Kitarat: soittaminen ›

ReBeat: Mä sanoisin että masennuslääkkeet. Tiettävästihän masennuksesta usein tulee sellainen olo että vaikean tuntuista saada pysymään mitään hyviä asioita kaalissa.
 
Onneksi täällä tulee vaihteeksi rakentaviakin ehdotuksia...

Lisää toistoja. Oikein muita tehokkaita metodeja ei ole. Eikä oikoteitä.

Kyllä, kyllä, toistoja, toistoja, toistoja... MUTTA...
 
voit toistaa kappaletta myös päässä, jos olet vaikka tilanteessa, jossa et pysty kitaran kanssa pelleilemään. Aloita alusta ja koeta päästä loppuun ihan vaan soittamalla juttuja mielessä. Jos alkaa lyödä tyhjää niin tiedät mitä pitää tarkistaa.

Kysyisin aloittajalta, että soiko ne biisit sun päässä ilman lappuja?
Myönnän itsekin, että osa biiseistä on vuosien soittamisella hakattu lihasmuistiin. Tähän keinoon ei ole oikotietä. Lihasmuistissa olevalla biisillä tarkoitan sellaista, jota soittaessa en ajattele yhtään mitä ja miksi soitan.
 
Kannattaa tähdätä siihen, että et opettele soittamaan kappaletta ulkoa, vaan pyrit saamaan kappaleen soimaan pääsi sisällä. Usein pelkkä melodian ulkoa muistaminen riittää. Sitten vain soitat soitat niitä sointuja ja säveliä, mitä ko. kappale vaatii. Keikalla bändin kanssa sun ei jatkossa tarvitse aina kaikkea muistaa, koska joku muu saattaa esimerkiksi laulaa ja kuulet ne jutut sieltä.
 
Tämä liittyy suoraan korvakuulolta soittamiseen, jota treenaat parhaiten plokkailemalla biisejä radiosta levyiltä yms. Nuottejahan tarvitaan siis siihen, että kappale ei soi omassa päässä. Aivan samasta syystä jonkun nopean soolon tms. plokkaaminen on vaikeata.
 
Meni ehkä osittain OT:ksi

Mun havainnot tukee tuota väittämää, että niin kauan kun kupongit on nenän edessä, niitä myös hirveän helposti käyttää - jos siis on tottunut kupongeista soittamaan. Aika montaa soittajaa sivusta seuranneena huomaan, että vaikka samat tutut biisit soitettaisiin kymmeniä kertoja, laput otetaan helposti nenän eteen, jos siihen on tottunut. Jännä on toisaalta sekin, että monesti nämä tyypit kyllä osaavat biisit ilman lappujakin, mutta haluavat vaan jostain syystä soittaa ne lapuista.
 
Mulla tilanne on ollut aina se, että pyrin lapuista eroon mahdollisimman varhain, jotta soitosta tulee vapautuneempaa ja voi kommunikoida muiden (lappua tuijottamattomien) soittajien kanssa. Sillä tavalla soittotilanne on paljon kivempi itselleni.
 
Itselläni ongelma on ollut koko tähänastisen elämäni ajan koko lailla päinvastainen kuin aloittajalla: opin biisit "liian äkkiä" ulkoa ja nuotinlukutaitoni on tästä syystä jäänyt lapsipuolen asemaan - kirjoitan niitä kyllä sujuvasti. ;) Lisäksi yleensä pyrin opettelemaan yksittäistäkin pistokeikkaa varten biisit mahdollisimman hyvin ulkoa, jos vaan niistä suinkin on äänite tarjolla. Sit tietty, jos biiseistä ei ole olemassakaan äänitettä vaan ainoastaan pelkät nuotit, mennään toki niiden varassa. Silloinkin "tyylillinen suunnistaminen" tapahtuu paljolti kuulonvaraisesti.
 
En väitä olevani ammattilainen, mutta seuraavia voi kokeilla:
- ensin isossa mittakaavassa: kuuntele biisiä ja tunnista sieltä rakenneosat, kuten intro, säkeistö, bridge, kertosäe, c-osa, soolo, outro jne.
- tunnista soinnut ja jos mahdollista, pyri ajattelemaan ne sointuasteina (mitä nopeammin sointuasteet "aukeavat", sitä helpompi on omaksua musiikkia - ja transponoida sitä jopa lennossa, jos ikinä sattuisi tarvitsemaan!)
- kiinnitä huomiota siihen, jos eri osissa on jotain yhteistä: joskus esim. kappaleen säkeistössä ja kertsissä on samat tai melkein samat soinnut
- vasta lopuksi tarkempaa analyysiä: mitä juttuja esim. ekan ja tokan säkeistön tapauksessa tehdään eri tavalla (jos mitään?)
- kun biisin rakenne ja sointukierrot ovat hanskassa, ota haltuun vielä rytmilliset erikoisuudet, breikit, tärkeät ei-ykköselle tulevat iskut jne.
- soita kappaletta äänitteen mukana niin kauan kunnes oma soittosi istuu toivotulla tavalla kokonaisuuteen
 
Etenkin tuota kappaleen rakennepuolen tunnistamista on mahdollista petrata, kun sitä vaan oikeasti tekee. Yksi erittäin hyvä tapa on ruveta laatimaan komppilappuja perus pop-/rock-/iskelmäkappaleista, siis ihan sellaisia, joissa on vaan soinnut ja kappaleen perusrakenne merkattu. En jaksa keksiä pyörää uudestaan ja siispä tarjoan yhden sivun tästä aiheesta tuolta sivustoltani:
http://jucciz.com/lappusoimaan/?sivu=valmistelu
(lähinnä 2. kappale ja siitä eteenpäin - toki koko sivuston saa lukea!)

Jucciz: Mulla tilanne on ollut aina se, että pyrin lapuista eroon mahdollisimman varhain, jotta soitosta tulee vapautuneempaa ja voi kommunikoida muiden (lappua tuijottamattomien) soittajien kanssa. Sillä tavalla soittotilanne on paljon kivempi itselleni.
 
Laputtomuudesta on sekin hyöty, että nuottitelineen sisällön voi sitten korvata jollain mielekkäämmällä materiaalilla. Voi vaikka vetää koko illan Erotiikan maailmasta.

Jos ei siinä ole kuponkiuutiset, niin pakohan siinä on jotain olla?
 
Laputtomuudessa on se hyvä puoli ettei tarvi osata nuotteja. Trololol...
 
Ja se hyvä puoli ettei tarvi nuottitelinettä.

Jucciz: Mun havainnot tukee tuota väittämää, että niin kauan kun kupongit on nenän edessä, niitä myös hirveän helposti käyttää - jos siis on tottunut kupongeista soittamaan. Aika montaa soittajaa sivusta seuranneena huomaan, että vaikka samat tutut biisit soitettaisiin kymmeniä kertoja, laput otetaan helposti nenän eteen, jos siihen on tottunut. Jännä on toisaalta sekin, että monesti nämä tyypit kyllä osaavat biisit ilman lappujakin, mutta haluavat vaan jostain syystä soittaa ne lapuista.
 
En väitä olevani ammattilainen, mutta seuraavia voi kokeilla:
- ensin isossa mittakaavassa: kuuntele biisiä ja tunnista sieltä rakenneosat, kuten intro, säkeistö, bridge, kertosäe, c-osa, soolo, outro jne.
- tunnista soinnut ja jos mahdollista, pyri ajattelemaan ne sointuasteina (mitä nopeammin sointuasteet "aukeavat", sitä helpompi on omaksua musiikkia - ja transponoida sitä jopa lennossa, jos ikinä sattuisi tarvitsemaan!)
- kiinnitä huomiota siihen, jos eri osissa on jotain yhteistä: joskus esim. kappaleen säkeistössä ja kertsissä on samat tai melkein samat soinnut
- vasta lopuksi tarkempaa analyysiä: mitä juttuja esim. ekan ja tokan säkeistön tapauksessa tehdään eri tavalla (jos mitään?)
- kun biisin rakenne ja sointukierrot ovat hanskassa, ota haltuun vielä rytmilliset erikoisuudet, breikit, tärkeät ei-ykköselle tulevat iskut jne.
- soita kappaletta äänitteen mukana niin kauan kunnes oma soittosi istuu toivotulla tavalla kokonaisuuteen
 
Etenkin tuota kappaleen rakennepuolen tunnistamista on mahdollista petrata, kun sitä vaan oikeasti tekee. Yksi erittäin hyvä tapa on ruveta laatimaan komppilappuja perus pop-/rock-/iskelmäkappaleista, siis ihan sellaisia, joissa on vaan soinnut ja kappaleen perusrakenne merkattu. En jaksa keksiä pyörää uudestaan ja siispä tarjoan yhden sivun tästä aiheesta tuolta sivustoltani:
http://jucciz.com/lappusoimaan/?sivu=valmistelu
(lähinnä 2. kappale ja siitä eteenpäin - toki koko sivuston saa lukea!)
 
Kiitos :) annoin plussaa, tässä oli tähän asti paras neuvokokonaisuus.