Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Keskustelua raskaammasta musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Before The Dawn - uusi alku
1 2 3
janezki_
14.06.2011 13:10:29
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Löytyi tälläinen tiedote:
 
Vuonna 1999 perustettu BEFORE THE DAWN on kuuden julkaistun albumin jälkeen käännekohdassa, jossa puolet yhtyeen jäsenistä vaihtuu ja yhtyeen musiikkityyliä tarkennetaan. Before The Dawnilla on takana muutama työläs ja hankala vuosi, joiden aikana bändi kiersi yli kahdessakymmenessä maassa ympäri Euroopan ja Aasian, vaihtoi kansainvälistä levy-yhtiötään ja kävi läpi suurehkon musiikkityylin tarkennuksen.
 
Yhtyeen yhteisellä päätöksellä kokoonpanosta vaihtuvat basisti/laulaja Lars Eikind sekä rumpali Atte Palokangas. Larsin kohdalla päätös oli henkilökohtainen ja Aten osalta musiikillinen. Before The Dawn tulee jatkossa kehittämään musiikkiaan enemmän melodisen Death Metalin suuntaan ja tulee jättämään goottivaikutteet taka-alalle.
 
Me olemme bändiin kanssani jäävän soolokitaristin, Juho Räihän, kanssa vastanneet aiemminkin bändin musiikillisesta tyylistä niin äänitysten, tuotantojen kuin sävellyksienkin osalta, joten mistään dramaattisesta muutoksesta ei ole kysymys. Musiikkityyliä vain haluttiin tarkentaa. yhtyeen perustaja ja nokkamies Tuomas Saukkonen toteaa.
 
Nykymuotoinen Before The Dawn on nähtävissä livenä viimeisen kerran 25.6.2011 Nummirockissa, jonka jälkeen yhtye vetäytyy kuukauden keikkatauolle esitelläkseen uudistuneen kokonpanonsa Tuska Festivaalien jatkoklubilla 24.7.2011. Tuskan yhteydessä järjestettävällä keikalla tullaan esittelemään myös yhtyeen ennen kuulematonta materiaalia.
 
Before The Dawn vetäytyy uuden kokoonpanon kanssa studioon vuodenvaihteeksi, mutta tekee ennen sitä mittavan Euroopan kiertueen. Ennen kiertuetta tullaan julkaisemaan uuden kokoonpanon ensimmäinen digisingle ja musiikkivideo tulevan albumin kappaleesta Phoenix Rising.
"Tuomas Saukkosen mukaan muutokset yhtyeessä oli tapahduttava, jotta bändi kykenisi julkaisemaan seitsemännen albuminsa ja palaamaan lavoille vahvempana kuin koskaan"
 
Skebameizi
14.06.2011 13:32:36
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kokoonpanomuutokset on olleet tiedossa jo jonkin aikaa, mutta korvaavasta miehistöstä ei ole mitään hajua.
janezki_
14.06.2011 13:49:09
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itelleni tää tuli ihan pommina taivaalta tänä aamuna, kun kuuluu vielä omiin suosikkibändeihin. Saukkonen osaa yllättää... Oottelen kyllä innolla tota melodista deathiä mitä rupeevat väntämään. Saiskohan Juhokin nyt säveltää, kun on Gloria Mortissa todistanut death sävellystaidot.
 
lxi
14.06.2011 15:39:27
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Toivon mukaan Lars keksii jotain uutta ja mielekästä, mies on sen verran loistava laulaja.
JanneO
15.06.2011 08:30:44
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

nahkis: Toivon mukaan Lars keksii jotain uutta ja mielekästä, mies on sen verran loistava laulaja.
 
Lopettais liiallisen dokaamisen niin onnistuisi livenäkin paremmin. Äijän parasta antia on meikäläisen mielestä Windsin levyillä, mutta kovan luokan ukkeli Lars kyllä on.
 
janezki_
17.11.2011 13:07:36
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Nyt löytyi jo maistiaisia uuden levyn materiaalista. Minulle maistuu helvetin hyvin! Varsinkin tuo jälkimmäinen biisi videon loppupuolella.
 
http://www.youtube.com/watch?v=ZTOeXWdCPvY
 
Mie oon vaan basisti...
KillingMachine
17.11.2011 19:41:17
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Saukkonen ei lepää sitte koskaa. Kolme uutta levyä vuoden sisään on aika saavutus nykypäivänä. Mielenkiinnolla ootellaan.
 
Black Sun Aeonin uusin on muuten tosi hyvä.
 
markku jokela
18.11.2011 08:21:04
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Saukkonen ei lepää sitte koskaa. Kolme uutta levyä vuoden sisään on aika saavutus nykypäivänä. Mielenkiinnolla ootellaan.
 
Ei se määrä vaan se laatu..............
 
janezki_
18.11.2011 15:25:31
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

markku jokela: Ei se määrä vaan se laatu..............
 
Mutta laatu tuntuu pysyvän kohdallaan, ainakin minun mielestä.
 
Mie oon vaan basisti...
janezki_
06.12.2011 13:12:47
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Rebirth Tour part2 video löytyi ja on sitä uutta matskua taas mukana.
 
http://www.youtube.com/watch?v=e_wchhqmT2o
 
Mie oon vaan basisti...
Fantasmic
06.12.2011 19:36:34
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

janezki_: Mutta laatu tuntuu pysyvän kohdallaan, ainakin minun mielestä.
 
No jos tasapaksu kelpaa. Koska sitä Deathstar oli ainakin itselle...
Ihan hyvä joka on unohtunut hyllyyn vaikka useaan kertaan onkin pyöritelty läpi.
Deathstar ja Judgement oli hyviä mutta muuten levy oli oikeastaan aika helvetin tylsä verrattuna edellisiin tuotoksiin.
 
janezki_
26.01.2012 14:59:57
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Nonih, nyt julkastiin tiedot uudesta lätystä:
 
"Melodeathia tekevä Before the Dawn uutisoi tuovansa Nuclear Blast Recordsin avulla uuden albumin huhtikuussa. Metalliryhmä kutsuu uutta, järjestyksessä seitsemättä, albumiaan nimellä "Rise of the Phoenix". Bändin keulahahmo Tuomas Saukkonen kertoo feenikslinnun sisällytetyn albumin symboliikkaan, koska bändin sisällä koettiin viime vuoden varrella merkittäviä muutoksia, joiden jälkeen Before the Dawn on noussut uudelle tasolle. Sen johdosta bändi on luonut uransa voimakkaimman, nopeimman, raskaimman ja ehdottomasti eeppisimmän albuminsa tähän mennessä. Kiekolle päätyi yhteensä yhdeksän englanninkielistä biisiä.
 
Albumin luomistyö päättyi aikaisemmin tammikuussa. Se miksattiin Chartmakersissa Svante Forsbäckillä. Miksausvaihe päättyi 13.1. ja masteroiminen päivää myöhemmin. "Rise of the Phoenix" tuleeo lemaan Before teh Dawnin toinen Nuclear Blast Recordsin avulla julkaistava kiekko. Levytyssopimuksen ensimmäinen hedelmä ilmestyi viime vuoden helmikuussa 41 minuuttia metallia sisältävän "Deathstars Rising" -albumin muodossa."
 
01. Exordium
02. Pitch-Black Universe
03. Phoenix Rising
04. Cross To Bear
05. Throne Of Ice
06. Perfect Storm
07. Fallen World
08. Eclipse
09. Closure
 
Itelle kyllä vuoden odotetuimpia lättyjä.
 
Mie oon vaan basisti...
janezki_
08.02.2012 17:27:49
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Siitä sitten ensimmäistä teaseriä "Rise Of The Phoenix" levystä:
 
http://www.youtube.com/watch?v=kouaAYmdiQY
 
Mie oon vaan basisti...
janezki_
08.03.2012 14:58:55
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ensimmäinen sinkku videon kera:
 
http://www.youtube.com/watch?v=xpAS9pioQz8
 
Kylläpäs lähtee ja lujaa!
 
Mie oon vaan basisti...
janezki_
25.03.2012 12:09:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Näköjään tuli sitten uus biisi "Throne Of Ice":
 
http://www.youtube.com/watch?v=Y6Om9v8p-eM
 
Mie oon vaan basisti...
Errata
25.03.2012 14:59:36
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Oikein mureaa soundia ja rouheeta soitantaa kahden uuden kipaleen perusteella!
 
MUTTA hetkinen, bändihän on Before the dawn? :o Ei vaan siltä oikein kuulosta enää. Aiemmin bändi erottui massasta/muista saukkosen projekteista hitikkäiden piisiensä ja puhtaiden vokalistiensa ansiosta.
Nyt vaikuttaisi siltä että nämä koetetaan paikata paahtamalla nopeammin mutta lopputulos vaikuttaa valitettavan persoonattomalta. Levy voi toki kokonaisuutena vielä yllättää ja mahdollisuuden sille annankin mutta tähän mennessä tämänkertainen "uusi alku" saattaa tiputtaa bändin silmissäni harmaaseen massaan.
 
janezki_
17.04.2012 15:55:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ja uusi biisi "Pitch-Black Universe" musavideon kera:
 
http://www.youtube.com/watch?v=uYfZa1gaWZw
 
Jälleen täyttä rautaa, onneksi ens viikolla tulee uus lätty.
 
Mie oon vaan basisti...
Vaihtovirta
20.04.2012 10:51:23 (muokattu 20.04.2012 11:12:24)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Siellä uusi lätty ennakkokuunneltavissa:
 
http://kaaoszine.fi/ennakkokuuntelu-dawn-rise-phoenix/
 
Kyllähän tuo kovalta kakalta taas kuullostaa. Tosin kyllä ite kaipaan sitä clean-laulua kun on dawnista kyse..
 
e: nyt kun tuon kuunteli toiseen kertaan niin on kyllä todettava että eihän tuo kaipaa niitä "cleaneja" ollenkaan..Voi perkele minkä lätyn menit taas Tuomas tekemään..;)
 
reaper666
20.04.2012 11:19:30
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vaihtovirta: Siellä uusi lätty ennakkokuunneltavissa:
 
http://kaaoszine.fi/ennakkokuuntelu-dawn-rise-phoenix/
 
Kyllähän tuo kovalta kakalta taas kuullostaa. Tosin kyllä ite kaipaan sitä clean-laulua kun on dawnista kyse..
 
e: nyt kun tuon kuunteli toiseen kertaan niin on kyllä todettava että eihän tuo kaipaa niitä "cleaneja" ollenkaan..Voi perkele minkä lätyn menit taas Tuomas tekemään..;)

 
Playlist not found??
 
Vaihtovirta
20.04.2012 11:50:24
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

reaper666: Playlist not found??
 
Kyllä se ainakin iteltä löytyy tuon sivun alhaalta..?
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «