Aihe: Teorian opetteleminen YKSIN
1
Mussiikkia
06.05.2012 16:51:26
Kuinka mahdollista on oppia musiikin teoria yksin. ilman minkäänlaista opetusta. Minulla on teoria kirjana Tohtori Toonika, jolla pitäisi pian alkaa itseäni kouluttamaan. Aikaisemmin en ole teoriasta ole kiinnostunut ja nyt en kerkeä enää aloittaa paikkakunnallani sen opiskelua sillä se on jaettu usealle vuodelle ja aijon muuttaa parin vuoden sisällä opiskelupaikkakunnalleni.
Sergei Fallinen
06.05.2012 17:38:25
Verrattavissa uuden kielen opetteluun yksinään. Toisille helppoa kuin mikä, toisilta ei onnistu sit millään. Kokeile.
hahuusko
06.05.2012 18:33:55
Itse ainakin onnistuin opettelemaan teorian perusteet yksin juurikin Tohtori Toonikan avulla. Myöhemmin kun lähdin opiskelemaan musiikkia kansanopistoon, niin menin suoraan teorian ja säveltapailun 3/3-kurssille ja ihan hyvin pärjäsinkin siellä.
 
Kannattaa vaan edetä tarpeeksi hitaasti ja tehdä kaikki tehtävät huolellisesti. Teorian itseopiskelussa suurin vaara lieneekin tuossa, että yrittää omaksua kerralla liian paljon. Tohtori Toonikakin sisältää sen verran paljon asiaa, että sen kunnolliseen omaksumiseen menee vähintäänkin useita kymmeniä tunteja. Mutta sivu kerrallaan vaan rauhallisesti eteenpäin niin kyllä se siitä.
Bitti-Hiisi
06.05.2012 19:39:23
Toisena kirjoittajana suosittelen itseopiskelijoita myös tarkistamaan vastauksensa: http://hintaseuranta.fi/tuote.aspx/87580
 
Tsemppiä! :)
By your command!
baron
06.05.2012 21:24:19
 
 
Bitti-Hiisi: Toisena kirjoittajana suosittelen itseopiskelijoita myös tarkistamaan vastauksensa: http://hintaseuranta.fi/tuote.aspx/87580
 
Tsemppiä! :)

 
Joo, kannatan! Mä itseopiskelin Toonikaa ja kuvittelin että täähän on helppoa mutta sitten sain vihiä open kirjasta ja kun aloin tarkastella vastauksiani huomasin että uusiksi:-)
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine)
Mussiikkia
06.05.2012 23:12:24
Siis mitä meinaat Baron että piti uudestaan opetella?
baron
07.05.2012 05:46:37
 
 
Mussiikkia: Siis mitä meinaat Baron että piti uudestaan opetella?
 
Sen verran virheitä että piti alkaa tehdä tehtäviä uudelleen.
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine)
Sax-pappa
07.05.2012 21:47:28
YLE:llä oli aikanaan ohjelma Virtasesta Vivaldiksi: http://yle.fi/elavaarkisto/artikkel … a_vivaldiksi_41137.html#media=41141
 
Muistelen, että radiossakin oli 1980-luvulla musiikinteorian kuntokoulu johon liittyi harjoituskirja. Tuo kirja lienee vielä tallella jossain.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)