Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Työ musiikkialalla »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Kuinka nopeasti voi käydä toisen asteen koulutuksen muusikoksi?
1
Charge
04.05.2012 16:35:37
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Moikka! Tällaista tuli mieleeni, että mihinkä sitä isona alkaisi. Tällä hetkellä mielessä olisi, että haluaisin lukion jälkeen (nyt toinen vuosi lopuillaan, ensi keväänä lakki päähän) lukemaan yliopisoon teologiaa. TAI sitten haluaisin kattoriksi taikka musiikin opeksi. Jokatapaukessa - koska jos jotakin tehdään, se tehdään hitto vieköön kunnolla - muusikoksi haluaisin opiskella Sibelius-akatemiassa, jos yleensä jossakin.
 
Tässä nyt onkin sitten pikkuinen ongelmanpoikanen: Musiikillinen taustani. Olen nelisen vuotta soittanut itsekseni koskettimia ja vasta nyt suunnistin pianotunneille. Olisi vuosi aikaa vielä treenata soittamista ja musiikin teoriaa, mutta missään musiikkiopistossa en ole, vaa ihan erään freelancer-muusikon ohjaukessa, sibikessä opiskellut hän ja varsin pätevä. Kovasti mietityttää, että jos lukiosta suoraan hakisin sibikseen, niin en usko pääseväni sisälle tällä pohjalla vielä. Joten mietin, josko ensin hakisin johonkin konsevatorioon toisen asteen koulutukseen.
 
Josta pääsenkin varsinaiseen pointtiin, eli kuinka nopeasti konservatoriosta on mahdollista saada muusikon paperit kouraan? Kolmisen vuottaha siellä näyttää suositusten mukaan menevän, mutta kiinnostaisi, voisiko tuota aikaa lyhentää ja kuinka paljon? Millainen on konservatorioiden työtahti? Tämä siis siksi, että mielellään pääsisin työelämäänkin saakka joskus jäämättä ikuiselle opintielle.
 
Kiitän paljon, jos joku tähän osaa vastailla. :)
 
"Historys Written Today".
tarmo
04.05.2012 18:13:20
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Charge:
Josta pääsenkin varsinaiseen pointtiin, eli kuinka nopeasti konservatoriosta on mahdollista saada muusikon paperit kouraan? Kolmisen vuottaha siellä näyttää suositusten mukaan menevän, mutta kiinnostaisi, voisiko tuota aikaa lyhentää ja kuinka paljon? Millainen on konservatorioiden työtahti? Tämä siis siksi, että mielellään pääsisin työelämäänkin saakka joskus jäämättä ikuiselle opintielle.
 
Kiitän paljon, jos joku tähän osaa vastailla. :)

 
Kyllä se varmasti parissa vuodessa on mahdollista, miksipä ei nopeamminkin. Etenkin, jos on joku toinen II asteen tutkinto jo takataskussa, esim. yo-tutkinto.
 
Tästä pääsen kuitenkin asian varsinaiseen pointtiin. Jos tarkoitus on oppia mahd. paljon ja edetä akatemiaan, silloin kannattaa ottaa aikaa treenaamiseen sen sijasta, että sätkii konservatorion läpi niin nopeasti kuin mahdollista.
 
Sillä kuinka nopeasti suoritat II asteen muusikkottukinnon ei ole juurikaan merkitystä työelämään pääsyn kannalta, joten sen vuoksi ei kannata pitää mitään kiirettä...
 
kimurantti1
04.05.2012 20:27:17 (muokattu 04.05.2012 20:40:37)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Charge: Josta pääsenkin varsinaiseen pointtiin, eli kuinka nopeasti konservatoriosta on mahdollista saada muusikon paperit kouraan?
 
Jos sulla on lukiopaperit kourassa, niin mitään varsinaisia lukuaineita ei tarvitse opiskella enää toisen asteen musakoulutuksessa, ja tutkinto on mahdollista hyvinkin suorittaa kahteen vuoteen. Kantsii kuitenkin ymmärtää, että musiikki alana on sellainen, ettei sitä voi päntätä kuten matikkaa, vaan kehityksessä on suurelta osin myös kyse kypsymisestä ja asioiden syvemmästä oivaltamisesta, mikä ei tapahdu sormia napsauttamalla vaan ajan kanssa. Ellei itse ole aktiivinen ja treenaa tosissaan, ei kenestäkään tule heikkoa tai keskinkertaista kummempaa muusikkoa parissa vuodessa. Toisaalta olen todistanut tapauksia, joissa tyypit on kehittyneet kahdessa vuodessa aivan ällistyttävän paljon. Paljon riippuu tietenkin omasta ahkeruudesta, mutta kuten Tarmo yllä sanoi, jos tarkoitus on oikeasti oppia asioita ja kehittyä muusikkona, ei ehkä kannata rempoa koulutusta minimiajassa läpi. Pelkällä muodollisella pätevyydellä, eli niillä konsan papereilla itsessään, ei ole tasan mitään merkitystä jatkokoulutukseen pääsyn kannalta.
 
Sä olet vielä todella nuori, enkä näkisi mitään tarvetta stressata sillä, jos opiskelut meneekin muutaman vuoden pitemmälle. Varsinkin jos opettajankoulutukseen meinaat hakea, niin siellä katsotaan yleensä ihan hyvällä vähän vanhempaa ikää.
 
http://www.piecemakerband.com
"Practice cures most tone issues." -John Suhr
oksatboys
05.05.2012 20:35:32
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kanttorikoulutukseen pääseminen taitaa onneks olla helpoimpia siban tarjonnasta.
Tee näin: Haet ens vuonna sibaan ja jonnekkin 2. asteen kouluun. Meet sinne minne pääset ja pyrit sibaan seuraavana tai sitä seuraavana vuonna uudestaa, jos et ekalla pääse. Kuten jo ketjussa todettiin muusikon paperit ei merkkaa juur mittää. Jos ja kun pääset sibaan niin mitä sitten vaikka 2. asteen muusikon tutkinto jäis kesken?
 
"Makkara ilahduttaa, kun se on niin perkeleen hyvää." -vvaltsu
Charge
05.05.2012 23:05:15 (muokattu 06.05.2012 10:33:33)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kiitos paljon hyvistä vastauksista. :) Juurikin näin toimin siis, onneksi on vielä vuosi aikaa miettiä. Sitten vuoden ahkeran soittoharjoittelun jälkeen mietin uudelleen ja kartoitan omaa osaamistani, ja sitten katson minne haeskelen.
 
Minkähän tasoisia kappaleita tuolla on pääsykokeissa pakollisina soitettavina?
 
"Historys Written Today".
oksatboys
06.05.2012 22:19:22
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Charge: Minkähän tasoisia kappaleita tuolla on pääsykokeissa pakollisina soitettavina?
 
Katoppa niiden koulujen hakuoppaita. Niissä on kaikki tarpeellinen kerrottu.
 
"Makkara ilahduttaa, kun se on niin perkeleen hyvää." -vvaltsu
Epämuusikko
08.05.2012 15:11:37 (muokattu 08.05.2012 15:11:59)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jos ei ole jollain lailla edes etäisesti musiikin työelämässä (palkkaa tai ei, raha on monessa yhteydessä irrelevanttia) jo konsalle mentäessä kiinni niin voi kysyä itseltään kaikenlaista.
 
+ Jos on kiire koulusta pois ennen kuin on sinne edes hakenut: katso ylläoleva.
 
"Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «