Aihe: The Prodigy Helsingin Jäähalliin toukokuussa!
1
Crimz
29.03.2012 18:32:57
Konemusiikin legendaarinen brittiyhtye The Prodigy saapuu konsertoimaan
Suomeen toukokuussa. yhtye nähdään Helsingin Jäähallissa lauantaina 26.
toukokuuta. Yhtye valmistelee parhaillaan uutta albumiaan, jonka on määrä
valmistua vielä kuluvan vuoden aikana. Helsinkiin on tulossa jättimäinen
valoshow ja äänentoisto sekä livebändi, joka täydentää The Prodigyn
alkuperäiskolmikkoa. Liput maksavat 49 euroa, ja ne tulevat myyntiin
Tiketissä ja Lippupalvelussa maanantaina 2. huhtikuuta.
 
The Prodigyn kokoonpanossa vaikuttavat nykyään alkuperäisjäsenet Liam
Howlett, Maxim Reality, sekä yhtyeen videoistakin tuttu tanssija Keith
Flint, joka tunnetaan maanisesta tanssityylistään ja psykoottisista
ilmeistään. Yhtye nousi suuren yleisön tietoisuuteen 1990-luvulla
Experience-albumillaan, josta julkaistiin mm. hyvin menestynyt Outer Space
single. Muita The Prodigyn tunnetuimpia biisejä ovat mm. No Good (Start
The Dance), Voodoo People, Poison, Firestarter, sekä brutaalilla videolla
aikoinaan shokeerannut Smack My Bitch Up.
 
The Prodigy on aggressiivisella breakbeatin ja rave-musiikin
yhdistelyllään kiistatta lunastanut paikkansa elektronisen musiikin historiassa. Oman tiensä kulkijana se on myös vaikuttanut muihin oman genrensä tuottajiin ja muusikoihin, ja livebändinä yhtye on edelleen oman genrensä parhaimmistoa. Yhtyeen live -kunnosta kertoo myös se, että The Prodigy nähdään tulevana kesänä mm. Download-festivaalin perjantain pääesiintyjänä
 
The Prodigyn kotisivut: www.theprodigy.com
 
Konsertin järjestäjä Facebookissa: www.facebook.com/rlconcerts
HaloOfFlies
29.03.2012 21:33:09
 
 
Antaa tämän topicin olla voimassa. Olen saanut kaverilta jo kerran pikaviestiä, että haluaa promotoida omia keikkojaan.
We're like migrating birds, we smell the air and scratch our arses and say, "Hmm think it's time." - Brian Johnson S.M.A.K.-jäsen #5
Crimz
02.04.2012 16:33:39
Crimz
28.04.2012 08:32:36
The Prodigy After Party @ The Tiger
 
Ilmainen sisäänpääsy keikka + jatkot & VIP -lipuilla, sekä ennakkoon ostetuilla jatkolipuilla Tiketistä!
 
* Jatkoliput myynnissä Tiketissä perjantaina 27. huhtikuuta!
 
Ennakkoliput Tiketistä: 7 eur + toim. kulut K-18
Liput ovelta: 10 eur, jos jäljellä.
Crimz
22.05.2012 12:09:31
Prodigyn lämppärinä Glenn Physics: https://www.facebook.com/pages/Glenn-Physics/180426788676412
Lippui saa vielä tiketistä ja lippupalvelusta.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)