Lyriikka ›

j-kill: Miten paljon kirjoittajat itse kuuntelevat sanoja biiseissä? Onko ne yhden tekeviä asioita, välttämätön paha josta biisiä tehdessä pitää päästä eroon?
Mikä kirjoittamisessa on kaikkein haastavinta?
Mikä ohjaa teitä valitsemaan kieltä kirjoittaessa?
 
Hyviä kysymyksiä. Mun mielestä sanat parhaimmillaan täydellistävät laulumelodian, kun ne tuovat siihen ääneen lisäksi kielellisen merkityksen. Tavallaan sama laulumelodia voi kuulostaa todella hyvältä tai todella huonolta riippuen siitä miten sanat toimivat siinä: alkaen siitä miten eri tavut/äänteet fysikaalisesti värähtelevät siinä melodiassa, onko etuvokaaleja tai takavokaaleja ja missä järjestyksessä ja minkälaisia konsonantteja, jatkuen siihen että minkälaisia merkityksiä käytetyillä sanoilla on, ja vielä että miten nuo sanojen merkitykset assosioituvat yhdessä, ja vieläpä päällimmäisenä varsinaisten lauseiden merkitys ja draamakaaren kehittyminen.
 
Eli sanat eivät mun mielestäni missään nimessä ole yhdentekeviä. On biisejä joihin en välttämättä halua laittaa sanoja ollenkaan, mutta silloinkin joudun miettimään että lauletaanko se melodia esimerkiksi "aaa", "uuu", "ooo", "woo", "daa", vai esimerkiksi "mmm".. Valinnalla on suuri merkitys sille miltä melodia lopulta kuulostaa. Eli tavallaan sanoittamisesta ei pääse eroon missään laulun muodossa.
 
Viime aikoina oon tykännyt kirjoittaa tekstejä joissa lauseiden suoranainen merkitys on epäselvä tai sitä ei ole lainkaan, niin että on vain yksittäisiä sanoja peräkkäin, joiden on sitten tarkoitus onnistuessaan muodostaa jonkinlainen assosiaatio tai tunnetila kuuntelijalle. Eli valitaan sanaperheitä joiden sanoja laitetaan peräkkäin. En ole tällä hetkellä kovin kiinnostunut lausemuotoisesta kerronnasta, vieläpä kun sanaperheiden käyttö ei estä rakentamasta siltikin draamakaaren tai tarinan siihen tekstiin. Tällä hetkellä ehkä kehitystehtävänä mulla on löytää semmoinen sanoitustyyli, joka ei ole liian epäselvä niin että siinä olisi vain erillisiä sanoja joista ei muodostu mitään selvää tarinaa, mutta kuitenkin semmonen tyyli missä olisi juuri sopivasti tulkinnanvaraa kuulijalle ja missä nuo "sanaperheet" toimis hyvin. Parissa tekstissä se on ihan ok onnistunut, mutta siinä mennään just rajoilla että onko tekstin merkitys liian epäselvä.
 
Kielen valinnassa meinaatko että miksi valitsen vaikka suomen tai englannin? Vai miksi jotain tiettyä kielenkäyttöä? Suomenkielellä teen siksi että osaan sen parhaiten kaikista kielistä ja ymmärrän sanojen vivahteet. Esimerkiksi tuommoista sanaperhe-tyyppistä lyriikkaa en mitenkään voisi tehdä englanniksi kun en tiedä yhtään niiden sanojen taustaa, historiaa, etymologiaa.. Voihan sitä katsoa jos on vaikka latinankielestä tullut sana että mitkä on sen komponentit ja siitä päätellä että mitä se tarkoittaa, mutta äidinkielellä sanoittaessa sen kuulee samantien ja tietää miettimättä koska tuntee sen kielen. Tavallaan nyt vastasin noihin molempiin kysymyksiin, koska samalla periaatteella toimii myös mun kielenkäyttö, eli käytän ja valitsen teksteihin sellaisia sanoja joiden ajattelevan nostavan kuuntelijalle mieleen kulloiseenkin kohtaan sopivia ajatuksia tai tunteita.
 
(kiitoksia hyvistä kysymyksistä, tuli samalla itellenikin selvitettyä tätä asiaa :D)