Aihe: Digitaalipianoa hommaamassa
1
Charge
26.04.2012 19:58:10
 
 
Niimpä niin, näin löysi tähän asti itseoppinut muusikonpuolikas lopulta tiensä pianotunneille saakka saamaan kunnolla oppia että kuinka sitä musiikkia päästelläänkään pihalle. Kämpille saavuttuani nelisen vuotta kulutettu Yamahan YPT-400 alkoi vaikuttaa täysin aikansa eläneeltä rakkineelta, ja tulikin mieleen, josko nyt olisi se kaunis päivä kun täytyisi kunnolla alkaa harkita, josko alkaisi suunnittelemaan investointia hieman ladukkaampaan vehkeeseen.
 
Elikkä elikkä, arvoisat m.nettiläiset, seurava askel lienee digitaalipianon hakinta, koska vaatisin pianomaisempia kosettimia jalaadukaampaa ääntä. Suurimmaksi osaksi ihan kotisoitteluun digipianon hommaisin, eli mitä suosittelisitte? Mitä mieltä olisitte esim. Casion Privia-malleista?
 
Kiitän ja kumarran ja jään vastauksia odottelemaan.
"Historys Written Today".
hahuusko
26.04.2012 21:45:47
Ilmeisesti hankinnassa olisi ns. keikkapiano ja budjetti varmaankin alle tonnin luokkaa? Priviat ovat käsittääkseni hintaluokassaan varsin hyviä soittimia. Ainakin lukemani arvostelut ja eri keskustelupalstojen kommentit ovat olleet enimmäkseen positiivisia, kyllä niillä keikallakin pärjäisi.
tarmo
26.04.2012 21:57:17
Yhtenä hyvänä vaihtoehtona:
 
http://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=631385
 
Omia kajareita ei tietty ole, mutta soundit on parhaasta päästä. Ilmoituksen hinta on varsin kohdillaan.
staggiato
26.04.2012 22:43:16
osta akustinen heti suoraan kulkematta lähtöruudun kautta. Niin minäkin luulin että pärjään digitaalisella kun pianotunnille menin mutta niin siinä vaan kävi että kun se digitaalinen eroaa aina akustisesta on se sitten kuinka ihmeellinen vekotin. Jos pianotunneilla olet ja alat soittaa perinteisiä pianoharjotuksia ja -soittoja niin kyllä siihen se akustinen tarvitaan ja sassiin. Jos se on rahasta kiinni niin käytettyjäkin löytyy aika huokeeseen hintaan tosin käytetyn kunto tarvii tarkistaa. Pyydä apua piano-opettajaltasi.
 
Jos muuten vaan säädät jotain omaa kivaa nii siihen sopii mikä tahansa kiippari.
tarmo
27.04.2012 11:55:26
staggiato: osta akustinen heti suoraan kulkematta lähtöruudun kautta. Niin minäkin luulin että pärjään digitaalisella kun pianotunnille menin mutta niin siinä vaan kävi että kun se digitaalinen eroaa aina akustisesta on se sitten kuinka ihmeellinen vekotin. Jos pianotunneilla olet ja alat soittaa perinteisiä pianoharjotuksia ja -soittoja niin kyllä siihen se akustinen tarvitaan ja sassiin. Jos se on rahasta kiinni niin käytettyjäkin löytyy aika huokeeseen hintaan tosin käytetyn kunto tarvii tarkistaa. Pyydä apua piano-opettajaltasi.
 
No nää on nyt taas näitä... Jos on digipianoa hankkimassa, ei ole hankkimassa akustista. Akustinen on toki akustinen, mutta edullinen ja paska akustinen on lähinnä paska akustinen.
 
Kirjastot, yms. on pullollaan mahdollisuuksia päästä harjoittelemaan akustisella. Kannattaa toki myös hyödyntää näitä mahdollisuuksia. Tämän ohella digipiano kotona on ihan mallikas ratkaisu.
 
Jos muuten vaan säädät jotain omaa kivaa nii siihen sopii mikä tahansa kiippari.
 
Joopa joo...
kiippariippa
27.04.2012 19:43:36
Mulle on tullu kasioita hiplatessa (en omista, mut ajoittain on osunu näppeihin) semmoinen olo että ihan asiallisia vermeitä hintaansa nähden. En tiedä noitten kestävyydestä jne mut ei ne hölmömpiä kapistuksia soittotuntumaltaan oo.
 
Digipiano on varmaan hyvä valinta jos ja kun sitä sitte myöhemmin soittelee vaikka solukämpässä. Ja jos äityy sitä roudaileen vaikka keikkamielessä tms. niin silloinkin on kätevä. Ja tosiaan kuten Tarmo tossa jo sano, niin paska piano tosiaan on paska piano.
 
Nää tatsi- ja soundiasiat sun muut on ikuisuuskysymyksiä, mut... no... Yamahaa kyllä voi suositella. Eikä se Röyländikään toki huono ole. Käytettynä löytyy ihan taatusti kelvollista Jammua alta tonnin. Uuttakin, täs vaan yks esimerkki (http://www.thomann.de/fi/yamaha_p95_b.htm).
 
Jos nimenomaan pianotunneilla käyt, niin semmoinen soitin kannattaa ainakin olla, jossa on painotettu sormio (vaikkei se olekaan sitä urkutatsia tietty lähelläkään).
 
Kannattaa myös tsekata haulla näitä digipiano-threadeja. Niitä on paaaaaljon.
- balanssit täysille -
Haipuma
28.04.2012 13:11:18
kiippariippa: Mulle on tullu kasioita hiplatessa (en omista, mut ajoittain on osunu näppeihin) semmoinen olo että ihan asiallisia vermeitä hintaansa nähden. En tiedä noitten kestävyydestä jne mut ei ne hölmömpiä kapistuksia soittotuntumaltaan oo.
 
Luin keyboard magazinesta esittelyn tuossa jonnin aikaa sitten Casio PX-3 digi-/keikkapianosta ja pakko oli päästä testaamaan heti sitä. Kävin Kaisaniemen F-musicissa kokeilemassa kyseistä peliä ja täytyy sanoa, että oli kyllä hintaisekseen erittäin vakuuttava kalu.
 
Hinta istuu oikein mainiosti aloittajan budjettiin: http://www.f-musiikki.fi/pianot/dig … 3bk_privia_stagepiano/musta_/_casio
 
Tatsi oli mielestäni ihan mukava. Napakka, mutta ehkä hiukan raskas omaan makuun kun olen noilla yamahan digipimputtimilla soitellut. Pianosoundi oli mielestäni loistava sen enempää analysoimatta.
 
Omia kajareita ei ole, mutta tulevassa kerrostalokämpässähän soitellaankin luurit päässä ;) Kaiken lisäksi toi on tosi kevyt (11kg) eli sitä on tarvittaessa erittäin siedettävä roudailla.
 
Kannattaa käydä testaamassa jossain musaliikkeessä jos vaan mahdollista.
"Tuleeks tänään mitään hyvää?"
Charge
28.04.2012 13:29:42
 
 
Entäs jos nostaisin budjettiani hiukan, mitä mieltä olette Rolandin f-120 mallista?
Onhan tuo huomattavasti kiinteämpi kuin vakkapa edellä mainitut casiot. Aiheutuisko sittimelleharmia jos sitä joutuu siirtämään pari kertaa vuodessa autolla paikasta a pakkaa b?
"Historys Written Today".
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)