Rock, pop, alternative ›

Pakko sanoa, että täpärästi voiton vie ykkönen. Mitä yksittäisiin biiseihin tulee, ykkösellä on GN'R paras biisi Coma, toisaalta kakkosella toisiks paras Estranged. Dust N' Bones on parempi ku 14 Years ja alkuperänen Don't Cry kivempi.

Jyrken: Eipä tuonne nykystä kokoonpanoa ole kutsuttukaan Dizzyä ja Axlia lukuunottamatta. Vaan tuoreimpien tietojen mukaan viesti olikin feikki: http://legacy.roadrunnerrecords.com … bermouth.net%27s+Daily+Headlines%29
 
Näin se aina on Twitterin kaa
 
Paitsi että nyt Slash on sanonut julkisesti, ettei bändi soita tilaisuudessa. "We're not playing. I would imagine that they asked us to play but I know that we're not playing."
 
http://www.torontosun.com/2012/03/21/rock-hall-nod-not-exciting-slash
 
Slash ja Duff ovat varmuudella paikalla. Muu bändi on mysteeri.

TUC: Heitänpä ilmoille tällasen kysymyksen kun yks päivä tuli mieleen. Kumpi on mielestänne parempi, Use Your Illusion I vai II? Omasta mielestäni II vie niukasti voiton, siinä kappalemateriaalin taso on niukasti paempi, lukuun ottamatta päätösraitaa. Ennen pidin eroa selvempänä, mutta pikkuhiljaa I on nostanut osakkeitaan.

Kakkonen on vähemmän huono. Knockin' on Heaven's Door ja My World pois ja November Rain tilalle. Siinä olisi mun yhden levyn Use Your Illusion. Tuntuu että kaikki tylsimmät ja kököimmät jämäbiisit on lyöty tohon ykköselle. Kyllähän tuo Use Your Illusion II joskus takavuosina soittimessa jonkun aikaa viihtyi, sittemmin ovat saaneet molemmat levyt kerätä rauhassa pölyä. Tää koko Use Your Illusion-härdelli oli kyllä bändiltä aikamoinen muilutus, pakko nostaa hattua noin peittelemättömälle ahneudelle ja röyhkeydelle.

Puolen tunnin EP jossa olisi ollut Civil War, Estranged, November Rain ja Don't Cry kakkosen lyriikoilla olisi ollut materiaalin tasoon nähden oikeutetumpi julkaisu. Nuo on kaikesta pompöösiydestään huolimatta edelleen ihan kelpo biisejä.

Alkuaikojen Guns N' Rosesissa pakkautui sellainen määrä lahjakkuutta ja räjähdysherkkyyttä yhtäaikaisesti samaan paikkaan että eihän se voinut pitkään kestää. Pian Appetite For Destructionin jälkeen oli kaikki sydän jo touhusta kadonnut. Izzyn lähdettyä bändistä alkoikin sitten epätoivoinen viivytystaistelu ja räpistely, jota eräät tahot taitavat vieläkin harrastaa. Nykyiset Axl & Friends-viritykset ei vois vähempää kiinnostaa.

fuzzgun: Kakkonen on vähemmän huono. Knockin' on Heaven's Door ja My World pois ja November Rain tilalle. Siinä olisi mun yhden levyn Use Your Illusion. Tuntuu että kaikki tylsimmät ja kököimmät jämäbiisit on lyöty tohon ykköselle. Kyllähän tuo Use Your Illusion II joskus takavuosina soittimessa jonkun aikaa viihtyi, sittemmin ovat saaneet molemmat levyt kerätä rauhassa pölyä. Tää koko Use Your Illusion-härdelli oli kyllä bändiltä aikamoinen muilutus, pakko nostaa hattua noin peittelemättömälle ahneudelle ja röyhkeydelle.
Aika usein kuulee tämän tyylisiä kommentteja näistä levyistä, itse olen aina tykännyt Illusioneista. Ne pyörivät soittimessa jopa Appetitea enemmän, koska Paradise city yms. tuli kuunneltua puhki jo vuosia sitten. Levyt sisältävät monipuolista materiaalia, mistä ainakin itse tykkään.

Löysin joskus jonkun vanhan musalehden, olisikohan ollut Suosikki tms. jossa oli Use your Illusion ykkösen arvostelu. Oli hauska lueskella sitä, kun julkaisulla ei ollut tietenkään vielä siinä vaiheessa sitä statusta, joka sillä nykyään on. Arvostelijan mielestä levyn parhain biisi oli muistaakseni Coma. On se jännä.

TUC: Aika usein kuulee tämän tyylisiä kommentteja näistä levyistä, itse olen aina tykännyt Illusioneista. Ne pyörivät soittimessa jopa Appetitea enemmän, koska Paradise city yms. tuli kuunneltua puhki jo vuosia sitten. Levyt sisältävät monipuolista materiaalia, mistä ainakin itse tykkään.
 
Jep mulle myös nuo Illusionit ovat parasta G'N'R - tuotantoa. Tuossa huvikseni tein omaa "yhden levyn Illusioniani" ja huomasin että jos yhdelle levylle pitäisi kaikki ne hyvät biisit laittaa niin ei mahdu ei. Kakkoslevy vie silti voiton. Gunnarit teki neljällä ekalla levyllään maailman parasta rockia ja toivoisin kovasti että Slash & Axl & Izzy & Duff duunaisivat vielä edes yhden levyn. Nähtäväksi jää, mutta luultavasti ei.
 
Axl on loistava biisintekijä, vaikka hankala oikku onkin ja Chinese Democracy on hyvä levy. Mun mielestä muut ex-jäsenet eivät yhtä hyvää levyä eivät ole saaneet väsättyä.

Sipesuikka:Axl on loistava biisintekijä, vaikka hankala oikku onkin ja Chinese Democracy on hyvä levy. Mun mielestä muut ex-jäsenet eivät yhtä hyvää levyä eivät ole saaneet väsättyä.
Jep, samaa mieltä. Siis todellakin. Kyllä.

Illusioneista parempi on varmaan kakkonen, paremman biisimateriaalin ansiosta. Ykkönen on ehkä kokonaisuutena vähän parempi, mutta siinä on jokunen tylsempikin biisi. Izzyn laulama on parempi kakkosella, vaikka ykkösenkin biisi on hyvä. Don't Cryistä en osaa sanoa, alt. lyricissä on paremmat sanat mutta original on tutumpi. Yhtään huonoa biisiä ei noilta levyiltä löydy mutta aika paljon turhaa täytettä silti. Liian pitkiäkin ne on tommosiksi suoraviivaisemmiksi rocklevyiksi. Kahtena typistettynä tai kolmena levynä olisi toiminut parhaiten. Toki jos oltais pistetty 12 parasta biisiä oltais varmaan saatu ehkä kovin Gunnari-levy, mutta sitte ois jääny aika monta hyvää vetoa kuulematta.
 
Mitä tulee muihin levyihin, niin Chinese Democracy on paras. Appetite on varmaan sitten tokana. Spagetti on hyvä coverlevy, mutta en lähtis vertailemaan sitä muihin. Lies on kans jees, vaikka se onkin aika onnettoman lyhyt eikä siinä ole kuin kolme uutta biisiä.
 
Mitä tulee sitten muiden jäsenten tuotantoon vikan "vanhan" Gunnarin levyn jälkeen, niin kyllä Slash on varmaan parhaiten onnistunut. Slash's Snakepitin ekaa It's Five O'Clock Somewherea (1995) en ole ihan kokonaan vielä kuunnellut mutta ainakin "Be the Ball" ja "Beggars & Hangers On" on todella kovia. Paikoin kuitenkin vähän liikaa jammailua, mutta ihan ok silti. Laulajakin on loistava.
 
Toka levy Ain't Life Grand (2000) on sitten jo todella kova. Soundit on jumalaiset ja Slash vetää pari TOP 10 sooloa (Back to the Moment & Serial Killer). Itseasiassa Back to the Moment menee itelläni jopa top vitoseen, ellei ihan November Rainin ja Sweet Child o' Minen soolojen jälkeen parhaaksi. Soolokynä on siis ainakin musta terotettu hyvin ja riffit on suorastaan tappavan tehokkaita. Loistavia biisejä on tolla levyllä kaikki ja pari kunnon hittiäkin olisi musta ollut. Mutta ehkei tuo sitten kolaha muille samalla lailla. Laulajahan on paras ikinä, Rod Jackson. Per(kele)hana kun Slashilla ei oo se vokalistina, vaikka Myles Kennedy kelpo laulaja onkin. Tais olla Jacksonilla vissiin jotain ongelmia mömmöjen kanssa. Ihan täyttä selkoa en saanu Slashin elämänkerrasta koska tuo kohta oli aikalailla vasemmalla kädellä hutastu.
 
Velvet Revolverilta olen kuullut tuoreemman ja hyvä matskuahan se oli. Ekasta olen kuullut muutaman biisin ja etenkin "Fall to Pieces" iskee ja lujaa.
 
Slashin uus soololevy on kovaa matskua sekin vaikka välillä melkosta sillisalaattia. Monipuolinen levy kuitenkin. Nyt on uus levy tulossa ja single "You're a Lie" kuulosti kieltämättä hyvältä, mutta toivottavasti ei kuitenkaan jää levyn parhaaksi.
 
Mitä tulee näihin muihin, niin Izzy Stradlin on väläytellyt ja Duffin bändiltäkin tullut ulos kelpo biisejä, lähinnä punkkia. Adlerin Appetite on kanssa tehny hyvää settiä. Mikään ei kuitenkaan voita Chinese Democracya, vaikka onhan nää jätkät julkassu paljon enemmän mitä Axl n. 18 vuodessa. Axlelhan julkaisi vain sen yhen, parhaan levyn ikinä.

Viltsux: Laulajahan on paras ikinä, Rod Jackson. Per(kele)hana kun Slashilla ei oo se vokalistina, vaikka Myles Kennedy kelpo laulaja onkin. Tais olla Jacksonilla vissiin jotain ongelmia mömmöjen kanssa. Ihan täyttä selkoa en saanu Slashin elämänkerrasta koska tuo kohta oli aikalailla vasemmalla kädellä hutastu.
 
Tämähän oli juuri se kohta, kun Slash oli melko selvinpäin ja muu bändi kamoissa. Slash siinä selitteli, että on tosi hankala tehdä siinä töitä. Axl Rosella oli varmaan aika samat fiilikset aikoinaan:)

Viltsux: Duffin bändiltäkin tullut ulos kelpo biisejä, lähinnä punkkia.
 
http://en.wikipedia.org/wiki/Believe_in_Me_(Duff_McKagan_album) Itse tykkäsin tästä Duffin levystä joskus paljonkin. Pitääkin etsiä kyseinen kiekko taas jostain ja kuunnella uudestaan pitkästä aikaa.

Sipesuikka: Axl on loistava biisintekijä, vaikka hankala oikku onkin ja Chinese Democracy on hyvä levy. Mun mielestä muut ex-jäsenet eivät yhtä hyvää levyä eivät ole saaneet väsättyä.
 
Vai onko kyse kuitenkin lähinnä siitä että Chinese Democracyllä laulaa Axl Rose? Ex-jäsenten levyillä ei.

Juhani: Vai onko kyse kuitenkin lähinnä siitä että Chinese Democracyllä laulaa Axl Rose? Ex-jäsenten levyillä ei.
 
Nooh, lähinnä kyllä tarkoitin että biisit on parempia...

Juhani: Vai onko kyse kuitenkin lähinnä siitä että Chinese Democracyllä laulaa Axl Rose? Ex-jäsenten levyillä ei.
 
Ei kai se välttämättä niinkään ole. Onhan Chinese Democracy ihan biisimateriaaliltaankin mielenkiintoisempi kuin ainakin suurin osa muiden tuotoksista, vaikka ei henkilökohtaisesti mulle niin kolahtanutkaan.

No mun mielestä esimerkiksi There Was a Time on paras biisi koskaan.. ja Street of Dreams on vähintäänkin yks parhaista ballaadeista. Soolot ja soundit on huikeita. Biiseihin on tungettu kaikkee härpäkettä ja melodiaa ja siks niistä löytyy aina vaan jotain uutta. Tosin levy ei avautunu heti mutta kyllä se sit oli huikeeta suorittamista ku muutaman kerran kuunteli. Lisäksi kyllähän levyn historia kiehtoo. 14 vuottahan sitä väsättiin joista vissiin suunnilleen kymmenen äänitettiin. Kaikki toimii: laulu, kitarat, basso, rummut, efektit.. ihan kaikki. Tosin joidenkin biisien kohdalla tulee joskus mieleen että "tätä oltais voitu hioo vähän kauemmin", joka on tosin suorastaan naurettavaa.

Viltsux: Soolot ja soundit on huikeita. Biiseihin on tungettu kaikkee härpäkettä ja melodiaa ja siks niistä löytyy aina vaan jotain uutta.
 
Näin niitä on mielipiteitä moneksi. Just nuo mainitsemasi asiat aiheuttaa sen, ettei tuota levyä tule kuunneltua enemmälti. Varsinkin soolot on jotain karseaaaa..

Pelkkä CD:n tuotanto tekee siitä mielenkiintosen, koska homma on vedetty niin mahtipontisella asenteella kuin mahdollista alusta loppuun. En osaa nimetä oikeastaan yhtään samankuuloista levyä, sen sijaan AFD:n soundisia levyjä varmaan kymmeniä.
 
Jos mahtipontisuudesta on musiikissa haittaa, niin mitä ihmettä.
 
Mutta ei siinä kaikki, biisimateriaali itsessään on oikeesti ensiluokkaista.
 
Soolot on just täydellisiä. Melodisia, mieleen jääviä. Jos osaisin hyräillä, voisin hyräillä CD:n jokasen biisin kitarasooloineen päästäni ulkoa.
 
Siis OIKEESTI ei edes sarkasmilla.
 
Otappa vaikka Better-biisi. Kertsejen jälkeen tulevat lickit ovat ehkä luontevimmat kitarasweepit, jotka olen ikinä kuullut - oikea mauste niihin kohtiin. Se bridgen päällä oleva Bucketheadin soolo on ihan täydellistä kromaattista tilua, ja myöhemmin Finck vetää perinteisemmän, mutta silti omintakeisen, David Gilmour- tai Jeff Beck -tyylisen soolon.
 
Viltsux on asiasta oikeaa mieltä :DD

Jyrken: ...ja myöhemmin Finck vetää perinteisemmän, mutta silti omintakeisen, David Gilmour- tai Jeff Beck -tyylisen soolon.
 
Aargh! Mutta ei se mitään kaikilla on oikeus mielipiteisiin! Mulla tuntuu olevan se poikkeava... mahtipontisuus on toki ok ja levy on hyvä. Mua vaan ne kitarat ei miellytä. Yhtään.

Tuohon aiempaan aiheeseen vielä sen verran, että minunkin mielestäni kakkonen on hieman tiukempi kuin ykkönen.
 
Poislukien tietty järkyttävän outo My World, mutta Illusioneilta itselle iskeneistä kappaleista (Estranged, Civil War, YCBM, Breakdown jne.) suurin osa löytyy kakkoselta. Toki I sisältää mm. Coman, Perfect Crimen ja Don't Damn Me'n mutta II vie silti voiton. Coverit olisivat saaneet jättää pois.

chaosti: Se mikä minua levyssä vaivaa on hyvien riffien puute. Tässä näkyy karulla tavalla se miten Axl on tehnyt biisimatskun käytännössä yksin, eikä Izzyn tai Slashin kanssa kimpassa. Melodiapuoli on hemmetin hyvin hanskassa mutta koko ajan on sellainen tunne että jotain puuttuu. Toki levyllä oli kepittämässä muutama varsin pätevä ukko joiden soolot, liidit, lickit yms yms ovat pääsääntöisesti maukasta kuunneltavaa, mutta mikään biiseistä ei lähde liikkeelle killerikitarariffillä. Avausraita varmaan parhaana esimerkkinä. Onhan se hyvä biisi mutta riffi kuulostaa just siltä että Axl on säveltänyt sen omillaan (vrt. Shotgun Blues).
 
Itse asiassa CD:n riffin muistaakseni keksi rumpali Josh Freese.
 
Eihän kaiken rokin välttämättä kuulu pohjautua kitarariffille.
 
Better kyllä alkaa suoraan hyvällä riffillä.