Aihe: Kitarat pois soittajilta
1 2
the-Antero
21.05.2012 13:36:20
 
 
Jussiman: Ja totta kai kaikki soittimetkin tulevat luvanvaraisiksi ja niistä joutuu maksamaan tekijänoikeusmaksua. Toki soittimetkin kielletään jossakin vaiheessa kun niitähän voi käyttää tekijänoikeuslakien rikkomiseen!
 
Hevisuunnikkaita saavat hankkia pelkästään ne jolla on aseenkantolupa. Kyseiset kirveethän sopivat myös itsepuolustukseen ja ihmisten vahingoittamiseen.
 
Vahvistimet olisi myös hyvä saada hiljaisemmiksi. Huonolla säkällä voi pilata jonkun kuulon niillä.
Musiikki ei tunne rajoja, eivätkä kitaristit tunne nuotteja.
korvaoo
21.05.2012 13:40:56
Jussiman: Ylipäätään musiikin soittaminen muuta kuin levyiltä tai netistä maksullisesti oikealta sivulta ladattuna voitaisiin kieltää. Jokaiseen taloon vaan valvovat laitteet, mitkä hälyttävät heti poliisille kun joku soittaa tahdinkaan verran jonkun toisen tekemää biisiä maksamatta siitä tekijänoikeusmaksua. Ja jos jää kiinni soittamisesta eikä maksa, niin sitten vaan 10 vuotta vankilassa.
 
Ja totta kai kaikki soittimetkin tulevat luvanvaraisiksi ja niistä joutuu maksamaan tekijänoikeusmaksua. Toki soittimetkin kielletään jossakin vaiheessa kun niitähän voi käyttää tekijänoikeuslakien rikkomiseen!
 
Ja julkisilla paikoilla tai baareissa ei myöskään saisi soittaa tekijänoikeuksien suojaamaa materiaalia ilman että jokainen sitä kuuleva maksaisi.

 
Kyllä, samantien kun kasettimaksut poistuvat ja valtio repii taikaseinästä rahat tuon shown kustantamiseen, niin ihan vapaasti. Spotifystä mää nytkin kuuntelen kaiken, paitsi autossa jossa soi radio... Ja baarissa silloin harvoin kun käy, niin parempi vaan ettei siellä kukaan soita mitään kurjaa musiikkia :)
Soittimien kanssa sitten on vähän niin ja näin, itellä kun on tuo yks keräilykappalekkin joka enempi on siis harrastesäilytystä kuin itse soitantaa.
kaikki paitsi on turhaa.
Jussiman
21.05.2012 13:42:22 (muokattu 21.05.2012 13:45:53)
the-Antero: Hevisuunnikkaita saavat hankkia pelkästään ne jolla on aseenkantolupa. Kyseiset kirveethän sopivat myös itsepuolustukseen ja ihmisten vahingoittamiseen.
 
Vahvistimet olisi myös hyvä saada hiljaisemmiksi. Huonolla säkällä voi pilata jonkun kuulon niillä.

 
Soitinlupa myönnetään vain psykologiset testit läpikäyneille ihmisille, joilla ei ole rikosrekisteriä tai jotka eivät todennäköisesti tule syyyllistymään tekijänoikeuslakien rikkomiseen. Poliisi valvoo tiukasti tätä käytäntöä ja luvan saamiseen menee vähintään vuosi ja jokainen lupahakemus tarkastellaan erikseen. Huonon kuulon omavaa henkilö ei voi saada soitinlupaa, koska saattaa soittaa liian lujaa. Sama tulee koskemaan myös äänentoistolaitteita hankkiville ihmisille. Jos henkilö syyllistyy tekijänoikeusrikoksiin soittimellaan tai soittaa liian lujaa, niin kaikki äänentoistolaitteet takavarikoidaan ja hänen lupansa niiden hankkimiseen perutaan loppuelämän ajaksi. Lisäksi seuraa n. 20 vuoden vankeustuomio ja mittavat sakot.
 
Kaikkihan vain ihmisten hyvinvoinnin ja muusikoiden tekijänoikeuksien hyväksi :)
Jussiman
21.05.2012 13:53:04
Missään ei saa myöskään soittaa mitään musiikkia yli 60 desibelin voimakkuudella. Poliisi valvoo kaikkia konsertteja ja pidättää muusikot jotka ylittävät tämän rajan soitossaan.
the-Antero
21.05.2012 13:53:15
 
 
Liian lujaa kun soittaa rikkoo samantien tekijänoikeuslakia koska joku muu voi kuulla mitä soitat. Tällöinhän esität musiikkia ihmisille.
Musiikki ei tunne rajoja, eivätkä kitaristit tunne nuotteja.
Jussiman
21.05.2012 13:54:53 (muokattu 21.05.2012 13:55:58)
Musiikista tai sanoituksista ei saisi myöskään puhua tai kirjoittaa, koska voi puhessaan/kirjoituksissan lainata tekijänoikeuksien suojaamaa materiaalia. Jos aikoo mainita kappaleen nimen tai muuten puhua sen sisällöstä, tulee maksaa tekijänoikeusmaksu.
the-Antero
21.05.2012 14:35:59
 
 
Lisäksi musiikkia saisi tehdä vain pitkän koulutksen käyneet ammattilaiset. Ei amatöörit koska he saattaisivat käyttää vaikka vahingossa pahamaineista "diabolus in musicaa" kappaleissaan.
Musiikki ei tunne rajoja, eivätkä kitaristit tunne nuotteja.
jpg
21.05.2012 18:20:44
Jyrken: Eihän tuo edes ollut mikään kansanäänestys. Onpa karusti yleistetty.
 
Ei sillä etten niistä ydinaseista olisi samaa mieltä.

 
Aikaa kun kuluu niin Ameriikan TV-lähetyksissä jos kitara (väärän puun kitara) sattuu vilahtamaan niin päälle maalataan häivettä.vrt.Janet Jacksonin Tissit!
korvaoo
21.05.2012 19:06:37
the-Antero: Lisäksi musiikkia saisi tehdä vain pitkän koulutksen käyneet ammattilaiset. Ei amatöörit koska he saattaisivat käyttää vaikka vahingossa pahamaineista "diabolus in musicaa" kappaleissaan.
 
tsk tsk elä turhaan mainitse tritonuksen sinun(kin) hevisoundin jumalaa...
kaikki paitsi on turhaa.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)