Lyriikka ›

Tähdet ovat olohuoneen sohvalta katsottuna masentuneita. Kukaan ei tiedä mikä niitä pitää kuvioissaan. Kuviot tuntuvat kaukaa katsottuna tiiviiltä rykelmiltä ja luulisi että tähdet rakastelevat keskenään, mutta kukaan kaukaa katsoja ei tajua niiden välimatkaa. Ja miten vaikeaa, vaikeampaa rakastaminen jokaiselle kilometrille on.
Kukaan ei tiedä kuka minua liimaa tähän sohvaan selästäni kiinni, eikä anna minun muuttaa toiseen puutarhaan. Tarhaan jossa ei ole matkaa; jossa voin nostaa käteni, hyväillä terälehtiäsi kuroittamatta, haluaisit tulla kosketuksi ilman että tuuli pakottaisi, eikä välillämme olisi savua, sumua silloinkaan kun olisi tyyntä.
 
Tupakka näykkii ympäriltäni ilmaa, mutta minun ei ole vaikea hengittää. Pidän savua tähtisumuna joka pitää minulle seuraa, tuottaa mielihyvää tässä sfäärissä kietoen välimatkoja lyhyemmiksi.
 
Yön ja viinin sekoitus alkaa vaatia minulta
 
Viini ei ole viemässä enää minua rajamaille, uneen missä olen komea mies. Bokserijalkaisen ja karvasäärisen miehen ei ole helppo rakastaa, siksi minä mietin missä kohdassa lasia olisi pitänyt kammata hiukset, leikata parta ja pukea.
Lähiökapakassa missä on kauniit muoviset tuopit, mutta ei valkeita pöytäliinoja, olisin, kittaisin ja näyttäisin: nainen minussa on niin paljon tämän kumpuavan vatsani lisäksi että kannattaa antaa rakastaa aamunkin jälkeen, vaikka juuri silloin haisenkin, enkä ole kaunis.