Kitarat: kitarakamat ›

PJS: Onhan noita kaupas. Mun faija ainakin löytää moisia jostain kaupoista mis myydään noit yleisimpii farkku-merkkei :D
 
Ei vaan oo tahtonut löytyä malleja. Tietty jos köyttäisi vyöllä tohon kainaloiden alle, niin sitten :P

Numb: PJS: Onhan noita kaupas. Mun faija ainakin löytää moisia jostain kaupoista mis myydään noit yleisimpii farkku-merkkei :D
 
Ei vaan oo tahtonut löytyä malleja. Tietty jos köyttäisi vyöllä tohon kainaloiden alle, niin sitten :P
 
Joo. Just noin. Henkseleitä voi myös käyttää. Henkseleissä on se bonari, et niitä voi tarvittaessa paukutella.

Krice: Ehjä lakkakerros suojaa paremmin kuin valmiiksi naarmutettu. En taida jaksaa enää tätä. Minun ei nimenomaan tarvitse perustella mitään, vaan niiden idioottien, jotka jostakin syystä ajattelevat, että relikointi eli keinotekoinen vanhentaminen on "järkevä" idea. En nimittäin keksi lainkaan miksi se olisi.
 
Ja kaikki, mitä sinä et keksi on siis absoluuttisesti idioottimaista ja turhaa...?
 
Kyllä se tavallinen lakkakin on aika idioottimaista, koska esim. tavallinen panssarilakka suojaa kitaraa huomattavasti paremmin. Metalliosiin voi vetästä kunnon kerroksen tectyliä, niin ei ruostu heti käsiin. Tarkemmin kun ajattelee, niin kyllä Leo Gibson oli helvetin tyhmä jätkä.
 
Itsekään en pidä valmiiksi relicoiduista, mutta vaikken ymmärrä, niin ymmärrän kuitenkin pitää oman mielipiteeni omanani, koska ymmärrän myös, että tällaisessa ketjussa ketään ei ole kiinnostunut ymmärtämättömästä mielipiteestäni...
 
Jos joskus poikkeaisi tuvan ja navetan väliltä vaikka vain sinne pihan perälle, niin voisi nähdä jotain uutta... tai vielä pahempaa -oppia jotain uutta.

Valmiiksi kuluneilla farkuilla kukaan ei nykypäivänä viestitä mitään. Niissä se kuluneisuus on neutraalisti värivalinta. Relicoidun stratocasterin hankkija viestittää alitajuista kiirettään. Kokemuspinta musiikista on laaja ja soittoa on takana enemmän kuin jollain aloittelevalla jantterilla. Kilometrejä musiikin parissa on takana paljon, vähintäänkin diggailun merkeissä. Se pitää jotenkin näkyä se samaistuminen Gary Mooremaisen soittajan elämään. Siihen miten joku on kulkenut kitaran kanssa myrskytuulissa ja ollut välillä "down" ja jaksanut silti hakea kuulainta säveltä. Puu on soinut hyvin ja ottanut naarmua, vähän niinkuin soittajan nahka on ottanut uurteita. Eli tiivistettynä: Relicoidun hankkiminen on sama kuin kolmen kuukauden soittoharrastuksen jälkeen mentäisiin studioon tekemään uutta rock-historian merkkiteosta ja yhteen kolmen minuutin hittibiisiin yritetään sulloa vielä ihan kaikki koukut ja kliseet mitä mieleen tulee.

ReBeat: Valmiiksi kuluneilla farkuilla kukaan ei nykypäivänä viestitä mitään. Niissä se kuluneisuus on neutraalisti värivalinta. Relicoidun stratocasterin hankkija viestittää alitajuista kiirettään. Kokemuspinta musiikista on laaja ja soittoa on takana enemmän kuin jollain aloittelevalla jantterilla. Kilometrejä musiikin parissa on takana paljon, vähintäänkin diggailun merkeissä. Se pitää jotenkin näkyä se samaistuminen Gary Mooremaisen soittajan elämään. Siihen miten joku on kulkenut kitaran kanssa myrskytuulissa ja ollut välillä "down" ja jaksanut silti hakea kuulainta säveltä. Puu on soinut hyvin ja ottanut naarmua, vähän niinkuin soittajan nahka on ottanut uurteita. Eli tiivistettynä: Relicoidun hankkiminen on sama kuin kolmen kuukauden soittoharrastuksen jälkeen mentäisiin studioon tekemään uutta rock-historian merkkiteosta ja yhteen kolmen minuutin hittibiisiin yritetään sulloa vielä ihan kaikki koukut ja kliseet mitä mieleen tulee.
 
Tämä on yksi tapa nähdä asia, mutta mainitsemiesi ihmisten lisäksi on myös niitä ihmisiä, joiden mielestä se on vain yksinkertaisesti hienomman näköinen ilman mitään piilo- tai alitajuisia viestejä...

ReBeat: Valmiiksi kuluneilla farkuilla kukaan ei nykypäivänä viestitä mitään. Niissä se kuluneisuus on neutraalisti värivalinta. Relicoidun stratocasterin hankkija viestittää alitajuista kiirettään. ...
 
Onneksi meikäläisen MJTele relicci on nimenomaan Tele, koska tää kuvaus relicoidun straton hankkijan sielunelämästä on aika kaukana meikäläisen ajatusmaailmasta ja kulutuskäyttäytymisestä.

Andy J.: Onneksi meikäläisen MJTele relicci on nimenomaan Tele, koska tää kuvaus relicoidun straton hankkijan sielunelämästä on aika kaukana meikäläisen ajatusmaailmasta ja kulutuskäyttäytymisestä.
 
Jäi vahingossa pelkkä strato sinne. Se on virhe. Kaikkia lespauleja, telejä ja kaikkia kitaroita koskee sama. Eli sä olet just tuollainen kanssa.

ReBeat: Jäi vahingossa pelkkä strato sinne. Se on virhe. Kaikkia lespauleja, telejä ja kaikkia kitaroita koskee sama. Eli sä olet just tuollainen kanssa.
 
Turha kommentti...

Eikun sopisin ehkä työterveydenhuoltoon. Keskikevyellä vittuilulla sillon tällön pyrin nostattelemaan hetkittäisiä verenpaineita, mutta ei liikaa. Sen verran vain että on yleiseksi terveydeksi.

ReBeat: Valmiiksi kuluneilla farkuilla kukaan ei nykypäivänä viestitä mitään. Niissä se kuluneisuus on neutraalisti värivalinta. Relicoidun stratocasterin hankkija viestittää alitajuista kiirettään. Kokemuspinta musiikista on laaja ja soittoa on takana enemmän kuin jollain aloittelevalla jantterilla. Kilometrejä musiikin parissa on takana paljon, vähintäänkin diggailun merkeissä. Se pitää jotenkin näkyä se samaistuminen Gary Mooremaisen soittajan elämään. Siihen miten joku on kulkenut kitaran kanssa myrskytuulissa ja ollut välillä "down" ja jaksanut silti hakea kuulainta säveltä. Puu on soinut hyvin ja ottanut naarmua, vähän niinkuin soittajan nahka on ottanut uurteita. Eli tiivistettynä: Relicoidun hankkiminen on sama kuin kolmen kuukauden soittoharrastuksen jälkeen mentäisiin studioon tekemään uutta rock-historian merkkiteosta ja yhteen kolmen minuutin hittibiisiin yritetään sulloa vielä ihan kaikki koukut ja kliseet mitä mieleen tulee.
 
On kokeneita soittajia, joiden kokemuspinta musiikista on laaja ja soittoa on takana enemmän kuin jollain aloittelevalla jantterilla. Kilometrejä musiikin parissa on takana paljon. Ja silti relicoitu strato tulee ostettua. Eli relicoidun hankkiminen on kaukana siitä mitä yrität sanoa.

ReBeat: Eikun sopisin ehkä työterveydenhuoltoon. Keskikevyellä vittuilulla sillon tällön pyrin nostattelemaan hetkittäisiä verenpaineita, mutta ei liikaa. Sen verran vain että on yleiseksi terveydeksi.
 
Internet tough guy!

PJS: Mä oon ostanu omat skebat kaikki ihan relicoimattomina mut sen jälkeen oon ottanut tietoisen politiikan tavan soitinten käsittelyyn ja säilytykseen. Seurauksena se että olen onnistunut laskemaan etenkin ton american vintage straton jälleenmyyntiarvoa ihana rappio-romanttisella tavalla niin alas että se on pakostakin pitopeli nykyään kun myymisestä aiheutuvat tappiot vittutaisi liikaa :D
 
Kaikki on markkinoinnista kiinni, lyöt vaan ilmoitukseen jonkun vetävän tekstin tyyliin: Itse suurella vaivalla relicoitu...
Ja sit vaan pari sataa hintaa lisää ;D

Veikkaan, että kovin moni joka täällä huutelee relic-kitaroiden idioottimaisuutta, ei ole sellaisella soittanut. Tunnen tyyppejä, jotka ovat ostaneet relic straton pikemminkin erinomaisen soittotuntuman ja soundin, ei ensisijaisesti ulkonäön, takia. Onhan noissa Relic-Fenkuissa esim. todella kättä miellyttävät kaulat.

Numb: Ei vaan oo tahtonut löytyä malleja. Tietty jos köyttäisi vyöllä tohon kainaloiden alle, niin sitten :P
 
Jep, tämä on totta minunkin kohdallani. Viimeksi löytyi peräti kahdet, joista valita. Viime viikolla joku päiväkotilapsi kutsui minua pojaksi, vaikka olen 49 v. Minkäs teet.
 
Niin, mikäs idea kitaran sunburst-värityksessä onkaan?

Rämppy: Veikkaan, että kovin moni joka täällä huutelee relic-kitaroiden idioottimaisuutta, ei ole sellaisella soittanut. Tunnen tyyppejä, jotka ovat ostaneet relic straton pikemminkin erinomaisen soittotuntuman ja soundin, ei ensisijaisesti ulkonäön, takia. Onhan noissa Relic-Fenkuissa esim. todella kättä miellyttävät kaulat.
 
Minulle kävi taannoin juuri niin. En kauppaan mennessäni voinut käsittää relikoituja kitaroita ja kun soittelin DLX:n valikoiman läpi, innostuin RW-stratosta ja CS-stratosta. Euro toimi loppukonsulttina ja RW tuli kotiin. Toki kepin viimeistely oli sitä luokkaa, että käytin sen alkajaisiksi Salolla loppufiksauksessa ja vaihdoinpa siihen myöhemmin mikitkin. Lopputuloksena oli loistava, hyväkaulainen käyttökitrara eikä tarvinnut pelätä naarmuja.
En tiedä, johtoiko relikoinnista (=massiivisen lakan puutteesta), mutta minulla kiertäneisiin lukuisiin stratoihin verrattuna tämä tuntui soivan elävämmin. Saattoi toki olla muuten sopivat puut.

Relicoidut kitarat on jonkun mielestä rumia ja jonkun mielestä hienoja. Yhtälailla jonkin mielestä vihreä kitara on maailman hienoin kun taas toisen mielestä sininen ja jollekin taas se chicken yellow....
 
Mielipide kysymyksiä siis....

Rämppy: Veikkaan, että kovin moni joka täällä huutelee relic-kitaroiden idioottimaisuutta, ei ole sellaisella soittanut. Tunnen tyyppejä, jotka ovat ostaneet relic straton pikemminkin erinomaisen soittotuntuman ja soundin, ei ensisijaisesti ulkonäön, takia. Onhan noissa Relic-Fenkuissa esim. todella kättä miellyttävät kaulat.
 
Juuri näin. Itse pyrin aina hankkimaan ensisijaisesti mahdollisimman hyvän ja itselle sopivan soittopelin. Reliikeissä on jokin piirre joka miellyttää eikä se tosiaankaan liity pelkkiin ulkonäkö seikkoihin. Ostohetkellä itseäni kiinnostaa visuaalisesti enemmän kitaran väri, otelaudan ruusupuun tummuus yms. Relikointi ei ole itselleni mikään itseisarvo vaan pikemminkin bonus, viimeinen silaus josta tiedän että kitara myös tuntuu hyvältä. Ei normi viimeistelyissäkään mitään vikaa ole mutta niihin verrattuna nämä vaan tuntuvat omaan käteen selvästi mukavammilta.
 
Itsekkin ihmettelin aikoinaan koko reliikki touhua ja olin varma etten ikimaailmassa tulisi sellaista hommaamaan. Lämpesin kuitenkin pikkuhiljaa ajatukselle kun luin ulkomaisia netti-foorumeita ja kävin reliikkiä tarjoavien kitarapuljujen sivuilla. Kun sitten sain ensimmäisen reliikki straton käsiini niin olin myyty. Se ei tietenkään johtunut pelkästään relikoinnista vaan siitä että kitara oli ja on edelleenkin aivan helvetin hyvä.

the-Antero:kitara on maailman hienoin kun chicken yellow....
 
juuri näin.

Laulava Kylätohtori: on myös niitä ihmisiä, joiden mielestä se on vain yksinkertaisesti hienomman näköinen ilman mitään piilo- tai alitajuisia viestejä...
 
Olen eri mieltä. Relikoidun kitaran ulkonäkö miellyttää juuri siksi, että siitä on löytyvinään sitä paljon puhuttua mojoa. Ja miksei, jos relikointi on tehty tolkullisesti. Heikommissa esityksissä se rälläkän jälki näkyy kilometrien päähän.