Kitarat: soittaminen ›

Musatunnilla seiskalla käskettiin ottaa kitarat käteen ja alettiin soittaa jotain kahden soinnun Tom Dooleyta ja sain siinä jostain semmosen kummallisen ajatuksen että tätä vois ruveta oikeasti opettelemaan. Mitä lie päässä liikkunut silloin?

Sakmongkol: Dave Murray.
 
E: oho.
 
Jee!! Samiksii!! Ota plus!
 
Meinasin painaa "tykkää"-painiketta kunnes muistin että olen mnetissä. :)

Ensimmäinen kitara tuli kotitalouteen ollessani noin 10-vuotias. Tämä oli lahja oli isoäidiltä, jonka veljenpoika oli yksi Musamaailman omistajista. Kitara oli (ja on yhä) Yamahan teräskielinen akustinen. Koskaan en ollut kitaraa pyytänyt, mutta kai perhe ajatteli, että pojalle pitäisi saada jokin harrastus. Tuolloin päivät lähinä menivät koulun jälkeen erinäisten Nintendon konsolien hakkaamiseen.
 
Perheessäni ei ole äidin puolelta (isän puolelta sukuhistoria on hämärän peitossa) aiemmin ollut pahemmin musiikillista historiaa. Kuulemma isoisoisoisä soitti vetopasuunaa, mutta siinäpä se. Ensimmäiset musiikilliset päräyttävät kokemukset olivat Disneyn Fantasia (erityisesti Stravinskyn Kevätuhri), jota tuli katsottua VHS-kasetilta säännöllisesti isoisällä hoidossa ollessani, Ismo Alangon Taitelijan elämää ja äidin Kreikan radiosta C-kasetille äänittämät rebetiko-kappaleet. Ala-asteella musiikinopettajan fanittama Nirvana tippui myös hyvin, mutten kuitenkaan ollut kiinnostunut varsinaisesti musiikin soittamisesta itse. Rummut tietty kiehtoivat, ja pystyin niitä soittamaan pennuksi ihan kohtuullisen hyvin. Olin kuitenkin aika ujo lapsena, enkä uskaltanut soittaa rumpuja luokkatoverieni taikka opettajan edessä kunnolla.
 
Lahjaksi saatu kitara jäi nurkkaan lojumaan koriste-esineenä, mitä nyt kerran tuli kouluprojektia varten imitoitua Smoke of the Waterin soittoa. Ala-asteen lopulla aloin kiinnostua oma-aloitteisesti nu-metallista (älkää tuomitko! olin nuori ja eksynyt varhaisteini) ja bändeistä kuten Linkin Park, Korn, At the Drive-In ja System of a Down. Aloin ihannoida Fred Durstia ja Linkin Parkin räpäyttäjää, koska he olivat niin "cooleja" tyyppejä. Halusin olla heidän tavoin parrasvaloissa, mutta itse en osannut laulaa yhtään.
 
Sitten eräänä päivänä näin Kornin Here to Stayn musiikkivideon, ja ajattelin, että noi kitaristitkin näyttää aika "cooleilta" tossa. Sitten kun se kitara lojui kotona ja yläasteella tutustuin yhteen tyyppiin, joka kävi Malmin ja Itäkeskuksen musiikkikoulussa, niin ajattelin, että miksipä ei.
 
Siitä lähtikin sitten vihan ja rakkauden täyttämä matka, joka on tähän menessä kulkenut nu-metallin, Metallican, 70-luvun rockin, progressiivisen rockin, jazz fuusion, bebopin ja avant-garden kautta lopulta flamencoon...

Soitin ennen rumpuja ja siihen vaan paloi käpy. Ei saanut ilmoille mitenkään melodisia ideoitaan ja muutekin mun tempotaju ei ole luokkaa atomikello, jolloin on parempi että joku muu pitää pulssia yllä. Rumpujen yksin harjoittelu oli myös reilusti kuivempaa kuin kitaratreeni, vaikka rumpaleita arvostankin. Soitin joskus myös bassoa aika pitkään, siinäkin tuntui ettei pääse ilmaisemaan itseään tarpeeksi.

James Hetfieldin ja Kirk Hammetin kitarat Ride the Lightning albumilla oli ihan liikaa mulle 12 vuotiaana. Ajatus kitaroinnista kasvoi mielessä pari vuotta ja sitten 14 kesäisenä innostuin soittelee. Oli mulla jo 7 vuotiaana akustinen josta en silloin vielä hiffannut mitään. Aloitin koskettimet 4 vuotiaana ja niillä pimputin 15 kesäiseen joka päivä. Lopulta siis kitara syrjäytti koskettimet 15 vuoden iässä. Nyt molempia soittimia treenailen, mutta kitara vie 99% soittoajastani.
Kitara on jotenkin miehekäs ja ärjy soitin. Liian vaikea soitin oppia helposti ja muutenkin sellainen instrumentti joka sopii moneen musiikkiin taustalle tai päällimmäiseksi.

cr4b: Iron Maidenin komeat soolot nostattivat joskus 16-v:nä semmoiset fiilikset, että pakkohan se oli kitara hommata.
 
Samma här, tosin ikää oli vähempi. Olihan se vaan ihan hemskutin siistin kuulosta (:

Isosisko soitti kitaraa, joten aloitin minäkin 10-vuotiaana.

Pianonsoitolla sai liian huonosti muijia että piti keksiä jotain kaveriksi.
 
Myös Led Zeppelinillä ja AC/DC:llä oli vahvasti osuutta asiaan.

fuzz: Myös Led Zeppelinillä ja AC/DC:llä oli vahvasti osuutta asiaan.
 
Miks niilläkin sai huonosti muijia?

Isoveljen vanavedessä alkoi oma soittelu. Noin 2 vuotta siitä kun veli itse aloitti soittamisen, uskalsin minäkin viimein kokeilla soittamisen saloja. Soittaminen alkoi veljen sinnikkäällä opastuksella, harjoittelimme päivittäin yhdessä helppoja riffejä ja sointukiertoja. Noihin aikoihin veli hommasi uudet soittokamppeet ja se jätti minulle oivan tilaisuuden, minulla oli käytössä ihka oikea sähkökitara, vaikkakaan Harley Benton ei ollut paras mahdollinen keppi, jolla aloittaa. Taitojen kehityttyä soitimme duona pitkän aikaa, mutta pikkuhiljaa veljen innostus alkoi laantua ja yhteissoitto loppui kuin seinään. En voi silti sanoin kuvailla kuinka kiitollinen olen veljelleni kaikesta tästä!

Karipiirto: Musatunnilla seiskalla käskettiin ottaa kitarat käteen ja alettiin soittaa jotain kahden soinnun Tom Dooleyta ja sain siinä jostain semmosen kummallisen ajatuksen että tätä vois ruveta oikeasti opettelemaan. Mitä lie päässä liikkunut silloin?
 
Jännä että oikeesti toimii noinkin - itelle jäi musatunneista vaan tyhmä olo ja aika negatiivinen asenne kaikkea musiikkia kohtaan. :P

Jyrken: Jännä että oikeesti toimii noinkin - itelle jäi musatunneista vaan tyhmä olo ja aika negatiivinen asenne kaikkea musiikkia kohtaan. :P
 
Meillä oli aika innostava opettaja, joka oikeasti pisti porukan heti soittamaan. Mitään "opiskelua" ei juurikaan ollut vaan tunnit koostuivat yksinomaan soittamisesta. Uusia sointuja tuli uusien biisien myötä ja biisit olivat lähinnä päivän poppia. Apulantaa, Rasmusta yms. Olin juuri ennen yläastetta innostunut juurikin edellämainitusta Iron Metelistä, joten joku päässä vain naksahti siten että aloin ajatella että kykenisin oppimaan myös juurikin Maidenin biisejä soittamaan ja se vaikutti siistiltä ajatukselta 13v pojalle. :)

Tahdoin pienenä soittaa pianoa mutta sellaiset oli kalliita. Sukulaismiehen kautta meille päätyi halpis landola ja siitä kai se alamäki sitten lähti.
Ois ollu edes basso.

Joskus alakouluiässä jollain leirintapaisella oli tylsää, ja nappasin siitä nurkasta teräskielisen ja plukkasin peukalolla ala-Eetä.
 
Leirin päättyessä sormeni olivat vereslihalla ja rakoilla.

Piti saada vaihtelua pianon ja rumpujen soittoon ja laulamiseen.

Jostaki varastosta löytyi veljen paskana oleva lasten Landola, ja sit rupesin huvikseni selvittelemään, miten sitä soitetaan.
 
Toinen soitin tullut sittemmin pääsoittimeksi, mutta siitä se aikanaan lähti.
 
E: Kyl lukiossa opettaja opetti soittamaan tunnilla jonku kolmen nuotin wanhan biisin.

Miks niilläkin sai huonosti muijia?
 
Kyl sun Jucciz kuvittelis jo nykysellä kokemuksellas tietävän, että irtopesiä ajatellen bändissä soittaminen on yksi tehokkaimpia ehkäisykeinoja.

Jucciz: Miks niilläkin sai huonosti muijia?
 
En tiiä. Ajatella että eivät kelvannu teinitytöille.

Tuli myös mieleen kun skidinä ihailin viiksekkään pappani kitaransoittoa, siitä saattoi tulla vähän vaikutteita.