Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Rock, pop, alternative »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Rockinvastaisen kampanjan nykytila
1 2 3 4 5 6 7 8
velipesonen
17.05.2012 16:41:17 (muokattu 18.05.2012 09:11:55)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kuuntelinpa taas pitkästä aikaa Timo Närhen ja Jyrki Isohellan kasetin Rock'n'rollin maailma, arvatenkin vuodelta 1985(?). Noihin aikoihin myös Leo Meller vastusti näkyvästi rockmusiikkia. Amerikassa vastustajia oli hyvin paljon.
 
Mitä mieltä olette, onnistuiko evankelisten kristittyjen rockinvastainen kampanja? Sisällöllisesti kampanja oli erittäin kehno ja suorastaan typerä, joten kaiken järjen mukaan siitä on ollut haittaa omille tavoitteilleen. Kuitenkin, kuten tunnettua, rock kuoli vuonna 1986, joten voisiko uskonnollisten piirien rockinvastaisella kampanjalla olla siihenkin oma osuutensa?
 
Mitä kuuluu rockinvastaiselle kampanjalle tänään, vuonna 2012? Mitä sille kuului kymmenen vuotta sitten, vuonna 2002? Minun käsittääkseni vastaus molempiin on "Ei mitään". Vastoin odotuksia ovat fanaattisuuteen taipuvat uskonnolliset piirit lopettaneet ehkä näkyvimmän kampanjansa. Miksi ihmeessä? Onko rockinvastainen kampanja tehnyt tehtävänsä?
 
"Jos Elvis eläisi, hän varmasti kääntyisi haudassaan." - Hannu Nyberg
Mikaelo
17.05.2012 16:45:40
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Radio Rock on tehnyt myös hyvää työtä. Eihän tommosesta pullamössöstä löydä Päivi Räsänenkään mitään vaarallista.
 
Sä oot pelottavan näkönen - Rocco Longfella ,Romantikkoitkijät #41
Jyrken
17.05.2012 16:49:16
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eiköhän nämä kampanjoijat ole pääosin itsekin tajunneet koko touhun olevan aika turhaa ja typerää. Ei vihaista teini-ikäistä metallifania saa lopettamaan musansa kuuntelua selittämällä sille että hevi on saatanasta. Päin vastoin, tuostahan se innostuu.
 
velipesonen: Kuitenkin, kuten tunnettua, rock kuoli vuonna 1986,
 
Tuosta voipi syntyä debaattia :D
 
if you mostly play metallica get kirk hammets signature dunlop wahh pedal
carnation
17.05.2012 16:56:41
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

http://dirtycrow.com/wp-content/upl … _to_100_Revised-s480x552-220275.jpg
 
"Silpomisia, saatanismia, fundamentalismia, moninaista kanibalismia, mielisaiden heiteelle jättöä. Sekoavaa höyrypäistä kapitalismin mätänevää loppua."
StJerky
17.05.2012 17:19:48 (muokattu 17.05.2012 17:20:36)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Minusta olisi tosi hienoa jos rock-musiikki kiellettäisiin.
 
EDIT: Se voisi jopa herättää rockin henkiin.
 
kanisteri
17.05.2012 18:04:08
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

velipesonen: Mitä mieltä olette, onnistuiko evankelisten kristittyjen rockinvastainen kampanja? Sisällöllisesti kampanja oli erittäin kehno ja suorastaan typerä, joten kaiken järjen mukaan siitä on ollut haittaa omille tavoitteilleen.
 
Hmm, mielestäni kyseisen huumorikasetin tuotti "Seinäjoen helluntaiseurakunnan Nuorisotiimi", eli käsite "evankeliset kristityt" saattaa olla hieman harhaanjohtava lukijoille. Kasetin tuottivat siis täyshihhulit helluntaiseurakunnasta. (Myös "evankeliset" niminen herätysliike on olemassa, mutta siihen tuskin viitannet?)
 
Tuottajat tekivät kyllä tosiaan hirvittävän karhunpalveluksen asialleen, ja siekailemattomalla valehtelullaan saattoivat edustamansa kirkon moraalin hyvin kyseenalaiseen valoon.
 
jannu
17.05.2012 18:23:09 (muokattu 17.05.2012 18:23:53)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kyllähän rockin vastainen kampanjointi elää ja hengittää edelleen, ainakin tuolla new age-henkisten salaliittoteoreetikoiden piireissä.
 
Voisi myös todeta, että "KVG", sillä pikaisella guukeltamisella näyttäisi liikkeen nykytilan mysteeri valottuvan melko kirkkain värein. Keskustelun aiheena tämä on hivenen väsynyt.
 
"You really can't be jealous of something you can't fathom." -Nigel Tufnel
velipesonen
17.05.2012 20:22:37 (muokattu 18.05.2012 12:14:36)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

kanisteri: Hmm, mielestäni kyseisen huumorikasetin tuotti "Seinäjoen helluntaiseurakunnan Nuorisotiimi", eli käsite "evankeliset kristityt" saattaa olla hieman harhaanjohtava lukijoille. Kasetin tuottivat siis täyshihhulit helluntaiseurakunnasta. (Myös "evankeliset" niminen herätysliike on olemassa, mutta siihen tuskin viitannet?)
 
Tuottajat tekivät kyllä tosiaan hirvittävän karhunpalveluksen asialleen, ja siekailemattomalla valehtelullaan saattoivat edustamansa kirkon moraalin hyvin kyseenalaiseen valoon.

 
Näköjään minun olisi pitänyt käyttää suomenkielistä termiä evankelikalismi: http://fi.wikipedia.org/wiki/Evankelikalismi
 
Amerikassa erotellaan mielellään toisistaan evankeliset ja presbyteeriset kirkot, ja näille evankelisille rockinvastainen kampanja oli lähellä sydäntä; presbyteereille Rooman paavi on rockmusiikkia suurempi piru. Meikäläisessä kielenkäytössä presbyteerikirkot ovat yhtä kuin reformoidut kirkot ja evankeliset sitten kaikki ne muut protestantit, jotka yleensä katsotaan kristityiksi.
 
Rockin ja ei-kristillisten uskontojen tai peräti saatananpalvonnan yhtymäkohtiahan olisi voinut tarkastella aivan totuudenmukaisestikin mutta siitä oltiin kyllä erittäin kaukana. Siellä täällä evankelikalistien argumentaatiossa esiintyy kokonaisia lauseita ja jopa virkkeitä jotka pitävät täysin paikkansa ja ovat perusargumenttien kannalta ihan kiinnostavia, mutta mistä lie sitten johtuu että juuri mitään järjellistä perustelua mihinkään ei jaksettu esittää.
 
"Jos Elvis eläisi, hän varmasti kääntyisi haudassaan." - Hannu Nyberg
velipesonen
17.05.2012 20:32:39
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

jannu: Kyllähän rockin vastainen kampanjointi elää ja hengittää edelleen, ainakin tuolla new age-henkisten salaliittoteoreetikoiden piireissä.
 
Voisi myös todeta, että "KVG", sillä pikaisella guukeltamisella näyttäisi liikkeen nykytilan mysteeri valottuvan melko kirkkain värein. Keskustelun aiheena tämä on hivenen väsynyt.

 
New Age -henkinen salaliittoteoreetikko = minä! Jos ei puheenaiheet kiinnosta niin ei ole pakko osallistua, tuskinpa tämä ihan tuulesta temmattu aihekaan on.
 
Mielestäni rockin ja saatanan yhteyttä olisi syytä tarkastella hihhulikristittyjen kysymyksenasetteluin mutta voodoo-papin menetelmin.
 
"Jos Elvis eläisi, hän varmasti kääntyisi haudassaan." - Hannu Nyberg
itsy
17.05.2012 20:45:35
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Rockia on kyllä aika väsynyttä vastustaa, Rillex ja muut huumebändit toimii paremmin.
 
jannu
17.05.2012 21:30:36
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

velipesonen: New Age -henkinen salaliittoteoreetikko = minä!
 
Kaukana siitä.
 
Jos ei puheenaiheet kiinnosta niin ei ole pakko osallistua, tuskinpa tämä ihan tuulesta temmattu aihekaan on.
 
Kyllä on, tähän maailmanaikaan suorastaan häiritsevän väkinäinen.
 
"You really can't be jealous of something you can't fathom." -Nigel Tufnel
velipesonen
17.05.2012 21:42:19
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

jannu: Kyllä on, tähän maailmanaikaan suorastaan häiritsevän väkinäinen.
 
Ettei sullois luuranko kaapissa kun noin vastustat rockinvastustamisen vastustamista?
 
"Jos Elvis eläisi, hän varmasti kääntyisi haudassaan." - Hannu Nyberg
jannu
17.05.2012 22:14:58
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

velipesonen: Ettei sullois luuranko kaapissa kun noin vastustat rockinvastustamisen vastustamista?
 
Meidän kaapissa ei ole muita kuin korkeintaan minä itse.
 
"You really can't be jealous of something you can't fathom." -Nigel Tufnel
velipesonen
17.05.2012 22:28:27
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

jannu: Meidän kaapissa ei ole muita kuin korkeintaan minä itse.
 
Lasarus, tule ulos!
 
"Jos Elvis eläisi, hän varmasti kääntyisi haudassaan." - Hannu Nyberg
jra
17.05.2012 23:10:19 (muokattu 17.05.2012 23:10:38)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tuollainen rockin vastainen kampanja vaatii yleisesti tunnetun kohteen, koska se on kait yleensä pohjimmiltaan julkisuudentavoittelua. Kun ei enää tällainen rockia jonkin verran seuraavakaan pysy kartalla kuka on nykyrockissa kuka ja missä mennään, niin voi olla hankalaa hihhuleillekin löytää sopivaa vastustajaa. Kasarilla oli vielä Ozzy Osbournet, Judas Priestit ja Twisted Sisterit tuttuja MTV:llä pyöriviä hahmoja, mutta nykyään pitäisi hyökätä Lady Gagaa ja hitti-Countrya vastaan että saisi suuren yleisön tunteman vastustajan. Vähän sama juttu kuin se että NL oli hyvä konkreettinen vastustaja, mutta nykyinen terrorismin vastainen sota on haamuja vastaan taistelemista.
 
- Kaukolähettimen Klassista Värähtelyä jo vuodesta 2008 -
Gritsen
17.05.2012 23:11:30
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Indonesia ja Gagahan on hetken kuuma uutinen. Kyllä sitä jossain päin maailmaa vielä, paljonkin.
 
Nuages
18.05.2012 07:45:27
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jokainen itseään kunnioittava kristitty vastustaa rock-musiikkia aivan itsestäänselvästi.
 
http://conelrad.com/images/communism_beatles_cvr.jpg
 
"Sointua löytyy kahta sorttia: hilipiää ja haikiaa. Ruuri piristää niinku hömpsyt ja molli herkistää porajamahan. Kauvan lasetettuna alakaa ruurit naurattahon, mollit pakkaa rääyttämähän ihimisiä." -Einon urkukoulu
velipesonen
18.05.2012 08:09:35
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Nuages: Jokainen itseään kunnioittava kristitty vastustaa rock-musiikkia aivan itsestäänselvästi.
 
http://conelrad.com/images/communism_beatles_cvr.jpg

 
Pitääpä hommata tuo kirja! Beatlesista on väitetty mitä ihmeellisimpiä asioita ja tässä on kiinnostava variaatio, jos sisältö on mitä kansi lupaa eli että kommunistit käyttivät hypnoosia Beatlesin välityksellä.
 
Rock'n'rollin maailma -kasettia kuunnellessa tällainenkin väite tuntuu aivan arkipäiväiseltä, ellei peräti löysän akateemiselta.
 
"Jos Elvis eläisi, hän varmasti kääntyisi haudassaan." - Hannu Nyberg
Dull Finn
18.05.2012 08:35:19
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hyvin tuo kampanja pyörii monien itseään rockbändeiksi kutsuvien orkestereiden voimin. On eräskin nimeltämainitsematon helsinkiläisbändi tsekattu Bar Loosessa jauhamassa lienee hypnoottiseksi tarkoitettua jamitusta joka sai toivomaan että ammattinyrkkeilijän poika Steve Jones astuisi lavalle ja pieksisi nuo pystyynnostetut räkäklimpit joltain tiluttelijalta varastamallaan kitaralla.
 
velipesonen
18.05.2012 09:11:18
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Dull Finn: hyvin tuo kampanja pyörii monien itseään rockbändeiksi kutsuvien orkestereiden voimin. On eräskin nimeltämainitsematon helsinkiläisbändi tsekattu Bar Loosessa jauhamassa lienee hypnoottiseksi tarkoitettua jamitusta joka sai toivomaan että ammattinyrkkeilijän poika Steve Jones astuisi lavalle ja pieksisi nuo pystyynnostetut räkäklimpit joltain tiluttelijalta varastamallaan kitaralla.
 
Rockinvastaisen kampanjan kärkenä ovat tietenkin aina olleet kaikki maailman huonot rockyhtyeet joilla lienee varovaisesti arvioiden yli 99% suuruinen enemmistöasema.
 
Medianvastaisen kampanjan kärjessä ovat luonnollisesti maailman kaikki rocklehdet. Tuskin on heikompaa journalistista tasoa Suomessa nähty kuin se mikä on Rumba-lehdessä.
 
"Jos Elvis eläisi, hän varmasti kääntyisi haudassaan." - Hannu Nyberg
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4 5 6 7 8

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «