Rummut: soittaminen ›

velipesonen: Kumpi sinusta on arvokkaampaa toimintaa, entistäminen vai jäljentäminen? Konservoijan työ edellyttää valtavaa asiantuntemusta ja erittäin tarkkoja otteita. Jäljentäjä on vain silmä ja käsi.
 
Tarkoitukseni oli verrata näitä kahta merkityksessä "kumpi kahdesta pahasta on pienempi / suurempi paha", ja jazzin kuoltua ovat muusikot valinneet mieluummin sen suuremman pahan eli aivottoman jäljentämisen aikaavievän ja hankalan entistämisen sijaan. Nämä kaksi eivät tietenkään ole teoriassa kaksi ainoaa vaihtoehtoa soittaa jonkinlaista "jazzia", vaikka sellaiseksi koetat sanomiseni väkisin vääntääkin.
 
No itse olen ainakin ihan pihalla mitä tarkoitat musiikilla, puhut jazzista, "jazzista", fusiosta, musiikista, musiikista maailmana, yms..
 
Joka tapauksessa, mielestäni entistämisessä ei tapahdu kehitystä, siinä tehdään kaikki niinkuin asiantuntemus ja historian taitaminen edellyttää (ja vaatii). Siinä pyditään samankaltaisuuteen alkuperäisen (tai sen mitä entistetään) kanssa. Toisaalta en lukenut sinun tekstiä sivistyssanakirjan kanssa, joten saatan sotkea entistämisen entisöintiä muistuttavaan käsitteeseen..
 
Jäljentämisessä tehdään toki samaa, mutta eri lähtökohdista.. vrt. entisöitävä auto alkuperäisellee vs. hot rod.. Entisöitävä auto tehdään alkuperäisen kaltaiseksi ja hot rod "jäljennökseksi" nykypäivän tekniikalla ja tieto/taidolla..
 
Jos aina tehdään niin kuin on tehty, mitä uutta se mahdollistaa? Jos tehdään jäljennöstä, siinä on mahdollisuudet omaan luovuuteen ja "virheisiin" joista voi tulla jotain eriä, kun alkuperäisessä.. Mutta puhutaan varmaan eriasioista muutenkin..

Kyse tässä on siitä, mistä asiat ovat kotoisin, ovatko ne kotoisin entistämisestä vai jäljentämisestä. Entistävä asenne matkaa tiettyyn ajanhetkeen menneisyydessä ja voi tehdä silloin vallitsevasta tilanteesta erilaisen johtopäätöksen kuin mikä tosiasiassa tehtiin. Jäljentävä asenne sen sijaan vain kierrättää pintapuolista dataa ja sekoittelee siitä erivärisiä cocktaileja.
 
Eräs mielenkiintoinen esimerkki jäljentävästä asennoitumisesta jazziin on viimeisen viidentoista vuoden aikana massoittain tuotettu nu-jazz, sitäkö se on, siis tällainen klubimusiikin alalaji joka pelaa jazzin instrumenteilla ja grooveilla. Olen koettanut kuunnella sitä aika paljon mutta pää on tullut vetävän käteen koska se on ollut vain museaalisten muotojen siirtämistä hieman uudentyyppiseen soundien ja rytmikuvioiden maailmaan.
 
Entistävästä asennoitumisesta minulle tulee mieleen esimerkkinä pasunisti Marty Cook, joka on 80-luvulta lähtien tehnyt omat johtopäätöksensä Ornette Colemanin alkukauden levyistä, kokonaan briljeeraamatta muotiasioilla. Ne pari levyä jotka olen häneltä kuullut edustavat käymättömiä polkuja aivan autenttisessa, ei-plagiaristisessa merkityksessä. Mun mielestä.

Kyllä tässä on niin että tämän keskustelun anti loppui jo jonkin aikaa sitten. pesonen puhuu paljon mutta vähän asiaa. Tyhjänpäiväistä puhetta.

eleeton: Kyllä tässä on niin että tämän keskustelun anti loppui jo jonkin aikaa sitten. pesonen puhuu paljon mutta vähän asiaa. Tyhjänpäiväistä puhetta.
 
Pesonen puhuu paljon ja vahvoilla mielipiteillä, mutta vähän asiaa on ihan jonkun muun kommenteissa.

eleeton: Kyllä tässä on niin että tämän keskustelun anti loppui jo jonkin aikaa sitten. pesonen puhuu paljon mutta vähän asiaa. Tyhjänpäiväistä puhetta.
 
Sinä se osaat perustella ja valottaa näitä näkemyksiäsi komeasti. On siitä tyhjänpäiväisyys kaukana.

velipesonen:
..Eräs mielenkiintoinen esimerkki jäljentävästä asennoitumisesta jazziin on viimeisen viidentoista vuoden aikana massoittain tuotettu nu-jazz, sitäkö se on, siis tällainen klubimusiikin alalaji joka pelaa jazzin instrumenteilla ja grooveilla. Olen koettanut kuunnella sitä aika paljon mutta pää on tullut vetävän käteen koska se on ollut vain museaalisten muotojen siirtämistä hieman uudentyyppiseen soundien ja rytmikuvioiden maailmaan.
 
Voitko antaa esimerkkejä mitä tarkoitat nu-jazzilla ja ennenkaikkea mitkä sellaiset laadulliset, tai tyylilliset, tai muut seikat nykyjatsareilta jäävät uupumaan, joita esim. Coleman ja Coltrane mielestäsi kiistatta omaavat?

mukis: Voitko antaa esimerkkejä mitä tarkoitat nu-jazzilla ja ennenkaikkea mitkä sellaiset laadulliset, tai tyylilliset, tai muut seikat nykyjatsareilta jäävät uupumaan, joita esim. Coleman ja Coltrane mielestäsi kiistatta omaavat?
 
Siis senhän mä just tossa tein. En tiedä onko nu-jazz juuri oikea termi, ehkä ei, tarkoitan tätä tällaista klubimusiikkia joka pelaa määrätyillä jazzmaisuuksilla sellaisessa kaiketi alun perin acid/house -viitekehyksessä.

velipesonen: Siis senhän mä just tossa tein. En tiedä onko nu-jazz juuri oikea termi, ehkä ei, tarkoitan tätä tällaista klubimusiikkia joka pelaa määrätyillä jazzmaisuuksilla sellaisessa kaiketi alun perin acid/house -viitekehyksessä.
 
Onko esim. The Five corners Quintet sellaista?

Speedy: Onko esim. The Five corners Quintet sellaista?
 
Juurikin sitä sieltä sen akustisimmasta päästä. 1990-luvun puolessa välissä alettiin myös sämplätä 1960-luvun Blue Note -boogaloota höysteeksi vähän sinne ja tänne.
 
Nu-jazz ja myös muut nu-tyylit nu-metallia lukuunottamatta olivat ottaneet perinteestä kunnolla selvää ja pyrkivät viemään kuulijansa mahdollisimman laadukkaalle aikamatkalle. Nu-jazz oli samalla esittäjiltä tunnustus - emme pysty luomaan uutta, merkittävää tai kiinnostavaa sisältöä tai kulmaa, joten tyydymme ilmaisemaan taidettamme vanhojen, hyvien aikojen malliin käyttämällä nykyajastamme vain niitä piirteitä, jotka ovat kivutta integroitavissa vanhaan ja mikä palvelee omaa estetiikkaamme.
 
Luonnollisesti nämä nu-tyylit jäävät lyhytaikaisiksi ilmiöiksi, koska pelkkä konservointi tai jäljittely ei kykene irtautumaan kohteestaan ja alkaa oikeasti olemaan luova, innovatiivinen tai inspiroiva. Siksi katson eteenpäin enkä taaksepäin, vaikkakin taaksepäin katsomisen aika on osunut kohdallenikin painavana ja pitkään.

Onkohan tuo Big, Evil and Strong just jotain oh-no-jazzia?
 
http://www.mikseri.net/artists/tomrokko.111895.php

Perustelut, tällaisten asioiden analysointi on tarpeen vain analysoinnin itsensä takia. Minusta musiikkia pitäisi tehdä ja soittaa enemmän, analysoida vähemmän. Ei ole hyvää tai huonoa musiikkia, on vain musiikkia. Siis liian paljon nostetaan jalustalle, kun se on kuitenkin sitä samaa patonkia kaikki. Ehkä olen vain kyynikko ja tämä on aivan väärä keskustelu minulle.
 
Siksi minun näkökulmastani valtaosa tässä ketjussa mitä velipesonen on sanonut, kuten myös esimerkiksi jazzmies, on turhaa. Jonkin musiikinlajin hyvyyden metafyysistä pohdintaa. Se ei vie ketään eteenpäin, muuta kuin jos haluaa olla musiikin tutkija. Mitä termiä sellaisesta henkilöstä sitten käytetäänkään.
 
Esitän tässä siis tavallisen kouluttamattoman harrastajan näkökulman. Jos se kuulostaa tylsältä, se on tylsää. Jos se kuulostaa paskalta, se on paskaa. Jos se kuulostaa hyvältä, se on hyvää. Ihan sama soitettiinko se vasemmalla vai oikealla kädellä. Kätisyydellä ei ole mitään merkitystä kuuntelijalle, vain soittajalle.
 
Siksi ei voi myöskään sanoa että toinen käsi olisi parempi kuin toinen. Koska jokainen saa soittaa heikommalla kädellä/jalalla jos haluaa. Jokainen saa olla huonompi kuin mitä pystyy olemaan. Taitavan soittajan etuoikeus on itseasiassa soittaa huonosti. Koska hän myös pystyy soittamaan hyvin. Oikeasti tässä tekstissä ei ole mitään todellista pointtia, halusin vain kirjoittaa jonkin verran höpöhöpöä. Jatkakaa ihan rauhassa.

velipesonen: Käsite EI siis ole hirmu laaja EIKÄ varsinkaan epämääräinen.
 
Jep, en tarkoittanut käsitteen määrittelyä vaan, mitä/ millaista musiikkia fuusio-käsitteen alle runtataan.
 
Kuvia, hyvä mies, kuvia!
 
:) "poikiin" on luettu ennenkin.
 
Kuvia musiikista, kuvia ajattelusta joka on joskus ollut olemassa. Jazzisi on jäljentäjien taidetta. Olisi edes entistäjien, mutta on vain jäljentäjien! Entistäminenkään ei merkitse mitään uutta mutta on kunniakkaampaa kuin pelkkä jäljennys.
 
En ole selvillä tästä, vielä, siksi kysyin. Lähinnä kaipaisin uutta. Vanhaa voi kuunnella alkuperäisenä. Muut tehköön (pääasiassa) omansa. Mutta oletko varmasti seurannut, mitä kaikkea nykyajassa (ja välillä) tapahtuu. Alussa/ alun seuraaminen on helppoa.
 
Ollaan varmaan off-topikkien off-topik nyt...

eleeton: Jos se kuulostaa tylsältä, se on tylsää. Jos se kuulostaa paskalta, se on paskaa. Jos se kuulostaa hyvältä, se on hyvää. Ihan sama soitettiinko se vasemmalla vai oikealla kädellä. Kätisyydellä ei ole mitään merkitystä kuuntelijalle, vain soittajalle.
 
Haa, ei oltukaan ihan täysin off-topik. Hienosti integroitu.

Olipas hyvää tekstiä. Velipesonen uppoaisi muhun vielä paremmin, jos kirjoittaisi puolet siitä mitä nyt. Kauas meni kätisyydestä tää topikki mut silti. Entä Chick Corean ja Wecklin aikaansaannokset? Tyhmää fuusiota vai upeeta kamaa?

statistiÖ: En ole selvillä tästä, vielä, siksi kysyin. Lähinnä kaipaisin uutta. Vanhaa voi kuunnella alkuperäisenä. Muut tehköön (pääasiassa) omansa. Mutta oletko varmasti seurannut, mitä kaikkea nykyajassa (ja välillä) tapahtuu. Alussa/ alun seuraaminen on helppoa.
 
Robleema on siis jazzin kuolema, joka tiettävästi tapahtui vuonna 1967. Sen jälkeen on marssitettu esiin monenkirjavaa tavaraa mutta jazzin ydin on kadonnut. Jos kuolema on peruuttamaton, kannattaisi keksiä kokonaan uusi musiikki kokonaan uudelta pohjalta niin, että otettaisiin huomioon myös jazzin moninaiset ansiot musiikkina. Jos taas kuolema olisi pyörrettävissä, nousisi esiin kysymys fuusion olemuksesta, ja minun nähdäkseni pitäisi keksiä nimenomaan uusi fuusiomusiikki 50-luvun rakennuspalikoista.
 
Tilanne on siis sen kaltainen, ettei kysymyksellä "uudesta" tai "vanhasta" musiikista ole tavanomaista mielenkiintoa ja merkitystä. Pitäisi ensi alkuun saada edes jotain musiikkia! Fuusio on näpertelijöiden matematisoitua huttua, jonka "tyylillinen" etsikkoaika oli ja meni, mutta joka on ajattelutapana jäänyt dominoimaan todellisuutta pelkästään siksi että jazz kuoli.
 
Eräs tämän todellisuutta dominoivan ajatusmaailman tyylipuhdas ilmentäjä on rumpaleiden Ambidextrous Ambition. Matematiikassa on tärkeää pystyä suorittamaan symmetrisiä operaatioita mutta AA-osaston rumpaleiden ambitio tähtää lähinnä heidän oman kunnianhimonsa tyydyttämiseen ja on egoismia, mikä onkin helppoa kun musiikillisella kunnianhimolla ei ole kysyntää koska ei ole paljon musiikkiakaan. Tai ehkä on juuri heidän tekemänään, jotka ymmärtävät nämä asiat, esimerkkinä mainitstin Marty Cookin. Eikä hätä ole tämännäköinen jos tässäkin ketjussa keskustelevat henkilöt tekevät sitä aidosti uutta aidosti musiikkia.
 
En tiedä kuuntelenko uutta musiikkia tarpeeksi mutta valitettavan usein sitä hetken aikaa kuunneltuani olen kuullut sitä tarpeeksi.

velipesonen: jazzin ydin on kadonnut. Jos kuolema on peruuttamaton, kannattaisi keksiä kokonaan uusi musiikki kokonaan uudelta pohjalta niin, että otettaisiin huomioon myös jazzin moninaiset ansiot musiikkina.
 
Onhan jatsissa kai jotain sääntöjä, pakollisia ominaispiirteitä :) muuten oliskin villi kenttä alkuperäiseltä pohjalta. Mikset itse yritä tehdä. Näkyy jotain olet jo tehnyt, soranajon ja politikoinnin ohella ;)
 
pitäisi keksiä nimenomaan uusi fuusiomusiikki
 
Entä jos erottaisi fuusion kokonaan jatsista?
 
tähtää lähinnä heidän oman kunnianhimonsa tyydyttämiseen ja on egoismia
 
Hyvä rumpali osaa soittaa vaikka yks-kak-kaa kaks-kak-kaa, niin että se kuulostaa erikoisen hyvältä ja omintakeiselta (en esimerkeistäsi tiedä, mitä ovat syöneet). Tosin lapshan on terve, kun se leikkii. Soolot on ihan kivoja, kun ne liittyy johonkin kokonaisuuteen.
 
En tiedä kuuntelenko uutta musiikkia tarpeeksi mutta valitettavan usein sitä hetken aikaa kuunneltuani olen kuullut sitä tarpeeksi.
 
Älä vaan poppisradiota kuuntele. Olis tarkoitus alkaa seurata YLE1n Jazzradiota jms. tarjontaa (saa kuunneltua netistä). Sieltä näkyy soittolistan mukaan soivan uutta(kin) materiaalia. Puhuvat vaan paljon.

velipesonen: Jos kuolema on peruuttamaton, kannattaisi keksiä kokonaan uusi musiikki kokonaan uudelta pohjalta
 
Aika vaatimattomia vaatimuksia.. =) Mutta eihän se sitten olisi uutta, jos otettaisiin huomioon myös jazzin moninaiset ansiot musiikkina.
 
Eräs tämän todellisuutta dominoivan ajatusmaailman tyylipuhdas ilmentäjä on rumpaleiden Ambidextrous Ambition. Matematiikassa on tärkeää pystyä suorittamaan symmetrisiä operaatioita mutta AA-osaston rumpaleiden ambitio tähtää lähinnä heidän oman kunnianhimonsa tyydyttämiseen ja on egoismia, mikä onkin helppoa kun musiikillisella kunnianhimolla ei ole kysyntää koska ei ole paljon musiikkiakaan.
 
Minun mielestä yleistät nyt aika pahasti ja puhut enemmän marginaali-rumpaleista.. Itselle ei tule ainakaan mieleen yhtään nykypäivän(kään) jazz-rumpalia, joka vastaisi kuvaustasi. (tosin jazzin kuuntelu on muutenkin vähemmällä tutkailulla)

Speedy: Minun mielestä yleistät nyt aika pahasti ... Itselle ei tule ainakaan mieleen yhtään nykypäivän(kään) jazz-rumpalia, joka vastaisi kuvaustasi.
 
Oli kai kyse noista esimerkeistä? Ei kaikista. Mutta onhan heillä havaittavissa/ haasteena kiusaus ylenmääräiseen sooloiluun, eväät on musiikissa koko ajan tyrkyllä. Ohjat pidetään kireellä :) Onko nuilla soittajien omilla projekteilla niin väliä. Livenä vois upota sekin mukavasti, jos pystyy seuraamaan.

statistiÖ: Onhan jatsissa kai jotain sääntöjä, pakollisia ominaispiirteitä :) muuten oliskin villi kenttä alkuperäiseltä pohjalta. Mikset itse yritä tehdä. Näkyy jotain olet jo tehnyt, soranajon ja politikoinnin ohella ;)
 
(...)Älä vaan poppisradiota kuuntele. Olis tarkoitus alkaa seurata YLE1n Jazzradiota jms. tarjontaa (saa kuunneltua netistä). Sieltä näkyy soittolistan mukaan soivan uutta(kin) materiaalia. Puhuvat vaan paljon.
 
Erinomaista argumentointia, ei lainkaan perusteettomia ennakko-oletuksia eikä henkilöönkäyvyyttä. Eikä nimimerkin takaa laisinkaan.