Niilo94 20.05.2012 10:12:41 | |
---|
Noniin. Stratoa eikä teleä tullut. Kävin kokeilemassa moniakin eri kandidaatteja, mutta monessa oli kaula liian suuri meikäläisen makuun ja aikansa testailtua ei vain saanut vahvistimesta pihalle haettua saundia. Yksi stratocaster tosin tuli vastaan jota kuolasin. Roadhouse stratocaster: Hinta oli n. 700€ speksejä en muista, mutta mikrofonit olivat texas specialit mistä johtuu luultavasti se että iski korvaan aivan mahtavan kuuloisena kitarana. kitara kuitenkin jäi roikkumaan seinälle, koska se oli oikeakätinen ja vasurina on luonnollisesti vähän hankala päästä ylemmille nauhoille räpeltämään. Nyt se sitten kuitenkin sattui. Menin jo vanhasta tottumuksesta tampereen dlx:ään koeajamaan eri kitaroita, kun huomasin "SG mallisen" 33 sarjan kitaran. Poistotarjous, hintana sopivat 490€. saundi oli se mitä oli hakusessa, johtuu varmaan siitä että korvani taitavat olla tottuneet enemmän humpparimaiseen meininkiin. Erikoisuutena tässä vehkeessä kuitenkin on se että, CoAxe mikrofonit voi muuttaa switchiä kääntämällä single coiliksi tai humppariksi. 55 ja 77 sarjassa käsittääkseni on mahdollisuus valita humppari, p-90, single coil. Tämä kiinnitti huomion kokeilu vaiheessa, paljon eri mahdollisuuksia saundimaailman puolesta. Kitara on oikeakätinen mutta SG-malli ei ole niin mahdoton soittaa väärinpäin. Lopulta tulin tulokseen. Saundi/saundimahdollisuudet, Kaulan istuvuus, ulkonäkö(ei niin ratkaiseva) ja tietysti hinta näin opiskelijalle, ajoivat minut ostamaan vehkeen. Ei kaduta, soi nätisti oman vahvarin kautta ja lähtotilannehan oli strato tai tele, mutta päädyin nyt kuitenkin tälläiseen. Single coilit sieltäkin saa naputeltua esiin joten ei sinänsä harmita. Arvostelua tästä pelista voisinkin laittaa joskus, kun on vähän räpelletty enemmän. |
2randpo 20.05.2012 10:53:54 | |
---|
Niilo94: Noniin. Stratoa eikä teleä tullut. Kävin kokeilemassa moniakin eri kandidaatteja, mutta monessa oli kaula liian suuri meikäläisen makuun ja aikansa testailtua ei vain saanut vahvistimesta pihalle haettua saundia. Yksi stratocaster tosin tuli vastaan jota kuolasin. Roadhouse stratocaster: Hinta oli n. 700€ speksejä en muista, mutta mikrofonit olivat texas specialit mistä johtuu luultavasti se että iski korvaan aivan mahtavan kuuloisena kitarana. kitara kuitenkin jäi roikkumaan seinälle, koska se oli oikeakätinen ja vasurina on luonnollisesti vähän hankala päästä ylemmille nauhoille räpeltämään. Nyt se sitten kuitenkin sattui. Menin jo vanhasta tottumuksesta tampereen dlx:ään koeajamaan eri kitaroita, kun huomasin "SG mallisen" 33 sarjan kitaran. Poistotarjous, hintana sopivat 490€. saundi oli se mitä oli hakusessa, johtuu varmaan siitä että korvani taitavat olla tottuneet enemmän humpparimaiseen meininkiin. Erikoisuutena tässä vehkeessä kuitenkin on se että, CoAxe mikrofonit voi muuttaa switchiä kääntämällä single coiliksi tai humppariksi. 55 ja 77 sarjassa käsittääkseni on mahdollisuus valita humppari, p-90, single coil. Tämä kiinnitti huomion kokeilu vaiheessa, paljon eri mahdollisuuksia saundimaailman puolesta. Kitara on oikeakätinen mutta SG-malli ei ole niin mahdoton soittaa väärinpäin. Lopulta tulin tulokseen. Saundi/saundimahdollisuudet, Kaulan istuvuus, ulkonäkö(ei niin ratkaiseva) ja tietysti hinta näin opiskelijalle, ajoivat minut ostamaan vehkeen. Ei kaduta, soi nätisti oman vahvarin kautta ja lähtotilannehan oli strato tai tele, mutta päädyin nyt kuitenkin tälläiseen. Single coilit sieltäkin saa naputeltua esiin joten ei sinänsä harmita. Arvostelua tästä pelista voisinkin laittaa joskus, kun on vähän räpelletty enemmän. Kyseessä Vox SDC kaiketi? |
Niilo94 20.05.2012 20:44:04 | |
---|
2randpo: Kyseessä Vox SDC kaiketi? Kyllä sama soitin kyseessä :). |
Jyrken 20.05.2012 23:19:04 | |
---|
Laita ihmeessä joskus syväluotaus tosta, kiinnostava soitin. if you mostly play metallica get kirk hammets signature dunlop wahh pedal |
Niilo94 21.05.2012 18:25:43 | |
---|
Joo! Ajatuksena oli tehdä, tässä hamassa tulevaisuudessa jonkinmoinen arvostelu/arvio vehkeestä! |
Hillboy 21.05.2012 18:58:30 (muokattu 21.05.2012 19:00:14) | |
---|
Osta strato ja tee (vaikka soitinrakennuskurssilla) ite huikee tele. Ei oo vaikeeta ja tulee parempi kun kaupasta ostettu kun oot huolellinen. Lisäks tunneside kitaraan on aivan omaa luokkaansa kun sen on itse tehny. Mmutta tosiaan... pienellä kolvailulla saa stratosta aika hyvin teleä mukaelevaa saundia. - L e: aijjaa ostitkin jo jtn muuta. Onnea uuden kitaran kanssa! "Mun vasen käsi on vitun huono! Sama kun soittasin kullillani..." - Ville |
Niilo94 21.05.2012 21:22:13 | |
---|
Joo toi kitaran rakennus itse oli yks mahdollisuus, mutta täällä kotikonnuilla oli tarjolla vaan yksi kurssi ja ajankohta oli sopimaton :/. Mutta joo uusi kitara hommattu jo, joten mitä sitä enään miettimään! |
Krice 21.05.2012 22:56:41 | |
---|
|
Victor Helldriver 22.05.2012 13:48:28 | |
---|
Bigger man is ALWAYS better than the little man... |
Gabe 22.05.2012 15:09:25 | |
---|
Krice: http://godinguitars.com/godinsessioncustomp.htm Lehmusrunko ei varmaan soundin puolesta ole lähelläkään Fenderiä, mutta onhan tuo aika hauskan näköinen. Ei muuten hullumpi. Vähän SG:mäinen tuo runko toiselta sivulta, istuu syliin varmaan kivasti. Harmi kun on lehmusta runko :/ Elämäni tarkoitus on olla varoittavana esimerkkinä muille. |
Lancelot 22.05.2012 21:33:35 (muokattu 22.05.2012 21:33:50) | |
---|
Krice: http://godinguitars.com/godinsessioncustomp.htm Godinin ulkonäkö ei ole aijemmin miellyttänyt näköaisteja, mutta tuo malli on kyllä hieno. Mun mielestä toi lehmus vois olla ihan jees, olishan se tavattoman tylsää jos se kuullostais Fenderiltä, vaikkei Fenkun saundissa mitään vikaa ole. |
Jucciz 23.05.2012 23:42:53 (muokattu 23.05.2012 23:44:46) | |
---|
Gabe: Harmi kun on lehmusta runko :/ Ois kyllä jännä tietää, kuinka moni oikein kunnon rokkisäröllä soitetussa sokkokuuntelutilanteessa oikeasti tuumaisi: "ähh, tää kuulostaa lehmukselta, ei kelpaa" ... jos siis kitara ois muuten just eikä melkeen passeli. Vai mikä lehmuksessa mättää? Eikö siitä tehty kitara voi kuulostaa hyvältä, vaikka laittais millaiset mikit? Tossa teille lehmusta: http://dl.dropbox.com/u/4302688/jmp68_441.mp3 Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan! |
Master Of The Universe 23.05.2012 23:46:55 | |
---|
Voltti ei ole ikinä paskempi vaihtoehto. En allekirjoita. |
Jucciz: Ois kyllä jännä tietää, kuinka moni oikein kunnon rokkisäröllä soitetussa sokkokuuntelutilanteessa oikeasti tuumaisi: "ähh, tää kuulostaa lehmukselta, ei kelpaa" ... jos siis kitara ois muuten just eikä melkeen passeli. Vai mikä lehmuksessa mättää? Eikö siitä tehty kitara voi kuulostaa hyvältä, vaikka laittais millaiset mikit? Tossa teille lehmusta: http://dl.dropbox.com/u/4302688/jmp68_441.mp3 No ei nyt ihan paskalta kuulosta! =D Räkkimiehiä jo vuodesta 2000. |
Gabe 28.05.2012 12:06:04 | |
---|
Jucciz: Vai mikä lehmuksessa mättää? Eikö siitä tehty kitara voi kuulostaa hyvältä, vaikka laittais millaiset mikit? Lehmuksessa ei niinkään mätä sen soundi vaan muut ominaisuudet. On niin hirveän pehmeää puuta :/ Elämäni tarkoitus on olla varoittavana esimerkkinä muille. |