Aihe: Moonface with Siinai (CAN/FIN), pe 11.5. Korjaamo
1
Artemi
24.02.2012 11:27:39
MOONFACE JA SIINAI YHTEISKEIKALLE KORJAAMOLLE
Pe 11.5.2012 Helsinki, Korjaamo, Vaunusali
 
Wolf Paradesta ja Sunset Rubdownista tuttu kanadalaismuusikko Spencer Krug eli Moonface ja suomalainen kraut/shoegaze-bändi Siinai julkaisevat keväällä yhteislevyn sekä soittavat yhdessä Euroopan kiertueen, jonka avaus nähdään Korjaamolla perjantaina 11. toukokuuta.
 
Montrealissa asuva Spencer Krug tutustui Siinain jäseniin osittain samoista suomalaismuusikoista koostuvan Joensuu 1685 -yhtyeen ja Wolf Paraden vuoden 2009 yhteisellä Euroopan kiertueella. Myöhemmin Krug oli saanut käsiinsä Siinain debyyttialbumin Olympic Games, jonka seurauksena artisti pyysi suomalaisbändiä avukseen kolmannen Moonface-levynsä säveltämiseen.
 
Helsingissä viime syksynä äänitetty, sydänsuruista kertova teemalevy With Siinai: Heartbreaking Bravery ilmestyy 17. huhtikuuta muun muassa Bon Iverin ja Black Mountainin levy-yhtiönä tunnetun Jagjaguwarin kautta. Albumin ensimmäinen single Teary Eyes and Bloody Lips on jo kerännyt ylistystä Pitchforkia myöten, ja tulevasta pitkäsoitosta odotetaan yhtä tämän vuoden indie-tapauksista.
 
LIPUT:
Myyntiin ma 27.2.2012 klo 9.00
- 16/18 EUR +toimituskulut.
- Korjaamolaisille 14,50/16,50 EUR +toimituskulut.
 
Ennakko: Tiketti ja Lippupiste.
 
urlwww.moonface.ca/url_
urlwww.facebook.com/pages/Moonface-Spencer-Krug/217099406768/url_
urlhttp://siinai.tumblr.com//url_
urlwww.facebook.com/Siinaimusic/url_
urlwww.korjaamo.fi/url_
urlwww.fullsteam.fi/url_
Artemi
15.04.2012 12:07:07
Uusi albumi kuunneltavana kokonaisuudessaan täällä:
 
urlhttp://www.thelineofbestfit.com/201 … -with-siinai-heartbreaking-bravery//url_
 
"Teary Eyes And Bloody Lips"-video:
 
urlhttp://www.spin.com/articles/video- … freezing-teary-eyes-and-bloody-lips/url
Artemi
11.05.2012 16:21:45
TÄNÄÄN!
 
21.00 ovet auki
21.30 BENDAGRAM
23.00-> MOONFACE with SIINAI (CAN/FIN)
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)