Kitarat: kitarakamat ›

Kontiak: http://web.archive.org/web/20010202 … www.backline.fi/engl_blackmore.html
 
Valitettavasti tämän herran kohdalla suurin osa informaatiosta on joko toisen käden tietoa tai vähintäänkin värittynyttä, epäuskottavaa huhupuhetta. Pitää koettaa vetää omat johtopäätökset saatavilla olevista tiedonmurusista.

Käyn kyllä itse testailemassa noita kitaroita vielä lähiaikoina ja olen käynytkin jo, mutta mitä olette mieltä, kun itsellä ei ole tosiaan kokemusta noista sähkövehkeistä kovin paljon. En siis ymmärrä noista mikeista jne. kovin paljoa, että miten paljon ne vaikuttaa tuohon soundiin. Eli ajattelin, että vaikka Blackmore-tyyppisen kitaran haluaisinkin niin en välttämättä tuota nimikirjoituskitaraa. Tuollainen olisi aika samanmoinen
 
http://www.thomann.de/fi/fender_70_classic_stratocaster_mn_olw.htm
 
, mutta siinä ei ole noita Seymour Duncan mikkejä. Onko sähkökitaraan helppo vaihtaa itse mikit?

Jukkka: Käyn kyllä itse testailemassa noita kitaroita vielä lähiaikoina ja olen käynytkin jo, mutta mitä olette mieltä, kun itsellä ei ole tosiaan kokemusta noista sähkövehkeistä kovin paljon. En siis ymmärrä noista mikeista jne. kovin paljoa, että miten paljon ne vaikuttaa tuohon soundiin. Eli ajattelin, että vaikka Blackmore-tyyppisen kitaran haluaisinkin niin en välttämättä tuota nimikirjoituskitaraa. Tuollainen olisi aika samanmoinen
 
http://www.thomann.de/fi/fender_70_classic_stratocaster_mn_olw.htm
 
, mutta siinä ei ole noita Seymour Duncan mikkejä. Onko sähkökitaraan helppo vaihtaa itse mikit?
 
Mikit vaikuttavat erittäin paljon, mutta saadakseen saman tyylistä saundia ei tosiaan tarvita nimikkokitaroita. Normaaleilla single-coileilla ritchie kai soitti (nykyisen se taitaa vedellä enimmäkseen luutulla yms.).
 
Mikkien vaihto vaatii ainakin kolvaustaitoa, ei se muuten kai paha homma ole. Itse en ole ikinä vaihtanut, mutta pitäis varmaan opetella.
 
Btw, jossain 70-luvun livevideolla Blackmore paiskii kitaraa lopussa ja jossain kohtaa piuha irtoaa vahvistimesta. Muistaakseni hän lykkää suoraan piuhan kitarasta Marshalliin ja saundi on ainakin hyvin samantyylinen kuin ennenkin. Eli olisiko vetänyt ennen vanhaa ihan kitara piuha vahvistin menetelmällä, vai muistanko aivan väärin?

Jukkka: Käyn kyllä itse testailemassa noita kitaroita vielä lähiaikoina ja olen käynytkin jo, mutta mitä olette mieltä, kun itsellä ei ole tosiaan kokemusta noista sähkövehkeistä kovin paljon. En siis ymmärrä noista mikeista jne. kovin paljoa, että miten paljon ne vaikuttaa tuohon soundiin. Eli ajattelin, että vaikka Blackmore-tyyppisen kitaran haluaisinkin niin en välttämättä tuota nimikirjoituskitaraa. Tuollainen olisi aika samanmoinen
 
http://www.thomann.de/fi/fender_70_classic_stratocaster_mn_olw.htm
 
, mutta siinä ei ole noita Seymour Duncan mikkejä. Onko sähkökitaraan helppo vaihtaa itse mikit?
 
Toi on todella nätti kitara, mutta mä en oman kokemukseni perusteella voi suositella kenellekään 70's Classicia. Voihan olla että mulla oli huono tuuri, mutta silti...
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/print.php?p=10612367
 
Ei sen puoleen, onhan Blackmore signaturessakin 7.25" radius ja vintagenauhat, joita en itse enää mielelläni ottaisi mihinkään kitaraani.

Jaa, katopas, kyseessä olikin stratoista tyylikkäin eli ow vaahteraotelaudalla. Jos tällainen miellyttää, niin suosittelen Tokain näkemystä aiheesta. Itse ostin juuri tuollaisen:
 
http://www.musamaailma.fi/epages/mu … tPath=/Shops/musa/Products/12102307
 
Omasta mielestäni todella loistava kitara. Kaula on omaan käteen erittäin hyvä ja satiinilakkauksen ansiosta ei tahmaa ja on muutenkin "pehmeän" tuntuinen. Ainoa heikko kohta on alkuperäiset mikit, jotka menevät vaihtoon, mutta todella vaikea uskoa, että meksikolaisten näkemys aiheesta olisi parempi kuin Tokai.
 
Torilla näyttäisi olevan tarjolla samanlainen, jossa mikkipuolikin on hoidettu kuntoon:
 
edit. juu tuo olikin jo varattu...

Jukkka: , mutta siinä ei ole noita Seymour Duncan mikkejä. Onko sähkökitaraan helppo vaihtaa itse mikit?
 
Jos kolvi pysyy kädessä niin mikkien vaihto on helppoa. Pleksi irti, vanhat mikit irti ja uudet mikit tilalle, piuhat juotetaan samoihin kantoihin.
 
Tosin Straton (ja Ritchien) ominaissoundi irtoaa melkein stratolla kuin stratolla, kunhan siinä on perus yksikelaiset mikit. Ritchie käytti lähinnä talla- ja kaulamikkiä.

Onks slide jo mainittu? Merkittävä osa Rikun tyylistä perustuu loistavaan sliden käyttöön; varsinkin Rainbow-aikakaudella.

rheinone: Onks slide jo mainittu? Merkittävä osa Rikun tyylistä perustuu loistavaan sliden käyttöön; varsinkin Rainbow-aikakaudella.
 
Eipä ole mainittu. Hyvä huomio! Ei perinteisintä slaidailua, eikä ihan tavanomaisella otteellakaan.

Päättyipä muuten meikän ilta eilen taas kerran muutamaan(vain kaksi, ei enempää) tölkkiin bisseä ja California Jam youtube-videosessioon. Cali DVD löytyy toki hyllystä mutta netistä videot löytyy niin paljon helpommin. Ei Richien soittoon ja saundiin ihan helposti kyllästy. Ja kun äijä on aika vedossa vielä.

B-tone-flat: Päättyipä muuten meikän ilta eilen taas kerran muutamaan(vain kaksi, ei enempää) tölkkiin bisseä ja California Jam youtube-videosessioon. Cali DVD löytyy toki hyllystä mutta netistä videot löytyy niin paljon helpommin. Ei Richien soittoon ja saundiin ihan helposti kyllästy. Ja kun äijä on aika vedossa vielä.
 
Se on Ritchiessä aina ollut hienoa, että se ei ole koskaan jämähtänyt mihinkään vanhaan juttuun, vaan mennyt aina eteenpäin. Kaikki bändinsä se on aina lopettanut siinä kohdassa, kun suosio on huipussa ja tehnyt jotain uutta. Jos katsoo muita vastaavia bändejä, niin monet rahastavat nykyään niillä vanhoilla hiteillä, eikä niitäkkään jakseta/pystytä enää vetämään niin kuin ennen.

Ritichien sooloja treenanneena täytyy sanoa että kaverilla on välillä ollut myös erittäin huonoja päiviä. Suuri osa (myös studiolevyjen) sooloista perustuu improvisointiin, ja parmaimmillaan ne ovat uskomatonta melodian, fraseerauksen, tyylitajun ja tekniikan ilotulitusta. Siis jotain ihan ylimaallista. Joskus taas, ainakin minun korvaan, täyttä kuraa ja sekoilua. Tässä esimerkki, näitä on muutama muukin:
http://www.youtube.com/watch?featur … detailpage&v=KesW_pdZlxQ#t=222s
 
En tiedä jakaako muut tämän mielipiteen, ehkä en vaan osaa kuunnella sillä korvalla. Ritchiehän on aina vierastanut studiohommia, joten voihan siellä olla vaan huonoja vitutuspäiviä seassa.
 
No, meni vähän ohi aiheesta...

MoreK: Ritichien sooloja treenanneena täytyy sanoa että kaverilla on välillä ollut myös erittäin huonoja päiviä. Suuri osa (myös studiolevyjen) sooloista perustuu improvisointiin, ja parmaimmillaan ne ovat uskomatonta melodian, fraseerauksen, tyylitajun ja tekniikan ilotulitusta. Siis jotain ihan ylimaallista. Joskus taas, ainakin minun korvaan, täyttä kuraa ja sekoilua. Tässä esimerkki, näitä on muutama muukin:
http://www.youtube.com/watch?featur … detailpage&v=KesW_pdZlxQ#t=222s
 
En tiedä jakaako muut tämän mielipiteen, ehkä en vaan osaa kuunnella sillä korvalla. Ritchiehän on aina vierastanut studiohommia, joten voihan siellä olla vaan huonoja vitutuspäiviä seassa.
 
No, meni vähän ohi aiheesta...
 
Jostain olen lukenut, että se todella oli ongelma, että Ritchie ei tahtonut päästä studiossa samaan fiilikseen kuin live-tilanteissa, mikä aiheutti juuri mainitsemaasi ongelmaa...

Ehkä tuo Knocking at your backdoorin soolo ei niin viimesen päälle nerokas ole. Kuulostaa tosiaan ehkä vähän siltä kuin soittajaa vähän ärsyttäisi. No, on se silti mielestäni ihan toimiva.
 
Tuosta Blackmoren studiosoitosta tuli mieleen, että luin tuossa aikoinani kirjan Musta Ritari, joka on jonkinlainen Blackmoren elämäkerta ja siinä hyvin kävi ilmi, että Blackmorea käytettiin paljon jossain vaiheessa sellaisena studiokitaristina. En muista henkilön tai kyseisen studion nimeä nyt, mutta joku varmaan muistaa. Mutta homma toimi niin, että loppujen lopuksi Blackmoren soittoa saattoi kuulla vaikka mistä levytyksestä.

Laulava Kylätohtori: Jostain olen lukenut, että se todella oli ongelma, että Ritchie ei tahtonut päästä studiossa samaan fiilikseen kuin live-tilanteissa, mikä aiheutti juuri mainitsemaasi ongelmaa...
 
Se vaan, että useimmiten livenä Richie tilutteli vähän mitä sattuu ilman suurempaa tyylikkyyttä. Mutta kuten hän itse sanoikin: "Musiikkina rock'n'roll on roskaa, mutta aina se työnteon voittaa."

Difficult To Curen varsinaisessa soolossa aivan järjetön intensiteetti studioversiona. Toisaalta saman biisin The Final Cut -videoltakin löytyvä versio sisältää järjettömän tyylikkään "alustuksen" tai intron, jossa mm. octaver käytössä. Niin ja onhan siinä se slide myös. (Myöhemmin biisissä tuleva soolo menee videolla kivasti persiilleen, mutta LP-versiossa soolo on vedetty uusiksi. Muuten identtiset versiot)
 
Child in Time Made in Japan levyltä on sitten mielestäni kans ehdottomasti parempi kuin studioversio... (Osaka 16. elokuuta) Ja olisihan esimerkkejä vaikka kuin.
 
Nyt kun alkaa tarkemmin miettimään, studio tai live - molemmissa on hyvät puolensa, vaikka aiemmin olin sitä mieltä, että studioversioissa olis ehkä paremmat vedot yleensä... :)
 
Mutta 80-luvun Deep Purple keikat ovat kyllä silkkaa sekoilua soitoltaan ja soundeiltaan. Come Hell Or High Water on jo paljon parempi, mutta siihenpä se sitten jäikin.
 
EDIT: Jostain syystä Musta Ritari -kirja on väliin todella tylsää luettavaa. Johtuneeko kirjoittajasta, suomentajasta tai siitä, että kirjan päähenkilö loistaa poissaolollaan. Tai sitten vika on lukijassa. :)
 
Vertailun vuoksi Michael Monroe -kirja oli suorastaan pakko lukea lähes yhdeltä istumalta, vaikka en mikään MM-fani erityisemmin olekaan.

sarkjan: Child in Time Made in Japan levyltä on sitten mielestäni kans ehdottomasti parempi kuin studioversio... (Osaka 16. elokuuta) Ja olisihan esimerkkejä vaikka kuin.
 
Nyt kun alkaa tarkemmin miettimään, studio tai live - molemmissa on hyvät puolensa, vaikka aiemmin olin sitä mieltä, että studioversioissa olis ehkä paremmat vedot yleensä... :)
 
Mutta 80-luvun Deep Purple keikat ovat kyllä silkkaa sekoilua soitoltaan ja soundeiltaan. Come Hell Or High Water on jo paljon parempi, mutta siihenpä se sitten jäikin.
 
Mulle Deep Purple on yhtä kuin Deep Purple 67-76. Eikä Deep Purplea ole olemassa ilman Ritchiä.
 
Mielestäni Made in Japan - livellä on loistavat soolot (ainakin suurimman osan ajasta) ja ehdottomasti paremmat kuin studiossa - vaikkei niissäkään mitään vikaa ole.

RamoQ: Eikös oma soundi nimenomaan synny kun yritetään olla niinkuin joku muu mutta ei kuitenkaan onnistuta? :)
 
Näin minäkin tämän näkisin : Ensin fanitetaan ja matkitaan, lopputuloksena omaksut jotain tiettyjä juttuja jotka sitten hiotuu enemmän tai vähemmän omiksi. Jossain vaiheessa on sitten vaikutteita vähän sieltä sun täältä.

MoreK: En tiedä jakaako muut tämän mielipiteen, ehkä en vaan osaa kuunnella sillä korvalla. Ritchiehän on aina vierastanut studiohommia, joten voihan siellä olla vaan huonoja vitutuspäiviä seassa.
 
Kuulostaa ihan siltä, että ei oikein kiinnosta soittaa ja välillä alkaa mennä räpeltämiseksi. Vähän erikoista, että tuo päätyi levylle, mutta ehkä siihen aikaan ei oltu niin tarkkoja.