Yleistä keskustelua musiikista ›

Kerran olin veljen kanssa baarissa, ja joku nainen rupesi ylistämään musiikkiani ja soitto/sävellystaitoani. Lisäksi haukkui veljeäni, koska hän "tukahduttaa taiteellista ilmaisuani." Sanoi, että tienaisin miljoonia sävellyksilläni, jos veljeni ei olisi olemassa.
 
Sinänsä kiehtovaa, ku siihen ikään mennessä olin äänittänyt tasan kerran, demoon lukioaikaisella kokoonpanolla. Ja sitä(kään) ei missää levitelty.
 
Oli sen verran kahjo nainen, että vaikka bildee ois saletisti tullut, niin lähdin yksin lätkimään.

Näinkin ihmeellisesti on päässyt joo käymään. Eli puarissa on joku tullu jauhaan, kun on nähny keikalla. Mut ne onkin ollu jotain karvaturpia, naiset ei oo näiltä tiimoilta jubaamaan tullu, eikä kyllä muiltakaan tiimoilta...

reaper666: Oikeestikko???? Kuka sit oot?
 
Veikkaan että ihan vaan jostain Mankkaalta kotoisin.
 
E: Mutta hieno nosto toki.

poppamies: Ja onhan se väistämätöntä että ennemmin tai myöhemmin käy niin että kaikki tuntee "apinan" vaikka apina ei välttämättä tunne kaikki, näinhän se on kun tätä tekee tarpeeksi kauan ja suhteellisen pienissä ympyröissä.
 
Sanos muuta. Viimeksi tänään mua hämmennettiin kahvilassa urakalla, kun eräs kokonainen naisseurue, josta tunsin vain yhden henkilön, oli ollut jollain meidän keikalla ja ilmeisesti levynkin olivat ostaneet. Aina silloin tällöin on joku joka jostain tunnistaa (varsinkin kun kuitenkin melko paljon olemme keikkaa tahkoneet pienehköissä piireissä), mutta onhan se vähän vaivaannuttavaa, kun toista ei tunne eikä osaa sanoa paljoa. Se tosin oli kyllä ihan kivaa, kun yhteemme alkuaikoina erään bändikisan voitettuamme pääsimme Aamulehteen, jonka jälkeen muutama ihminen kertoi meihin juuri tuota kautta musiikkiimme tutustuneensa.
 
EDIT: Erityisen kiusallisia ovat ylipäätään sellaset sisällöttömät "jes olitte hyviä" tai "huonoja" -tason sutkautukset, joista ei voi mitenkään järkevästi jatkaa keskustelua (olettaen että edes haluisi, joskus ei).
 
EDIT2: Tämä aihe oikeastaan aiheuttaa jos jonkinlaista kamppailua pääni sisällä. Tahtoisin olla arvostettu alan piireissä ja saada itseäni enemmän osaavilta palautetta tekemisiini, mutta kammoksun ajatusta että satunnaiset ihmiset tunnistaisivat minut jossain tai että jokin isompi media uutisoisisi tekimisiäni (toisaalta eiköhän tämä aika monen muusikon unelmatilanne olisi, tosin tienatakseen tarvitsee piirien ulkopuolisia rahoja - dilemma taas). Olen samalla sekä yksityinen että epäyksityinen henkilö; minua ei haittaa juurikaan jos muut tietävät enemmänkin asioistani, mutta en pidä tilanteista joissa on kontaktia suureen joukkoon tuntemattomia ihmisiä ja viihdyn parhaiten omissa oloissani. Samalla silti pitäisi promotoida tekemisiään edetäkseen musahommissa, ja tästä tuleekin joskus inhan itsekeskeinen olo, vaikka tiedänkin että muut tietävät minun tekeväni sitä musiikin enkä itseni takia. Noh, ainakin toistaiseksi musiikkihommat ovat sen verran palkitsevia ja nautinnollisia ja mikään todellinen julkisuus sen verran kaukana, että näitä painelee mielellään :)

Jokapaikanapina:
 
EDIT2: Tahtoisin olla arvostettu alan piireissä ja saada itseäni enemmän osaavilta palautetta tekemisiini, mutta kammoksun ajatusta että satunnaiset ihmiset tunnistaisivat minut jossain tai että jokin isompi media uutisoisisi tekimisiäni.... ....Samalla silti pitäisi promotoida tekemisiään edetäkseen musahommissa, ja tästä tuleekin joskus inhan itsekeskeinen olo, vaikka tiedänkin että muut tietävät minun tekeväni sitä musiikin enkä itseni takia. Noh, ainakin toistaiseksi musiikkihommat ovat sen verran palkitsevia ja nautinnollisia ja mikään todellinen julkisuus sen verran kaukana, että näitä painelee mielellään :)
 
Alan piireissä arvostetusta on aika pitkä matka iltalehden lööppeihin ja yksityisyyden menettämiseen. Soittaja ei oo yksinään niin kiinnostava hahmo että duunin väkisin mukanaan tuoma mediajulkisuus olisi mitenkään käsinkosketeltavaa. Ts. kukaan ei vedä sua kadulla hihasta vaikka olisit ollu viimeset kolme vuotta jonkun telkkarin keskusteluohjelman housebandissa.
 
Että siinä mielessä voit promotoida tekemisiäsi aivan rauhassa, ei se tavallinen tallaaja nykyisessä media-ähkyssään niin helposti mistään uudesta jutusta kiinnostu. :)

Mä soitin Kimmo Helistön levyllä rumpuja ja yksi mimmi tuli Tavastialla kysymään soitanko siinä. Se tunnisti mun tyylin. Olin aika hämilläni mutta pollea.

Sinänsä ei voida puhua mistään julkkistouhuista kun pienessä kaupungissa kaikki ainakin tiesivät toisensa jotain kautta, mutta kyllä se lämmitti kun nakkikioskilla yksi veljespari tuli kertomaan, että kuulostan ihan Venomin laulajalta. En oo bändiä kuunnellu mut oletan, että kyseessä oli erittäin iso kehu.

Siinä taisi kyllä olla joku keikkakin alla, mutta hiihtokeskuksessa tuli kaksi tätiä hehkuttamaan, miten ihana biisi on se Onnen kyyneleet. Enhän mä voinut kuin olla samaa mieltä.

vpjarvi: Sinänsä ei voida puhua mistään julkkistouhuista kun pienessä kaupungissa kaikki ainakin tiesivät toisensa jotain kautta, mutta kyllä se lämmitti kun nakkikioskilla yksi veljespari tuli kertomaan, että kuulostan ihan Venomin laulajalta. En oo bändiä kuunnellu mut oletan, että kyseessä oli erittäin iso kehu.
 
Päätit sitten ruveta laulamaan snägärijonossa?

Thefish: Alan piireissä arvostetusta on aika pitkä matka iltalehden lööppeihin ja yksityisyyden menettämiseen. Soittaja ei oo yksinään niin kiinnostava hahmo että duunin väkisin mukanaan tuoma mediajulkisuus olisi mitenkään käsinkosketeltavaa. Ts. kukaan ei vedä sua kadulla hihasta vaikka olisit ollu viimeset kolme vuotta jonkun telkkarin keskusteluohjelman housebandissa.
 
Että siinä mielessä voit promotoida tekemisiäsi aivan rauhassa, ei se tavallinen tallaaja nykyisessä media-ähkyssään niin helposti mistään uudesta jutusta kiinnostu. :)
 
Niin, eihän tässä toki ole mitään todellista "uhkaa", vaan saa sitä aina kuumotella :D

Kerran olin kavereiden nuorisotalokeikalla yleisön puolella. Oltiin jo täysi-ikäisiä, mutta suurin osa yleisöstä oli yläaste-lukioikäistä ryhmää.
 
Setin jälkeen menin bäkkärin portaille polttelemaan tupakkaa bändin kanssa ja jauhama bashaa. Joukko kiihkomielisiä ihailijoita vyöryi nurkan takaa paikalle kynät ja paperinpalat ojossa nimmareita pyytelemään. Siirryin alas portaikosta antaakseni tilaa faneille ja polttelin tupakkaa hekotellen silminnähden tuskastuneille ja vaivaantuneille muusikoille. Tunsin jonkun koputtavan olkapäähäni, käännyin katsomaan ja totesin edessäni seisovan 3 nättiä tyttöä kynän kanssa. Tytöistä kaksi olivat identtiset kaksoset. Tytöt kysyivät josko voisin antaa nimmarin. Häkellyin hieman ja selittelin jotain "eikukatotota mähän en oo tänään soittamassa kunsiis noiden kavereiden keikalla tässä vaan..". Kaksosista toinen tökkäsi mulle tussin käteen ja veti hihaa ylös tarjoten käsivarttaan. Tiesivät että soitan ihan toisessa pumpussa mutta halusivat silti multa nimen. No minähän sitten raapustin puumerkkini käsivarteen tyttöjen kikatellessa. Toisetkin halusivat saada nimmarin, vilkaisivat toisiaan ja.. vetivät paidat alas ilmoittaen että haluavat NIMMARIT TISSEIHIN! Kyseessä oli siis toinen kaksosista ja näiden kaveri. Tuskin olisin tässä kirjoittelemassa jos tämän olisivat tehneet molemmat identtiset kaksostytöt. Koiranputkea puskisin. Onnellisena. Lähellä oli sydänkohtaus jo tuolloin.
Kerroinko muuten jo, etteivät tytöt halunneet illan bändiltä nimmareita lainkaan?
 
Joo, en itekään uskoisi sanaakaan koko stoorista jos sitä mnetistä lukisin.. Halusin kuitenkin jakaa lämpimimmän muistoni teini-idoliuteen liittyen. Sittemmin onkin ollu vähän hiljaisempaa...

Tästäpä tulee mieleeni kun vaimoni kysyi kerran kassalla työskennellessään Jussi69:ltä, soittaako tämä jossain bändissä.
 
Mutta juu asiaan. On miut joskus keikan jälkeen tunnistettu että oon ollu äsken lavalla. Kyllä siitä tulee ihan hyvä fiilis kun muistaavat.

markus16: Kerran olin kavereiden nuorisotalokeikalla yleisön puolella. Oltiin jo täysi-ikäisiä, mutta suurin osa yleisöstä oli yläaste-lukioikäistä ryhmää.
 
Olisit kysyny siltä toiselta siskolta josko sekin haluaisi :)

Tätä ketjua lukiessa alkaa tehdä mieli vihdoinkin soittaa bändissä. Lähinnä jäsenen markus16 jutun takia :D

Mä olin nuorena rokkipoikana Floridassa ja löysin paikallisen muusikkopukimon. Ajan tyylin mukaisesti ostin näyttävämmät hårdrock-kledjut kuin mitä Suomesta ois saanut mistään. Illalla hengattiin Miami Beachin rantabulevardilla ja kadunkulmassa kuulin kuinka joku jenkkiheppu kysyi toiselta:"Is that a guy from the Guns n' Roses?"
 
Myöhemmin oman bändin keikalla Askolassa meinasin saada pataani samaisen pukeutumisen vuoksi. Ehkä tää ei kuulunut tähän ketjuun, mut tulipahan mieleen edellisistä tarinoista.

Joulukuussa Tampereella, Jack the Roosterissa.
 
-Hei, ootsä se Jasser Arafatsin uus basisti?
-Tota, emmä tiä. Kannattaa varmaan kysyä noilta muilta bändin jätkiltä.
 
e: Keikan jälkeen paljastu et oon.

Kerran 2 naista Tampereella kysyi kapakasa että soitanko jossakin bändissä. vastasin niille että juu, Popedassa. Eivät siitä huolimatta tyrkyttäneet pesää.

Eräs keski-ikäinen nais-olio lähes raiskasi kaverini pystyyn baarissa. Lempi ja läheisyys loppui kuin seinään, kun rouvalle selvisi ettei kaverini olekaan klamydian roudari, vaan ainoastaan katsomassa bändin keikkaa.