Aihe: Every Time I Die (USA) @ Nosturi 23.5.2012
1
jonninen
11.01.2012 11:17:19
 
 
METALCORE-YHTYE EVERY TIME I DIE NOSTURIIN
Ke 23.5.2012 Helsinki, Nosturi
 
Metal-, math- ja hardcorea sekä raskasta vaihtoehtorockia sekoitteleva Every Time I Die saapuu keskiviikkona 23. toukokuuta ensimmäiselle klubikeikalleen Suomeen. Liput maaliskuussa uuden albumin julkaisevan yhdysvaltalaisbändin konserttiin tulevat myyntiin Tikettiin perjantaina 13. tammikuuta.
 
Buffalossa 1990-luvun lopulla veljesten Keith (laulu) ja Jordan (kitara) Buckleyn perustama Every Time I Die julkaisi debyyttialbuminsa Last Night in Town jo vuonna 2001, mutta suurinta suosiotaan yhtye on nauttinut vasta viime vuosina. Pitkäjänteinen ja lähes tauoton kiertue-elämä ovatkin nostaneet Every Time I Dien nykypäivän menestyneimpien metalcore-bändien joukkoon.
 
Ennen edellistä albumiaan New Junk Aesthetic (2009) yhtye siirtyi maailman tunnetuimman punk/hardcore-levymerkin Epitaphin talliin. Maaliskuun alussa Every Time I Die julkaisee kuudennen pitkäsoittonsa Ex-Lives, jonka äänityksistä vastasi Stam1nankin tulevan albumin tuottanut huippunimi Joe Barresi (Tool, Queens Of The Stone Age, Parkway Drive).
 
Uransa aikana Every Time I Die on soittanut ympäri maailmaa esimerkiksi Bring Me The Horizonin, August Burns Redin ja Dillinger Escape Planin kanssa sekä esiintynyt Warped- ja Ozzfest-kiertueilla. Aikaisemmin yhtye on vieraillut Suomessa ainoastaan loppuvuodesta 2009, jolloin Every Time I Die nähtiin Helsingin Jäähallissa In Flamesin ja Killswitch Engagen lämmittelijänä.
 
Nosturin konserttiin ei ole ikärajaa, mutta täysi-ikäisille on rajattu anniskelualue. Tapahtumaan on luvassa myös myöhemmin julkistettava lämmittelijä. Keikka järjestetään yhteistyössä Kaaoszinen kanssa.
 
LIPUT:
Myyntiin pe 13.1.2012 klo 9.00
15 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti.
 
EVERY TIME I DIE (USA)
New Junk Aesthetic is stunning, 9/10 Rock Sound
The most vicious record of their career; a record that kicks you in the teeth, shreds your balls, and shows no mercy. 91/100 Absolutepunk.net
Hengästyttävän täydellistä modernia punkia Rumba
Viihdyttävä sekoitus etelärokkia ja koukeroisempaa partymetalcorea--Nosturin kaltaisessa paikassa voisi yhtyeen pisteet nousta vielä pari pykälää Lammaszine
Vapaasti hengittävä sekoitus hardcorea, punkkia ja äärimetallin nopeampaa sarkaa, 4/5 Mesta.net
 
www.everytimeidie.net
www.facebook.com/everytimeidie
www.elmu.fi
www.fullsteam.fi
kyseinen
11.01.2012 11:17:42
Kiitos. Kiitos. KIITOS. Ei mulla muuta.
Internetin kautta, vähän joka puolelle. -V. Keskinen
spinningthingintheceiling
11.01.2012 17:48:57
 
 
TÄMÄ on hieno uutinen! Toivottavasti vaan onnistuu ihan oikeasti jätkien saapuminen. Hintakin on kohdillaan, enemmänkin olisin ollut valmis maksamaan.
Ole nöyrä, älä nöyristele.
Pääskynen
11.01.2012 21:52:17
 
 
Tätä on odotettu jo useampi vuosi! KIIITOS!
kyseinen
24.05.2012 11:51:41
Mahtavuutta oli tämä. Kyllä parempien Amerikan bändien pojat on nykyään niin pro-jätkiä. Paahtoivat aivan maxi-täböl, vaikka jengi oli perinteisen nihkeähköä ja vähälukuista. Meni siihen kuuluisaan Top 5:een näkemieni keikkojen osalta. Porukan potentiaalisesti heikoin lenkkikin eli Keith onnistui olemaan aivan liekeissä.
 
Tästä ei livebändi paljon parane. Harmi, ettette nähneet.
Internetin kautta, vähän joka puolelle. -V. Keskinen
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)