mutta näin Mnetin ympäriltä voisi olla helppoa lähteä laajentamaan, tarvittaisiin vain ihmisiä joilta löytyisi kiinnostusta, kykyjä ja panosta moiseen urakkaan. Itse en osaa tehdä/kuvittaa nettisivuja tai pyörittää radiota mutta omaisin muutamia kontakteja joiden avulla homman saisi ehkä alkuun. Tosin inttikin alkaa jo tuossa kesällä mutta olisipa jotain jonka pariin palailla sieltä tullessaan. Voisin ehkä olla vapaaehtoinen toimimaan organisaation pyörittäjänä ja suunnittelijana mutta tarvitsisin niitä ihmisiä jotka sais homman käytännössä skulaamaan. Näin niinkuin lisähuomautuksena.. jos aiot tienata leipäsi musiikin on tämmöinen harrastelutoiminnan tuoma kokemus omiaan kun hakee töitä musiikki bisneksestä tai levy-yhtiöiltä.
 
Toki pieni skeptisyys on paikallaan ja kaiken näköinen palaute ideaa koskien ois ihan jees, varmaan nämä mnetin konkarit ainakin osaavat mainita asioista joihin olisi syytä kiinnittää huomiota tämmöistä juttua setvittäessä. Mutta pistäkääpä palautetta jos, 1) Olet kiinnostunut auttamaan kyvyiläsi ja panoksellasi projektia, 2) Omaat tarvittavia resursseja/know-howta ja haluaisit hieman jeesata, 3) Olette bändi joka voisi haluta promo tilaa ja haluaisi materiaalilleen soittoaikaa 4) Olet mukana jossain muussa toiminnassa josta saataisiin jonkin näköistä yhteistyökumppania, 5) Olet muuten vain kiinnostunut ideasta.
"Face Your Fears, Live Your Dreams"
Nassu Muunvalo
19.04.2004 13:24:59
Järjettömän hyvä idea. Siis ihan tajuttoman hyvä. Ainoa pelko vain on, että tämmöinen systeemi tulee väkisinkin pyörimään vain maan suurimmissa kaupungeissa (lue: etelässä). Pienemmiltä paikkakunnilta, vaikka intoa löytyisi, harva jaksaa alkaa tekemään työtä, jonka tulos näkyy kaukana omasta paikkakunnasta.
Miksei täällä ole kukaan vielä alasti?
vantage
19.04.2004 13:27:32
Tosi hyvä idea tuo kyllä on!
"Kaikki on allright ainakin minulla. En tiedä, onko muilla." -M Nykänen IHKK #5
Nimismies
19.04.2004 13:40:24
Perkules, mainiota! Tätä ideaa ei passane jättää tähän.
"Nimismies saa ajaa pihaan"(koska hän kuuluu sisäpiiriin) -Absoluuttinen Nollapiste: Suvannossa Ylpeä Ilme
Bonham
19.04.2004 13:45:24
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
paavi
19.04.2004 14:20:15 (muokattu 19.04.2004 14:33:15)
...undergroundmusiikkimedia...
 
Hyvä kirjoitus ja hienoa huomata, kuinka edelleen jengillä on intoa ja voimaa tehdä tuollaisia juttuja! Kyllähän me täällä m.netin ympärillä ollaan jo vastaavanlaista harrastettu, mutta kaikki on niin alussa. Tosin meillähän on tämä nettisivusto, joka on pääasia ja hienoa asia onkin.
 
Eli pääpiirteissään taisi mennä näin:

1. nettiradio
2. lehti
3. keikat
4. demostudio

---
 
1. m.net on tehnyt yhteistyötä erään nettiradion kanssa (kuten aiemmasta linkistä käy ilmi) ja nyt on taas suunniteltu jotain vastaavaa(?)
 
2. eli ihan perinteisessä paperimuodossa...ei huonompi idea tehdä jonkunlainen paperiversio tästä muusikoiden.netistä...jos vaikka parin kuukauden välein. Edellisen kauden parhaat kirjoitukset tai topicit täällä netissä käsiteltäisiin lehdessä jne. Vaatii vaan hemmetisti työtä, voisin kuvitella.
 
3. operaatio:live on jo toiminut ihan kivasti. jossain vaiheessa pitänee tavata kasvotusten kaikkien halukkaiden kanssa ja suunnitella hommaa eteenpäin. varmaan muutama on tuonne miittiinkin tulossa loppukesästä ja sitten tuonne helsingin operaaation pikkufestariin (19.6), josta lisää varmastikin tällä viikolla.
 
4. miksei muusikoiden.net voisi jollain tavalla auttaa uusia bändejä löytämään sopivia studioita ja varmasti auttaakin tuon "torin" tai "wantedin" muodossa...Myös keskustelupalstalta saa erittäin hyviä vinkkejä.
 
----
 
Mikä on undergroundmusiikkia ja mikä taas ei, siitä voisi keskustella maailmanloppuun asti. Tuleeko undergroundmusasta heti oleellisesti jotain muuta, kun se alkaa soida esim. radiossa? Oliko se silloin undergroundia alunperinkään?
 
Lähes kaikki sieltä "maan alta", jossa on niin hieno ja katu-uskottava meininki, haluavatkin maan päälle - sehän tässä onkin paradoksaalista. Mikä ennen oli undergroundia, on hieman suuremmassa mittakaavassa yhtäkkiä "pelkkää kylmää bisnestä" - vai onko?
Bonham
19.04.2004 14:30:04
Kai se UG terminä tarkoittaa sitä, että ollaan alan isojen alapuolella... mutta m.net taitaa olla lajissaan isoin?`
 
Miitissä voisi tosiaan varata aikaa rupatteluun ja kehittelyyn, muutoin aika hankalaa.
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
Noku
19.04.2004 19:35:43 (muokattu 19.04.2004 19:38:19)
No joo, mitä tässä undergroundilla haettiin niin niitä bändejä jotka ovat vasta aloittelemassa/tekemässä läpimurtoa. Kun jaksaisi vähän etsiä, tehdä flyereita, laittaa sanaa kiertoon ja olis nettisivut joilta löytyis yhteystiedot niin ainakin soittomateriaalia luulisi löytyvän.
 
Mitä tuolta aiemmasta ketjusta tuli lueskeltua niin ainakin sellainen mirror saitti ratkasu tuntus olevan aika must, eli tehtäis sivulle monta linkkiä radiokanaviin ja rakennettaisiin jokin systeemi kertomaan kunkin radiokanavan kuormituksen ja tarvittaessa sitä rajoittamaan (maksimi määrä kuulijoita yhdelle radiolle). Nää linkit ois varmaan syytä järjestää paikkakunnittain ja yhteiset playlistit voitaisiin sitten kasata näille radiokanaville, tosin tietynlainen paikkakunnan sisäinen suosiminen vois olla ihan jees, tai vaikka jakaisia ohjelman siten, että tunnista A tuntiin B soitettaisiin koko maan yhtieistä listaa ja tunnista B tuntiin C soitettaisiin paikallisempaa listaa. Lisäks välispiikkeihin vois laittaa jotain mainintoja bändien tapahtumista tai vaikka jotain mukavia sepostuksia bändin taustasta, jos sieltä jotain mainitsemisen arvoista löytyisi. Mä en kyllä hirveesti tunne näitä nettiradioon käytettäviä softia, periaatteessa homman pitäisi toimia niin että voidaan laittaa ohjelma soittamaan jostain listasta jotain x ajaksi ja sitten soitetaan x listalta poistettu biisi y ja välispiikki ja jatketaan listan x soittamista. Voitas tavallaan kusettaa täten että homma oli live vaikka käytännössä se oli vaikkapa edellis iltana asetetun ohjelman mukainen juttu. No joo, jos ei tuollaista vielä ole niin pitää varmaan ottaa yhteyttä johonkin koodausta harrastelevaan netti palstaan ja kysästä sieltä talkoo henkeä. Periaatteessahan kaikki harrastuksensa tosissaan ottavat ovat halukkaita auttamaan sillä kyseessä on mukavat merkinnät CV:ssä kun on tehnyt jotain jollekin asiakkaalle...
 
Mitä siihen netti sivustoon tulee niin pitäs olla selkeät ohjeet siitä että miten toimintaan voi osallistua, sekä minne niitä demoja tungettas, ja minkälaisia ihmisiä tarvitaan lisää, sekä jotain flyeri pohjia joilla vapaaehtoiset voisivat toimintaa mainostaa. Lisäksi pitäs olla jengiä joka haluais kirjoitella juttuja että paikka vaikuttaisi ajankohtaiselta. Kun ihmiset ajattelee että sieltä tulee niitä juttuja uloskin niin sinne myös kirjotellaan niitä juttuja julkaistavaksi. Jonkin näköinen lista systeemi kuulijakunnalle ois kans ihan jees ja suosituimmille yhtyeille vois luvata sitä promo tilaa. Eihän sen tarttis mikään kummonen juttu olla, esim discography, lyhyt selostus, demo biisit ja niiden suosio kanavalla/kanavilla, muutamia keikka buukkauksia ja sit linkki vaikka virallisille kotareille, voisi jopa antaa bändeille mahdollisuudet tuon promo tilansa muokkaamiseen. Toki näistä suosituista bändeistä voitas myös kirjotella omiakin juttuja, toisin sanoen tarvittaisiin ihmisiä jotka olisivat innokkaina osallistumaan keikoille ja kirjoittamaan arvosteluja. Sitten sellainen asia toiminnan jatkuvuuden kannalta että tarvittaisiin tarpeeksi ihmisiä jutun ympärille ettei yhden ihmisen hartioilla olisi liikaa äksöniä jolloin sellainen kauhuskenaario vältettäisiin että koko juttu loppuisi kun yksi/muutama ihiminen kyllästyisi toimintaan /ei omaisi tarpeeksi aikaa toiminnalle.
 
Sitten tuosta juriidisesta puolesta pitäisi kanssa pitää huolta, siihen voisi käyttää oikkiksessa opiskelevien kavereiden apua että saataisiin korrektia lakitekstiä niistä tekijän oikeus jutuista ettei levy-yhtiöt sitten hyökkää niskaan jos joku bändi levynsä saa julkaistua. Toisaalta voisi myös harkit sellaista protokollaa että bändeillä olisi oikeus vetää biisinsä pois soittolistoilta. Eli toisin sanoen bändeille tehtäisiin omat profiilit jotka eivät oikeuttaisi heitä uploadaamaan serverille soitettavia biisejä, sen sijaan ne lähetettäisiin testi kuunteluun ja uploadattaisiin vasta sitten bändin profiilin discographiaan. Toisin sanoen profiilin pitämisen edellytyksenä pitäisi olla hyväksyttyä demo materiaalia ja jos demo materiaali profiilista katoaa niin katoaa myös bändi sivuston tietokannasta.
 
Mitäs muuta tässä vielä sanoisi... no sen verran että ehkä niitä lehti/demostudio/clubi-ilta juttuja voi setviä sen jälkeen kun tää netti toiminta alkais skulaamaan. Niin juu, sivuilla pitäs olla luettavissa myös selkeä toiminta suunnitelma ja ehkä bändeille jotain maksullisia lisä ominaisuuksia joiden avulla toimintaa voitaisiin ehkä laajentaa vähitellen. No joo, kaipa muiltakin niitä ideoita löytyisi mutta näin alkuun ois kiva tietää että löytyskö mnetin puolelta ihmisiä jotka olisivat kiinnostuneet toiminnasta jutun parissa ja kiinnostuneet voisivat mainita vielä sen verran että mitä kykyjä/resursseja he omaisivat.
"Face Your Fears, Live Your Dreams"
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)