Musiikkibisnes ›

Kuinka paljon siis artistit tienaa jokaisesta myydystä levystä, joka maksaa sen normaalin 20 e tai jotain? Oletetaan, että kyseessä on jäbä, joka on tehnyt ensimmäisen levynsä.

N. 5-10% myyntihinnasta taitaa rojaltit keskimäärin Suomenmaalla olla. Mitä vähemmän välikäsiä, niin tietenkin sitä enemmän rojalteja

Ensipainokset kovin pieniä = sekin vähä massi pienenee...

Kuinka paljon siis artistit tienaa jokaisesta myydystä levystä, joka maksaa sen normaalin 20 e tai jotain? Oletetaan, että kyseessä on jäbä, joka on tehnyt ensimmäisen levynsä.
 
Ei paljon.
 
Artistin osuutta eli royaltya ei lasketa levyn vähittäismyyntihinnasta, vaan kuvitellusta summasta, jonka nimi on "hinta kansivähennyksellä". Lisäksi royaltyyn vaikuttaa olennaisesti, kuka levyn kustannukset on maksanut. Jos levy-yhtiö on maksanut studion, vois kuvitella levyllä esiintyjien jakavan keskenään esim 4% tästä ovh:ta selvästi pienemmästä summasta, kun ekasta levystä on kyse. Levyn mainostaminen TV:ssä (tai mikä tahansa muu outo erityisehto) saattaa tiputtaa summan tästä vielä puoleen.
 
Myöhemmin, jos artisti menestyy ja alkaa ottaa itse taloudellisen riskin levyistään (maksaa kulut masteriin asti ym. - ns. master-diili) saattaa rojalti kohota vaikka 16% asti. Mutta silloin pitää olla jo tosi suosittu.
 
Ote Larmolan teoksesta Rokkibändin ABC (ilmestyy myöhemmin tänä vuonna):
 
"...Demonne on tärpännyt, ja yhtiöiden A&R-henkilöt ovat tulleet katsomaan teitä keikalle ja ehdottavat sopimuksen tekoa. Onko luvassa limusiineja ja uima-altaita vai kurjuutta ja velkaa? Vai jotain aivan muuta?
 
Todennäköisesti jotain noiden väliltä. Nyt pää kylmänä. Älkää menkö vielä ostamaan niitä uusia soittopelejä, taloja tai autoja, vaan ottakaa selvää asioista. Teosto, Gramex, Muusikoiden liitto ja Elvis ry ovat järjestöjä, joiden neuvoja kannattaa kuunnella ja painaa mieleen kaikki sanottu; jatkossa teidän oletetaan tuntevan pelisäännöt.
 
No hyvä. Alussa levy-yhtiön A&R-henkilö tekee tapaamisessanne ns. muistion. Kannattaa tietää, että se muistio on juridisesti pätevä asiapaperi, kunnes varsinainen sopimus sen korvaa. Muistion pohjalta levy-yhtiö tekee levytyssopimusluonnoksen, joka voi olla artistisopimus, mastersopimus tai jotain siltä väliltä. Sopimuksen yhteyteen voidaan myös nivoa kustannussopimus, joka tekee hommasta taas monta pykälää monimutkaisemman. Kun luonnos on olemassa, kannattaa ehdottomasti hakeutua Muusikoiden liiton juristien, tai muiden musiikkialaa ymmärtävien lakimiesten juttusille. Muusikoiden liitto auttaa muitakin kuin jäseniään, sen mukaan kun aikaa liikenee.
 
Levytyssopimus ja kustannussopimus menevät helposti sekaisin, vaikka asia on aivan eri. Levytyssopimuksessa sovitaan tietyn äänitteen julkaisemisesta, eli kappaleen tietystä äänityksestä samoine soittajineen, tulkintoineen ja sovituksineen. Musiikinkustannuksessa taas sopimisen kohteena on itse kappaleen sävel ja sanat, siitä riippumatta kuka ja miten kappaleen esittää.
 
Jos levytyssopimuksen yhteydessä ei tehdä musiikinkustannussopimusta, voi Teoston juristeistakin olla apua sopimusneuvotteluissa. Teostollahan on sekä tekijä- että kustantaja-asiakkaita, joten he voivat jäädä hankalaan välikäteen. Teoston asiakkuus on se väylä, jolla biisintekijät saavat työstään esityskorvauksia.
 
Levytyssopimuksessa määritellään niin tulojen kuin kulujenkin jako. Sopimukseen pitää selvästi sisältyä, mistä summasta rojalti lasketaan ja mitä kuluja siitä vähennetään. Masterdiilissä artisti tai muu levy-yhtiön ulkopuolinen taho valmistaa äänitteen masteriksi asti; valitsee ja maksaa studion, tuottajan, ehkä kannet, kaikki kulut masteriin asti. Tämän jälkeen master voidaan joko myydä levy-yhtiölle tai vain sopia sen julkaisemisesta. Mastersopimus on artistille kannattavin, jos äänitettä tullaan myymään ja soittamaan paljon - jos äänite floppaa, menetetään sijoitettu raha siltä osin, kuin levy-yhtiö ei sitä ole ostaessa korvannut.
 
Artistisopimuksessa levy-yhtiö maksaa viulut sillä oletuksella, että saa omansa myynnistä ja radiosoitosta. Artisti ei ota suurta taloudellista riskiä, rojaltiennakkokin on "recoupable but not repayable", eli sitä voidaan kyllä vähentää rojaltituloista, mutta sitä ei tarvitse maksaa takaisin. Artistisopimuksissa levy-yhtiöllä on päätäntävalta niin studion, tuottajan kuin esitettävän materiaalinkin valinnassa; kuten oikein onkin. Hehän maksavat.
 
Lopullisen, maksettavan rojaltin laskeminen on melkoinen viidakko, harmaa alue, jolla ei ole kaikille yhteisiä pelisääntöjä, vaikka vakiintuneita käytäntöjä piisaakin. Maailmalla on kaikenlaisia ehtoja, joiden nojalla rojalti putoaa puoleen, näitä saattavat olla esimerkiksi tv-mainonta, promovideon teko tai muut mainoskulut. Kannattaa ottaa tarkasti selvää, minkälaisia ehtoja sopimukseen sisältyy. Sopimusluonnosten vertailu ei välttämättä ole kovin helppoa - ne saattavat olla keskenään hyvinkin erilaisia, vaikka niissä periaatteessa sovitaan samat asiat.
 
Kannattaa katsoa tarkkaan, mistä hinnasta rojaltia maksetaan. Kyseessä ei yleensä koskaan ole levyn vähittäismyyntihinta tai edes vähittäiskauppiaan sisäänostohinta ppd eli published price to dealers, vaan vaikuttavia tekijöitä ovat mm. kansivähennys (eli pakkauskulut), myymättä jääneiden levyjen palautus ja arvonlisäveron osuus.
 
Publishing rights- eli musiikinkustannussopimuksen tekeminen on monipiippuinen asia. Toisaalta, musiikin tekijät menettävät kolmanneksen teostotuloistaan; toisaalta kustannusyhtiöllä on rutkasti enemmän intressejä sellaisen musiikin markkinoimiseen, josta se saa tuloja muutenkin kuin sen yhden äänitteen myynnin kautta. Jotkut musiikintekijät pyrkivät kiertämään tätä perustamalla itse oman kustannusyhtiön, joka myy varsinaiselle kustantajalle vain alikustannussopimusta. Näin on mahdollista pudottaa ulkopuolisen kustantajan osuus puoleen sopimusehtojen olennaisesti muuttumatta.
 
Kustannustoiminta on olennainen osa musiikkibisneksen rahaliikennettä. Artisti saa varautua siihen, että sataprosenttisen oikeudenmukaista ja reilua diiliä ei olekaan, vaan kuten nimettömäksi jäävä musiikkialan ammattilainen totesi: "Tiettyyn määrään rosvousta saa valitettavasti varautua, ja se on vain nieltävä jos mielii levyjä tehdä."..."
 
Tuossa faktaa:-)

Levynhinnan jakautumisesta eri tahojen kesken kertoo CMX sivulla http://njet.net/cmx/kysy/2000/7.phtml (ja siellä päivämäärällä 10.7.):
 
Mitenkä se yhdestä levystä perittävä 129 mk sitten karkeasti ottaen jakautuu? Teille 6 mk, managerille kymppi, levy-yhtiölle 30% ja kauppa vie loput?
 
Tuonhintaisesta levystä kauppaan ja jakelijalle jää viitisen kymppiä, eli noin kahdeksan kymppiä tilittyy levy-yhtiöön. Keskimääräisen levyn master- ja markkinointikustannukset liikkuvat parinsadantuhannen paremmalla puolella, eli persneton puoleltä tässä kaavassa päästään vajaan kolmentuhannen levyn myynnillä. Tekijöille firma maksaa yleensä 3-18% rojaltia, sopimustyypistä riippuen (miten lasketaan, ja aletaanko laskea heti vai kulujen täytyttyä yms.) Sen lisäksi firma maksaa jokaisesta myydystä levystä meille kuusi-seitsemän markkaa tekijänoikeusmaksua ns. mekanisointikorvauksina. Manageria meillä ei ole, mutta keikkaillessamme maksoimme ohjelmamyyjän palveluista 15% keikkahinnasta.
 
Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen sivulla http://www.antipiracy.fi/fakenomore/taustatietoa.html on myös yhdet esimerkkilukemat (tapauskohtaisiahan nämä aina ovat):
 
Jos suomalainen cd-levy maksaa 130 markkaa, sen tuotto jakaantuu seuraavasti:
 
Valmistus 8,00 mk
Artistiroyalty 5,00 mk
Teostomaksu 7,50 mk
Äänityskustannukset 20,00 mk
Markkinointi 8,00 mk
Tuotekehitys 5,00 mk
Tukkujakelu 10,00 mk
Vähittäiskaupan osuus 32,56 mk
Levy-yhtiön osuus 10,50 mk
Arvonlisävero 23,44 mk