Aihe: Chinamanin kitarat
1 2 3 4 5 6 7 8 9
bfoc
08.04.2012 20:38:01
tapetti: itse tuote josta tässä meuhkataan, gibson-replica, on ihan yhtä aito tai epäaito kuin love rock ja tekee varmasti vähemmän damagea Gibsonin myyntiin kuin Tokain laatuvehkeet.
 
No ei. Kannattaisi ottaa ihan perusasiat haltuun ennen kun ryhtyy muuttamaan maailmaa.
 
Tuoteväärennös määritellään siten, että käytetään ansaintatarkoituksessa jonkin toisen omistamaa tuotemerkkiä, esim sitä Gibson -logoa. Tarkoistu on joko helpottaa sen oman rimpulan myyntiä, tai nostaa sen hintaa käyttämällä varastettua logoa.
 
On ihan eri asia mukaella jotain kymmeniä vuosia vanhaa designiä ja tehdä siitä oma tuote, kuin lyödä toisen tuotemerkki oman tekeleen kylkeen hinnakorotustarkoituksessa.
 
Tokai ei ole Gibson väärennös, eikä edes 1:1 kopio. Nehän on soundillisestikin eri rakkineita. Toki sen myynti voi vaikuttaa Gibsonin liikevaihtoon enemmän kuin kiinanskeidan myynti, mutta se vähän niinkun kuuluu markkinatalouteen.
 
Markkinataloudessa taas toisinaan voi käyttää toisen keksimiä muotoja lievästi muokattuna ilmaiseksi tai ehkä lisenssimaksut maksaen. Useimmiten ei edes rahalla saa sitä naapurin nimeä piirtää siihen tuotteeseensa.
 
Väitän että Tokai menee kaupaksi sellaisenaan erillisenä tuotteena ihan kivasti, mutta kukaan ei ole niin nutipää että ostaa noita parin sadan kiinalaisia Gibson-"näköispainoksia" jos niissä lukee lavassa Ziginagu-zau tai joku vastaava paikallinen tuotemerkki. Sellaista soitinbudjettia varten on olemassa ihan oikeat edukkaat soitintehtaat (Wolf jne), joista täälläkin pyörii kimppatilauksia.
sutiojrikellA
Gabe
08.04.2012 22:58:32
bfoc:
On ihan eri asia mukaella jotain kymmeniä vuosia vanhaa designiä ja tehdä siitä oma tuote, kuin lyödä toisen tuotemerkki oman tekeleen kylkeen hinnakorotustarkoituksessa.
 
Tokai ei ole Gibson väärennös, eikä edes 1:1 kopio. Nehän on soundillisestikin eri rakkineita. Toki sen myynti voi vaikuttaa Gibsonin liikevaihtoon enemmän kuin kiinanskeidan myynti, mutta se vähän niinkun kuuluu markkinatalouteen.
 
Markkinataloudessa taas toisinaan voi käyttää toisen keksimiä muotoja lievästi muokattuna ilmaiseksi tai ehkä lisenssimaksut maksaen. Useimmiten ei edes rahalla saa sitä naapurin nimeä piirtää siihen tuotteeseensa.

 
Oli muuten aika hyvä pointti. Luohan tämä myös paineita sinne Gibsonin päähän tehdä hyvää laatua ja edullisempia hintoja.
Elämäni tarkoitus on olla varoittavana esimerkkinä muille.
benny
14.04.2012 16:43:01 (muokattu 14.04.2012 16:44:50)
 
 
Meigä hannas ja väänsin paskat housuun.
 
Hain tämmöisen http://farm8.staticflickr.com/7111/6930015856_632668f8bc_b.jpg kivijalasta enkä viittinyt tilata kuin kung-po kanaa tuolta http://www.chinaman.fi/cms/
 
Ei nyt mitenkää pahaa sanottavaa ole Indonesialaisesta.
shitfuck inc.
Vetehinen
14.04.2012 17:12:44
benny: Meigä hannas ja väänsin paskat housuun.
 
Hain tämmöisen http://farm8.staticflickr.com/7111/6930015856_632668f8bc_b.jpg kivijalasta enkä viittinyt tilata kuin kung-po kanaa tuolta http://www.chinaman.fi/cms/
 
Ei nyt mitenkää pahaa sanottavaa ole Indonesialaisesta.

 
Kiva kun kerroit.
 
3x3 on mielestäni parempi kuin 6 rivissä, eikä sharkfinit muutenkaa ole mun juttu. Kiinamiehellä on myös set-neck kuten myös ICT-700, joka on kiva juttu KUULEMMA NIINQ KIPSONEISSA ON. Tiedättehän? ICT-700 on String-Thru, mutta mielestäni se on taas rumasti toteutettu perinteiseen TOM:iin verrattuna
Music is the best escape.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3 4 5 6 7 8 9
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)